Panzerkampfwagen V Panther

Panzerkampfwagen V Panther tai intendentuuritunnukseltaan Sonderkraftfahrzeug 171 on Saksassa toisen maailmansodan aikana kehitetty keskiraskas panssarivaunu. Se otettiin käyttöön vuoden 1943 keskivaiheilla. Adolf Hitler määräsi 27. helmikuuta 1944 vaunun nimeksi pelkästään Panther. Hitlerin käskyn jälkeen virallisissa yhteyksissä vaunusta käytettiin muun muassa nimityksiä Panzerkampfwagen Panther ja Panther. Intendentuuritunnus Sd.Kfz. 171 säilyi kuitenkin käytössä sodan loppuun saakka.

Panther Sonderkraftfahrzeug 171
Panther Ausf G
Aseen tyyppi	Keskiraskas panssarivaunu
Alkuperämaa	Saksa
Palvelushistoria
Palvelusvuodet	1943–1945 (Saksa)
Valtion käytössä	Saksa  Ranska Unkari
Sodissa	toinen maailmansota
Valmistushistoria
Suunniteltu	1942–1943
Valmistajat	MAN
Hinta	n. 117 000 valtakunnanmarkkaa lähde?
Valmistusvuodet	1943–1945
Valmistusmäärä	n. 6 000 kpl
Eri versiot	Ausf. D Ausf. A (A2) Ausf. G
Tekniset tiedot
Paino	44,8 t
Pituus	8,66 m
Leveys	3,42 m
Korkeus	2,99 m
Miehistö	5 (ajaja, radisti, johtaja, ampuja, lataaja)
Panssarointi	15–120 mm
Pääaseistus	1 × 7,5 cm KwK 42 L/70
Muu aseistus	2 × MG-34-konekivääriä
Moottori	Maybach HL230 P30 V-12
Teho	690 hv (515 kW)
Polttoaineen määrä	bensiini
Jousitus	vääntövarsijousitus
Toimintasäde	250 km
Huippunopeus	55 km/h (varhaiset mallit) 46 km/h (myöhäisemmät mallit)
Infobox OK

Panther painoi 44,8 tonnia ja siinä oli paksuimmillaan 120 millimetrin panssarointi tykin asekilvessä, pitkäputkinen 75 millimetrin tykki, kahdesta kolmeen 7,92 millimetrin konekivääriä ja viiden hengen miehistö. Pantherin valmistus päättyi Saksan hävittyä sodan keväällä 1945. Panthereita eri versioineen ehdittiin valmistaa kaikkiaan 5 796 kappaletta.

Suunnittelu ja valmistus

Panther oli suora vastaus Neuvostoliiton T-34-panssarivaunulle, joka ensikohtaamisestaan lähtien saksalaisten kanssa 23. kesäkuuta 1941, löi saksalaisten päätyypit, Panzerkampfwagen III- ja Panzerkampfwagen IV -vaunut selvästi. Kenraali Heinz Guderian määrättiin kokoamaan asiantuntijaryhmä tutkimaan T-34:ää. Panssarivaunun tärkeimpien ominaisuuksien huomattiin olevan viisto panssari, joka tehosti panssaroinnin suojavahvuutta, leveät telaketjut ja suuret telapyörät, jotka paransivat maastoliikkuvuutta ja tykin pitkä putki, joka lisäsi tehoa ja osumatarkkuutta. Ensimmäiset suunnitelmat uudesta vaunusta olivat melkeinpä suoria kopioita T-34:stä.

Daimler-Benz ja MAN (runko) sekä Rheinmetall-Borsig (torni) saivat tehtäväkseen suunnitella 30–35 tonnin vaunusuunnitelman VK 30.02:n pohjalta huhtikuuhun 1942 mennessä. Daimler-Benzin suunnitelma muistutti suoraan T-34:ää rungon ja tornin muodon osalta, moottoriltaan, voimansiirroltaan, jousitukseltaan ja telojen osalta. MANin suunnitelma oli perinteisempi; se oli korkeampi ja leveämpi; torni oli taempana rungossa, bensiinimoottori, sauvajousitus ja perinteinen saksalainen miehistön sijoittelu. MANin suunnitelma hyväksyttiin 14. toukokuuta 1942, vaikka jo aikaisemmin oli tilattu 200 kappaletta vaunuja Daimler-Benziltä. Prototyyppi valmistettiin syyskuuhun mennessä ja hyväksyttiin kokeiden jälkeen. Panssarointia päätettiin vielä lisätä, mikä lisäsi myös painoa. Vaunua alettiin heti valmistaa korkealla prioriteetilla. Ensimmäiset vaunut valmistuivat joulukuussa ja kärsivät kiireen vuoksi luotettavuusongelmista. Vaunu pakotettiin sarjatuotantoon puolivalmiina. Valmistuksen aloittaminen kuitenkin kangerteli muun muassa erikoistyökoneiden puutteen takia. MAN:n ja Daimler-Benzin lisäksi Pantheria valmistivat Henschel Kassel-Mittelfeldissä ja MNH (Maschinenfabrik Niedersachsen-Hannover) Hannoverissa. Tosin nämä yhtiöt olivat vain pääurakoitsijoita; Pantherin, kuten muidenkin vaunujen, valmistuksessa käytettiin monien eri aliurakoitsijoiden valmistamia osia. Esimerkiksi Pantherin panssarilevyjä valmistivat muun muassa Schoeller-Bleckmann Itävallan Mürzzuschlagissa ja keskitysleirivankeja käyttänyt Bismarckhütte Ylä-Sleesiassa.

Pantherin valmistamiseen kului noin 150 000 henkilötyötuntia ja sen valmistaminen maksoi 117 000 saksanmarkkaa.

Ensimmäinen tuotantotavoite oli 250 vaunua 12. toukokuuta 1943 mennessä. Vuonna 1943 saatiin valmistettua keskimäärin 148 vaunua kuussa ja vuonna 1944 taas 315 (3 777 koko vuonna). Korkeimmillaan tuotantoluvut olivat heinäkuussa 1944 (380) ja vuoden 1945 kevääseen mennessä oli valmistettu kaikkiaan noin 6 000 Pantheria eri versioineen. Enimmillään vaunuja oli vahvuudessa 1. syyskuuta 1944 2 304, mutta samassa kuussa ilmoitettiin 692 menetettyä vaunua.

Tekniset tiedot

Myöhäisen mallin Panther Ausf. G varustettuna infrapunatähystyslaitteistolla.

Nosturi kannattelee huollettavana olevan Pantherin 750 kilogramman painoista vaihdelaatikkoa.

Panther oli perinteinen saksalainen vaunu, jos kallistettu panssarointi ja vaunun ulkomitat ylittävä tykki jätetään huomiotta. Paino kasvoi lisäpanssaroinnin myötä suunnitellusta 35 tonnista 43 tonniin. Voimanlähteenä oli 700 hevosvoiman 23,1-litrainen bensiinikäyttöinen Maybach HL 230 P30 V-12 (mallista Ausf. D alkaen), ensimmäisten 250 vaunun 21-litraisen HL 2itu10:n jälkeen. Vaihteisto ZF AK 7-200 oli synkronoitu, manuaalinen 6+R, jossa vinohampaiset hammaspyörät olivat jatkuvassa kosketuksessa. Ohjausjärjestelmä oli MANin kehittämä yksisäde-kytkin-jarru, säde- eli alennusvaihteisto oli toteutettu planeettapyörästöllä, joka käytännössä tarkoitti sitä, että jokaisella vaihteella saatiin yksi kiinteä kääntösäde. Mitä isompi vaihde oli käytössä, sitä suurempi oli myös kääntösäde. Mikäli säde oli haluttua isompi, voitiin voimansiirto toiseen telaan katkaista kytkimellä, ja vielä tarvittaessa jarruttaa telaa jarrulla, jolloin vaunu kääntyi tarvittaessa vaikka paikoillaan. Jarrut olivat hydrauliavusteiset levyjarrut. Telapyörästössä oli kahdeksan paria limittäin olevia telapyöriä, jotka oli jousitettu sauvajousin. Telapyörät olivat kiinni rungossa polviakselein, joista jokaisessa oli kaksi sauvajousta. Sodan alkaessa kallistua loppuaan kohden alettiin Panthereita Saksan kumipulan vuoksi valmistaa telapyörillä, joissa ei ollut enää kumisia reunuksia, vaan kumiset vaimentimet kunkin telapyörän sisällä. Tämä johti lähes kahden tonnin painonlisäykseen. Panther oli suhteellisen luotettava vaunu, mutta sen suurimpana ongelmana säilyi sen epäluotettava, alitehoinen kaasutinmoottori ja lukuisista parannusyrityksistä huolimatta sivuvälityskoneistojen huono kestävyys; ne saattoivat olla jo 150 kilometrin ajon jälkeen toimintakelvottomassa kunnossa.

Miehistöä oli tavanomaiset viisi: vaununjohtaja, ampuja, lataaja, ajaja ja radisti. Etupanssari oli muutamissa ensimmäisissä vaunuissa vain 60 millimetriä, mutta se lisättiin pian 80 millimetriin. Tuotantomallissa Ausf. D ja myöhemmissä paksuin panssarointi oli 120 millimetriä tykin asekilvessä. Myöhemmin tulivat käyttöön viiden millimetrin helmapanssarit, Schürzen, telapyörästön päälle ja magneettimiinojen tarttumista estävä Zimmerit-suojapinnoite. Osassa G-mallin Panthereista tykin asekilpi oli tykin alapuolelta pystysuora, tämän tarkoituksena oli estää asekilvestä alaspäin kimpoavia ammuksia osumasta rungon heikkoon kansipanssariin.

Pääaseistuksena oli Rheinmetall-Borsig AG:n kehittämä ja Unterlüßin tehtaillaan valmistama 75 millimetrin KwK 42 L/70, johon oli 79 ammusta malleissa D ja A. G-mallissa ammustäyttö nostettiin 82:een. Lisäksi vaunussa oli kaksi 7,92 millimetrin MG-34-konekivääriä, joista toinen oli etupanssarissa oikealla ja toinen tykin asekilvessä oikealla putken suuntaisesti. Viimeisistä D-mallin Panthereista alkaen vaunuissa oli uusi vaununjohtajan kupu, johon oli mahdollista kiinnittää MG-34 käytettäväksi ilmatorjuntaan.

75 millimetriä ei ollut enää iso kaliiperi, mutta Pantherin tykki oli yksi toisen maailmansodan parhaista vaunukanuunoista. Pitkän putken ja suuren ruutipanoksen mahdollistaman korkean lähtönopeuden ansiosta tykin ammuksen läpäisykyky oli parempi kuin Tigerin 88 millimetrin KwK 36 (L/56) -tykillä, mutta kuitenkin huonompi kuin Tiger II:n 88 millimetrin KwK 43 (L/71):llä.

Käyttö

Panther Italiassa vuonna 1944.

Panssarimies hyppäämässä palavan Pantherinsa kannelta kiivaan vihollistulen alla.

Tuhottu Panther Ausf. A Kölnin tuomiokirkon edessä 1945.

Panther otettiin ensimmäisen kerran käyttöön Kurskin taistelussa 5. heinäkuuta 1943. Ensimmäiset tankit olivat mekaanisten ongelmien vaivaamia: voimansiirto ja jousitus rikkoutuivat usein ja moottorit ylikuumenivat ja syttyivät palamaan. Aluksi enemmän Panthereita menetettiin niiden vikaantuessa kuin vihollisen toiminnan seuraksena. Monia miehistöjä menetettiin koulutuksen puutteen vuoksi. Vihollisvaunuja tuhottiin jopa 1 500–2 000 metrin matkoilta, ja ongelmien ratkaisun myötä Pantherista kehittyi yksi sodan parhaista panssareista. Pantherin parhaita ominaisuuksia olivat huipputehokas tykki, vahva etupanssari, jota vihollisen aseet eivät yleensä kyenneet läpäisemään aivan lähietäisyyksiä lukuun ottamatta, suuri huippunopeus ja aikansa paras maastoliikkuvuus, kuten MANin tekemät kokeet osoittavat. Panther oli nopeampi kuin yksikään länsiliittoutuneiden siihenastisista panssarivaunuista ja yhtä nopea kuin T-34/76. Tosin vuoden 1943 lopulla Panthereiden moottoreihin asennettiin konevaurioiden vähentämiseksi kierroslukurajoittimet, jotka estivät 2 500 kierroksen ylityksen. Rajoittimien asentamisen jälkeen vaunun huippunopeus oli 46 km/h.

Aluksi Pantherilla oli tarkoitus korvata muut Saksan keskiraskaat panssarivaunut ja siitä tuli sodan loppuvaiheissa yksi Saksan pääasiallisesti käyttämistä panssarivaunuista Panzerkampfwagen IV:n ja Sturmgeschütz III -rynnäkkötykin ohella. Panther ei ollut juurikaan kalliimpi kuin Panzer IV, vaikkakin se oli selvästi parempi. Panzer IV:n tuotannosta ei kuitenkaan voitu tyystin luopua Pantherin hyväksi, sillä tuotannon muuttamisen ylimenokausi olisi johtanut kestämättömään tilapäiseen panssarivaunutuotantomäärien notkahdukseen. Panzer IV:n myöhäisemmät, pitkällä 75 millimetrin tykillä varustetut mallit olivat sodan loppuun asti tuotannossa Pantherin ohella.

Pantherit sotivat enimmäkseen itärintamalla, mutta myös Normandian maihinnousun aikaan kesäkuussa 1944 Ranskassa olleet panssarijoukot saivat Panthereita käyttöönsä. Suurin osa Panther-vaunuista kuului Wehrmachtin tai Waffen-SS:n panssari- ja panssarikrenatööridivisiooniin tai erillisiin panssariprikaateihin.

Länsiliittoutuneiden M4 Sherman-, Stuart-, Cromwell- ja Churchill-vaunuja vastaan Panther oli täysin ylivoimainen niin panssaroinniltaan, nopeudeltaan kuin aseistukseltaankin.

Ardennien taistelun aikaan kymmenisen Pantheria muunnettiin osana laajempaa harhautusoperaatiota yhdysvaltalaisten M10-panssarintorjuntavaunujen näköisiksi. Muunnostyö käsitti lähinnä lisälevyjen hitsaamisen vaunuihin, sekä amerikkalaisen suojavärityksen ja kansallisuustunnukset.

Ausf. F oli tarkoitus saada tuotantoon vuonna 1945. Uudessa mallissa oli uusi, pienempi ja paremmin panssaroitu torni (Panzerturm Schmal), jossa oli stereoetäisyysmittari ja mahdollisuus suurempaan tykkiin sekä parannettu panssarointi. Moottori oli HL 230:n jatkokehitelmä, 800 hevosvoiman HL 234, jossa oli suorasuihkutus. Runkoja oli valmiina Daimler-Benzin ja Ruhstahlin tehtailla Hattingenissa sodan päättyessä.

Panther II -vaunun suunnittelutyö alkoi helmikuussa 1943. Päätarkoituksena oli taata osien vaihdettavuus Tiger II -vaunun kanssa valmistuksen ja huollon helpottamiseksi. Panther II:n runko oli samankaltainen kuin Tiger II:ssa, ja niissä oli samanlainen jousitus, telapyörät ja voimansiirto. Ainoastaan yksi Panther II -prototyyppi rakennettiin ennen suunnitelman hylkäämistä olemassa olevan Ausf F:n hyväksi. Se on näytteillä Panther Ausf. G:n tornilla varustettuna Fort Knoxissa, Patton Armor Museumissa.

Osaan vaunuista oli asennettu sodan päättyessä infrapunatähystysjärjestelmä johtajalle ja ajajalle pimeätoimintaa varten.

Yksi Panther myytiin Japanille, mutta sitä ei voitu toimittaa, muutamia myytiin Unkarille ja mahdollisesti yksi Ruotsiin. Fiat-Ansaldo sai lisenssin vaunun valmistamiseen, mutta yhtään ei ehditty valmistaa Italiassa. Sodan jälkeen Ranska käytti Pantheria omissa panssarijoukoissaan 1950-luvulle asti.

Tekniset tiedot

• Miehistö: 5 (johtaja, ampuja, lataaja, ajaja ja radisti)
• Taistelupaino: 44 800 kg, 46 580 kg täysteräksisillä telapyörillä
• Teho-painosuhde: 15,6 hv/t (11,9 kW/t)
• Mitat
  • Pituus putki edessä: 8,66 m
  • Pituus ilman putkea: 6,87 m
  • Korkeus: 2,85 m
  • Leveys ilman helmalevyjä: 3,27 m
  • Raideleveys: 2,61 m
• nopeus, 3 000 kierr/min: 55 km/h
• Nopeus, 2 500 kierr/min: 46 km/h
• Marssinopeus tiellä: 33 km/h
• Maastonopeus: 25 km/h
• Telat: Kgs 64/660/150
  • Tyyppi: kaksiharjainen
  • Leveys: 660 mm
  • Kosketuspituus: 3,92 m
  • Telakenkien lukumäärä/tela: 86
  • Telapaine: 0,88 kg/cm²
• Jousitus: kaksoissauvajousitus
• Iskunvaimentimet: 2. ja 7. polviakselissa kummallakin puolella
• Esteenylityskyky: 0,9 m
• Kaivannonylityskyky: 1,9 m
• Kahlauskyky: 1,7 m
• Kiipeämiskyky: 30°
• Toimintasäde: 200 km tiellä, 100 km maastossa
• Moottori: Maybach HL 230 P30
  • Tyyppi: V-12, nelitahti, kaasutin
  • Polttoaine: bensiini, 74-oktaaninen
  • Teho: 515 kW/700 hv/3 000 kierr/min
  • Iskutilavuus: 23,095 l
  • Puristussuhde: 6,8:1
  • Kulutus: (tiellä) 3,5 l/km
  • Polttoainetäyttö: 720 l
• Vaihteisto: ZF (Zahnradfabrik Friedrichshafen AG) AK 7-200
  • Tyyppi: Synkronoitu manuaali,vinohampaiset hammaspyörät olivat jatkuvassa kosketuksessa
  • Vaihteiden lukumäärä: 6+R
• Kytkin: Fichtel & Sachs LAG 3/70H
  • Tyyppi: kolmilevyinen, kuiva
• Ohjausjärjestelmä: MAN yksisäde-kytkin-jarru
  • Ohjauskytkin: yksilevyinen, kuiva
• Ohjaussuhde: 1:1,5
• Pääase: 7,5 cm KwK 42
  • Tyyppi: panssarivaunukanuuna
  • Kaliiperi: 75 mm
  • Ammuksen lähtönopeus: 925 m/s (Pzgr. 39/42), 1 120 m/s (Pzgr. 40/42)
  • Putken pituus kaliipereina: 70
  • Lukko: puoliautomaattinen
  • Rekyylin pituus: 400 mm (normaali), 430 mm (maksimi)
  • Korkeussuuntausala: +18/-8°
  • Sivusuuntausala: 360°/60 s
  • Laukauksia mukana: 79, 82 (G-malli)
• Tykin tähtäin: Leitz TZF 12 (D-malli), TZF 12a (A-ja G-mallit)
  • Suurennos: 2,5× ja 5×
  • Näkökenttä: 28° ja 14°
• Konekiväärit: 2 × 7,92 mm MG-34
  • Tulinopeus: noin 900 ls/min
  • Patruunoita mukana: 5 100/34 vyötä, 4 800/32 (G-malli)
• Radio
  • Fu 5 -lähetinvastaanotin
  • Fu 2 -vastaanotin

Panssarointi

Panssarin paksuus vaihteli hieman eri tuotantomallien välillä. Tässä on esitetty G-mallin panssarointi, siten että ensimmäinen luku kertoo panssarilevyn paksuuden, toinen luku sen kaltevuuden vaakatasosta mitattuna ja kolmas luku ilmoittaa kaltevuudesta aiheutuvan todellisen panssarisuojan milleinä.

• Runko
  • Etualaviistopanssari: 60 mm/35°/105 mm
  • Etuyläviistopanssari: 80 mm/35°/140 mm
  • Sivut: 50 mm/60°/58 mm
  • Pohja edessä: 26 mm/0°/26 mm
  • Pohja takana: 17 mm/0°/17 mm
  • Kansi: 15 mm/0°/15 mm
  • Takaosa: 40 mm/60°/46 mm
• Torni
  • Etupanssari: 100 mm/82°/102 mm
  • Asekilpi: 120 mm/kaareva
  • Sivut: 45 mm/65°/50 mm
  • Takaosa: 45 mm/65°/50 mm

Mallit ja tuotanto

• Ausf. A: 20 rakennettu 11/42 (nollasarja, heikompi panssarointi edessä, myöhemmin Ausf. D1)
• Ausf. D: 850 rakennettu (tammi–syyskuu 1943), osassa uusi vaununjohtajan kupu
• Ausf. A: 2 000 rakennettu (elokuu 1943–kesäkuu 1944), uusi torni ja vaununjohtajan kupu, jossa MG-34-ilmatorjuntakonekivääri sekä radistin konekiväärille panssarikalotti.
• Ausf. G: 3 126 (maaliskuu 1944–huhtikuu 1945), ajajan tähystysluukku etupanssarissa poistettiin ja korvattiin periskoopilla, pakoputkien ja moottorikannen uudelleen järjestely, lisäpanssari sivussa
• Ausf. F: ei tuotannossa, ilmeisesti 8 runkoa valmistettu

Muut Panzer V:n rungolle perustuneet vaunut:

• Jagdpanther: Panssarintorjuntaan tarkoitettu rynnäkkötykki Pantherin rungolla, 88 mm Pak 43/3 tai 43/4 L/71 -panssarintorjuntatykki, 392 valmistettu 1944–1945.
• Befehlspanzer Panther: komentovaunu, 329 muunnettu (toukokuu 1943–helmikuu 1945), lisäradiot ja antennit.
• Beobachtungspanzer Panther: tulenjohtovaunu, 41 muunnettu (1944 ja 1945), kaksi konekivääriä ja valetykki.
• Bergepanther (hinausvaunu): 347 (1943–1945)

Lähteet

• Macarthy, Peter & Syron, Mike: Panssarisota – Saksan panssaridivisioonat toisessa maailmansodassa. Suomentanut Liikanen, Simo, 2012. Koala-Kustannus, 2002. ISBN 978-952-229-135-6

Kirjallisuutta

• Spielberger, W. J.: Der Panzer-Kampfwagen Panther und seine Abarten. Band 9 der Reihe Militärfahrzeuge, Motorbuchverlag Stuttgart. ISBN 3-87943-527-8
• Chamberlain, Peter & Doyle, Hilary: Encyclopedia of German Tanks of World War Two. Cassell. ISBN 1-85409-518-8

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Panzerkampfwagen V Panther Wikimedia Commonsissa

Saksan asevoimien panssariajoneuvot toisessa maailmansodassa