Pienviljelijäin puolue
Pienviljelijäin puolue (1940-luvun alkuun asti Pienviljelijäin ja maalaiskansan puolue, PMP) oli suomalainen 1930-luvulta 1950-luvulle toiminut pientalonpoikien etupuolue. Puolue sai kaksi kansanedustajaa vuoden 1939 vaaleissa, mutta molemmat loikkasivat Maalaisliittoon kesäkuussa 1941. Sotien jälkeen puolueen kannatus laski eikä se onnistunut nousemaan takaisin eduskuntaan.
| Pienviljelijäin puolue | |
|---|---|
| Pienviljelijäin ja maalaiskansan puolue | |
| Perustettu | 1936 |
| Lopetti | 1950-luvulla |
| Äänenkannattaja | Suomen Pienviljelijä |
PMP perustettiin 20. joulukuuta 1936 Seinäjoella pidetyssä kokouksessa. Uuteen puolueeseen yhdistyi kolme aiemmin itsenäistä järjestöä: Suomen pienviljelijäin puolue (SPP), Kansanpuolue ja Pulatoimikuntien keskusliitto. Suurinta kannatusta oli aiemmin nauttinut SPP, jonka pohjalle PMP:n järjestörakenne pitkälti rakennettiin. SPP:n puheenjohtaja Eino Yliruusi valittiin vetämään uutta puoluetta ja hänen kannattajansa muodostivat enemmistön puolueen elimissä. Myös Kansanpuolue sai lukuisia edustajiaan puoluejohtoon. Selvästi pienempi pulaliike sai johtoon yhden edustajan. Puolueen nimen takana olivat kansanpuoluelaiset. Pienviljelijöiden liikkeen yhdistymisestä oli keskusteltu jo vuosia ennen sen toteutumista.[1]
PMP:n politikointi oli luonteeltaan populistista. Yliruusilaisilta peritty radikaali retoriikka sekä sodan ja fasismin vaaran korostaminen antoivat puolueelle julkisuudessa vasemmistolaisen leiman. Kesällä 1937 PMP:n johto joutui vastaamaan syytöksiin kommunistien solutuksesta, kun pulatoimikuntien entiset johtomiehet pidätettiin. Kaikkia perustajajärjestöjä oli jo edellisvuonna syytetty samasta aiheesta EK:n (SKP:n kansanrintamapolitiikkaa käsitelleissä) muistioissa. PMP:n johto kiisti syytökset ja vakuutti, ettei kommunisteja ollut puolueen elimissä. Oikeisto ei uskonut vakuutteluja. Osalla PMP:n jäsenistä oli yhteyksiä kommunisteihin.[1]
PMP radikalisoitui puheenjohtajansa johdolla ennen talvisotaa. Yliruusi arvosteli ankarasti hallituksen Saksa-myönteisenä pitämäänsä politiikkaa. Hallitus ei tällaista suvainnut ja PMP:n äänenkannattaja Suomen Pienviljelijä lakkautettiin tasavallan suojelulain nojalla 22. marraskuuta 1939. Yliruusin kirjoittelu nosti arvostelua myös oman puolueen pohjoissuomalaisten kannattajien keskuudessa ja PMP alkoi hajaantua. Vuonna 1941 puolueen kansanedustajat loikkasivat Maalaisliiton eduskuntaryhmään, mutta PMP jäi Yliruusin kannattajille. Etsivä keskuspoliisi harkitsi Yliruusin vangitsemista jatkosodan aikana.[1] Yliruusi pidätettiin 3. toukokuuta 1943. Oikeuden eteen hän joutui vasta yli puolen vuoden päästä. Tuomio oli vapauttava. Oikeudessa olivat Yliruusin pyynnöstä paikalla ministeri Henrik Ramsay, professori Yrjö Ruutu sekä vuorineuvos John Grundström.
PMP:n lehtiä olivat Suomen Pienviljelijä ja Pohjanmaan Sana. Vuonna 1940 Yliruusi yritti julkaista lehteä Suomen Sanomat, mutta se lakkautettiin pian, kuten edeltäjänsä.[1]
Vaalit
muokkaa| Tulokset | |||
| Eduskuntavaalit | |||
| Vuosi | Edustajat | Äänet | |
| 1939 | 2 | 27 783 | 2,14% |
| 1945 | -- | 20 061 | 1,18% |
| 1948 | -- | 5 378 | 0,29% |
| 1951 | -- | 4 964 | 0,27% |
| 1954 | -- | 1 040 | 0,05% |
| Presidentinvaalit | |||
| Vuosi | Valitsija- miehet |
Äänet | |
| 1950 | -- | 689 | 0,04% |
PMP:llä oli perustettaessa kaksi kansanedustajaa, yksi kummastakin puolueesta, jotka vielä eduskuntavaaleissa 1936 tappelivat keskenään. Presidentinvaalissa 1937 PMP kannatti K. J. Ståhlbergia[2]. Seuraaviin eduskuntavaaleihin puolue lähti luottavaisin mielin, mutta sen äänimäärä ja -osuus laskivat. Puolue onnistui silti säilyttämään kansanedustajansa. PMP sai paikkansa Oulun vaalipiiristä, jossa puolue sai 14,6 % äänistä.
Eduskuntavaaleissa 1945 puolue meni vaaliliittoon Suomen kansan demokraattisen liiton (SKDL) kanssa, mutta puolue jäi ilman edustajia. Viimeisen kerran puolue osallistui eduskuntavaaleihin vuonna 1954.
Vuoden 1950 presidentinvaalissa puolue tuki J. K. Paasikiveä.[3]