Pakkoruotsi

Pakkoruotsi on ruotsin kielestä Suomen suomenkielisten koulujen pakollisena oppiaineena käytetty hieman negatiivinen arkikielinen nimitys, jota käytetään varsinkin silloin, kun ruotsin kielen pakollista opiskelua toisena kotimaisena kielenä vastustetaan. Nimitys on esiintynyt Aitosuomalainen-lehdessä jo vuonna 1931, mutta tunnetuksi sanan teki Suomalaisuuden Liiton puheenjohtajana vuosina 1988–1996 toiminut Erkki Pihkala. Vastaavasti ”virkamiesten pakkoruotsilla” tarkoitetaan valtion ja kuntien virkamiehille pääsääntöisesti asetettua vaatimusta ruotsin kielen todennetusta osaamisesta. Lakiteksteissä muuna kuin äidinkielenä opiskellusta suomen ja ruotsin kielestä käytetään nimitystä toinen kotimainen kieli.

Pakkoruotsia vastustava, seinään maalattu mielipiteenilmaus Vantaan Korsossa kevättalvella 2016. Taustalla monitoimikeskus Lumo.

Suomen väestörekisteritietojen mukaan Suomessa puhuu ruotsin kieltä (suomenruotsi) äidinkielenään 5,3 % väestöstä (290 977) ja suomen kieltä 89,8 % (4 866 848). Suomen ruotsinkielisistä 8,73 % (25 395) on ahvenanmaalaisia. Manner-Suomen väestöstä 4,92 % on ruotsinkielisiä.

Osa opettajista on arvostellut pakkoruotsin käsitteen käyttöä epäjohdonmukaiseksi, koska muistakaan kouluaineista ei käytetä pakko-etuliitettä. Lisäksi heidän mielestään termin käyttäminen tiedotusvälineissä lisää kielteisiä asenteita kielen opetteluun.

Vastineeksi pakkoruotsikäsitteelle käytetään ruotsia äidinkielenään puhuvien pakollisesta suomen kielen opiskelusta pakkosuomi-käsitettä (ruots. tvångsfinska). Sitä käytetään siis lähinnä pakkoruotsikeskusteluissa ruotsia tai muita kieliä äidinkielenään puhuvien oppiaineesta. Pakkosuomea säätelevät samat lait kuin pakkoruotsia, mutta kieliryhmien kokoero Suomessa johtaa siihen, ettei se kaikilta osin ehkä ole vastaava asia. Muun muassa soveltavan kielitieteen tutkijan, Jyväskylän yliopiston professorin Kari Sajavaaran mielestä toisen kotimaisen kielen suomen merkitys Suomen ruotsinkielisille on kokonaan toisenlainen kuin toisen kotimaisen kielen ruotsin merkitys suomenkielisille. Käytännössä Suomen ruotsinkielisissä kouluissa toisen kotimaisen opetus on paljon laajempaa kuin suomenkielisissä. Ruotsinkieliset peruskoululaiset aloittavat suomen kielen opiskelun yleensä jo toisella tai kolmannella luokalla.

Ruotsin ja suomen kielet oppiaineina

Pääartikkeli: Toinen kotimainen kieli

Alun perin kansakouluissa ei opetettu äidinkielen lisäksi muita kieliä. Vuonna 1964 voimaan tulleella kansakoululailla toinen kotimainen kieli ja yksi vieras kieli saattoivat kuulua kansakoulun pysyviin oppiaineisiin. Oppikoulu puolestaan oli alun perin tarkoitettu virkamiesten ja papiston kouluttamiseen, ja siihen kuului varsin runsaasti kieltenopetusta. Vakiintunut käytäntö oli, että ensimmäisenä vieraana kielenä opetettiin toista kotimaista kieltä ja toinen oli tavallisimmin 1950-luvulle asti saksa ja sittemmin englanti. Toinen kotimainen ja yksi pitkä vieras kieli kuuluivat pakollisina myös ylioppilastutkintoon.

Peruskoulu-uudistuksen suunnitelmiin sekä hallituksen esityksessä että sivistysvaliokunnan mietinnössä 1960-luvun lopulla ei kumpaankaan kuulunut pakkoruotsi, ja kielten opetus kaikille samansisältöisenä nousi kiistanalaiseksi eduskunnan käsittelyssä. Opetusneuvos Asseri Joutsimäen mukaan pakkoruotsin kannattajien motiivi pakkoruotsin suhteen peruskoulu-uudistusta tehtäessä oli suomenkielisten ajan tuhlaaminen ja ruotsinkielisten tahojen valtapolitiikka. Laki koulujärjestelmän perusteista hyväksyttiin eduskunnassa 1968 lopulta sellaisena, että peruskouluun tuli kaikille pakollisiksi kaksi vierasta kieltä, joista toisen tuli olla niin sanottu toinen kotimainen. Tämän lisäksi yläasteella voitiin opiskella vielä yhtä vapaaehtoista kieltä. Peruskoulun opetussuunnitelmakomitea esitti vuonna 1970 ruotsin kieltä vapaavalintaiseksi oppiaineeksi, jotta tunteja jäisi muillekin kielille, mutta tästä huolimatta poliittiset päättäjät "runnoivat pakkoruotsin osaksi peruskoulua" komiteaan kuuluneen opetusneuvos Jaakko Linnankiven mukaan. Peruskoulu-uudistus toteutettiin alueittain vuosina 1972–1977. Vuonna 2003 eduskunta päätti Vanhasen I hallituksen esityksestä vakinaistaa vuosia jatkuneen ylioppilaskirjoitusten rakennekokeilun, ja päätöksen myötä toinen kotimainen kieli muuttui ylioppilaskirjoituksissa vapaaehtoiseksi.

Mainittu käytäntö kielten opetuksen historiasta itsenäisen Suomen ajalta kertoo sen, että vaikka Suomi on ollut perustuslaillisessa mielessä kaksikielinen maa itsenäistymisestään lähtien, on toisen kotimaisen kielen opiskelu ja osaaminen ollut kaikille pakollista vasta yli 50 vuotta itsenäistymisestä myöhemmästä ajasta asti eikä koko itsenäisen Suomen historian ajan. Tästä huolimatta jotkut pakkoruotsin kannattajat arvelevat, että käytännössä Suomen kaksikielisyyden ylläpitämiseksi pakkoruotsi on välttämätön.

Voimassa olevalla lainsäädännöllä toista kotimaista kieltä voi opiskella joko A1-kielenä peruskoulun ensimmäiseltä luokalta, A2-kielenä peruskoulun neljänneltä luokalta tai viimeistään B1-kielenä kuudennelta luokalta alkaen. 85 % peruskoululaisista opiskelee ruotsia B1-kielenä. Professori Kari Sajavaara toteaa vain harvojen suomenkielisten oppivan kouluopetuksessa ruotsia luontevasti, koska käytännön kokemus kielestä jää pieneksi. Ruotsinkielisistä oppilaista 93,4 % opiskelee suomea A1- tai A2-kielenä. Ruotsinkielisissä kouluissa 90 % valitsee A1-kieleksi suomen ja A2-kielenä sitä opiskelee 3,4 %. 80 % ruotsinkielisistä oppilaista suorittaa ylioppilaskirjoituksissa suomen kielen pitkän oppimäärän kokeen. Suomen kielen opetus ruotsinkielisissä oppilaitoksissa on käytännössä huomattavasti laajempaa kuin ruotsin opetus suomenkielisissä oppilaitoksissa. Asiaan vaikuttaa keskeisesti se, että ruotsin kieltä puhuu äidinkielenään 5,3 % suomalaisista, kun taas suomen kieli on äidinkielenä 89,8 % suomalaisista, eli vaikka Suomi on virallisesti kaksikielinen maa, on ruotsin kieli käytännössä äidinkielenä vain pienehkölle kansanosalle.

Suhtautuminen ruotsin kielen opiskeluvaatimukseen

Asiantuntijat

Ruotsin kielen opiskelun vapaaehtoisuutta kannattava kampanjalogo.

Suomen kielikoulutuspolitiikkaa pitkään tutkineesta Jyväskylän yliopiston emeritusprofessorista Kari Sajavaarasta ei ole yllättävää, että ruotsin kielen oppimistulokset peruskoulun päättyessä eivät ole hyvät, kun 85 %:lle peruskoululaisista opiskelu jää kolmivuotiseksi B1-kieleksi. Hänen mielestään ruotsissa suurin pulma ei suoranaisesti ole opiskelun pakollisuus vaan sekä peruskoulun että lukion huonot oppimistulokset, joihin pakollisuus on vaikuttamassa. Hänen mukaansa ruotsin määrääminen pakolliseksi oli kielipoliittinen ratkaisu, jota tehtäessä ei ole otettu huomioon kasvatuksellisia tai koulutuspoliittisia näkökohtia. Hän kokee opetuksen pakollisuuden perustelemisen kieliryhmien tasa-arvolla lähes kestämättömäksi, kun kieliryhmien edellytykset kielen opiskeluun ovat erilaiset. Muita pakollisuuden perusteluja voidaan hänestä kuvata akateemisesti ja yhteiskunnallisesti merkityksellisiksi, mutta oppilaiden voi olla vaikea ymmärtää niiden merkitystä. Tällaisia perusteluja ovat muun muassa "vetoaminen yhteiseen kulttuuriperintöön, Suomen historiallisen kehityksen ymmärtäminen, lähinaapuruus Ruotsin kanssa, ruotsin asema toisena kansalliskielenä, pohjoismaisen yhteistyön helpottaminen ja oman maan tuntemuksen kasvattaminen seuraamalla ruotsinkielisten keskistä vuorovaikutusta heidän omalla kielellään". Euroopan komission kielten opetusta käsittelevä Key data on Teaching Languages at School in Europe 2005 -raportti toteaa Suomen kielenopetuksen johtuvan poliittisista ja historiallisista syistä, ei itse kielen tarpeesta.

Sajavaara sanoo pakollisen ruotsin kielen vievän yhden kielen paikan oppilaiden ohjelmasta, ja koska englanti on käytännössä myös pakollinen oppiaine, vaatii muiden kielten aseman parantaminen erityisjärjestelyjä. Sajavaaran mielestä siinä tapauksessa, että työelämän tai koulutuksen tarpeet katsottaisiin nykyistä tärkeämmiksi, voisi venäjää pitää merkityksellisempänä. Suomen vientikaupasta käytiin vuoden 2021 aikana 13,3 % Saksan, 10,3 % Ruotsin, 6,8 % Yhdysvaltojen, 6,3 % Alankomaiden ja 5,4 % Venäjän kanssa. Tuontikaupassa vuonna 2021 Ruotsi oli kolmantena 11,6 %:n osuudella Saksan (14,9 %) ja Venäjän (11,9 %) jälkeen.

Tutkija Janne Väistö arvioi Suomen ulkopoliittisen tilanteen vaikuttaneen kieliasenteisiin: aina kun itäisen naapurimaan on koettu uhkaavan Suomea, on Suomi korostanut pohjoismaisia yhteyksiään ja ruotsin asemaa kansalliskielenä. Hänen mukaansa ensimmäinen ”kielirauha” syntyi 1930-luvun lopulla, kun Suomi sitoutui yhä vahvemmin muihin pohjoismaihin ja tavoitteli puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa. Myös kylmän sodan aikana pohjoismaiset yhteydet korostuivat ja ruotsin kielen opiskeluun suhtauduttiin myötämielisesti, mutta kun Neuvostoliitto alkoi heikentyä vuoden 1987 paikkeilla, nationalismi voimistui ja Suomi halusi suuntautua suoraan Eurooppaan pohjoismaiden ”ohi”.

Valtiosääntöoikeuden professorin Tuomas Ojasen näkemyksen mukaan perustuslaki vaatii huolehtimaan, että esimerkiksi ruotsinkielisiä juristeja koulutetaan tarpeeksi, mutta se ei välttämättä tarkoita kaikille pakkoa kielen opiskeluun.

Viranomaiset ja yliopistot

Opetushallitus katsoo, että ruotsin kielen opetuksella edistetään vuorovaikutusta ja kaksikielisyyden ja pohjoismaisen elämänmuodon arvostusta. Opetushallituksesta ruotsin kielen opiskelun pakollisuuskin on opiskelijoiden eduksi, koska muuten erityisesti poikien ruotsin opiskelun epäillään vähenevän, mikä puolestaan voi hankaloittaa heidän jatko-opintojaan ja myöhemmin asettumistaan työelämään. Opetushallituksen mukaan ruotsin kieli on myös osa suomalaista kulttuuria ja identiteettiä.

Helsingin yliopiston vuonna 2012 julkaistussa tutkimusraportissa puolet peruskoululaisista suhtautui ruotsin opiskeluun neutraalisti ja 20 % kielteisesti. Tutkimuksessa oli mukana seitsemän koulua, ja siinä haastateltiin 86 oppilasta, sekä kerättiin 156 oppilaan kertomukset kielen opetuksesta. Saman vuoden kevään ylioppilaskirjoituksissa ruotsin kirjoittaneiden kokelaiden osuus laski 61 prosenttiin: tytöistä 75 % ja pojista 40 % kirjoitti ruotsin. Keskipitkän ruotsin kirjoitti noin 12 850 opiskelijaa ja pitkän noin 1 300 vuoden 2005 kevään ylioppilaskirjoituksissa. Vuoden 2013 syksyn kirjoituksissa keskipitkän ruotsin kirjoittajien määrä oli pudonnut 8 800 opiskelijaan. Pitkän ruotsin osalta määrä oli kasvanut reilulla sadalla opiskelijalla noin 1 450.

Yleisesti

Suomessa ilmenee kiinnostusta ruotsiin koulukielenä myös joissakuissa suomenkielisissä, ja jotkut vanhemmat ovat halunneet tarjota lapsilleen ruotsinkielisen koulutuksen. Tämän vuoksi koko 1990-luvun ruotsinkielisten koulupaikkojen kysyntä on ylittänyt 10 prosentilla ruotsinkielisiksi rekisteröityjen lasten ikäluokkien koon.

Yhteiskunnallinen keskustelu

Eduskunnan sivistysvaliokunta julkaisi vuonna 1990 mietinnön valtioneuvoston selvityksestä koulutusjärjestelmästä Suomessa, jossa esitettiin muun muassa, että oppilailla tulisi yläasteella olla vain yksi pakollinen kieli. Herberts ynnä muut tekivät 1992 tutkimuksen mietinnöstä käydystä kielikeskustelusta kahdessakymmenessä lehdessä. Keskustelussa sekä pakollisuuden puolustajat että vastustajat viittasivat opetuksellisiin seikkoihin. Pakon puolustajien näkemys oli, että vapaaehtoisuus kaventaisi kielitaitoa ja muodostaisi riskin, etteivät ruotsia opiskelemaan haluavat enää saisi siihen mahdollisuutta. Heidän kantansa oli myös, etteivät oppilaat voi itse ennustaa, mitä kieliä tulevaisuudessa tarvitsevat. Välttämättömyyden kannattajat suomivat samalla englannin liiallista asemaa ja korostivat ruotsin merkitystä kaupassa, teollisuudessa ja matkailussa. Pakon vastustajien mielestä vaatimuksilla ei saavuteta mitään, ja opiskelusta kiinnostuneet oppilaat olisivat motivoituneempia ja pääsisivät parempiin oppimistuloksiin. Vapaaehtoisuuden puolustajien näkemykset jakaantuivat peruskoulun kielipainotteisuudesta: osa katsoi kieltenopetuksen liialliseksi, ja toisten mielestä peruskoulussa tarvitaan nykyistä laajempaa kielitarjontaa.

Tukholman yliopiston dosentin ja kielitieteilijän Lars Melinin mielestä pakkoruotsin tulokset Suomessa ovat yhtä menestyksekkäitä kuin ”venäjän opetus entisissä neuvostosiirtomaissa”. Hänestä suomenkielisillä ei ole pätevää syytä ruotsin oppimiseen, ja lailla siihen pakottaminen tekee selkkauksen vain pysyväksi.

Mielipidetiedustelut

Taloustutkimus Oy

”Pitäisikö ruotsin kielen opetuksen olla vapaaehtoista kaikille suomenkielisille koululaisille?”

Tilaaja	Vuosi	Kyllä	Ei
Suomalaisuuden liitto	1990	66 %
Suomalaisuuden liitto	1991	66 %
Suomalaisuuden liitto	1997	72 %	25 %
Suomalaisuuden liitto	1999	71 %	28 %
Suomalaisuuden liitto	2001	67 %	30 %
Suomalaisuuden liitto	2003	67 %	30 %
Suomalaisuuden liitto	2007	63 %	34 %
Suomalaisuuden liitto	2011	69 %	24 %
Suomalaisuuden liitto	2013	63 %	33 %

”Mielestäni ruotsin kielen opiskelun tulisi jatkossakin olla pakollista Suomen peruskouluissa”

Tilaaja	Vuosi	Samaa mieltä	Eri mieltä
Folktinget	1996	52 %	47 %
Ajatuspaja Magma	2008	50 %	48 %

Taloustutkimus Oy on järjestänyt viimeisenä parinkymmenenä vuonna useita kyselytutkimuksia suomalaisten asenteista ruotsin kielen opiskelun pakollisuuteen. Suomalaisuuden liiton vuosina 1990–2003 tilaamien kyselytutkimusten mukaan 66–72 prosenttia suomalaisista vastustaa ruotsin kielen opiskelun pakollisuutta tai kannattaa sen vapaaehtoistamista.

Folktingetin Taloustutkimuksella vuonna 1996 teettämässä mielipidemittauksessa ruotsin kielen pakollisuutta kannatti 52 prosenttia vastaajista. Suomenruotsalaisen Ajatushautomon Magman vuonna 2008 teettämässä mielipidemittauksessa 25 prosenttia suomalaisista oli ”täysin samaa mieltä” ja 25 prosenttia ”jokseenkin samaa mieltä” siitä, että ruotsin tulisi edelleen olla pakollinen oppiaine peruskoulussa.

Kalevan ja Väli-Suomen sanomalehtien Taloustutkimuksella joulukuussa 2009 teettämässä tutkimuksessa kysyttiin, pitäisikö kunnille antaa oikeus valita venäjän kieli ruotsin tilalle koulujen opetusohjelmaan. Tutkimuksen mukaan 66 prosenttia suomalaisista kannatti ja 29 prosenttia vastusti mahdollisuutta ruotsin korvaamiseen venäjällä; viisi prosenttia ei osannut sanoa mielipidettään. Enemmistö molempien sukupuolten edustajista sekä kaikista ikä- ja tuloluokista kannatti venäjän ja ruotsin vaihtoehtoisuutta, samoin enemmistö kaikkien manner-Suomen läänien asukkaista (Ahvenanmaa ei kuulunut tutkimusalueeseen). Enemmistö kaikkien puolueiden kannattajistakin oli vaihtoehtoisuuden kannalla lukuun ottamatta Ruotsalaista kansanpuoluetta, jonka kannattajista vain 13 prosenttia oli tätä mieltä.

Yleisradion Taloustutkimuksella teettämän, elokuussa 2013 julkaistun kyselytutkimuksen mukaan 63 prosenttia suomalaisista kannatti ruotsin muuttamista vapaaehtoiseksi kouluaineeksi. Ruotsin pakollisuutta kannatti 29 prosenttia. Ruotsalaista kansanpuoluetta ja Vihreää liittoa lukuun ottamatta enemmistö kaikkien puolueiden kannattajista kannatti ruotsin opiskelun muuttamista vapaaehtoiseksi. Voimakkaimmin vapaaehtoisuutta kannattivat perussuomalaisten ja sosiaalidemokraattien kannattajat.

Muita mielipidemittauksia

Vuonna 1992 yli 90 prosenttia peruskoulun kolmannen ja neljännen luokan oppilaiden vanhemmista kannatti pakollisten kielten määrän vähentämistä. Valittujen Palojen vuonna 2000 teettämässä tutkimuksessa 64 prosenttia suomalaisista haluaa luopua pakollisesta ruotsin opiskelusta. Suomen Gallupin vuonna 2003 tekemässä tutkimuksessa ”pakollista toisen kotimaisen kielen opiskelua peruskoulussa” vastusti 42 prosenttia suomalaisista, ja 25 prosenttia vastusti suomen ja ruotsin virallisten kielten asemaa. Civics-tutkimuksessa vuonna 2000 suomenkielisten koulujen nuorista 67 prosenttia kannatti ruotsin kielen opiskelun vapaaehtoistamista. Yhteiskunnallisiin asioihin perehtyneimmät nuoret olivat tutkimuksessa kriittisimpiä ruotsalaisuudelle. Folktingetin tutkimuksessa vuonna 1997 ruotsin pakolliseen opetukseen suhtautuivat kielteisimmin korkeakoulututkinnon suorittaneet.

Mielipidemittauksissa eri kielten tarpeellisuudesta ja tärkeydestä englantia on yleisesti pidetty kaikista tärkeimpänä kielenä. Ruotsin kieltä pidetään yleensä tutkimuksissa toiseksi tärkeimpänä ennen saksaa, ranskaa ja venäjää. Eurobarometri 2006:ssa kysyttiin, mitä kahta kieltä lasten tulisi oppia. Suomessa 85 prosenttia vastasi englannin, 38 prosenttia ruotsin, saksaa kannatti 24 prosenttia, ranskaa ja venäjää molempia 10 prosenttia ja espanjaa 3 prosenttia. Taloustutkimuksen toteuttama Pohjoismaiden Suomen instituutin Nifin tutkimus suomalaisten mielipiteistä Suomen ja muiden Pohjoismaiden yhteistyöstä osoitti, että lähes kaikki vastanneet pitivät englannin kielen taitoa tärkeänä. Ruotsin kielen taitoa hyvin tai jokseenkin tärkeänä piti 72 % vastanneista ja sitä pidettiin tärkeämpänä kuin saksaa, venäjää tai ranskaa. Työministeriön tapaustutkimuksessa haastatellut ohjelmistoyritykset mainitsivat pakkoruotsin yhdeksi haitalliseksi kilpailutekijäksi. Toisaalta kansainvälisessä prolang-tutkimuksessa ruotsin kieli koettiin teollisuudessa edelleen toiseksi tärkeimmäksi kieleksi heti englannin jälkeen, ja sen merkityksen arveltiin pysyvän samana tai heikkenevän hieman. Tutkimuksessa saksan tarve korostui tekniikan ja liikenteen aloilla, kun taas sosiaali- ja terveysalalla koettiin tarpeellisiksi ainakin englanti ja ruotsi.

Talouselämä-lehden haastattelututkimuksessa, jossa kysyttiin 40 Suomen suurimpiin kuuluvan yrityksen henkilöstöjohtajien näkemyksiä työvoiman riittävyydestä ja johdon sekä asiantuntijoiden osaamistarpeista, kielistä ruotsia pidettiin kolmanneksi tärkeimpänä kielenä englannin ja venäjän jälkeen. Suomalaisen työvoiman kielitaitoa pidettiin venäjää lukuun ottamatta hyvänä.

Joulukuussa 2014 julkistetussa Åbo Akademin ja Turun ja Tampereen yliopistojen yhteistutkimuksessa, johon osallistui lähes 7 400 suomenkielistä henkilöä, kolme neljäsosaa vastaajista kannatti pakollisesta kouluruotsista luopumista. Yli 60 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että koulussa olisi hyödyllistä opiskella ruotsin sijaan jotain muuta kieltä. Noin 45 prosenttia vastaajista ilmoitti, että olisi opiskellut ruotsia koulussa, vaikka se olisi ollut vapaaehtoista.

Politiikka ja järjestötoiminta

Puolueiden ja kansanedustajien kannanottoja

Kysymys suomen ja ruotsin asemasta oli Suomessa pitkään keskeinen kiistakysymys, kunnes toisen maailmansodan päätyttyä saavutettiin nykyinen tilanne. Nykyisistä eduskuntapuolueista virallisesti ainoastaan perussuomalaiset on esittänyt muutoksia ruotsin kielen opetukseen, vaikka eräät muidenkin puolueiden yksittäiset kansanedustajat ovat julkisesti kannattaneet ruotsin kielen opiskelun eriasteista vapaaehtoistamista. Kansallinen Kokoomus päätti puoluekokouksessaan 13. kesäkuuta 2010 äänin 284–281, että toisen kotimaisen kielen tilalle olisi peruskoulussa ja toisella asteella voitava valita jokin muukin kieli. Päätös oli vastoin puoluejohdon esitystä, ja puheenjohtaja Jyrki Katainen päätti olla noudattamatta sitä.

Helsingin Sanomien vuonna 2001 kansanedustajille tekemässä mielipidetiedustelussa 50 prosenttia vastusti ja 46 prosenttia kannatti pakkoruotsia. Edustajista 4 prosenttia ei ottanut kantaa. Perussuomalaisten vuoden 2007 vaaliohjelmassa esitettiin ruotsin vapaaehtoistamista peruskoulussa ja puolueen yleisesite kertoo sen vastustavan pakkoruotsia. Ruotsalainen kansanpuolue puolestaan ilmoittaa työskentelevänsä vahvan ruotsalaisuuden ja kahden tasaveroisen kansalliskielen säilymiseksi Suomessa.

Vanhasen I hallitus ja eduskunta päättivät vuonna 2003 Suomen lukiolaisten liiton mielenilmauksen saattelemana vakinaistaa vuosia jatkuneen ylioppilaskirjoitusten rakennekokeilun, ja sillä ruotsikin muuttui suomenkielisten ylioppilaskirjoituksissa vapaaehtoiseksi.

Lukiolaisten liitto otti 23. marraskuuta 2008 liittokokouksessaan kielteisen kannan toisen kotimaisen kielen opiskelun pakollisuuteen. Liitosta lukiolaisilla ja peruskoululaisilla tulee olla mahdollisuus opiskella jotain kolmatta kieltä, eikä ensisijaisesti toista kotimaista, jotta kansainvälistymisen haasteisiin pystyttäisiin vastaamaan.

Järjestöjen näkemyksiä

Elinkeinoelämän keskusliitto on suosittanut pakollisesta toisesta kotimaisesta kielestä luopumista koululaisten kielivalintojen monipuolistamiseksi. EK:sta kielitaitotarpeet työelämässä ovat monipuolistuneet ja ruotsin merkitys on vähentynyt.

Suomalaisuuden liitto kannattaa ruotsin kielen opiskelun vapaaehtoisuutta kaikilla opetuksen tasoilla.

Liiton ehdotuksessa ruotsinkielisten oikeudet omakieliseen kulttuuriin ja omakielisiin palveluihin turvattaisiin alueellisesti ja työpaikkakohtaisesti.

Finlandssvensk samling -yhdistyksen puheenjohtaja, professori Juha Janhunen on vaatinut toisen kotimaisen kielen pakollisen opetuksen poistamista Suomen kouluista. Janhusen mielestä Itä-Suomessa pitäisi keskittyä opettelemaan venäjää, pohjoisessa norjaa ja muualla maassa saksaa tai englantia. Suomen- ja ruotsinkielisten tulisi Janhusen mielestä tarpeen vaatiessa keskustella englanniksi tai tulkin välityksellä.

Vapaa kielivalinta ry:n puheenjohtaja, professori Ilmari Rostila on kannattanut ruotsin kielen vapaaehtoisuutta. Hän uskoo, että ruotsin kielen asema muuttuu, kun suuret puolueet alkavat tarkastella kielikysymystä suomenkielisten näkökulmasta. Vapaa kielivalinta ry järjesti bussikampanjan Tampereella vapaaehtoisen ruotsin puolesta.

Keskustelu Internetissä

Ruotsin opetuksen pakollisuus on yleinen Internetin keskustelupalstojen puheenaihe. 17. helmikuuta 2007 Helsingin Sanomien ”Kuiskaaja”-palstalla todettiin: ”Käsitteli verkkokeskustelu miltei mitä aihetta tahansa, siihen ryhtyy nopeasti keskustelijaryhmä, jonka tavoitteena on kirjoittaa ja levittää suomenruotsalaisia ja ruotsin kieltä vastustavia kirjoituksia.” Esimerkkeinä ilmiöstä palstalla annetaan muun muassa kokoomuksen vaalikeskustelualue, Helsingin Sanomien keskustelupalsta ja Kjell Westön Finlandia-palkinnosta käyty sananvaihto. Mahdolliseksi ilmiön selitykseksi esitettiin Suomalaisuuden liiton puheenjohtajan Heikki Talan esimerkkiä. Saman lehden pääkirjoituspalstalla 18. helmikuuta kerrotaan Kokoomuksen verkkosivujen tilapäiseen sulkemiseen johtaneista tapahtumista. Keskustelupalstoille ”iskivät suomenruotsalaisuutta ja niin sanottua pakkoruotsia kouluissa vastustaneet aktivistit. ’Hurrien’ sättiminen sai sellaiset muodot, jotka pakottivat sivuston sulkemiseen ja sisällön siivoamiseen. Verkossa pidetään sellaista – ikävä kyllä – usein luvallisena, joka painettuna saisi jokaisen lukijan huolestumaan”. Apu-lehti kommentoi keväällä 2008 lehtensä nettisivujen suuriin mittoihin kasvanutta pakkoruotsi-keskustelua toteamalla, että pakkoruotsin vastustajilla on kannattajia vaikuttavampi perusteluarsenaali käytössään kielikeskustelussa.

Julkisyhteisöjen kannanotot

Vuonna 2007 Tohmajärven kunta anoi kokeilulupaa venäjän opettamiseen B-kielenä vaihtoehdoksi ruotsin kielelle. Hanketta perusteltiin venäjän kielen ruotsia suuremmalla tarpeellisuudella Itä-Suomessa. Kokeilu sai laajaa tukea muun muassa Pohjois-Karjalan maakuntaliitolta, yrittäjiltä sekä naapurikunnilta. Opetusministeriö kuitenkin hylkäsi hakemuksen perustellen kielteistä päätöstä sillä, että kummankin kotimaisen kielen osaaminen on tärkeää koko Suomessa. Suomi–Venäjä-Seura vastasi opetusministeriön perusteluun toteamalla venäjän kielen tarpeellisuuden olevan itäisessä Suomessa selvästi ruotsia suurempi.

Lokakuussa 2012 Korkeakoulujen kielikeskusjohtajien neuvosto totesi lausunnossaan opetus- ja kulttuuriministeriölle, että pakollinen ruotsi eli niin sanottu virkamiesruotsi voidaan joutua poistamaan korkeakoulujen opintovaatimuksista heikentyneen kielitaidon vuoksi. Opetusministeri Jukka Gustafsson vastasi tähän, että ruotsin osaamisvaatimuksen poistaminen ei sovi hallitusohjelmaan eikä kannata tätä.

Kansalaisaloite

Vapaa kielivalinta ry, Suomalaisuuden liitto, Kokoomuksen Nuorten Liitto ja Perussuomalaiset Nuoret panivat maaliskuussa 2013 vireille kansalaisaloitteen ruotsin kielen opiskelun vapaaehtoiseksi muuttamisen saattamisesta eduskunnan käsittelyyn. Aloite sai vaaditut 50 000 allekirjoitusta puolen vuoden määräajassa. Helmikuussa 2015 sivistysvaliokunta päätti äänestyksen jälkeen esittää kansalaisaloitetta hylättäväksi. Koska perussuomalaiset olivat jättäneet mietintöön vastalauseensa, asiasta äänestettiin eduskunnan täysistunnossa maaliskuun 6. päivänä. Tässä äänestyksessä kansalaisaloite hylättiin äänin 134–48. Eduskunta kuitenkin hyväksyi äänin 93–89 lausuman, jonka mukaan olisi tehtävä selvitys alueellisista vaihtoehdoista ruotsin kielen opiskelulle.

Katso myös

• Suomen kielipolitiikka
• Suomen kielilaki
• Virallisten kielten opetus eri maissa

Lähteet

• Heikki Tala (päätoim.): ”Suomalaisuuden Liiton vaiheita 1906–2006”, Vuosisata suomalaisuuden puolesta : Suomalaisuuden Liitto 1906–2006, s. 11–96. Helsinki: Suomalaisuuden liitto, 2006. ISBN 951-96348-7-8

Kirjallisuutta

• Saukkonen, Pasi: Mikä suomenruotsalaisissa ärsyttää? – Selvitys mediakeskustelusta Suomessa. (Magma-studie 1/2011) Helsinki: Finlands svenska tankesmedja Magma, 2007. ISBN 978-952-5864-15-1 Teoksen verkkoversio (PDF).
• Sundell, Björn: Pakollinen ruotsi – puolesta ja vastaan. (Magma-pamfletti 3/2015) Helsinki: Ajatushautomo Magma, 2015. ISSN 2342-787 ISBN 978-952-5864-60-1 Teoksen verkkoversio (PDF).

Aiheesta muualla

• Wikiuutisissa on aiheeseen liittyvä uutinen: Kokoomusnuoret vaatii ruotsin opiskelun vapaaehtoisuutta
• Sitaatteja aiheesta Pakkoruotsi Wikisitaateissa
• Pakkoruotsi.net Ruotsin kielen valinnaistamista ajava sivusto.
• Vapaa Kielivalinta ry Kieltenopetuksen vapaavalintaisuutta ajava yhdistys.
• Suomalaisuuden Liitto - kielipoliittinen ohjelma 2018
• Pakkoruotsi-Youtube-kanava. Haastatteluja, keskusteluja, uutispätkiä ym. pakkoruotsista ja kaksikielisyydestä.