Puolan historia

Puolan historia tarkoittaa nykyiseen Puolan valtioon tai sen edeltäjävaltioihin kuuluneiden alueiden historiaa. Ensimmäisen Puolan valtion katsotaan saaneen alkunsa 900- ja 1000-luvuilla, mutta Puolan alueella on asunut ihmisiä jo kivikaudella.

Esihistoria

Puolan alueella on asunut ihmisiä jo kivikaudella. Maanviljelystä on jäänteitä kuusituhatta vuotta eaa. Pronssikaudella Tonavan laaksossa ja koko Keski-Euroopassa harjoitettiin samanlaisia kulttuuripiirteitä, kuten polttohautauksia. Puolan alueella niitä tehtiin vuodesta 1400 eaa. alkaen. Uusi metalli, rauta, tuli käyttöön noin 700-luvun puolivälissä eaa. Tunnettu arkeologinen löytö on Biskupinin varhaisrautakautinen linnoitus.

Keltit ja myöhemmin roomalaiset toivat kulttuurivaikutteita 200-luvulta eaa. aina 500-luvulle jaa. Puolan eri osissa asui germaani-, baltti- ja kelttiläisheimoja 400-luvulla eaa. Rooman valtakunnan romahtaessa moni germaaniheimo lähti kuitenkin kohti länttä ja etelää. Rooman valtakunnan romahtamisen jälkeen alueella liikkui slaavilaisia heimoja. Heistä voimakkaimmiksi nousivat polaanit jotka antoivat nimen myöhemmin Puolan valtiolle.

Piastin dynastia

Pääartikkeli: Piast-suku

Puolan valtion katsotaan saaneen alkunsa 900- ja 1000-luvuilla. Puolan perustajana pidetään myyttistä Piastia, joka perusti pääkaupunkinsa Gnieznoon‎. Hänen seuraajistaan ensimmäinen historiallinen hallitsija oli Mieszko I, joka kääntyi kristinuskoon vuonna 966. Puola muodostui yhtenäiseksi valtioksi 1000-luvulla. 1100-luvulla valtakunta hajosi pikkuvaltioiksi, joita mongolien armeijat ryöstelivät vuosina 1241, 1259 ja 1287. Vuonna 1320 Władysław I yhdisti maan ja otti nimen Puolan kuningas. Puolaan suuntautunut saksalaisten siirtolaisten virta saavutti huippunsa 1300-luvun paikkeilla. Valtakunta nousi loistoonsa Jagiellonien suvun aikana Liettuan kanssa vuonna 1386 tehdyn liiton jälkeen ja Saksalaisen ritarikunnan lyömisen Grunwaldissa vuonna 1410 jälkeen. Ensimmäiset valtiopäivät eli sejm pidettiin vuonna 1493.

Puolan kuningaskunta ja Liettuan suuriruhtinaskunta

Pääartikkeli: Puolan kuningaskunta ja Liettuan suuriruhtinaskunta

Puola-Liettua laajimmillaan

Lublinin sopimuksella 1. heinäkuuta 1569 perustettiin Puolan kuningaskunta ja Liettuan suuriruhtinaskunta valtiona, jossa Puolan kuningaskunta ja Liettuan suuriruhtinaskunta muodostivat reaaliunionin, valtioliiton. Sille oli ominaista aateliston voimakas asema, uskonnonvapaus ja vähemmistöjen oikeus omaan kieleen ja oikeudenkäyttöön. Hajanaisuus huipentui siihen, että perustuslaissa säädettiin (lähinnä Venäjän painostuksen vuoksi) jokaiselle valtiopäivien jäsenelle veto-oikeus kaikkiin päätöksiin ja jokaiselle aatelismiehelle oikeuden muodostaa konfederaatio muista vapaista miehistä ja nousta kapinaan keskusvaltaa vastaan.

Aatelisvalta, maanviljelijäväestön hyvin heikko asema, väestön heterogeenisuus – puolalaiset, liettualaiset, latvialaiset, juutalaiset, saksalaiset, tataarit, ukrainalaiset, valkovenäläiset ja virolaiset olivat merkittävimmät kansanryhmät – ja joidenkin vähemmistöjen vahva autonomia teki Puolasta hyvin hajanaisen valtion. Puolan heikkous oli eduksi sen naapurimaille Itävallalle, Preussille ja Moskovan Venäjälle.

Euroopan uskonnolliset olot olivat käymistilassa 1500-luvulla uskonpuhdistuksen ja vastauskonpuhdistuksen kilpaillessa kannatuksesta. Puolalainen kirkonmies Stanislaus Hosius (1504–1579) toimi tehokkaasti uskonpuhdistuksen pysäyttämiseksi. Hän kutsui jesuiittajärjestön Puolaan ja pyrki tukemaan Pohjoismaiden vastauskonpuhdistusta esimerkiksi Ruotsin kuningas Juhana III:n kautta. Hosiuksen toiminta merkitsi katolisuuden lopullista lujittumista Puolassa.

Puolan suurvalta-asema mureni 1600-luvun puolivälissä kasakkahetmanni Bohdan H’melnytskyin kapinasta seuranneen Ukrainan irtautumisen ja Pohjan sotaan liittyneen ruotsalaismiehityksen takia, ja maa jäi naapuriensa armoille. Puolan valtaistuimelle asettivat kuninkaan milloin Saksi, milloin Ruotsi ja milloin Moskovan Venäjä.

Puolan jaot

Vuosina 1733-1735 käytiin Puolan perimyssota. Maan sisäinen hajanaisuus ja keskusvallan heikkous johtivat 1700-luvun lopulla Puolan jakoihin, joissa Venäjä, Preussi ja Itävalta jakoivat maan keskenään kolmessa vaiheessa. Kahdessa ensimmäisessä jaossa vuosina 1772 ja 1793 maa menetti alueita naapureilleen. Loppuvaiheen uudistukset, kuten 1791 säädetty perustuslaki, eivät pelastaneet maata. Kolmannessa jaossa vuonna 1795 loputkin maasta jaettiin, ja itsenäinen Puola hävisi kokonaan.

1800-luku

Ranskan keisari Napoleon sai puolalaisilta apua Preussin vastaisissa taisteluissaan. Hän palkitsi avun muodostamalla vuonna 1807 Puolaan Saksin kuninkaan Fredrik August I:n johtaman Varsovan herttuakunnan ja Danzigin vapaakaupungin. Napoleonin kaaduttua vuonna 1815 Puola jaettiin jälleen Wienin kongressissa.

Venäjälle kuuluva Puolan itäosa, niin sanottu Kongressi-Puola, oli autonominen kuningaskunta, jolla oli kansalaisvapaudet takaava perustuslaki, ja Venäjän keisari oli sen perustuslaillinen hallitsija. Puolalaiset kapinoivat usein hallitsijoitaan vastaan, ja Kongressi-Puola menetti vuoden 1830 kapinan jälkeen parlamenttinsa, ja vuonna 1864 puhjenneen toisen kapinan jälkeen se liitettiin suoraan Venäjän alaisuuteen Veikselin aluepiirinä. Puolalaisen kulttuurin keskukseksi muodostui 1800-luvun lopulla Itävallan Galitsia, erityisesti Krakovan vapaakaupunki.

Ensimmäinen maailmansota

Ensimmäisessä maailmansodassa keskusvallat, Saksa ja Itävalta-Unkari, miehittivät koko Venäjän keisarikunnan alaisen Puolan. Vuonna 1916 ne julistivat Puolan kuningaskunnaksi, joka kuitenkin oli vain nimellisesti itsenäinen, todellisuudessa Saksan hallitsema nukkevaltio. Brest-Litovskin rauhassa vuonna 1918 Neuvosto-Venäjä luovutti Saksalle koko Puolan alueen. Kun Saksa ei lupauksistaan huolimatta myöntänyt Puolalle täyttä itsenäisyyttä, maassa levisi laaja saksalaisvastainen mieliala. Saman vuoden marraskuussa Saksa kuitenkin antautui ympärysvalloille. Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson asettui 14 kohdan ohjelmassaan tukemaan Puolan itsenäisyyspyrkimyksiä, ja pian Saksan antautumisen jälkeen julistettiinkin perustetuksi itsenäinen Puolan tasavalta.

Puolan tasavalta

Pääartikkeli: Puolan tasavalta (1918)

Puola, 1939

Kysymys uudelleen itsenäistyneen Puolan rajoista herätti paljon kansainvälisiä kiistoja vielä maan itsenäistyttyäkin. Versailles’n rauhansopimuksella Puola sai Saksalta suunnilleen ne alueet, jotka sille lännessä olivat kuuluneet ennen vuoden 1772 ensimmäistä jakoa: Posenin alueen sekä osan Länsi-Preussia, josta muodostui Itämereen saakka ulottunut Puolan käytävä. Vuosina 1919–1921 Ylä-Sleesian paikalliset puolalaiset järjestivät kolme Sleesian kansannousua. Niiden tarkoituksena oli irrottaa alue Saksasta ja liittää se Puolaan. Vuonna 1921 asiasta järjestettiin alueellinen kansanäänestys, jonka tuloksena neljäsosa Ylä-Sleesiasta liitettiin Puolaan, mukaan lukien Katowice.

Britannian ulkoministeri Lordi Curzon ehdotti jo vuonna 1919 Puolan itärajan vetämistä suunnilleen nykyiselle kohdalleen. Ehdotettu rajalinja tuli tunnetuksi Curzonin linjana. Se ei kuitenkaan tuolloin toteutunut, sillä Puola kävi 1919–1921 sodan Venäjän bolševikkeja vastaan ja Puolan armeija valloitti Kiovan toukokuussa 1920. Sitä seuranneen puna-armeijan vastahyökkäyksen ja puolalaisten vetäytymisen jälkeen Puola löi puna-armeijan Varsovan taistelussa elokuussa 1920 marsalkka Józef Piłsudskin johdolla. Puolan–Neuvosto-Venäjän sota päättyi 18. maaliskuuta 1921 solmittuun Riian rauhaan. Ukraina ja Valko-Venäjä jaettiin Neuvostoliiton ja Puolan kesken, ja muun muassa Lwów jäi Puolalle. Tämän sodan aikana Puola valloitti myös Vilnan, jota Liettua oli vaatinut pääkaupungikseen. Se jäi Puolalle sodan jälkeenkin, mutta kysymys Vilnan hallinnasta muodostui pitkäaikaiseksi kiistakysymykseksi Puolan ja Liettuan välille. Puolassa eläteltiin onnistuneiden sotien jälkeen aatetta ”Suur-Puolasta”, johon olisi kuulunut Puolan lisäksi koko Ukraina, Valko-Venäjä, Baltian maat sekä Saksan Itä-Preussi, Sleesia ja Pommeri.

Toukokuun 1926 sotasankari marsalkka Piłsudskin vallankaappaus nosti valtaan Sanacja-liikkeen. Piłsudski hallitsi aina kuolemaansa 1935 asti. Hänen kuolemansakin jälkeen vastakkain olivat maltillisemman presidentti Ignacy Mościckin ”presidentin miehet” ja Piłsudskin asevoimien tarkastajaksi nimittämän Edward Rydz-Śmigłyn "marsalkan miehet." Puola oli solminut 21.1.1934 hyökkäämättömyyssopimuksen Saksan kanssa kymmeneksi vuodeksi. Puolan ja Neuvostoliiton välisen hyökkäämättömyyssopimuksen voimassaoloaikaa oli pidennetty 5.4.1934 kymmenellä vuodella.

Vuonna 1938 Saksan ja länsivaltojen välisen Münchenin sopimuksen mukaisesti Tšekkoslovakian oli luovutettava Puolalle omistamansa palanen Ylä-Sleesiasta.

Toinen maailmansota

Saksa ja Neuvostoliitto jakavat Puolan

Neuvostoliitto ja Saksa solmivat 23. elokuuta 1939 Molotov–Ribbentrop-sopimuksen, jonka salainen lisäpöytäkirja merkitsi Puolan jakoa. Saksa hyökkäsi Puolaan 1. syyskuuta 1939, mistä toisen maailmansodan katsotaan alkaneen. Saksalaiset valtasivat Puolan nopeasti; puolalaisilla ei ollut mahdollisuuksia puolustautua panssarivaunujen ja lentokoneiden avulla hyökänneitä saksalaisia vastaan, koska se ei ollut mobilisoinut joukkojaan.

Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska julistivat kaksi päivää myöhemmin Saksalle sodan, mutta kumpikaan ei sopimuksista huolimatta ryhtynyt konkreettisiin sotatoimiin Saksaa vastaan, vaikka Saksa oli keskittänyt 80 % joukoistaan ja lähes kaiken parhaan kalustonsa Puolan vastaiselle rintamalle.

Saksan hyökkäys

Pääartikkeli: Puolan offensiivi

Puolan armeija oli sekä lukumääräisesti että materiaalisesti alivoimainen, mutta siitä huolimatta se kykeni aiheuttamaan merkittäviä tappioita vastapuolelle ja tuhoamaan muun muassa 25 % hyökkäykseen osallistuneista Luftwaffen lentokoneista sekä kokonaisen panssaridivisioonan verran kalustoa. Vastoin yleistä myyttiä Puolan armeija ei vuonna 1939 ollut vanhanaikainen ratsuväkiarmeija (kaikilla Euroopan valtioilla oli käytössään ratsuilla liikkuvia eliittiyksiköitä, jotka kuitenkin jalkautuivat taisteluun), vaan sillä oli käytössään joitakin moderneja panssarivaunuja (7-TP) sekä panssarintorjuntakiväärejä ja -tykkejä. Joukot oli kuitenkin levitetty liian ohuelti huonosti linnoitettuihin asemiin rajan tuntumaan, minkä takia suuri osa niistä joutui saarretuksi aikaisessa vaiheessa. Lisäksi saksalaisten hävittäjälentokoneet olivat teknisesti ylivoimaisia, ja huolimatta ankarasta vastarinnasta saksalaisilla oli pian ilmaherruus.

Osa Puolan ilmavoimien hävittäjälentäjistä osallistui myöhemmin taisteluun Britanniasta saavuttaen enemmän ilmavoittoja pilottia kohden kuin mikään muu yksikkö. Kaiken kaikkiaan Puola kykeni puolustautumaan Saksan armeijaa vastaan vain noin viikon vähemmän kuin Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan joukot myöhemmin Ranskassa, vaikka ne olivat sekä lukumääräisesti että teknisesti paljon tasaväkisempiä Saksan armeijaan verrattuna.

Rintaman pettäessä Puolan sodanjohdon suunnitelmana oli vetäytyä puolustamaan ns. Romanian käytävää eteläisessä Puolassa ja odottaa länsiliittoutuneiden liittymistä sotaan, mutta 17. syyskuuta alkanut Neuvostoliiton hyökkäys Puolaan teki myös tämän suunnitelman tyhjäksi. Jäljelle jääneistä joukoista osa siirtyi Romanian satamien kautta Lähi-itään ja sieltä edelleen Englantiin, mistä käsin ne osallistuivat Britannian ilmapuolustukseen ja myöhemmin Normandian maihinnousuun.

Miehitysaika

Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat koko maan keskenään. Maan länsiosasta osa liitettiin suoraan Saksaan, ja osasta tehtiin Saksan alainen Puolan kenraalikuvernementti. Neuvostoliitto miehitti maan itäosat suunnilleen Curzonin vuonna 1919 esittämään rajalinjaan saakka, ja ne liitettiin Valko-Venäjään ja Ukrainaan. Tämän jälkeen rajaa korjailtiin vielä kertaalleen, Saksa luopui vaatimuksistaan Liettuassa ja Neuvostoliitto luovutti 250 neliökilometrin kokoisen alueen valtaamastaan Itä-Puolasta.. Vilnan Neuvostoliitto kuitenkin luovutti tuolloin vielä itsenäiselle Liettualle, mutta liitti itseensä seuraavan vuonna koko Liettuan. Kun Saksa vuonna 1941 aloitti sodan Neuvostoliittoa vastaan, se miehitti lyhyen ajan kuluessa myös Neuvostoliitolle joutuneen osan Puolaa.

Miehitetyssä Puolassa toimi vastarintaliike ja pakolaishallitus (ensin Pariisissa ja myöhemmin Lontoossa). Sodan aikana noin 400 000 puolalaista taisteli itärintamalla neuvostojoukkojen mukana ja 200 000 länsirintamalla pakolaishallituksen alaisuudessa. Huhtikuussa 1943 Neuvostoliitto katkaisi yhteydet pakolaishallitukseen sen vaadittua Katynin tapahtumien tutkimista. Heinäkuussa 1944 puna-armeija eteni Puolaan asti ja Chełmissä perustettiin ”kansallisen vapautuksen puolalainen komitea” (Polski Komitet Wyzwolenia Narodowego, PKWN). Se siirtyi pian Lubliniin, ja sitä alettiin kutsua ”Lublinin komiteaksi”.

Sodan tuhot

Toisen maailmansodan jälkeen harmaat alueet liitettiin Puolasta Neuvostoliittoon ja punaiset alueet Saksasta Puolaan.

Toiseen maailmansotaan osallistuneista valtioista Puola kärsi prosentuaalisesti pahiten: surmansa saaneita puolalaisia oli 12,4 % väkiluvusta.. Heistä noin kolme miljoonaa oli Puolan juutalaisia, joista useimmat surmattiin tuhoamisleireillä. Lisäksi sota jätti suuren osan maasta raunioiksi, ja aineelliset ja henkiset arvet säilyivät pitkään. Puolassa hyväksyttiin vuonna 2018 laki, joka tekee laittomaksi syytökset Puolan osallisuudesta natsi-Saksan rikoksiin, mukaan lukien Puolan maaperällä sijainneiden natsi-Saksan tuhoamisleirien kutsuminen "puolalaisiksi".

Uudet rajat

Sodan jälkeen Puolan sekä itä- että länsirajat siirrettiin lännemmäksi kuin ne olivat olleet ennen sotaa. Neuvostoliitolle jäivät edelleen sen vuonna 1939 alueeseensa liittämät Puolan entiset itäosat. Vastineeksi näistä Puola sai Saksalta Taka-Pommerin, Sleesian ja puolet Itä-Preussista. Länsirajaksi tuli Oder–Neisse-linja. Tämän alueliitoksen laillisuuden länsivallat tosin kyseenalaistivat vielä vuosikymmenien ajan, eikä sitä vahvistettu rauhansopimuksella. Puolaan liitettyjen alueiden koko saksalaisväestö karkotettiin maasta. Uusine rajoineen Puola oli pinta-alaltaan viidenneksen pienempi kuin ennen toista maailmansotaa.

Puola vuosina 1945–1989

Pääartikkeli: Puolan historia 1945–1989

Vuonna 1945 Puola joutui kommunismin alaisuuteen. Josif Stalin valitsi Puolan ensimmäiseksi pääministeriksi Bolesław Bierutin.

PKWN julistautui jo sodan aikana Puolan ainoaksi lailliseksi hallitukseksi. Siihen kuului aluksi kommunistien ja eri vasemmistopuolueiden edustajia, mutta vuoden 1944 lopussa siihen liittyi myös useita pakolaishallituksen jäseniä. Tammikuussa 1945 PKWN siirtyi Varsovaan ja siitä tuli Puolan tasavallan väliaikainen hallitus.

Vuoden 1947 vaalien jälkeen johtoon nousi Puolan yhdistynyt työväenpuolue (Polska Zjednoczona Partia Robotnicza, PZPR) stalinisti Bolesław Bierutin johdolla. Vuonna 1952 Puola julistettiin virallisesti kansantasavallaksi (Polska Rzeczpospolita Ludowa). Stalinin kuoleman jälkeen Puolan johtoon nousi Władysław Gomułka. Kesäkuussa 1956 työläiset kapinoivat Poznańissa kulutustavaroiden puutteen ja ruuan hinnan vuoksi. 1960-luvulla Puolan talousongelmat olivat jatkuvia. Vuoden 1970 levottomuuksien jälkeen Gomułkan korvasi Edward Gierek. Länsilainojen turvin Puolan talouskasvu oli 1970-luvun alussa maailman nopeimpien joukossa. Yhdysvaltain presidentit Nixon, Ford ja Carter vierailivat kukin vuorollaan maassa. Vuoden 1973 öljykriisi johti uuteen talouskriisiin ja hinnankorotukset levottomuuksiin, erityisesti 1976 Radomissa. Puolalainen Krakovan piispa Karol Wojtyła valittiin lokakuussa 1978 paaviksi nimellä Johannes Paavali II. Hän vieraili kotimaassaan kesäkuussa 1979.

Solidarisuus-liikkeen symboli ja Jerzy Popiełuszko seinämaalauksessa.

1980-luvun alussa maa oli raskaissa veloissa ja yritys nostaa lihan hintaa 1980 johti lakkoihin ja ammattiliitto Solidaarisuuden perustamiseen. Sitä johti Gdańskin Lenin-telakan sähkömies Lech Wałęsa. Solidaarisuus pakotti hallituksen neuvotteluihin. Syyskuussa 1980 Gierekin korvasi Stanisław Kania. Opposition voiman kasvun ja puolueen vallan murenemisen vuoksi johtoon nimitettiin 1981 puolustusministeri kenraali Wojciech Jaruzelski, joka julisti maan sotatilaan. Lähes kaikki Solidaarisuuden johtajat pidätettiin. Länsimaat asettivat Puolan ja Neuvostoliiton boikottiin ja levottomuudet jatkuivat vuosia. Sotatila kumottiin vähitellen ja vangitut vapautettiin 1980-luvun kuluessa.

Solidaarisuuden aikaa kuvattiin myös useissa elokuvissa. Niistä ehkä tunnetuimpia ovat Jerzy Skolimowskin Kuutamokeikka (1982) Krzysztof Kieślowskin ohjaama Ilman loppua (1984).

Puola kylmän sodan jälkeen

Vapaat vaalit

Lech Wałęsa

Hallituksen kyvyttömyys parantaa talouskehitystä johti uusiin lakkoihin 1988. Tuolloin hallitus tunnusti Solidaarisuuden ja aloitti neuvottelut Wałęsan kanssa. Uusi kierros aloitettiin helmikuussa 1989, ja neuvottelujen tuloksena järjestettiin avoimet kansankokouksen vaalit. Kesäkuun 1989 vaaleissa kolmanneksen paikoista saivat kommunistit, kolmanneksen muut puolueet ja kolmanneksen Solidaarisuuden tukemat ehdokkaat. Kansalliskokous nimitti Jaruzelskin presidentiksi, ja hän antoi hallituksen muodostajan tehtävän toimittaja Tadeusz Mazowieckille. Ensimmäistä kertaa neljäänkymmeneen vuoteen Puolassa oli ei-kommunisti pääministerinä. Joulukuussa 1989 sejm hyväksyi ehdotuksen muuttaa maan talous suunnitelmataloudesta vapaisiin markkinoihin perustuvaksi. Perustuslaista poistettiin maininta kommunistisen puolueen johtavasta asemasta ja maa nimettiin ”Puolan tasavallaksi”.

Kommunistinen puolue hajosi tammikuussa 1990 ja suurin osa sen omaisuudesta siirrettiin valtiolle. Puolueen tilalle perustettiin Puolan sosiaalidemokraattinen puolue. Toukokuun 1990 vaalit olivat ensimmäiset täysin vapaat ja niihin osallistui yli sata puoluetta. Solidaarisuuden kansalaiskomiteoiden tukemat ehdokkaat saivat suurimman osan paikoista. Lokakuussa 1990 perustuslakia muutettiin ja presidentti Jaruzelskin kausi päätettiin kesken. Joulukuussa 1990 Lech Wałęsa valittiin presidentiksi. Hän nimitti Jan Krzysztof Bieleckin pääministeriksi.

Siirtyminen markkinatalouteen

Puolassa pyrittiin šokkiterapiaan, mahdollisimman nopeaan siirtymiseen markkinatalouteen vuodesta 1990 alkaen professori Jeffrey Sachsin ja professori, valtiovarainministeri Leszek Balcerowiczin johdolla. Puolan elintaso kohosi ”20 vuodessa enemmän kuin missään muualla” ja vuonna 2008 Puolan bruttokansantuote oli 77 % korkeampi kuin 1989.

Entiset Neuvostoliiton joukot alkoivat vetäytyä maasta vuonna 1992, ja 1994 Puola liittyi Naton rauhankumppanuusohjelmaan. Naton jäsen siitä tuli 1999.

Euroopan unioni alkoi neuvotella Puolan kanssa jäsenyydestä 1998 ja joulukuun 2002 EU:n huippukokous kutsui Puolan jäseneksi. Maassa järjestettiin kansanäänestys jäsenyydestä kesäkuussa 2003 ja Puola liittyi Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004. EU-jäsenyyden myötä suuri määrä puolalaisia lähti siirtotyöläisiksi Länsi-Eurooppaan. Useat vanhat EU-maat rajoittivat uusien jäsenmaiden kansalaisten pääsyä maahan, joten puolalaisten maahanmuuton kohdemaaksi muodostui Yhdistynyt kuningaskunta, jonne saapui vuoden 2004 jälkeen arviolta puoli miljoonaa puolalaista maahanmuuttajaa. Yksin Yhdistyneessä kuningaskunnassa puolalaisia on töissä miljoona ja ennen talouskriisiä neljän miljoonan asukkaan Irlannissakin ainakin 200 000.

Sisäpolitiikka

Entinen kommunisti Aleksander Kwaśniewski voitti Wałęsan presidentinvaalissa 1995 ja hänet valittiin uudelleen 2000. Demokraattinen vasemmistoliitto (SLD), vasemmistopuolueiden muodostama koalitio, johon kuuluivat myös entiset kommunistit, otettiin hallitukseen 1993. Vuoden 1997 vaalit voitti Solidaarisuuden tukema ryhmittymä AWS. Lokakuussa 2001 muodostettiin hallitus Demokraattisen vasemmistoliiton (SLD) ja Talonpoikien puolueen kesken. Talonpoikien puolue erotettiin hallituksesta maaliskuussa 2003, kun se kieltäytyi tukemasta hallituksen budjettiesitystä. SLD:n Leszek Miller jatkoi pääministerinä vähemmistöhallituksessa. Vuonna 2005 konservatiivinen Laki ja oikeus -puolue voitti parlamenttivaalit ja sen edustaja Lech Kaczyński valittiin presidentiksi. Kaczyński ja 89 muuta puolalaista merkkihenkilöä kuoli kuitenkin 10. huhtikuuta 2010 lento-onnettomuudessa Smolenskissa Venäjällä. Presidentin seurue oli ollut matkalla muistamaan Katynin joukkomurhan uhreja paikan päälle. Presidentinvaaleissa 2010 valituksi tuli Bronisław Komorowski.

2010-luku

Puolan talous on suhteellisen tasapainoinen ja menestyy siksi paremmin kuin useimmat alueen maat. Maailmanlaajuisen finanssikriisin vaikutukset Puolassa ovat jääneet suhteellisen lieviksi. Muutaman vuoden jo kurissa ollut budjettivaje on taloustilanteen takia noussut jo lähelle kahdeksaa prosenttia ja ylittää siis selvästi eurokriteerit. Hallituksella on tavoitteena saada se alle 3 prosentin. Myös inflaatio on ollut eurokriteerien yläpuolella, mutta sen odotetaan laantuvan.

Kansallis-konservatiivinen Laki ja oikeus -puolue sai äänivyöryn vuoden 2015 vaaleissa. Silti äänestysprosentti oli alhainen. Kun 51 % äänesti, 30 % heistä äänesti PiS:ää. Silloin kansalliskonservatiivista PiS-puoluetta kannatti vain noin viidennes kansasta. Puolue vastusti politiikassaan pakolaisia. Se oli myös Venäjän vastainen. Se myös ajoi oikeuslaitoksen ja tiedotusvälineet valvontaansa. Tämä nosti maassa suuret mielenosoitukset heinäkuussa 2017 ja presidentti perui lakimuutokset. EU uhkasi Puolaa sanktioilla sen sääntöjen vastaisten lakiesitysten takia. Parlamentti hyväksyi joulukuussa kesällä hylätyn lain, jonka perusteella puolue alkaisi tiukemmin valvoa perustuslakituomioistuinta.

Toukokuussa 2015 konservatiivisen Laki ja oikeus -puolueen Andrzej Duda valittiin Puolan uudeksi presidentiksi. Duda voitti istuvan presidentin Bronisław Komorowskin presidentinvaalien toisella kierroksella.

Joulukuussa 2017 Puolan pääministeriksi tuli valtiovarainministerinä sekä varapääministerinä toiminut Mateusz Morawiecki, joka seurasi virassa marraskuusta 2015 lähtien toiminutta Beata Szydłoa Molemmat edustivat Laki ja oikeus -puoluetta.

Parlamenttivaaleissa lokakuussa 2019 maata vuodesta 2015 hallinnut konservatiivinen Laki ja oikeus -puolue voitti taas enemmistön Puolan parlamentin alahuoneeseen. Laki ja oikeus -puolue sai 235 paikkaa 460-paikkaiseen parlamentin alahuoneeseen sejmiin. Laki ja oikeus menetti kuitenkin enemmistön ylähuoneessa eli senaatissa. Alahuoneeseen se ei myöskään saanut tavoittelemaansa kahden kolmasosan enemmistöä, jonka turvin se olisi voinut muuttaa perustuslakia. Jarosław Kaczyński johtaa Puolan Laki ja oikeus -valtapuoluetta. Hän on periaatteessa vain rivikansanedustaja, mutta todellisuudessa hän on Puolan johtaja ja vetää naruja sekä pääministerin että presidentin taustalla. Jaroslaw Kaczynski on entisen presidentin Lech Kaczynskin kaksoisveli.

Puolan presidentinvaaleissa heinäkuussa 2020 valittiin hallitsevaa Laki ja oikeus -puoluetta edustava presidentti Andrzej Duda uudelleen virkaansa varsin niukalla marginaalilla.

Katso myös

• Puolan aluemuutokset

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Puolan historia Wikimedia Commonsissa

Puolan historia

Puolan valtiot, protektoraatit, autonomiset valtiomuodostelmat sekä epäautonomiset hallintoalueet Puolan kuningaskunta 1320–1333 | Puolan kuningaskunta 1385–1569 | Puola-Liettua 1569–1795 | Varsovan herttuakunta 1807–1815 | Puolan kuningaskunta 1815–1867 | Veikselin aluepiiri 1867–1915 | Puolan kuningaskunta 1916–1918 | Puolan tasavalta (1918–1939) | Puolan kenraalikuvernementti 1939–1944 | Puolan tasavalta (1945–1952) | Puolan kansantasavalta (1952–1989) | Puolan tasavalta 1989–