Samanidit
Samanidit olivat persialaistaustainen hallitsijasuku, joka hallitsi alueita nykyisessä Iranissa Khorasanin alueella, Afganistanissa ja historiallisen Transoxianan alueella Uzbekistanissa vuodesta 819 vuoteen 999[1] tai 1005[2]. Samanidit olivat maanomistajaylimystöä, jonka edustajia kalifi al-Mamun (813–833) nimitti hallintoonsa kuvernöörin tehtäviin. Samanidien valta alkoi nousta aluksi Transoxianan alueella.[2]
| Samanidit |
|
|---|---|
819–999 |
|
|
|
|
| Pääkaupunki |
Samarkand Buhara |
| Edeltäjä(t) |
Abbasidit Saffaridit |
| Seuraaja(t) |
Ghaznavidit Karakhanidit |
Merkittäväksi tekijäksi he nousivat emiiri Ismai'l ibn Ahmadin (892–907) voitettua saffaridit taistelussa vuonna 900. Muodollisesti samanidit olivat Bagdadin abbasidikalifin alaisia, mutta todellisuudessa kalifin valta oli vähäinen. Samanidihallitsijat käyttivät emiirin arvonimeä. Samanidien valtakausi tunnetaan persialaisen kielen ja kulttuurin elpymisestä ja persialais-islamilaisen korkeakulttuurin noususta. Samanidiemiirit heikentyivät ajan myötä ja lopulta heidän valtakuntansa jaettiin turkkilaistaustaisen karakhanidien ja ghaznavidien kesken.
Historia
muokkaa
Samanidit olivat persialaistaustainen hallitsijasuku. Heidän oman perinteensä mukaan suvun esi-isä oli esi-islamilainen persialainen sankari Bahram Čobin, jonka kautta he liittivät itsensä Persian muinaisiin suurkuninkaisiin.[3] Varsinaisesti samanidien hallitsijasuvun perustajana pidetään Saman-Khodaa, jonka neljä pojanpoikaa saivat hallittavakseen maakuntia abbasidikalifi al-Mamunin valtakaudella.[1] Samanidien ydinalue sijaitsi Amudarja- ja Syrdarjajokien välisellä tasankoalueella Hindukušin pohjoispuolella. Heidän pääkaupunkinsa sijaitsi vaihtelevasti Buharassa ja Samarkandissa. He puolustivat alueitaan Keski-Aasian turkkilaisia heimoja vastaan ja laajensivat myös alueitaan Kaspianmerelle ja Araljärvelle.[3]
Samanidit tunnustivat kalifin arabivaltakunnan hallitsijaksi, mutta 800-luvulla tämän asema oli alkanut heikentyä reuna-alueiden kuvernöörien ja emiirien hankkiutuessa todellisuudessa itsenäisiksi. Yksi paikallisista dynastioista olivat saffaridit, jotka nousivat hallitsemaan muodollisesti kalifin alaisina suurta osaa Persiasta 800-luvun jälkipuoliskolla. Vuonna 879 valtaan noussut saffaridihallitsija 'Amr ibn al-Laith al-Saffar yritti valloittaa myös samanidien hallitseman Transoxianan. Samanidiruhtinas Ismai'l ibn Ahmad kuitenkin voitti saffaridit Balkhin lähellä käydyssä taistelussa vuonna 900. Surmansa saaneen saffaridihallitsija lähetetiin vankina Bagdadiin, jossa kalifi Al-Mu'tadid hankkiutui hänestä eroon teloittamalla vankinsa. Hänen luvallaan samanidit liittivät saffaridien valtakunnan itäiset osat omiin alueisiinsa.[3]
Saffarideista poiketen samanidit tukeutuivat kalifin arvovaltaan oman hallintonsa ideologisena tukipilarina. Sunnalaisuuden mukaan vain kalifin suostumuksella valtaa käyttävät olivat laillisia hallitsijoita, minkä takia samanidihallitsijat eivät käyttäneet emiiriä korkeampaa arvonimeä. Kalifilta haettiin hyväksyntä toimille mahdollisuuksien mukaan, mutta todellista vaaraa kalifin väliintuloille ei ollut. Šiialaiset bujidit olivat vallanneet Bagdadin 900-luvulla ja pitivät kalifia käytännössä kotiarestissa.[3]
Persialaistaustaisten samanidien nousu merkitsi persialaisen kulttuurin nousua arabialaisen kulttuurin kustannuksella. Heidän alaisuudessaan kehittynyt persialais-islamilainen korkeakulttuuri tuotti monia tunnettuja runoilijoita, oppineita ja suufilaisia mystikkoja ja persiasta tuli samalla pääasiallinen kirjakieli.[3] Talous ja kauppa kukoistivat pitkään samanidien alueella ja samanidien lyömistä hopeakolikoista tuli yleinen valuutta Pohjois-Aasiassa.[1] Hopeaa saatiin Ferghanan ja Badakhšanin hopeakaivoksista. 900-luvun arabimaantieteilijät, kuten Ibn Hawkal ja al-Muqaddasi kirjoittivat samanidien valtakunnan alhaisesta verotuksesta ja elintarvikkeiden kohtuullisista hinnoista.[3]
Persialaisen kulttuurin kukoistaessa samanidien alueella iranilaisten kansojen ennen asuttamat arot heidän alueidensa pohjoispuolella turkkilaistuivat. Islamilaisessa maailmassa oli 800-luvulla yleistynyt tapa hankkia turkkilaisten keskuudesta orjasotilaita. Tämän seurauksena samanidien sotilasluokka turkkilaistui nopeasti. Heikon samanidiemiiri 'Abd al-Malikin valtakaudella (954–961) todellista valtaa käytti hänen turkkilaisen henkivartiokaartinsa päällikkö Alp Tegin. Emiirin kuoltua Alp Tegin yritti nostaa valtaistuimelle oman suosikkinsa, mutta valtaan nousi kilpailevien ryhmittymien ehdokas. Alp Tegin pakeni Kabulin laaksoon, jonne hän alkoi rakentaa uuttaa voimakeskusta. Hänen poikansa Sebük Tegin oli isäänsä vallassa seuratessaan muodollisesti samanidien kuvernööri. Samanideja uhkasi myös uusi uhkatekijä. Syrdarjan taakse oli muodostunut voimakas karakhanidien heimoliitto samalla kun toisella suunnalla Persiassa yliote alkoi siirtyä buijideille. Heikkenevät samanidit kutsuivat apuun Sebük Teginin, joka otti vastineeksi haltuunsa Khorasanin alueen. Vuonna 996 alkoi karakhanidien sotaretki samanideja vastaan, jolloin Sebük Tegin petti samanidit liittoutuen hyökkääjien kanssa. Samanidien pääkaupunki Buhara antautui ilman vastarintaa vuonna 999.[3] Viimeinen samanidiemiiri Ismai'l II murhattiin vuonna 1005.[1] Ghaznin kaupungin mukaan nimettyjen ghaznavidien perustajana sittemmin tunnettu Sebük Tegin jakoi samanidien valtakunnan karakhanidien kanssa Amudarjan muodostaessa valtakuntien rajan.[3]
Kulttuuri
muokkaaSamanidien valtakausi merkitsi persialaisen kulttuurin ja persian kielen elpymistä kirjallisessa ilmaisussa. Sassanidien kukistumisen jälkeen arabit olivat nousseet valtaan 600-luvun alkupuolella, mitä oli seurannut 200 vuoden hiljaisuus kirjallisuudessa.[4] Arabien valtaannousua oli seurannut persialainen kulttuurin väistyminen, mutta abbasidien tehtyä vallankumouksen vuonna 750 Khorasanista käsin persialainen vaikutus alkoi elpyä. Abbasidihallitsijat kutsuivat hoviinsa Bagdadiin tärkeisiin hallintovirkoihin persialaista ylimystöä, ja 800-luvulla alkanut islamilaisen kirjallisuuden kirjoittaminen tapahtui melkein yksinomaan persialaisten oppineiden toimesta. Arabia toimi uskonnon ja tieteen kielenä, mutta persia kohosi sen rinnalle kaunokirjallisuuden, hallinnon ja diplomatian kielenä. Runous oli keskeisimpiä kirjallisuuden lajeja ja samanidien kaudella kehittyneen persialaisen runouden tunnetuimpia edustajia ovat Omar Khaijam, Sa’dī ja Hafiz. Samanidien kaudella alkanut persialaisen kirjallisuuden kukoistus vaikutti myöhemmin myös kaukana varsinaisista persialaisista alueista. Esimerkiksi Anatoliaa hallinneessa Osmanien valtakunnassa kaunokirjallisuus noudatti persialaisia muotoja ja malleja aina 1800-luvun loppuun saakka. Myös samanideja heidän alueillaan seuranneet dynastiat omaksuivat samanidien kaudella syntyneen persialaisen hovikulttuurin, vaikka niiden etninen tusta ei ollut persialainen.[3]
Keramiikkaa valmistettiin samanidien kaudella etenkin Samarkandissa ja Nišapurissa. Sen koristelussa käytettiin sassanidien aikaisia aiheita, kuten leijonia, ratsumiehiä ja häränpäitä sekä arabialaista kalligrafiaa. Samanidien aikaisesta arkkitehtuurista on säilynyt nykypäiviin saakka muutamia esimerkkejä.[1]
Politiikka
muokkaaIslamin poliittisessa ajattelussa Ismai'l ibn Ahmad nostettiin myöhemmin usein esiin esimerkillisenä islamilaisena hallitsijana. Samanidit vakiinnuttivat islamissa poliittisen ajattelun, jossa hallitsijan tehtävä kotimaassa oli puolustaa islamia hyvään kehottamisen ja pahan kieltämisen mukaisesti ja toisaalta käydä pyhää sotaa, jihadia, vääräuskoisia ja tässä tapauksessa etenkin turkkilaisia vastaan.[2] Valtakaudellaan 800–900 -luvuilla samanidien dynastiasta tuli sunnalaisuuden tukipylväs, kun abbasidien valta romahti ja muuta islamilaista maailmaa hallitsivat shiialaiset buijidit ja fatimidit. Se oli myös persialaisen kulttuurin loiston aikaa ennen kuin turkkilaiset heimot aloittivat tuhatvuotisen valtakautensa islamilaisessa maailmassa. Sassanidien vaikutuksesta koko Keski-Aasia alkoi islamisoitua, minkä seurauksena turkkilaisten kansojen ensimmäistä, seldzukkien toteuttamaa hyökkäystä islamilaiseen maailmaan pehmensi se, että seldzukit olivat jo kääntyneet muslimeiksi.[2]
Samanidien dynastialla on tärkeä asema nykyajan tadžikkinationalismissa. Nykyisessä Tadžikistanissa heidän mukaansa on nimetty esimerkiksi maan ruplan korvannut rahayksikkö somoni, minkä lisäksi maan pääkaupunki Dušanbessa on samanidiemiiri Ismai'l ibn Ahmadin patsas.[3]
Lähteet
muokkaa- Sergejeff, Andrei: Afganistanin historia - Silkkitietä kulttuurien risteykseen. Gaudeamus, 2011. ISBN 978-952-495-219-4
- Tor, D.G.: Samanids. Teoksessa; Böwering, Gerhard (toim.) The Princeton Encyclopedia of Islamic Political Thought, s. 485. Princeton University Press, 2013.
- Zarinkoob,Abdolhossein: Two Centuries of Silence. Suomentanut Avid Kamgar. authorhouse, 2016 (alkuteos 1957). ISBN 978-1-5246-2253-4 (englanniksi)