Wikipedia

Rafael Erich

suomalainen poliitikko

Rafael Waldemar Erich (10. kesäkuuta 1879 Turku – 19. helmikuuta 1946 Helsinki)[1] oli suomalainen kokoomuslainen poliitikko, oikeustieteilijä ja diplomaatti, joka toimi Suomen pääministerinä vuosina 1920–1921.

Rafael Erich
Suomen pääministeri
Erichin hallitus
15.3.1920–9.4.1921
Edeltäjä Juho Vennola (I)
Seuraaja Juho Vennola (II)
Kansanedustaja
1.4.1919–30.4.1924
Ryhmä/puolue Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Mikkelin läänin vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt10. kesäkuuta 1879
Turku
Kuollut19. helmikuuta 1946 (66 vuotta)
Helsinki
Ammatti professori
diplomaatti
Arvonimierikoislähettiläs ja
täysivaltainen ministeri (1918)
kunniatohtori (1932)
Tiedot
Puolue Kansallinen Kokoomus
Koulutus molempain oikeuksien tohtori (1907)

Tausta

muokkaa

Rafael Erichin vanhemmat olivat rehtori Teodor Valdemar Erich ja Berta Fredrika Mannelin.[2] Erichin veli oli lakimies ja poliitikko Mikko Erich, jonka näyttävä loikkaaminen kokoomuksesta sosiaalidemokraatteihin 1920-luvulla muodostui Rafaelille poliittiseksi rasitteeksi. Suvussa oli lisäksi ollut juutalainen esi-isä, minkä vuoksi äärioikeisto 1930-luvulla pilkkasi toisinaan molempia veljeksiä ”juutalaisiksi”.

Vuonna 1905 Erich avioitui Hellin Onerva Hedbergin (1880–1960) kanssa.[3]

Koulutus ja akateeminen ura

muokkaa

Erich kirjoitti ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta vuonna 1898. Hän opiskeli Keisarillisessa Aleksanteri-Yliopistossa, jossa hän suoritti filosofian kandidaatin ja maisterin tutkinnot vuonna 1900, oikeustutkinnon vuonna 1903, molempien oikeuksien kandidaatin vuonna 1904 sekä lisensaatin tutkinnon vuonna 1907. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 1907 väitöskirjallaan Über Allianzen und Allizverhältnisse nach heutigen Völkerrecht. Lisäksi hän sai varatuomarin arvon vuonna 1909.[3]

Erich toimi Aleksanteri-Yliopiston ja Suomen itsenäistyttyä Helsingin yliopiston valtio-oikeuden ja kansainvälisen oikeuden professorina – vuodesta 1921 alkaen pelkästään kansainvälisen oikeuden professorina – ensin virkaa tekevänä vuosina 1907–1910 ja sitten vakinaisena vuosina 1910–1928. Vuonna 1917 hän erosi virasta väliaikaisesti helmikuusta heinäkuun loppuun, ja hän oli poliittisten ja diplomaattisten tehtäviensä johdosta poissa yliopiston tehtävistä vuosina 1915–1918 ja osittain tai kokonaan virkavapaalla vuosina 1921–1928. Lisäksi Erich toimi Yhteiskunnallisen korkeakoulun hallintoneuvoston jäsenenä vuosina 1919–1926[4]. Hän sai Suomen Tiedeakatemian jäsenyyden vuonna 1921 ja Uppsalan yliopiston kunniatohtorin arvon vuonna 1932.[3][5]

Erich kuului valtiosääntöoikeuden suomalaisiin auktoriteetteihin Robert Hermanssonin ja R. A. Wreden rinnalla[3], ja häntä on pidetty koko 1900-luvun näkyvimpänä kansainvälisen oikeuden suomalaisena edustajana[6]. Erichin oikeustieteellinen tutkimus ei lähtenyt liikkeelle lakipositivistisesti pelkästään oikeusjärjestelmän sisäisestä säännöstöstä vaan ympäröivää yhteiskuntaa koskevista tosiasioista. Tämä on johtanut vaikutelmaan siitä, että hänen juridiset tulkintansa vaihtelivat poliittisten suhdanteiden mukana.[3] Erichin on katsottu olleen ensimmäinen suomalainen valtiosääntöoikeuden tutkija, jolla oli laajat tiedot alan kansainvälisestä keskustelusta. Hän esimerkiksi omaksui saksalaisen Georg Jellinekin peruskäsitykset, vaikkakin torjui tämän näkemyksen siitä, että suomalaiset olisivat oikeudellisesti hyväksyneet venäläistämistoimenpiteet, koska eivät olleet asettuneet tehokkaaseen vastarintaan.[3][7] Väitöskirjassaan Erich katsoi, että Suomen suuriruhtinaskunnan ja Venäjän välinen suhde oli omalaatuinen eikä siihen voitu soveltaa mitään olemassa olevia juridisia käsitteitä tai konstruktioita, hyläten sekä Leo Mechelinin ajatuksen reaaliunionista että Hermanssonin ajatuksen yhdistetystä valtiosta. Erichin teos Suomen valtio-oikeus I–II (1925) oli ensimmäinen itsenäisen Suomen valtiosääntöoikeutta laajasti käsittelevä monografia.[8] Hänen muihin merkittäviin teoksiinsa kuuluvat alan syvällistä tuntemusta osoittava vertaileva tutkimus Valtiosääntöjen säätäminen ja muuttaminen I–II (1909) ja korkealle eurooppalaiselle tasolle nouseva Das Staatsrecht der Grossfürstentums Finland (1912).[7]

Valtiosääntöoikeuden ja kansainvälisen oikeuden ohella Erich kirjoitti myös Suomen ensimmäisen voimassa olevaa oikeutta koskevan holhousoikeudellisen tutkimuksen Föräldramakt och förmynderskap (1909).[9]

Poliittinen ura

muokkaa

Erich kuului ensin nuorsuomalaisiin ja sitten kokoomukseen, vaikka ei kuitenkaan ollut leimallisesti puoluepolitiikko. Hänet valittiin kahdesti kansanedustajaksi, ensin vuoden 1919 eduskuntavaaleissa ja uudestaan vuoden 1922 eduskuntavaaleissa.[3]

Suomen itsenäistymisen aikainen toiminta

muokkaa

Sortokausien aikana Erich oli aluksi perustuslaillinen, katsoen että Suomen eroaminen Venäjästä voisi toteutua vain perustuslakia muuttaen, ja erosi kahdesti viroistaan poliittisista syistä. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä hän kuitenkin turvautui aktivismiin, ja toimi johtavana itsenäisyysaktivistina niin Suomessa kuin ulkomailla vuosina 1915–1918.[3][6] Helmikuun vallankumouksen jälkeen Erich katsoi valtalain kannattajien tapaan, että valta Suomessa ei ollut periytynyt Venäjän väliaikaiselle hallitukselle vaan Suomessa kansalle ja siten eduskunnalle.[3]

Sisällissodan aikana Erich toimi Suomen viralliseksi Berliinin edustajaksi nimetyn Edvard Hjeltin apulaisena. He allekirjoittivat omavaltaisesti Suomen nimissä Saksan kanssa yhteistyösopimuksen, joka oikeutti saksalaisten maahantunkeutumisen ja sitoi Suomen talouden epäedullisella tavalla Saksan tarvikkeidentoimittajaksi. Erich kuului kuningaskuntahankkeen kannattajiin, mutta jäi kiistassa syrjemmälle ja myöhemmin vuonna 1924 väitti vuoden 1918 kuninkaanvaalia ilmeiseksi erehdykseksi ja lainsäännöksen väärinkäytöksi.[3]

Suomen pääministeri

muokkaa

Keväällä 1920 Erichistä tuli Suomen pääministeri porvarilliseen koalitiohallitukseen. Hallitusaikaa leimasivat kysymykset Tarton rauhasta ja Ahvenanmaan irrottautumispyrkimys, joista varsinkin edellinen herätti tyytymättömyyttä Erichiä tukevissa ryhmissä. Erichin asemaa pääministerinä heikensivät myös hallituksen muut voimamiehet, opetusministeri Lauri Ingman ja ulkoministeri Rudolf Holsti. Lopulta hallitus kaatui huhtikuussa 1921 virkamiesten palkkakysymykseen.[3]

Diplomaatti

muokkaa

Erich toimi neuvottelevana ylimääräisenä virkamiehenä ulkoasiainministeriössä ja ylimääräisenä lähettiläänä vuosina 1918–1920 ja 1921–1926. Vuonna 1926 hänet nimitettiin Suomen lähettilääksi Berniin ja pysyväksi edustajaksi Kansainliittoon. Hän uskoi tuolloin Kansainliittoon ja Locarnon sopimuksiin rauhan takaajana ja kannatti Suomen turvaamiseksi ”Pohjoisen Locarnon” (Pohjois- ja Itämerenmaiden rauhansopimus- ja välitystuomioistuinjärjestelmän) luomista, mikä ei kuitenkaan toteutunut. Erich siirtyi vuonna 1928 lähettilääksi Tukholmaan ja vuonna 1936 Roomaan. Hän menetti 1930-luvulla uskonsa Kansainliittoon ja siirtyi kannattamaan ensin puolustusliittoa Ruotsin kanssa ja sitten vähä vähältä Saksaan nojaavaa ulkopolitiikkaa. Vuosina 1938–1939 hän oli Haagin pysyvän kansainvälisen tuomioistuimen vakinainen tuomari. Vuonna 1918 Erich sai erikoislähettilään ja täysivaltaisen ministerin arvon.[3]

Julkaisuja

muokkaa
  • Piirteitä taloudellisen yhteiskunta-elämän kehityksestä. Kansantajuisia esitelmiä / toimittaneet Länsisuomalaiset ylioppilaat 10:nes vihko. Turku 1899
  • Perustuslakiemme pääpiirteet : esitelmä pidetty suomalaisen naisliiton luentokursseissa 18 lokak. 1907. Suomalaisen naisliiton kirjasia 2. WSOY 1907
  • Über Allianzen und Allianzverhältnisse nach heutigem Völkerrecht, Helsingin yliopiston väitöskirja. Helsingfors 1907
  • Le droit de la Finlande d'après les juristes étrangers. Helsingfors 1908
  • Finlands rätt belyst af utländska rättslärde. Söderström, Helsingfors 1908
  • Muutamia piirteitä hallituksen asemasta nykyajan valtioissa. Tekijä, Helsinki 1908
  • Senatens förslag till ny Regeringsform. Hufvudstadsbladets socialpolitiska bibliotek 3. Helsingfors 1908
  • Suomen oikeus ulkomaisten oikeus-oppineiden valaisemana. WSOY 1908
  • Yleisen äänioikeuden "rajoituksista". Tekijä, Helsinki 1908
  • Valtiosääntöjen säätäminen ja muuttaminen. 1, Yleinen osa ja Europan valtiot. WSOY 1909
  • Valtiosääntöjen säätäminen ja muuttaminen. 2, Europan ulkopuolella olevat valtiot. WSOY 1909
  • Das Staatsrecht des Grossfürstentums Finnland (Suomi). Das öffentliche Recht der Gegenwart 18. J. C. B. Mohr, Tübingen 1912
  • Om folkrättslig skiljedom. Helsingfors 1912
  • Kansainvälisen oikeuden uusin kehitys teoksessa Ferdinand von Martitz : Kansainvälinen oikeus ; suom. Kustavi Kaila. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 133. Rauma 1914
  • Till läran om lagstiftningsakter och lagstiftningsförfarande med speciell hänsyn till finsk rätt. Akademiska Bokhandeln, Helsingfors 1912
  • Kansainvälinen oikeus. Lainopillinen ylioppilastiedekunta, Helsinki 1915
  • Probleme der internationalen Organisation : Völkerrechtliche Studien. Völkerrechtliche Monographien 1. J. U. Kern, Breslau 1914
  • Till läran om folkrättsliga rättsärenden och fördrag. Statsvetenskaplig tidskrifts expedition, Lund 1916
  • Finnland wie es war, wier es ist und was es werden könnte ; kurze Streiflichter von Septimus ; mit einem Vorwort von Karl Strupp. Verlag Friedrich Andreas Perthes A.-G., Gotha 1917 (nimimerkillä Septimus)
  • La question de la Finlande. Nederlandsche antioorlog raad, Capita selecta 4. La Haye 1917
  • Valtioelämän murroskaudelta. Otava 1917
  • Die finnische Frage vor und nach der russischen Revolution. Literarische Anstalt Rütten & Loening, Frankfurt am Main 1918
  • Herman Stenberg : Kaukokarjala suhteissaan Suomeen ja Venäjään ; avustaneet Rafael Erich, Lauri Hannikainen, Tekla Hultin , Iivo Härkönen. Ahjo, Helsinki 1918, 4. muut. ja laaj. painos 1919
  • Kompetensfördelning, kompetensprövning och kompetenskontroll enligt Finlands författningsrätt. Helsingfors 1924
  • Suomen valtio-oikeus. 1 osa. Tietosanakirja-oy, Helsinki 1924
  • Tuomioistuimet ja virheelliset lait. Porvoo 1924
  • Genèveprotokollet : föredrag vid föreningens Pro iure nationum årsmöte den 24 mars 1925. Förening för Nationernas förbund, Helsingfors 1925
  • Suomen valtio-oikeus. 2 osa. Tietosanakirja-oy, Helsinki 1925
  • Kansainliiton oikeusjärjestys. Itsenäisyyden liiton poliittinen kirjasto n:o 1. Otava 1926
  • La naissance et la reconnaissance des états . Librairie Hachette, Paris 1927
  • Kansainvälisen oikeuden kodifiointi : esitelmä pidetty yhdistyksessä Pro iure nationum marraskuun 21 p:nä 1928. Pro iure nationum yhdistys kansainliittoa varten n:o 8. Porvoo 1929
  • Några folkrättsliga synpunkter hänförande sig till sanktionsproblemet. Skrifter utgivna av Svenska institutet för internationell rätt vid Universitetet i Uppsala 3. Uppsala 1936
  • Eräitä huomautuksia lain ja asetuksen käyttämisestä virastojen järjestysmuodon perusteita laadittaessa. Porvoo 1938
  • La question de la Finlande 1917 : réimpression. Vammala 1938
  • Suomen oikeusasema : piirteitä sitä koskevien tieteisopillisten kysymysten käsittelystä Venäjän vallan viimeisinä aikoina sekä murroskautena. Suomalaisen lakimiesten yhdistyksen julkaisuja n:o 13. Vammala 1938
  • Förkrigsplaner på intereuropeisk organisation. Societas scientiarum Fennica ; Årsbok XIX, B 3. Helsingfors 1941
  • Något om internationellt rättsskydd. Helsingfors 1941
  • Poikkeukselliset toimenpiteet ja vieraiden valtioiden kansalaiset. Porvoo 1941
  • Svensk statsförfattningsrätt. Helsingfors 1941
  • Eräitä havaintoja valtiosopimusten voimaan tulosta ja vaikutuksesta. Porvoo 1942
  • Lainopillisista tutkintovaatimuksista. Porvoo 1942
  • Självständighetspolitik i lära och gärning. Åbo 1942
  • Några sidor av det totala krigets rättsligt betydelsefulla verkningar på statslivet. Helsingfors 1943
  • Studier i internationell rättskipning. I serien skrifter utgivna av Fahlbeckska stiftelsen 31. Fahlbecks stiftelsen, Lund 1943

Suomennoksia

muokkaa
  • Julian Serlachius : Suomen yleisen obligatsionioikeuden oppikirja ; suomentanut Rafael Erich. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1909
  • Julian Serlachius : Suomen yleisen obligatsionioikeuden oppikirja ; suomentanut Rafael Erich ; uudemman lainsäädännön aiheuttamilla lisäyksillä täydentänyt Lauri Cederberg. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 122. Helsinki 1927

Lähteet

muokkaa
  • Jyränki, Antero: Valta ja vapaus: Valtiosääntöoikeuden yleisiä kysymyksiä. (3. laajennettu ja uudistettu painos) Helsinki: Talentum.
  • Kangas, Urpo (toim.): Oikeustiede Suomessa 1900–2000. Juva: WSOY, 1998.

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 870–871. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8
  2. ↑ Rafael Erich Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 14.3.2013.
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l Vesa Vares: ”Erich, Rafael”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 617–619. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6 Teoksen verkkoversio.
  4. ↑ Kangas (toim.) 1998, s. 95.
  5. ↑ Kangas (toim.) 1998, s. 415.
  6. ↑ a b Kangas (toim.) 1998, s. 376.
  7. ↑ a b Jyränki 2003, s. 12.
  8. ↑ Kangas (toim.) 1998, s. 373.
  9. ↑ Kangas (toim.) 1998, s. 319.

Aiheesta muualla

muokkaa

 

Kansallisen kokoomuspuolueen kansanedustajat
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Rafael_Erich&oldid=22858174”
  NODES
Intern 4
iOS 10
OOP 1
os 54