Rob Zombie

yhdysvaltalainen laulaja

Rob Zombie (oik. Robert Bartleh Cummings, s. 12. tammikuuta 1965 Haverhill, Massachusetts) on yhdysvaltalainen laulaja, käsikirjoittaja ja ohjaaja.

Robert Bartleh Cummings
Rob Zombie Roskilde Festivalissa vuonna 2014.
Rob Zombie Roskilde Festivalissa vuonna 2014.
Henkilötiedot
Syntynyt12. tammikuuta 1965 (ikä 59)
Muusikko
Taiteilijanimi Rob Zombie
Tyylilajit heavy metal, industrial metal
Soittimet laulu
Yhtyeet White Zombie
Levy-yhtiöt Roadrunner Records ja Geffen RecordsView and modify data on Wikidata
Aiheesta muualla
robzombie.com

Rob Zombien ura alkoi maineikkaan White Zombie -yhtyeen laulajana. Hän toimi yhtyeessä vuosina 1985–1998 ja siirtyi sen hajottua soolouralle. Hänen ensimmäinen oma albuminsa oli nimeltään Hellbilly Deluxe ja se julkaistiin vuonna 1998. Albumin kappaleista ”Dragula”, ”Superbeast” ja ”Living Dead Girl” tuli hittejälähde?. Vuonna 2001 ilmestyi hänen seuraava studioalbuminsa The Sinister Urge, jonka kappaletta ”Never Gonna Stop” käytettiin WWE-painija Edgen tunnusmusiikkina.[1] Seuraavana vuonna hän avioitui pitkäaikaisen tyttöystävänsä Sheri Moonin kanssa. Moon esiintyy Rob Zombie -yhtyeen jokaisella musiikkivideolla ja vastavuoroisesti Rob Zombie toimii Moonin Total Skull -vaatemerkin mallina.

Vuonna 2006 ilmestyi Rob Zombien kolmas sooloalbumi Educated Horses. Kappale ”Reload” kuullaan Matrix Reloaded -elokuvassa, ja kappaleita ”Feel So Numb” ja ”Demon Speeding” on käytetty Flatout 2 -videopelissä.

Rob Zombie on ohjannut kauhuelokuvat House of 1000 Corpses (2003), The Devil’s Rejects (2005) ja Halloween (2007), joista viimeksi mainittu on uudelleenfilmatisointi vuoden 1978 elokuvasta Halloween – naamioiden yö. Hän ohjasi Halloweenille myös jatko-osan Halloween II (2009). Rob Zombie on myös vastannut kaikkien musiikkivideoidensa ohjaamisesta ja albumiensa kansitaiteen suunnittelusta. Hän on ohjannut musiikkivideoita muillekin artisteille, kuten Ozzy Osbournelle (”Dreamer”) ja Black Label Societylle (”Stillborn”).

 
Rob Zombie (Nova Rock 2014)

Rob Zombien musiikissa ja elokuvissa näkyy hänen voimakas intohimonsa kauhuelokuviin. White Zombie -yhtyeen nimi oli kunnianosoitus Bela Lugosin tähdittämälle samannimiselle kauhuelokuvalle vuodelta 1932. Intohimo näkyy myös hänen musiikkivideoissaan, joissa hän käyttää usein katkelmia kauhuelokuvien klassikoista tai joskus myös imitoi jotakin klassikkoa. Esimerkiksi ”Living Dead Girl” -kappaleen musiikkivideo on pastissi Tri Caligarin kabinetin (1920) kohtauksesta, jossa Cesare esiintyy ensi kertaa.

Rob Zombie on Powerman 5000 -yhtyeen laulaja Spider Onen (Michael Cummings) vanhempi veli.

Rob Zombie on tehnyt Alice Cooperin kanssa kappaleen nimeltä ”Hands Of Death” ja Ozzy Osbournen kanssa kappaleen nimeltä ”Iron Head”.

Diskografia

muokkaa

Studioalbumit

muokkaa

Muut albumit

muokkaa
  • American Made Music to Strip By (remix-albumi (1999)
  • House Of 1000 Corpses' (elokuvan soundtrack 1999)
  • Past, Present & Future (kokoelma, sisältää myös White Zombien kappaleita 2003)
  • The Devil’s Rejects (elokuvan soundtrack 2005)
  • 20th Century Masters: The Millennium Collection: The Best of Rob Zombie (kokoelma, sisältää myös White Zombien kappaleita 2006)
  • Zombie Live (2007)

Elokuvat

muokkaa

Kauhuromaani

muokkaa
  • Rob Zombie & B. K. Evenson: Salemin kirous. ((The Lords of Salem, 2013.) Suom. Einari Aaltonen) Helsinki: Like, 2013. ISBN 978-952-01-0945-5

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
  NODES
OOP 1
os 11