Mosby Parsons
Mosby Monroe Parsons (21. toukokuuta 1822 – 15. elokuuta 1865) oli yhdysvaltalainen upseeri Meksikon–Yhdysvaltain sodassa ja prikaatikenraali etelävaltioiden armeijassa Yhdysvaltain sisällissodan aikana.
Lapsuus ja nuoruus
muokkaaParsons syntyi Gustavus Adolphus Parsonsin ja hänen vaimonsa Patience Monroe Bishopin vanhimmaksi lapseksi Charlottesvillessä Virginiassa. Kun hän oli 13-vuotias, perhe muutti Colen piirikuntaan Missouriin. Kaksi vuotta myöhemmin Parsons muutti uudestaan Jefferson Cityyn, mitä hän piti sen jälkeen kotinaan. Nuorena miehenä Mosby luki lakia ja sai pätevyyden 1846. Hän palveli vapaaehtoisena Meksikon-Yhdysvaltain sodassa kapteenina eversti Alexander W. Doniphanin rykmentissä ja sai maininnan urheudesta Sacramenton taistelussa 28. helmikuuta 1847. Hän palasi sodan jälkeen Missouriin ja avioitui Mary Wellsin kanssa 18. syyskuuta 1850. Hänen vaimonsa kuitenkin kuoli kolmen vuoden päästä, ja hänelle jäi poika Stephen Kearney Parsons.
Parsons palveli Yhdysvaltain piiriasianajajana läntisessä Missourissa. Vuonna 1856 hänet valittiin valtion lainsäädäntöön. Hänestä tuli osavaltion senaattori vuonna 1858. Hän palveli senaattorina alkuvuoteen 1861 ja sisällissodan syttymiseen saakka.
Sisällissota
muokkaaEroamiskriisin aikana Missourissa Parsons nimitettiin prikaatikenraaliksi ja komentajaksi 6. Missourin kansalliskaartiin. Hän saapui liian myöhään eikä ehtinyt ottaa osaa kahakkaan Boonvillessä mutta johti divisioonaansa Carthagessa ja Wilson's Creekin taistelussa Missourissa ja Pea Ridgen taistelussa Arkansasissa.
Parsons nimitettiin prikaatikenraaliksi konfederaation armeijaan 5. marraskuuta 1862, ja hän johti jalkaväkiprikaatiaan Prairie Grovessa Arkansasissa kuukautta myöhemmin. Hänen joukkonsa osallistui hyökkäykseen Helenaan Arkansasiin 4. heinäkuuta 1863, ja hän auttoi Richard Tayloria pysäyttämään Nathaniel Prentice Banksin Red River -sotaretken 1864 Louisianassa, ja vastustamaan Unionin kenraalimajuri Frederick Steele Camdenin tutkimusretkeä Arkansasiin.
Parsonsin ylensi kenraalimajuriksi Trans-Mississippin alueen komentaja Edmund Kirby Smith 30. huhtikuuta 1864, mutta presidentti Jefferson Davis ei vahvistanut ylennystä.
Viimeiset vaiheet
muokkaaSodan päätyttyä Parsons lähti monien muiden Missourin konfederaatiolaisten tavoin Meksikoon, koska ei halunnut antautua. Parsons ja hänen viisi kumppaniaan, mukaan lukien entinen konfederaation kongressin jäsen Aaron H. Conrow, vangittiin ja teloitettiin lähellä Camargoa Chihuahuassa 15. elokuuta 1865. Asialla oli rosvojoukko. Hänet on sanottu haudatun Nuevo Leoniin, mutta hautapaikkaa ei tiedetä, eikä varmuutta ole siitä, haudattiinko hänet ylipäänsä.