Muinaisranska
Muinaisranska (franceis, françois tai romanz; nykyranskaksi ancien français) on nykyisen Ranskan pohjoisosassa noin 700-luvun jälkipuoliskolta 1300-luvulle puhuttu romaaninen kieli. Kieli oli luonteeltaan varsin epäyhtenäinen, ja sen muodosti joukko keskenään ymmärrettäviä paikallismurteita. Île-de-Francen alueella puhuttu murre nousi 1100-luvulta alkaen vähitellen johtavaan asemaan, mikä liittyi kiinteästi keskiajan jälkipuoliskolla tapahtuneeseen kuninkaanvallan nousuun sekä paikallaan pysyvän hovin perustamiseen Ranskassa. Muinaisranska kehittyi 1300-luvulla keskiranskaksi, joka puolestaan on nykyranskan suora edeltäjä.[2]
| Muinaisranska | |
|---|---|
| Tiedot | |
| Ajoitus | n. 800 – 1400 |
| Kirjaimisto | latinalaiset aakkoset |
| Kielitieteellinen luokitus | |
| Kielikunta | indoeurooppalaiset kielet |
| Kieliryhmä |
itaaliset kielet – romaaniset kielet – länsiromaaniset kielet – d’oïl-kielet[1] |
Muinaisranska kehittyi muiden romaanisten kielten tapaan latinasta, joka oli levinnyt nyky-Ranskan pohjoisosiin Julius Caesarin valloitusretkien myötä 58–51 eaa., siinä missä eteläisin Ranska oli kuulunut Rooman valtakunnan piiriin jo vuodesta 121 eaa. lähtien ja tämän vuoksi latinalaistunut huomattavasti muuta Ranskaa aiemmin. Pääosin kelttiläistä gallia puhunut väestö omaksui useiden vuosisatojen kuluessa latinan kielen ennen kaikkea koulutuksen kautta ja latinankielisyyden tuomien sosioekonomisten etujen vuoksi. Muinaisranskaan jäi verraten vain vähän vaikutteita gallian kielestä: substraattivaikutuksen kautta nykyranskassa on jäljellä vain noin 70 gallialaisperäistä sanaa, joista useimmat liittyvät maanviljelyyn ja arkielämään. Frankit valloittivat nykyisen Pohjois-Ranskan roomalaisilta 400-luvulla, mutta heidän puhumansa germaaninen muinaisfrankki ei siitä huolimatta syrjäyttänyt paikallisten romaanista kielimuotoa. Frankkien kielestä tuli silti vaikutteita esimerkiksi lainasanojen muodossa muinaisranskan varhaisiin muotoihin.[2]
Muinaisranska on ymmärretty latinasta erilliseksi kieleksi viimeistään 800-luvun alussa. Toursin kirkolliskokouksessa vuonna 813 tehtiin päätös, jonka mukaan saarna toimitettaisiin jatkossa ”kansankielisenä” eikä latinaksi, mikä tarkoittaa, että kielet ovat erkaantuneet tässä vaiheessa toisistaan niin paljon, että keskinäinen ymmärrettävyys niiden välillä on katkennut. Vanhin säilynyt muinaisranskankielinen teksti on Strasbourgin valojen ”romaaninen” osuus vuodelta 842.[2]
Lähteet
muokkaa- ↑ Old French Glottolog 5.0. Max Planck Institute for Evolutionary Anthropology. Viitattu 18.5.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c Brigitte L.M. Bauer & Jonathan Slocum: Old French Online – Series Introduction Linguistics Research Center. The University of Texas at Austin. Viitattu 18.5.2024. (englanniksi)