Molly Hatchet

Molly Hatchet on yhdysvaltalainen rockyhtye, jota pidetään yhtenä southern rockin suurimmista vaikuttajista yhdessä Lynyrd Skynyrdin kanssa. Molly Hatchetin suurin kaupallinen menestys sijoittui vuosien 1978 ja 1984 välille, jolloin yhtye levytti platinamyyntiin yltäneet albumit Molly Hatchet (1978), Flirtin' with Disaster (1979), and Beatin' the Odds (1980). Molly Hatchet on levyttänyt ja esiintynyt aina 2020-luvulle asti, mutta myöhemmät albumit eivät ole menestyneet kaupallisesti.

Molly Hatchet
Molly Hatchet Hellfesteillä vuonna 2012
Tiedot
Toiminnassa	1971––
Tyylilaji	Southern rock, hard rock
Kotipaikka	Jacksonville, Florida, Yhdysvallat
Laulukieli	englanti
Jäsenet	Parker Lee,  laulu Bobby Ingram,  kitara Tim Lindsey,  basso John Galvin,  koskettimet Shawn Beamer,  rummut
Entiset jäsenet	Danny Joe Brown,  laulu Dave Hlubek,  kitara Steve Holland,  kitara Duane Roland,  kitara Banner Thomas,  basso Bruce Crump,  rummut Jimmy Farrar,  laulu Riff West,  basso B.B. Borden,  rummut Andy McKinney,  basso Mac Crawford,  rummut Andy Orth,  koskettimet Bryan Bassett,  kitara Phil McCormack,  laulu Mike Owings,  kitara Russ Maxwell,  kitara Scott Craig,  rummut Jimmy Elkins,  laulu
Levy-yhtiö	Epic Records, Capitol Records, SPV GmbH
Aiheesta muualla
Kotisivut
Infobox OKNimi-testi OK

Yhtyeen perustivat Dave Hlubek ja Steve Holland vuonna 1971. Molly Hatchet on erityisen tunnettu hittikappaleestaan ”Fall of the Peacemakers”. Huolimatta suuresta menestyksestään Yhdysvalloissa Molly Hatchet ei ole saanut kovinkaan suurta huomiota muualla maailmassa.

Molly Hatchetin musiikkityyli muodostuu pitkälti raskaiden kitarariffien säestämistä kappaleista, joihin kuuluu yleensä yksi tai useampi kitarasoolo. Varsinkin nopeat ja erittäin tekniset kitarasoolot (kuten kappaleessa ”Flirtin’ With Disaster”) ovat muodostuneet yhtyeen tavaramerkiksi. Toinen tavaramerkki ovat studioalbumien kansikuvat, jotka ovat yleensä fantasia-aiheisia maalauksia. Yhtyeessä ei ole nykyään jäljellä ainuttakaan alkuperäisjäsentä, ja jokainen alkuperäisjäsen on kuollut. Molly Hatchetin tavaramerkin omistaa nykyisin pitkäaikainen kitaristi Bobby Ingram.

Historia

Perustaminen ja kaupallinen menestys (1971–1980)

Molly Hatchetin perusti kitaristi Dave Hlubek Floridan Jacksonvillessä vuonna 1971. Yhtye jakoi vaikutteita toisen southern rock -yhtye Lynyrd Skynyrdin kanssa, jonka jäsenten lähipiiriin Molly Hatchet kuului. Toinen suuri vaikuttaja Molly Hatchetille oli The Allman Brothers Band.

1960-luvun lopulla Hlubek (laulu, kitara), Skip Lake (rummut), Tim Lindsey (basso) ja Chris Caruso (koskettimet) muodostivat psykedeelisen rock-yhtyeen Mind Garden. Lindseyn erottua Hlubek ja kitaristi Steve Holland perustivat Molly Hatchetin, johon Skip Lake ja laulaja Bobby Maddox liittyivät. Holland erosi yhtyeestä vuonna 1973, jolloin mukana oli kitaristi Donald Hall.

Nimensä yhtye otti ilotytöltä, joka legendan mukaan surmasi asiakkaansa maksun saatuaan.

Basisti Banner Thomas liittyi vuonna 1973 ystävänsä Donald Hallin kutsusta. Tänä aikana yhtye jopa esiintyi nimellä Bandit, mutta palasi pian Molly Hatchet -nimeen. Maddox ja pian myös Hall lähtivät, jolloin yhtyeeseen liittyivät Duane Roland (kitara) ja Fred Bianco (rummut). Thomas oli tavannut Biancon työskennellessään musiikkiliikkeessä. Roland oli mukana vain kuukauden ennen lähtöön ja Kenny Niblick liittyi tilalle. Hän ja Bianco erosivat vuoden 1975 puolivälissä, jolloin Steve Holland palasi takaisin ja Bruce Crump liittyi rumpaliksi. Roland palasi yhtyeeseen ja otti paikkansa kolmantena kitaristina myöhemmin seuraavana vuonna 1976. Bobby Maddoxin lähdön jälkeen Hlubek lauloi, kunnes entinen Rum Creek -yhtyeen laulaja Danny Joe Brown liittyi mukaan keväällä 1976.

38 Special-yhtye oli tutustunut Molly Hatchetiin ja esitteli heidät manageri Pat Armstrongille, joka oli Alan Waldenin kanssa työskennellyt Lynyrd Skynyrdin kanssa. Molly Hatchet matkusti Armstrongin avustamana äänittämään ensimmäisen demonauhansa Lynyrd Skynyrdin omistamassa studiossa. Ronnie Van Zantin oli tarkoitus tuottaa Molly Hatchetin debyyttialbumi, mutta tämä ei toteutunut Van Zantin kuoltua lento-onnettomuudessa lokakuussa 1977. Warner Bros. Records kiinnostui yhtyeestä demonauhan kuultuaan. Molly Hatchetin pettymykseksi se valitsi kuitenkin Van Halenin jonka demonauha saapui postissa samaan aikaan Molly Hatchetin nauhan kanssa. Yhtye ei lannistunut takaiskusta, vaan jatkoi levy-yhtiön etsimistä. Lopulta he kirjoittivat levytyssopimuksen vuonna 1978 Epic Recordsin kanssa ja saivat Tom Wermanin tuottamaan ensimmäisen albuminsa.

Debyyttialbumi Molly Hatchetin ilmestyttyä yhtye sai heti kuulla syytöksiä Lynyrd Skynyrdin tyylin kopioimisesta ja sen maineella ratsastamisesta, eikä tämä leima ole täysin lähtenyt sen jäsenten otsasta. Albumilla yhtye yhdistelee boogieta ja bluesia hard rockiin. Albumin hitit olivat ”Gator Country”, ”Bounty Hunter” ja ”Dreams I'll Never See”, joista viimeksimainitun levytti ensimmäisenä The Allman Brothers Band. ”Dreams I'll Never See” sai erityisesti radiosoittoa Yhdysvalloissa.

Seuraava studioalbumi Flirtin' with Disaster julkaistiin vuonna 1979, jonka nimikkokappaleesta tuli yhtyeen suurin hitti. Myös ”Whiskey Man” -kappale nousi hitiksi. Molly Hatchetista tuli southern rockin kärkinimiä. Yhtye oli vauhdikas ja suosittu lavaesiintyjä. 1970- ja 1980-lukujen taitteessa he tekivät yli 250 keikkaa vuodessa ja esiintyivät tunnettujen rock-yhtyeiden kanssa.

Miehistönmuutoksia ja hajoaminen (1980–1990)

Laulaja Danny Joe Brown jätti Molly Hatchetin toukokuussa 1980 diabeteksen ja muiden terveydellisen syiden vuoksi, mutta palasi takaisin kaksi vuotta myöhemmin. Brown perusti oman yhtyeen Danny Joe Brown Band, jossa soittivat myöhemmät Molly Hatchetin jäsenet Bobby Ingram ja John Galvin.

Brownin tilalle liittyi laulaja Jimmy Farrar Raw Energy -yhtyeestä. Tuolloin Molly Hatchetin musiikki alkoi etääntyä southern rock -vaikutteista. Kolmas studioalbumi Beatin' the Odds ilmestyi syyskuussa 1980. Sen suurin hitti oli nimikappale. Vuonna 1981 ilmestynyttä Take No Prisonersia pidetään yhtenä yhtyeen vahvimmista levykokonaisuuksista. Albumilta julkaistiin singlenä kappale ”Power Play”.

Pitkäaikainen basisti Banner Thomas jätti yhtyeen marraskuussa 1981, ja hänen tilalleen tuli Riff West. Keväällä 1982 yhtye ajautui henkilöriitoihin, jotka johtivat Jimmy Farrarin ja rumpali Bruce Crumpin erottamiseen. Danny Joe Brown palasi laulamaan ja Crumpin korvasi B.B. Borden.

Maaliskuussa 1983 ilmestyi No Guts...No Glory -albumi. Sen suurin hitti oli ”Fall of the Peacemakers”, joka oli Molly Hatchetin yritys tehdä Lynyrd Skynyrdin ”Free Birdin” kaltainen mahtipointinen voimaballadi. ”Fall of the Peacemakers” oli kunnianosoitus tunnetuille rauhantekijöille, jotka olivat kuolleet väkivaltaisesti. No Guts...No Gloryn jälkeisellä kiertueella Molly Hatchet kiersi Yhdysvaltoja Blackfootin kanssa. Juuri ennen konserttia Kansas Cityssä, Kansasissa Brown, Holland ja Roland päättivät yllättäen lähteä ja palata kotiin, jolloin vain Hlubek, West ja Borden jäivät esittämään konsertin. Nopean kulissien takana harjoittelun jälkeen Blackfootin Rickey Medlocke otti Brownin paikan keulahahmona ja heidän toinen kitaristinsa Charlie Hargrett soitti kitaraa Hlubekin ohella. Brown ja muut jäsenet palasivatkin takaisin seuraavana päivänä ja Molly Hatchet jatkoi kiertämistä. Holland jätti yhtyeen kuitenkin lopullisesti vuonna 1984, jolloin yhtyeeseen liittyi Danny Joe Brown Bandin entinen kosketinsoittaja John Galvin, joka vieraili jo No Guts..No. Gloryn levytyksissä vuotta aiemmin.

Seuraava albumi The Deed Is Done oli Terry Manningin tuottama ja se julkaistiin marraskuussa 1984. Molly Hatchetin musiikki alkoi muuttua radioystävälliseksi aikuisrockiksi. Bruce Crump oli palannut rumpaliksi. The Deed Is Done ei kuitenkaan menestynyt hyvin.

The Deed Is Donen jälkeisellä kiertueella äänitettiin livealbumi Double Trouble Live, joka ilmestyi marraskuussa 1985. Albumilla oli cover-versio Lynyrd Skynyrdin kuuluisasta ”Free Bird”-kappaleesta, jonka esittäminen on myös tehnyt Molly Hatchetia tunnetuksi. Livealbumin jälkeen Epic Records irtisanoi levytyssopimuksensa yhtyeen kanssa. Yhtye pohti mahdollisuutta uudistaa musiikkiaan yhä enemmän pop rockin suuntaan, mutta päätyivät pitämään southern rock -tyylinsä.

Dave Hlubek erosi Molly Hatchetista vuoden 1987 alussa vakavan huumeongelman vuoksi. Hänen tilalle liittyi Bobby Ingram, joka oli ollut yhtyeen lähipiirissä pitkään: hän oli osallistunut Double Trouble Liven jälkikäsittelyyn, oli soittanut kitaristina Danny Joe Brown Bandissa yhdessä John Galvinin kanssa ja soittanut myös 1970-luvulla Brownin kanssa Rum Creekissä. Ingramista tuli nopeasti yhtyeen kantava voima ja musiikillinen johtaja.

Kesällä 1988 Scott Zsymoski soitti rumpuja Bruce Crumpin sijaan, joka oli kotona vaimonsa synnytettyä heille lapsen.

Molly Hatchetin seuraava studioalbumi viiteen vuoteen, ja ainoa Capitol Recordsin julkaisema albumi, Lightning Strikes Twice julkaistiin vuonna 1989, ja se ei noussut myyntilistoille. Yksi sen singleistä, "There Goes the Neighborhood", pääsi kuitenkin Hot Mainstream Rock Tracks -listan 30 parhaan joukkoon. Yhtye lähti jälleen vuoden mittaiselle levynjulkistuskiertueelle, mutta esiintyi nyt pienemmillä klubeilla ja teattereissa, toisin kuin aiemmilla kiertueilla joilla he kasvattivat suosiotaan stadioneilla ja areenoilla.

Capitol Records hylkäsi yhtyeen Lighting Strikes Twicen kaupallisen epäonnistumisen jälkeen. Heinäkuussa 1990 Molly Hatchet ilmoitti Toledossa, Ohiossa esiintyessään hajoavansa konsertin jälkeen. Epic Records julkaisi syksyllä 1990 kokoelman Greatest Hits, joka sisälsi myös kaksi uutta kappaletta. Kokoelman myynti saavutti kultalevyrajan. Tuolloin Duane Rolandista, joka lähti viimeisenä, tuli Molly Hatchet -nimen omistaja. Yhtyeen kesken oli aina puhuttu, että viimeiseksi jäänyt sai oikeudet nimeen.

Uudelleenperustaminen ja vaihtuvat kokoonpanot (1990–2005)

Molly Hatchet vuonna 2003.

Danny Joe Brown ja Bobby Ingram päättivät kuitenkin jatkaa Molly Hatchetin toimintaa vuoden 1990 lopulla ja lisensoivat yhtyeen nimen käyttöönsä Duane Rolandilta ja Armost Managementilta. Heillä oli epäonnistuneita yrityksiä pyytää entisiä jäseniä takaisin. Lopulta mukaan liittyi uusia jäseniä: Rik Blanz (kitara), Rob Scavetto (koskettimet), Eddie Rio (basso) ja David Feagle (rummut). 1990-luvulla miehistönmuutoksia tapahtui jatkuvasti. Rion tilalle tuli vuonna 1991 Rob Sweat ja hänen jälkeen Kevin Rian. Feaglen seuraajaksi tuli samana vuonna rumpali Kenny Holton. Blanz lähti vuoden 1991 puolivälissä. Phil McCormack toimi lyhyesti Brownin sijaisena vuonna 1992. Vuoteen 1993 mennessä kokoonpanon muodostivat Brown, Ingram, Erik Lundgren (kitara), Mac Crawford (rummut) ja takaisin palannut Banner Thomas (basso) sekä Mike Kach (koskettimet), jonka korvasi vuonna 1994 Andy Orth. Wild Cherryn entinen kitaristi Bryan Bassett liittyi toiseksi kitaristiksi vuonna 1994. Outlawsin ja ja Danny Joe Brown Bandin entinen basisti Buzzy Meekins liittyi basistiksi Thomasin erottua jälleen vuonna 1995. 1990-luvun ensimmäisellä puoliskolla Molly Hatchet keikkaili useasti, mutta palasi levytysstudioon vasta vuonna 1995, jolloin he alkoivat työstää uutta studioalbumia saksalaisen tuottaja Kalle Trappin kanssa.

1990-luvun alussa Molly Hatchet vieraili ensi kerran Suomessa esiintymässä Helsingin Kaivohuoneella, Oulussa ja Virtasalmella.

Huhtikuussa 1995 Brown joutui jälleen jättämään yhtyeen pahentuneiden terveysongelmiensa vuoksi. Jimmy Farrar palasi takaisin muutamaksi viikoksi, mutta hänen henkilökemiat uusien jäsenien kanssa eivät toimineet. Ingram ja Brown tekivät yhdessä päätöksen valita Brownia aiemmin tuuranut Phil Cormack viralliseksi laulajaksi. Molly Hatchetin kokoonpanossa ei lähes vuosikymmeneen ollut enää ketään alkuperäistä jäseniä.

Täysin uudistuneen Molly Hatchetin seuraava albumi Devil's Canyon julkaistiin kesäkuussa 1996. Tässä vaiheessa yhtyeeseen kuuluivat laulaja Phil McCormack, kitaristit Bobby Ingram ja Bryan Bassett, takaisin palannut kosketinsoittaja John Galvin, basisti Andy McKinney ja rumpali Mac Crawford. Tämä kokoonpano äänitti myös toisen albumin Silent Reign of Heroes, joka ilmestyi kesäkuussa 1998. Samana vuonna kosketinsoittaja Tim Donovan alkoi tuurata Galvinia konserteissa ja Sean Shannonista tuli seuraava rumpali Crawfordin lähdön jälkeen. Vuonna 1999 yhtye oli mukana Charlie Danielsin Volunteer Jam -kiertueella. Tuolla kiertueella myös Hlubek ja Holland vierailivat kokoonpanossa.

Heinäkuussa 1999 diabeteksesta ja aivohalvauksesta kärsineen Brownin auttamiseksi järjestettiin hyväntekeväisyyskonsertti Orlandossa, jossa esiintyi yhtyeen entisten jäsenten, Farrarin, Hlubekin, Hollandin, Thomasin, Crumpin ja Westin, muodostama Dixie Jam Band. Konsertin lopussa Brown nousi viimeistä kerran elämässään lavalle esittämään ”Flirtin' with Disasterin” vanhojen soittokavereidensa kanssa.

Bobby Ingram osti kesäkuussa 2000 Molly Hatchetin tavaramerkin itselleen laillisesti entiseltä kitaristilta Duane Rolandilta ja entiseltä manageritoimistolta. Lisäksi yhtye levytti vuonna 2000 albumin Kingdom of XII. Yhtye teki Euroopan kiertueen levyä markkinoidakseen ja esiintyi myös Helsingissä Tavastialla kesäkuussa 2000. Kingdom of XIIn jälkeisen kiertueen aikana Bassett lähti yhtyeestä Foghatiin ja kitaristi Russ Maxwell tuli mukaan.

Rumpali Shawn Beamer korvasi Sean Shannonin syksyllä 2001. Basisti Jerry Scott liittyi vuoden 2002 alussa McKinneyn erottua. Samana vuonna Ingram jäi sairauslomalle saatuaan sydänkohtauksen, ja yhtye esiintyi tilapäisesti vain Maxwellin soittaessa kitaraa. Vaikka kosketinsoittaja John Galvin jatkoi levyttämistä yhtyeen kanssa, hän ei ollut mukana yhtyeen kiertueilla 2000-luvun alkupuolella, lukuun ottamatta lyhyttä Euroopan kiertuetta joulukuussa 2001. Galvinilla oli useita sijaisia kiertueilla: Tim Donovan (1997–2002), Scott Woods (2002), Jeff Ravenscraft (2003–2004), Gary Corbett (2004) ja Richie Del Favero (2004–2005). Vuosien 2005 ja 2008 välillä Molly Hatchet luopui kosketinsoittajasta kiertueillaan. Basisti Jerry Scottin tilalle tuli aluksi J.J. Strickland vuonna 2003 ja sitten Tim Lindsey, joka oli elinikäinen ystävä Dave Hlubekin kanssa sekä soittanut Molly Hatchetia edeltäneessä Mind Gardenissa, ja myöhemmin Lynyrd Skynyrdissä, Rossington Bandissa ja Artimus Pyle Bandissa. Molly Hatchet jatkoi uraansa julkaisemalla vuonna 2003 livealbumin Locked and Loaded, jota seurasivat vuonna 2004 uudelleennauhoitettuja vanhoja kappaleita sisältävä 25th Anniversary: ​​Best of Re-Recorded sekä Saksan Hampurissa moottoripyörämessuilla nauhoitettu ja kuvattu livealbumi ja konsertti-DVD Live In Hamburg, jolla toista kitaraa soitti Jake Rutter.

Uran jatkuminen ja entisten jäsenten kuolemat (2005–2022)

Vuoteen 2005 mennessä Molly Hatchetin kokoonpano oli vakiintunut sisältämään McCormackin, Ingramin, Galvinin, Lindseyn ja Beamerin. Tammikuussa 2005 alkuperäisjäsen Dave Hlubek tuli takaisin. Entiset jäsenet Jimmy Farrar, Duane Roland, Steve Holland, Riff West ja Bruce Crump olivat perustaneet Gator Country -yhtyeen voidakseen soittaa jälleen yhdessä. Hlubek aikoi liittyä mukaan Gator Countryyn, jolloin Molly Hatchetin kokoonpano vuodelta 1981 olisi ollut jälleen yhdessä. Bobby Ingram houkutteli kuitenkin Hlubekin palaamaan estääkseen Molly Hatchetin paluun toisella nimellä. Aluksi toinen kitaristi Jimbo Manion kuitenkin sijaisti Hlubekia kiertueilla ja soitti Ingramin rinnalla, kunnes Hlubek oli täyttänyt aiemmat sitoumuksensa ja pystyi palaamaan myöhemmin kokopäiväisesti. Vuonna 2008 kosketinsoittaja John Galvin palasi kiertueille, kun Hlubekin toistuvat terveysongelmat estivät tätä esiintymästä kaikissa konserteissa.

Danny Joe Brown kuoli 10. maaliskuuta 2005 munuaisten vajaatoimintaan kotonaan Daviessa, Floridassa. Hän oli 53-vuotias. Kitaristi Duane Roland löydettiin kuolleena kotoaan kesäkuussa 2006. Rolandin kuoltua Gator Country valitsi hänen tilalleen UFO:ssa aiemmin soittaneen Paul Chapmanin. Gator Country hajosi vuonna 2009.

Hlubekin palattua takaisin Molly Hatchet julkaisi studioalbumit Warriors Of The Rainbow Bridge (2005) ja Saksassa nauhoitetun Justicen (2010). Yhtye julkaisi myös klassisisia rock-covereita sisältävän albumin Southern Rock Masters huhtikuussa 2008, joka julkaistiin vuonna 2012 uudestaan nimellä Regrinding the Axes. Molly Hatchet kiersi maailmaa laajasti jälleen kerran. Toukokuussa 2009 Molly Hatchet vieraili Suomessa esiintyen Lynyrd Skynyrdin Kuopion ja Helsingin konserteissa lämmittelijäbändinä. Kesäkuussa 2011 yhtye palasi Suomeen esiintymään Lahdessa ja Helsingissä.

Vuonna 2011 Shawn Beamer sai sydänkohtauksen ja vetäytyi kiertueilta kuntoutuakseen. Beamerin tuuraajana oli Blackfootissa soittanut Scott Craig, kunnes hän kykeni palaamaan yhtyeeseen. Vuonna 2014 Dave Hlubek lopetti keikkailun terveydellisistä syistä.

Marraskuussa 2014 entinen basisti Riff West kuoli auto-onnettomuudessa saatujen vammojen komplikaatioihin, ja maaliskuussa 2015 kuoli alkuperäinen rumpali Bruce Crump. Huhtikuussa 2017 kuoli entinen basisti Banner Thomas. Syyskuussa 2017 kitaristi Dave Hlubek kuoli sydänkohtaukseen. Hlubekin kuoleman jälkeen yhtye on jatkanut esiintymistä vain yhden kitaristin kanssa. Ingram on sanonut, ettei halua korvata Hlubekia. Yhtyeen tunnusomaiset kitaraharmoniat soitetaan nykyisin hieman uudistettuina Ingramin kitaralla ja Galvinin kosketinsoittimilla.

Lokakuussa 2018 entinen laulaja Jimmy Farrar kuoli sydän-, munuais- ja maksasairausten aiheuttamiin komplikaatioihin.

Molly Hatchet jatkoi laajaa kiertuetta, mutta joutui korvaamaan keulahahmo Phil McCormackin tämän sairastumisen takia. Laulaja Jimmy Elkins liittyi ensiksi tuuramaan McCormackia. McCormack kuoli 25. huhtikuuta 2019. Jimmy Elkins julkistettiin virallisesti yhtyeen uudeksi laulajaksi lokakuussa 2019. Hän esiintyy Battleground -livealbumilla, joka julkaistiin vuonna 2019.

Viimeisenä alkuperäisjäsenistä kuoli Steve Holland 2. elokuuta 2020.

Viimeaikaiset tapahtumat (2022–)

Vuonna 2022 laulaja Jimmy Elkins loukkaantui moottoripyöräonnettomuudessa, jolloin Tony Mikus toimi aluksi tämän sijaisena. Alkuvuodesta 2023 uusi laulaja Parker Lee korvasi virallisesti Elkinsin. Ingram raportoi medialle uuden Molly Hatchet -albumin olevan valmisteilla ja suunniteltu ilmestyvän 2024. Marraskuussa 2023 yhtye julkaisi ensimmäisen levytyksen Leen kanssa, singlen "Firing Line".

Jäsenet

Molly Hatchetin kokoonpanot

Alkuperäinen 1971–1975	Dave Hlubek – laulu, kitara Steve Holland – kitara
1975–1976	Dave Hlubek – laulu, kitara Duane Roland – kitara Steve Holland – kitara Banner Thomas – basso Bruce Crump – rummut
Tunnetuin 1976–1980	Danny Joe Brown – laulu Dave Hlubek – kitara Duane Roland – kitara Steve Holland – kitara Banner Thomas – basso Bruce Crump – rummut
1980–1981	Jimmy Farrar – laulu Dave Hlubek – kitara Duane Roland – kitara Steve Holland – kitara Banner Thomas – basso Bruce Crump – rummut
1981–1982	Jimmy Farrar – laulu Dave Hlubek – kitara Duane Roland – kitara Steve Holland – kitara Riff West – basso Bruce Crump – rummut
1982–1984	Danny Joe Brown – laulu Dave Hlubek – kitara Duane Roland – kitara Steve Holland – kitara Riff West – basso B.B. Borden – rummut
1984–1987	Danny Joe Brown – laulu Dave Hlubek – kitara Duane Roland – kitara Riff West – basso John Galvin – koskettimet Bruce Crump – rummut
1987–1990	Danny Joe Brown – laulu Bobby Ingram – kitara Duane Roland – kitara Riff West – basso John Galvin – koskettimet Bruce Crump – rummut
1990–1991	Danny Joe Brown – laulu Bobby Ingram – kitara Rik Blanz – kitara Eddie Rio – basso Rob Scavetto – koskettimet David Feagle – rummut
1991	Danny Joe Brown – laulu Bobby Ingram – kitara Rik Blanz – kitara Rob Sweat – basso Rob Scavetto – koskettimet David Feagle – rummut
1991–1993	Danny Joe Brown – laulu Bobby Ingram – kitara Rik Blanz – kitara Kevin Rian – basso Rob Scavetto – koskettimet Kenny Holton – rummut
1993–1994	Danny Joe Brown – laulu Bobby Ingram – kitara Erik Lundgren – kitara Banner Thomas – basso Mike Kach – koskettimet Mac Crawford – rummut
1994	Danny Joe Brown – laulu Bobby Ingram – kitara Bryan Bassett – kitara Banner Thomas – basso Andy Orth – koskettimet Mac Crawford – rummut
1994–1995	Danny Joe Brown – laulu Bobby Ingram – kitara Bryan Bassett – kitara Buzzy Meekins – basso Andy Orth – koskettimet Mac Crawford – rummut
1995	Danny Joe Brown – laulu Bobby Ingram – kitara Bryan Bassett – kitara Andy McKinney – basso John Galvin – koskettimet Mac Crawford – rummut
1995–1999	Phil McCormack – laulu Bobby Ingram – kitara Bryan Bassett – kitara Andy McKinney – basso John Galvin – koskettimet Mac Crawford – rummut
1999–2000	Phil McCormack – laulu Bobby Ingram – kitara Bryan Bassett – kitara Mike Owings – kitara Andy McKinney – basso John Galvin – koskettimet Sean Shannon – rummut
2000	Phil McCormack – laulu Bobby Ingram – kitara Bryan Bassett – kitara Andy McKinney – basso John Galvin – koskettimet Sean Shannon – rummut
2000	Phil McCormack – laulu Bobby Ingram – kitara Bryan Bassett – kitara Andy McKinney – basso John Galvin – koskettimet Sean Shannon – rummut
2000–2001	Phil McCormack – laulu Bobby Ingram – kitara Russ Maxwell – kitara Andy McKinney – basso John Galvin – koskettimet Sean Shannon – rummut
2001	Phil McCormack – laulu Bobby Ingram – kitara Russ Maxwell – kitara Andy McKinney – basso John Galvin – koskettimet Dale Rock – rummut
2001–2002	Phil McCormack – laulu Bobby Ingram – kitara Russ Maxwell – kitara Andy McKinney – basso John Galvin – koskettimet Shawn Beamer – rummut
2002–2003	Phil McCormack – laulu Bobby Ingram – kitara Russ Maxwell – kitara Jerry Scott – basso John Galvin – koskettimet Shawn Beamer – rummut
2003–2004	Phil McCormack – laulu Bobby Ingram – kitara Russ Maxwell – kitara J.J. Strickland – basso John Galvin – koskettimet Shawn Beamer – rummut
2004	Phil McCormack – laulu Bobby Ingram – kitara Jake Rutter – kitara Tim Lindsey – basso John Galvin – koskettimet Shawn Beamer – rummut
2005–2011	Phil McCormack – laulu Bobby Ingram – kitara Dave Hlubek – kitara Tim Lindsey – basso John Galvin – koskettimet Shawn Beamer – rummut
2011–2013	Phil McCormack – laulu Bobby Ingram – kitara Dave Hlubek – kitara Tim Lindsey – basso John Galvin – koskettimet Scott Craig – rummut
2013–2017	Phil McCormack – laulu Bobby Ingram – kitara Dave Hlubek – kitara Tim Lindsey – basso John Galvin – koskettimet Shawn Beamer – rummut
2019–2022	Jimmy Elkins – laulu Bobby Ingram – kitara Tim Lindsey – basso John Galvin – koskettimet Shawn Beamer – rummut
Nykyinen 2023–	Parker Lee – laulu Bobby Ingram – kitara Tim Lindsey – basso John Galvin – koskettimet Shawn Beamer – rummut

Nykyiset jäsenet

• Parker Lee – laulu (2023–)
• Bobby Ingram – kitara (1987–)
• Tim Lindsey – basso (2004–)
• John Galvin – koskettimet (1984–1990, 1995–)
• Shawn Beamer – rummut (2001–2011, 2012–)

Entiset jäsenet

• Dave Hlubek – kitara (1971–1987, 2005–2017; kuoli 2. syyskuuta 2017)
• Steve Holland – kitara (1971–1984; kuoli 2. elokuuta 2020)
• Banner Thomas – basso (1975–1981, 1993–1995; kuoli 10. huhtikuuta 2017)
• Duane Roland – kitara (1975–1990; kuoli 19. kesäkuuta 2006)
• Bruce Crump – rummut (1975–1982, 1984–1990; kuoli 16. maaliskuuta 2015)
• Danny Joe Brown – laulu (1976–1980, 1982–1996; kuoli 10. maaliskuuta 2005)
• Jimmy Farrar – laulu (1980–1982; kuoli 29. lokakuuta 2018)
• Riff West – basso (1982–1990; kuoli 19. marraskuuta 2014)
• B.B. Borden – rummut (1982–1984)
• Rik Blanz – kitara (1990–1993)
• Eddie Rio – basso (1990–1991)
• Rob Scavetto – koskettimet (1990–1993)
• David Feagle – rummut (1990–1991)
• Rob Sweat – basso (1991)
• Kevin Rian – basso (1991–1993)
• Kenny Holton – rummut (1991–1993)
• Erik Lundgren – kitara (1993–1994)
• Mike Kach – koskettimet (1993–1994)
• Mac Crawford – rummut (1993–1999)
• Bryan Bassett – kitara (1994–2000)
• Andy Orth – koskettimet (1994–1995)
• Buzzy Meekins – basso (1995; kuoli 15. toukokuuta 2015)
• Andy McKinney – basso (1995–2002)
• Phil McCormack – laulu (1995–2019; kuoli 25. huhtikuuta 2019)
• Mike Owings – kitara (1999–2000)
• Sean Shannon – rummut (1999–2001)
• Russ Maxwell – kitara (2000–2004)
• Dale Rock – rummut (2001)
• Jerry Scott – basso (2002–2003)
• J.J. Strickland – basso (2003–2004)
• Jake Rutter – kitara (2004)
• Scott Craig – rummut (2011–2013)
• Jimmy Elkins – laulu (2019–2022)

Diskografia

Studioalbumit

• Molly Hatchet (1978)
• Flirtin' with Disaster 1979)
• Beatin' the Odds (1980)
• Take No Prisoners (1981)
• No Guts...No Glory (1983)
• The Deed Is Done (1984)
• Lightning Strikes Twice (1989)
• Devil's Canyon (1996)
• Silent Reign of Heroes (1998)
• Kingdom of XII (2000)
• Warriors of the Rainbow Bridge (2005)
• Justice (2010)

Livealbumit

• Molly Hatchet Live (1981)
• Double Trouble Live (1985)
• Live At The Agora Ballroom Atlanta Georgia (2000)
• Locked and Loaded (2003)
• Greatest Hits Live (2003)
• Live!: Extended Versions (2004)
• Flirtin' With Disaster Live (2007)

Kokoelma-albumit

• Beatin the Odds (1980)
• Greatest Hits (1985)
• Cut to the Bone (1995)
• Revisited (1996)
• Super Hits (1998)
• 25th Anniversary: Best of Re-Recorded (2004)
• Southern Rock Masters (2008)
• Greatest Hits II (2011)

Bootlegit

• Astral Game (1980)
• Gods and Knights (1984)
• Double Live (1985)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Molly Hatchet Wikimedia Commonsissa

• Molly Hatchetin kotisivut