Saatanalliset jakeet
Saatanalliset jakeet eli saatanalliset säkeet ovat muistivirhe, jonka Muhammed teki lausuessaan Koraanin Tähden suuraa (Suura 53 Al-Najm). Hän lausui, että Jumala kuulee mekkalaisten kolmelle jumalattarelle al-Lat, al-Uzza ja Manat suunnatut esirukoukset. Myöhemmin Muhammad sai asiasta enkeli Gabrielin moitteet ja tapahtuneen virheen todettiin olevan Saatanan työtä.[1] Saatanalliset jakeet tunnetaan Ibn Sa'din (784–845) ja al-Tabarin (838–923) välittäminä.[2] Orientalisti William Muir antoi 1800-luvulla niille nimen "saatanalliset säkeet".
Tähden suuran tarina
muokkaaTähden suuran kokonaisuus 53:19–28 on tullut kuuluisaksi, koska sen yhteyteen on liitetty tarina ”saatanallisista säkeistä”. Kertomus Koraaniin upotetuista Saatanan juonista tuli tunnetuksi Salman Rushdien samannimisen romaanin myötä vuonna 1988, kun Iranin johtaja ajatollah Khomeini langetti kirjan johdosta Salman Rushdielle kuolemantuomion, "jotta kukaan ei enää uskaltaisi pilkata islamia".[3] Myöhemmin tuomiota täydennettiin myös tapporahalla. Rushdie on sen jälkeen joutunut elämään piilossa.
Tarinan saatanallisista säkeistä kertoo Ibn Ishaq 700-luvulla tekemässään Muhammedin elämäkerrassa.[1] Ibn Ishaq kertoo, että Muhammed kannattajineen oli joutunut Mekassa ankaran painostuksen kohteeksi, koska hän ei vain tyytynyt julistamaan omaa oppiaan vaan myös pilkkasi Mekan jumalia. Muhammed sai tällöin ilmestyksenä Tähden suuran. Hän lausui ääneen (poistetut saatanalliset jakeet alleviivattu):[1]
19) Oletteko nähneet Allatin ja al-Uzzan
20) ja Manatin, kolmannen? (Tämän jälkeen Saatana houkutteli Muhammedin vahingossa mutisemaan seuraavat kaksi jaetta:)
- Ne ovat ylhäisiä Gharānīq (=numidialaisia kurkia?),
- joiden esirukoukset kuullaan.
21) Teilläkö olisi poikia, ja Hänellä vain tyttäriä?
22) Sepä olisi väärä jako!
Muhammed olisi siis painostuksen alla hyväksynyt Mekassa palvotut kolme jumalatarta. Sanan Gharānīq käännöksen (korkealla lentäviksi) numidialaisiksi kurjiksi antaa A. Guillaume. Orientalisti Hans Jansen kääntää sanan "joutseniksi". Hän huomauttaa myös, että parin jakeen päästä ei puhuta enää linnuista vaan enkeleistä (joilla myös on perinteisesti siivet). [4]
Ibn Ishaq kertoo, että tapaus nostatti kohun. Muhammedin sanat tulkittiin merkiksi siitä, että hän oli valmis sovitteluun. Osa Muhammedin kannattajista oli paennut Etiopiaan turvaan mekkalaisten vainolta. Sinne levisi nyt huhu, että mekkalaiset olivat hyväksyneet islamin. Huhun vaikutuksesta osa paenneista lähti paluumatkalle. Myös enkeli Gabriel sai tietää asiasta. Hän aloitti moitteensa Muhammedille seuraavin sanoin: "Mitä olet mennyt tekemään, Muhammed?".[1] Profeetta otti virheensä raskaasti, mutta Jumala lohdutti häntä, ja tilanne korjattiin.[1]
Erilaisia tulkintoja
muokkaaTapaus venyttää islamin tulkintaa profeetasta, joka ei koskaan tehnyt virheitä. Tarinan loukkaavuuden takia monet nykyajan muslimit eivät edes usko, että se löytyy islamilaisista lähteistä. [5] Tarina saattoi olla loukkaava myös Ibn Hishamille 800-luvun alussa, sillä hän jättää sen kertomatta.[6] Sen sijaan 900-luvulla at-Tabari, jolla vielä oli käytössään Ibn Ishaqin teksti, esittää sen. Syynä oli Jansenin mukaan mahdollisesti se, että tarinaa tarvittiin selittämään Koraanin kohtaa 22:52, jossa puhutaan siitä, miten Saatana saa pujotetuksi omia toiveitaan lähettilään toiveiden lomaan.[7] Tämä kohta kuuluu seuraavasti:
»Aina ennenkin, kun olemme lähettäneet lähettilään tai profeetan, on Saatana saanut pujotetuksi omia toiveitaan hänen toiveidensa lomaan, mutta Jumala pyyhkii pois sen, mitä Saatana on saanut niihin sekoitetuksi, ja sitten Hän vahvistaa omat merkkinsä. Jumala on Tietävä, Viisas.»
(Koraani 22:52, suomennos Hämeen-Anttila, 1995)
Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan länsimaiset arabian tutkijat yleensä uskovat, että asiat todella tapahtuivat niin kuin Ibn Ishaq oli kuullut kerrottavan, kuitenkin niin, että viime aikoina on tuotu esiin mahdollisuus, että tarinaan on tiivistetty pitempi ajanjakso, jolloin Muhammed ei olisi vielä tuominnut epäjumalia. [8] Toisaalta kertomus muistuttaa kaunokirjallista veijaritarinaa, jossa piru petkuttaa hengenmiestä. Jansen uskoo, että tarina on keksitty antamaan selitys edellä lainatulle Koraanin jakeelle 22:52.[7] K.-H. Ohlig pitää mahdollisena, että saatanalliset jakeet olivat Koraanissa al-Tabarin aikana 900-luvulla ja poistettiin vasta sen jälkeen.[2]
Keitä pakanajumalat olivat?
muokkaaJansenin mukaan ensimmäinen jumala al-Lat tarkoittaa "jumalatarta". Toinen jumaluus, Manat, tarkoittaa kohtaloa ja löytyy myös Raamatusta muodossa Meni (Jesaja 65:11). Kolmas nimi Al-Uzza tarkoittaa "mahtavin" ja on nähtävästi myös Venus-planeetan nimitys. Islamilainen kirjallisuus ei valitettavasti kerro enempää näistä jumalista ja siitä, miten heitä palvottiin, kun Mekassa vielä vallitsi jahilyyah.[4]
Katso myös
muokkaa- Al-Najm (Tähden suura)
Lähteet
muokkaa- Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta. Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Basam Books, 1999. ISBN 952-9842-27-9
- Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume. Oxford University Press, 1955. ISBN 0-19-636033-1 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Jansen, Hans: Mohammed. Eine Biografie. Mûnchen: Velag C.H. Beck, 2008. ISBN 978-3-406-56858-9
- Ohlig, Karl-Heinz: Wer hat den Koran geschrieben? Teoksessa: Markus Groß & K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion III. Die heilige Stadt Mekka – eine literarische Fiktion, s. 421–442. Hans Schiler Verlag, 2014.