Pervis Josué Estupiñán Tenorio (s. 21. tammikuuta 1998 Esmeraldas) on ecuadorilainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan vasen laitapuolustaja. Hän on pituudeltaan 175-senttimetrinen. Hän edustaa Englannin Valioliigassa pelaavaa Brighton & Hove Albionia.[1]

Pervis Estupiñán Ecuadorin alle 20-vuotiaiden maajoukkueen pelipaidassa vuonna 2017.

Estupiñán edusti kotimaassaan LDU Quitoa. Hän siirtyi kesällä 2016 Eurooppaan ja aloitti liigauransa lainasopimuksilla Espanjassa pääsarjassa pelaavassa Granadassa, toisella sarjatasolla Almeríassa ja Mallorcassa sekä jälleen pääsarjassa Osasunassa. Hänen pelaajaoikeutensa omistanut englantilaisseura Watford myi hänet syyskuussa 2020 Villarrealiin. Hän pelasi kausina 2016–2022 Espanjan La Ligassa 91 ottelua ja teki niissä yhden maalin, lokakuussa 2019 Osasunan pelaajana kotiottelussa Valenciaa vastaan. Toisella sarjatasolla hän pelasi 45 ottelua ja teki niissä kolme maalia. Kaudella 2020–2021 hän kuului Villarrealin Eurooppa-liigan voittaneeseen joukkueeseen mutta pelasi vain kaksi alkulohko-ottelua ja molemmat ensimmäisen pudotuspelikierroksen ottelut Red Bull Salzburgia vastaan. Kaudella 2021–2022 hän pelasi kymmenen ottelua Mestarien liigassa, jossa Villarreal ylsi välieriin.[1]

Estupiñán siirtyi elokuussa 2022 englantilaisseura Brighton & Hove Albioniin. Hän pelasi kaudella 2022–2023 Valioliigassa 35 ottelua ja teki maalin toukokuussa Arsenalia vastaan. Kaudella 2023–2024 hän oli lihasvamman vuoksi sivussa syyskuun lopulta jouluun saakka ja uudelleen huhtikuun puolivälistä kauden loppuun. Pelaamissaan 19 valioliigaottelussa hän teki kaksi maalia ja antoi kolme maalisyöttöä. Eurooppa-liigassa hän pelasi neljä ottelua.[1]

Estupiñán pelasi alle 17-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailuissa 2015 joukkueensa kaikki viisi ottelua ja teki alkulohkossa kaksi maalia. Hän pelasi alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailuissa 2017 joukkueensa kaikki kolme ottelua. Hän pelasi Ecuadorin A-maajoukkueessa ensimmäisen kerran lokakuussa 2019 ystävyysottelussa Argentiinaa vastaan. Hän pelasi Copa Américassa 2021 ja MM-kilpailuissa 2022 täydet minuutit joukkueensa kaikissa otteluissa. Hän on pelannut 8. heinäkuuta 2024 mennessä 38 A-maaottelua, jotka kaikki avauskokoonpanossa, ja tehnyt niissä neljä maalia: marraskuussa 2020 MM-karsintaottelussa Kolumbiaa, marraskuussa 2021 MM-karsintaottelussa Chileä, kesäkuussa 2022 ystävyysottelussa Nigeriaa ja maaliskuussa 2023 ystävyysottelussa Australiaa vastaan.[1]

Lähteet

muokkaa


  NODES