Pedagogiikka
Pedagogiikka tarkoittaa tapaa, jolla opetus järjestetään, sekä sen näkemyksellisiä kasvatuksellisia periaatteita.[1] Pedagogiikka-sanalla on historiallisesti ollut useita merkityksiä. Se on tarkoittanut 1) koko kasvatustieteen tieteenalaa, 2) kasvatus- ja opetusoppia, 3) kasvatus- tai opetusoppia, 4) opetus- tai kasvatustaitoa, 5) kasvatuksellisia suuntauksia (kuten Steiner-pedagogiikka) sekä 6) tietyn kohdealueen kasvatustieteellistä opetusta ja tutkimusta (kuten erityispedagogiikka, korkeakoulupedagogiikka tai yliopistopedagogiikka).[2]
Etymologia
muokkaaPedagogiikan kreikankieliset kantasanat ovat paidia (παιδιά) ja ágō (άγω, "johtaa"); tässä "paidia" viittaa lapsiin, minkä vuoksi aikuisopetusta ei aina lasketa pedagogiikan osaksi (katso andragogiikka). Kreikankielen sana paidagogos eli pedagogi tarkoittaa sananmukaisesti käännettynä lapsen ohjaajaa tai kasvattajaa eli opettajaa.[3]
Kuvaus
muokkaaSuomessa pedagogiikkaa opiskellaan yliopistojen kasvatustieteen laitoksilla sekä ammattikorkeakoulujen ammatillisessa opettajankoulutuksessa.
Teoksessa Hermeneuttisen pedagogiikan pääsuuntaukset Pauli Siljander luonnehtii käsitteiden pedagogiikka ja kasvatustiede eroa siten, että pedagogiikkaa käytetään yleensä laajempana käsitteenä sisältäen sekä kasvatuksen teoreettisen puolen että kasvatuskäytännön.[4]
Makrotasolla pedagogiikka tarkoittaa valtion ja kuntien tasolla koulutusjärjestelmäratkaisuja ja niiden koulutuspoliittisia ratkaisuja. Mesotasolla sana tarkoittaa koulun tapaa järjestää opetus ja sen perustelut opetussuunnitelmassa. Mikrotasolla pedagogiikka tarkoittaa opettajan tapaa järjestää opetuksena sekä ratkaisujen takana olevaa opetusnäkemystä.[1]
Pajapedagogiikka on oppilaitoksen ja työpajan välistä jaettua pedagogista vastuuta, jossa opetus ja sen tahti rakennetaan yksilön ominaisuuksien, erityispiirteiden ja toimintakyvyn ympärille vaihtoehtoisessa oppimisympäristössä.
Kritiikki
muokkaaPedagogiikka-sana on viime aikoina alkanut korvata didaktiikka-termin käyttöä, koska didaktiikalla on muualla maailmassa rajoittunut ja kielteinen arvolataus. On kuitenkin huomattava, että pedagogiikka ja didaktiikka tarkoittavat Suomessa varsin eri asioita kuin anglosaksisissa maissa.
Pedagogiikalla perustellaan koulutuksen tavoitteita, arvoja ja käytäntöjä sekä menetelmävalintoja. Perusteluissa voidaan korostaa joko yhteiskunnan etua tai yksittäisen oppijan etua. 2000-luvun Suomessa makrotason pedagogiikka on välineellistynyt (kriittisesti puhutaan "ohennetusta pedagogiikasta") ja hakee koulutuksesta nimenomaan hyötyä yhteiskunnalle.[1]
Tasoryhmät
muokkaaKouluopetuksen eriyttäminen tason mukaan auttaa lahjakkaita oppilaita hyötymään koulusta. Aiemmat tutkimukset yhdistänyt tutkimuskatsaus havaitsi, että lahjakkaiden erityisohjelmat olivat ensisijaisia, mutta luokan tai luokkien opettaminen tasoryhmittäin ja oppilaan siirtäminen etuajassa ylemmälle vuosiluokalle auttoivat. Sen sijaan luokkien muodostaminen tason mukaan ei auttanut paljonkaan.[5]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b c Hellström, Martti: Sata sanaa opetuksesta - Keskeisten käsitteiden käsikirja, s. 296. Jyväskylä: PS-kustannus, 2008. ISBN 978-952-451-194-0 (suomeksi)
- ↑ Hirsjärvi, Sirkka: Kasvatustieteen käsitteistö, s. 142. Helsinki: Otava, 1982. ISBN 951-1-06754-0 (suomeksi)
- ↑ Nevgi, A. & Lindblom-Ylänne, S.: Johdanto yliopistopedagogiikkaan. Teoksessa. Sari Lindblom-Ylänne ja Anne Nevgi (toim.) Yliopisto-opettajan käsikirja. Helsinki: WSOYProOy. ISBN: 978-951-0-34837-6, s. 18-30. s. 20. WSOYProOy, 2009.
- ↑ Siljander, Pauli: Hermeneuttisen pedagogiikan pääsuuntaukset, s. 12. Oulu: Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta, 1988. ISBN 951-42-2678-X
- ↑ Tasoryhmät kehittävät lahjakkaita oppilaita Helsingin Sanomat. 17.1.2017.
Aiheesta muualla
muokkaa