Pontikka

Pontikka on laittomasti tavallisesti viljasta tai sokerista käyttämällä ja tislaamalla valmistettua viinaa. Raaka-aineena voidaan kuitenkin käyttää mitä tahansa muutakin ruoka-ainetta, joka saadaan käymään.

Entinen pontikankeittäjä John Bowman esittelee museossa pontikkapannun toimintaa vuonna 1996.

Pontikkaa valmistetaan kaikkialla maailmassa, jopa sellaisissa maissa, joissa laillinen alkoholi on laadukasta, halpaa ja helposti saatavilla. Pontikkaa onkin keitetty paitsi halvan alkoholin tuottamiseksi joko omaan käyttöön tai myyntiin, myös tavoitteellisena harrastuksena tai kapinana valtion alkoholisääntelyä ja alkoholiverotusta vastaan.

Paitsi laitonta, pontikan valmistus on vaarallista. Laitteet voivat räjähtää, ja huolimattomasti valmistettu pontikka voi sisältää myrkyllisiä aineita, kuten metanolia.

Etymologia

Sana pontikka tulee mahdollisesti ruotsinkielisestä sanasta pontak, joka 1700-luvulla tarkoitti ranskalaista pontaque-nimistä bordeaux-viiniä. Toisten lähteiden mukaan ranskalainen alkujuuri olisi Pontacq tai Pontet-Canet, mikä on sikäli uskottavaa, että ensiksi mainitun niminen kylä sijaitsee Ranskan Pyreneillä Lamarque-Pontacqin kunnassa ja toinen on arvostettu punaviinitila Pauillacin kunnassa Bordeaux’n alueella. Pontacq ei kylläkään ole erityisen tunnettu viinistään, mutta sen mainitaan olleen keltaista ja makeaa. Pontaque-nimistä viiniä ei nykyään tunneta, mutta se mainitaan ainakin Carl von Linnén kirjeenvaihdossa.

Historia

Pontikkaa on luultavasti valmistettu niin kauan kuin tislaus on tunnettu ja valtio on kieltänyt alkoholin kotipolton tai verottanut alkoholia. Tislaustaito tunnettiin jo muinaisessa Egyptissä ennen ajanlaskun alkua. Kreikkalainen filosofi Aristoteles viittasi tislaukseen vuonna 350 eaa. Intiassa tiedetään tislatun viinaa vuosien 500–300 eaa. aikoihin. Alkoholin kaikkein varhaisimmista valmistuskielloista ei ole säilynyt tietoa, mutta jo muinaisessa Mesopotamiassa oli vaihtelevia alkoholikieltoja. Euroopassa jotkin maat olivat rajoittaneet viinan valmistusta tai alkaneet verottaa sitä vuoteen 1500 mennessä, ja sen seurauksena laittomasta pontikan valmistuksesta tuli yleistä kautta Euroopan.

Suomessa

Kotipolttoisen viinan valmistustaito levisi Suomessa 1500-luvulta lähtien. Etenkin vanhoina aikoina pontikka tehtiin viljasta tai perunasta. Valtiovallan ajoittaiset yritykset rajoittaa sen valmistamista kohtasivat runsaasti vastarintaa.

Viinanpoltto oli ollut talonpoikien oikeus, kunnes kotipoltto kiellettiin Suomen suuriruhtinaskunnassa vuonna 1866. Kieltolain aikana 1919–1932 kotipoltto metsissä oli kannattavaa liiketoimintaa, vaikka poliisi jahtasikin salapolttajia ahkerasti. Kieltolain jälkeenkin pontikkaa tehtiin maaseudulla yleisesti 1960-luvulle saakka. Suomalaisina pontikkapitäjinä muistetaan erityisesti Kitee, Haapavesi, Kinnula, Pihtipudas ja Vöyri.

Pontikan tislaus siirtyi Suomessa 1960-luvulta alkaen metsistä kaupunkeihin. Kun pientislausvälineitten myynti ja markkinointi kiellettiin, tislaaminenkin hiipui. Pontikan keitto on Suomessa 2010-luvulle tultaessa lähes tyrehtynyt, ja sitä harjoitetaan nykyään enää lähinnä harrastusmielessä. Pontikan valmistusta ei Suomessa enää pidetäkään alkoholipoliittisena ongelmana.

• 
  Pontikankeittäjä, Joseph Alanen, 1916
• 
  Salapolttajat, Antti Favén, 1920
• 
  Viinankeittäjät, Vilho Lampi, 1930, taiteilija itse keskellä

Valmistus

Pontikan eli amerikkalaisittain moonshinen keittopaikka Kentuckyssä Yhdysvalloissa vuonna 1911.

Pontikan raaka-aineena voidaan käyttää mitä tahansa saatavilla olevaa ruoka-ainetta, joka saadaan käymään. Perusraaka-aineena käytetään usein viljasta valmistettuja maltaita, mutta myös esimerkiksi peruna, marjat, hedelmät ja maito kelpaavat. Pontikkaa tehdään esimerkiksi Kroatiassa viinirypäleistä tai luumuista, Egyptissä ohrasta, Unkarissa luumuista, aprikooseista tai kirsikoista, Intiassa munuaispuun hedelmistä tai kookospähkinöistä, Iranissa rusinoista, Irlannissa viljasta tai sokerista, Keniassa maissista tai kirjodurrasta, Laosissa riisistä, Mongoliassa hevosenmaidosta, Myanmarissa palmupuun mahlasta, Norjassa sokerista, Portugalissa medronhopuun mahlasta, Venäjällä perunoista tai sokerista, Sudanissa taateleista, Ugandassa banaaneista tai sokeriruo’osta, ja Yhdysvalloissa maissista tai sokerista. Suomessa pontikka tehtiin etenkin entisaikoina viljasta tai perunasta.

Aluksi raaka-aineet pestään puhtaaksi bakteereista ja siemenet poistetaan, sillä ne pilaisivat juoman maun. Raaka-aineet murskataan, jotta nesteet vapautuvat. Ennen kuin juoma alkaa käydä, sokeri täytyy erottaa raaka-aineista. Tämä tapahtuu eri tavoin raaka-aineesta riippuen; esimerkiksi vilja idätetään maltaaksi. Jos raaka-aineena käytetään puhdasta sokeria, tätä erottelua ei tarvitse suorittaa. Seos keitetään oikeassa lämpötilassa, jotta sokeri erottuisi. Jäähtyneeseen seokseen lisätään hiiva, ja mäskin eli veden, hiivan, sokerin ja maltaiden seoksen annetaan käydä. Käymisen tuloksena sokerista tulee reaktiotuotteina etanolia ja hiilidioksidia. Näin saadussa oluessa tai viinissä on alkoholia yleensä 2–15 tilavuusprosenttia.

Kun seos on käynyt loppuun, pontikankeittäjä siivilöi sen tislauspannuun. Seosta lämmitetään niin, että alkoholi alkaa haihtua. Alkoholiyhdiste etanolin haihtumislämpötila on 78 celsiusastetta, joten se haihtuu ennen vettä, jonka haihtumislämpötila on 100 astetta. Etanolihöyry nousee putkia pitkin keräysastiaan. Tisleen voi jakaa neljään osaan eli leikkaukseen. Ensimmäisessä leikkauksessa on myrkyllistä asetonia ja metanolia, jotka pitää heittää pois. Toinen leikkaus ei ole myrkyllistä, mutta se on pahanmakuista. Kolmas leikkaus on tisleen paras ja käyttökelpoisin osa. Monta kertaa tislaamalla saatava pontikka voi olla jopa 95-prosenttista alkoholia.

Vaaroja

Tekijän täytyy suojata käymässä oleva seos vaarallisilta bakteereilta ja homeelta, mutta käymisessä syntyneen hiilidioksidin täytyy kuitenkin päästä vapautumaan ilmaan. Yksi pontikankeiton vaaroista onkin käymisastian räjähtäminen kun paine kasvaa liian suureksi.

Koska pontikankeitto on laitonta, se houkuttelee rikollisia, jotka eivät välitä tuotteen turvallisuudesta vaan ajattelevat vain voittoja. Välinpitämättömästi valmistettu pontikka aiheuttaakin tiheään joukkokuolemia eri puolilla maailmaa.

Koska pontikankeittovälineet ovat usein heikkolaatuisia ja tekijät osaamattomia, pontikka jää toisinaan myrkylliseksi, kun asetonia ja metanolia ei osata poistaa tisleestä. Niiden nauttiminen voi johtaa pahoinvointiin, sokeutumiseen ja kuolemaan. Tislauslaitteet voivat myös helposti vuotaa tai räjähtää. Jos pontikkapannu on suuri, räjähdys voi surmata kaikki lähelläolijat. Myös tislausvälineiden kontaminoituminen aiheuttaa vaaran pontikan juojalle. Jos välineinä käytetään säiliöitä, joissa on säilytetty myrkyllisiä kemikaaleja, ne voivat tehdä juomasta myrkyllistä.

Katso myös

• Salaviinanpolttajat vuodelta 1907 oli ensimmäinen suomalainen näytelmäelokuva
• Korvikealkoholi
• Pirtu
• Sikunaöljy

Lähteet

• Kosar, Kevin R.: Moonshine: A Global History. Reaktion Books, 2017. ISBN 9781780237909
• Pöysä, Toivo & Rannikko, Götha & Rannikko, Reima: Pontikka: Viisi vuosisataa suomalaista paloviinaperinnettä. Helsingissä: Otava, 1982. ISBN 951-1-07051-7

Aiheesta muualla

• Asetus alkoholijuomista ja väkiviinasta 22.12.1994/1344 2.luku: Valmistus Finlex.fi
• Alko Oy – valtio-omisteinen alkoholin vähittäismyyjä.
• Yle.fi – Kiteellä keitetään taas pontikkaa.
• Aluelehtisaimaa.fi (Arkistoitu – Internet Archive) – Kiteen kirkasta tehty jo lähes 20 vuotta Punkaharjulla.
• Ylen Elävä arkisto: Kotipolttoista pontikkaa 60-luvulla.
• Ylen Elävä arkisto: Pontikkaa kotipoltettiin 1970-luvulla kerrostaloissa