Ritva-Liisa Karvetti

suomalainen ravitsemustutkija

Ritva-Liisa Karvetti (o.s. Aro[1], 7. huhtikuuta 1929 Helsinki2. elokuuta 2016 Naantali)[2][3] oli ravitsemustutkimuksen ja -terapian pioneereihin Suomessa kuulunut maatalous- ja metsätieteiden tohtori. Hän toimi myös 1980-luvulla Akateemisten Naisten maailmanjärjestön johdossa.[3]

Karvetti kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1946 Arkadian yhteislyseosta. Hän opiskeli Yhdysvalloissa Bachelor-tutkinnon (BA) vuosina 1950–1951 ja vuonna 1952 hän valmistui maatalous- ja metsätieteiden kandidaatiksi (MMK) pääaineenaan ravintokemia. Työuran alussa hän toimi tutkimus- ja opetustehtävissä, myöhemmin vakinainen työura alkoi Kelan kuntoutustutkimuskeskuksessa (KKT). Karvetti oli vastaperustetun ravitsemustutkimusyksikön johtaja koko sen 20-vuotisen toiminnan ajan. Yksikkö toimi aktiivisesti tutkimuksen ja neuvonnan saralla. Karvetin väitöskirja Ravitsemusneuvonnan vaikutus sydäninfarktipotilaiden ruoankäyttöön ja ravinnonsaantiin, oli ensimmäinen väitöskirja, joka tehtiin WHO:n koordinoiman kansainvälisen sydäninfarktipotilaiden hoitoon ja kuntoutukseen liittyvän tutkimuksen (AMI-projekti) pohjalta. Osa tutkimuksesta toteutettiin KKT:ssa. Karvetti jatkoi tutkimustyötä muun muassa kehittämällä ravitsemustutkimusmenetelmiä. Turun yliopistossa Karvetti oli ravitsemustieteen dosentti vuosina 1985–1996.[3]

Yhteiskunnallisesti aktiivinen Karvetti oli mukana Suomen Akateemisten Naisten Liiton toiminnassa 1960-luvulta lähtien,[3] puheenjohtajana vuosina 1974–1977 ja kunniapuheenjohtajana vuodesta 1997.[4] Karvetti eteni kansainvälisiin tehtäviin Akateemisten Naisten maailmanjärjestön varapresidentiksi (IFUW) 1980–1986 ja presidentiksi 1986–1989.[3] Kaikkiaan hän oli IFUW:n tehtävissä 16 vuotta.[4] Ritva-Liisa Karvetin puoliso vuodesta 1953 oli elinkeinovaikuttaja ja vuorineuvos Mauri Karvetti (1927–2013),[1] jonka kanssa hän asui Naantalissa. Heillä oli kolme lasta.[3]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Agronomiliiton matrikkeli 2010, s. 213. Helsinki: Agronomiliitto, 2010.
  2. Kuolinilmoitus, Turun Sanomat 21.8.2016 s. 18
  3. a b c d e f Hakala, Paula; Knuts, Lars-Runar & Aunola, Sirkka: Ravitsemusterapian pioneeri: Ritva-Liisa Karvetti 1929–2016 (osastolla: Ihmiset, kuolleet. ISSN 1239-257X) hs.fi, Helsingin Sanomien verkkopalvelu. 11.9.2016. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 29.12.2016.
  4. a b In Memoriam. Minerva, 2016, 63. vsk, nro 2, s. 23. Helsinki: Suomen Akateemisten Naisten Liitto. ISSN 0359-9825 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 29.12.2016.
  NODES