Pauli Lappalainen
Pauli Lappalainen (25. joulukuuta 1913 Kauhajoki – 8. syyskuuta 2005 Turku) oli suomalainen rakennusalan yrittäjä ja teollisuusneuvos. Hän perusti vuonna 1945 Turkuun Kivikartio Oy:n, josta tuli yksi kaupungin merkittävimmistä rakennusliikkeistä Puolimatkan, Rakennus-Ruolan ja Hartelan rinnalla. Vuonna 1985 Pauli Lappalainen myi Kivikartion rakennustoiminnan Hankkija-Puolimatka Oy:lle.[1] Kaupasta saatuja varoja löytyi 2000-luvun lopulla liechtensteinilaisesta LGT-pankista, ja tästä aiheutuneita riitoja perillisten kesken on selvitelty vielä 2010-luvulla[2][3].
Pauli Lappalaisen perustama Kivikartio rakensi sotien jälkeen Turun uusista asuintaloista noin joka kymmenennen. Liikerakennuskohteista merkittävimpiä on Wiklundin tavaratalo Turun kauppatorin laidalla.[3] Nykyisin Lappalaisen perikunta omistaa Kiinteistökartio Oy:n, joka omistaa ja vuokraa liike- ja asuinkiinteistöjä[4].
Kivikartio joutui 1970-luvulla keskusrikospoliisin talousrikostutkintaan epäiltynä veronkierrosta vääränsisältöisillä kuiteilla. Yhtiön kirjanpidosta löytyikin tällaisia laskuja, toisina osapuolina turkulaisyritykset Kalustokeskus ja tavaratalo Wiklund sekä Asko-Upo. Lappalainen oli lisäksi saanut Turun Osuuskaupalta ylikorkoa neljän miljoonan markan yksityistalletuksistaan. Juttukokonaisuutta käsiteltiin Turun raastuvanoikeudessa viidesti. Pauli Lappalainen tuomittiin hovioikeudessa 1981 jatketusta törkeästä veropetoksesta yhden vuoden ja kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Myös hänen kaksi poikaansa saivat ehdolliset vankeustuomiot ja kolmen yrityksen edustajat sakkotuomiot. Hovioikeus totesi myös erään apulaiskaupunginjohtajan ja erään kaupunginvaltuutetun syyllistyneen yllytykseen sekä erään kirjapainonjohtajan avustaneen veropetoksessa, mutta nämä syytteet hylättiin vanhentuneina.[5]
Elämä ja ura
muokkaaKauhajoella syntynyt Pauli Lappalainen pääsi ylioppilaaksi Lohjalla 1934 ja valmistui rakennusinsinööriksi Tampereella. Hän sai vuonna 1938 paikan Helsingistä Kulutusosuuskuntien keskusliiton rakennussuunnittelijana.[1]
Sotien jälkeen 1945 Pauli Lappalainen toimi Asko-yhtiössä ja turkulaisessa rakennustoimisto Arvonen Oy:ssä, kunnes perusti Turkuun oman yrityksen ja nimesi sen Kivikartioksi. Teollisuusneuvoksen arvonimen Pauli Lappalainen sai 1967. Vuonna 1978 Lappalainen siirtyi toimitusjohtajan tehtävästä hallituksen puheenjohtajaksi, ja toimitusjohtajaksi tuli hänen vanhin poikansa. Pauli Lappalainen toimi myös vuonna 1985 perustetun Kiinteistökartio Oy:n hallituksen puheenjohtajana vuoteen 2000 saakka.[1]
Pauli Lappalainen lahjoitti varojaan muun muassa Turun yliopistolle, eniten sen Kevon tutkimusasemalle. Elvi ja Pauli Lappalaisen sukuseura perustettiin sukututkimusta varten, ja siltä on ilmestynyt sukukirja ja Pauli Lappalaisen elämäkerta.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d Kunttu, Tapani: Muistot: Pauli Lappalainen Helsingin Sanomat. 8.9.2005. Viitattu 1.9.2018. (Tilaajille.)
- ↑ Yrittäjän miljoonat piilossa myös suvulta Turun Sanomat. 3.10.2013. Arkistoitu 1.9.2018. Viitattu 1.9.2018.
- ↑ a b Saarenpää, Antti & Liski, Jarno: Satoja kiloja kultaharkkoja, paaleittain 500 euron seteleitä – Liechtenstein tappoi rikostutkinnan Turussa Yle Uutiset. 8.6.2016. Viitattu 1.9.2018.
- ↑ Wiklundin rakentanut Kivikartio Oy toiminut 70 vuotta Turkulainen. 14.11.2015. Arkistoitu 7.8.2018. Viitattu 1.9.2018.
- ↑ ”Kivikartio käynnisti kuittiratsiat” ja ”Suuret ylikorot”. (Osa laajaa juttukokonaisuutta Rötösherrojen vuosikymmen.) Helsingin Sanomat, 25.11.1984, s. 30. Näköislehden aukeama (tilaajille).
Kirjallisuutta
muokkaa- Kunttu, Tapani: Intohimona rakentaminen. Pauli Lappalaisen elämä ja toiminta. Turku: Elvi ja Pauli Lappalaisen sukuseura ry, 2002. ISBN 951-98774-5-2. Teoksen verkkoversio.