Solovetskinsaaret
Solovetskinsaaret (ven. Солове́цкие острова́, Solovetskije ostrova) eli Solokansaaret[1] on Äänislahden suulla Vienanmeressä Luoteis-Venäjällä sijaitseva saariryhmä, joka kuuluu hallinnollisesti Arkangelin alueen Primorjen piiriin. Solovetskin saarista käytetään myös venäjän kielen deminutiivimuotoa Solovki (ven. Соловки́) tai suomalaista Solokansaaret.
| Solovetskinsaaret | |
|---|---|
 Solovetskin luostari |
|
| Merialue | Vienanmeri |
| Vesialue | Äänislahti |
| Saaria yht. | 6 |
| Suurin saari | Iso Solovetsk |
| Pinta-ala | 313 km² |
| Valtio | |
| Valtio | Venäjä |
| Piirikunta | Primorjen piiri |
| Alue | Arkangelin alue |
| Kunta | Solovetsk |
| Väestö | |
| Väkiluku | 968 |
Maantiede
muokkaa
Pinta-alaltaan 347 neliökilometrin suuruiseen saariryhmään kuuluu kuusi suurempaa saarta: Solokansaari (Solovetski eli Bolšoi Solovetski)[2], Hanhisaari,[2] Pieni ja Iso Muksalmasaari[2] sekä Pieni ja Iso Jänissaari. Näiden lisäksi saaristoon kuuluu kymmeniä pienempiä saaria ja kallioluotoja. Pääasiassa mäntymetsien ja soiden peittämän pääsaaren korkein kohta on 107 metriä korkea Sekirnajan vuori, ja saarilla on lukuisa määrä pieniä, ortodoksimunkkien kaivamien kanavien yhdistämiä järviä.
Historia
muokkaaLuostari
muokkaa- Pääartikkeli: Solovetskin luostari
Solovetskin pääsaarelle perustettiin vuonna 1429 ortodoksinen Solovetskin luostari, joka toimi vuoteen 1920 saakka. Munkit karkottivat saarilta kaikki alkuperäiset asukkaat, etteivät joutuisi kiusaukseen naisia nähdessään. Venäläisten lähteiden mukaan novgorodilainen ”ylimysnainen” (rikkaan turkiskauppiaan vaimo) Marfa Boretskaja lahjoitti 1450 Suman ja Vienan Kemin seudut luostarille. Ruotsalaiset (suomalaiset) yrittivät vallata luostarin vuosina 1589 ja 1611.lähde?
Solovetskin vankileiri
muokkaa
Ihmisoikeusjärjestö Memorialin keräämien tietojen mukaan vuosina 1923–1931 ja 1932–1933 osin Solovetskin luostarisaarella toimi saarten mukaan nimetty Solovetski ITL OGPU -ojennusleiri. Aluksi kyseessä oli Vladimir Leninin määräyksestä perustettu ensimmäinen poliittisille vangeille tarkoitettu, muutaman tuhannen vangin erikoisleiri. Syyskuussa 1923 siellä oli yhteensä 3 049 vankia, lokakuun 1927 alussa 12 896, joista Solovetskin saarilla 7 445 ja mantereella 5 451. Lokakuuta 1927 edeltäneen vuoden aikana leirillä kirjattiin yhteensä 728 kuollutta. Vuoden 1931 alkuun mennessä vankeja oli jo 71 800 ja vankileiriä oli laajennettu usealle paikkakunnalle Arkangelin alueella ja Karjalassa. Vangit toimivat metsätöissä ja turpeennostossa, kalastivat ja metsästivät merinisäkkäitä, rakensivat tai kunnostivat rakennuksia, tietä ja rautatietä sekä valmistivat kulutustavaroita. Tämän lisäksi saarella jalostettiin ja kasvatettiin hopeakettuja.[3]
Vuoden 1931 lopulla leiri suljettiin ja vangit siirrettiin toiselle, vielä suuremmaksi kasvaneelle pakkotyöleirille (Belomoro–Baltiski ITL) Karjalaan Vienanmeren–Itämeren kanavan rakennustöihin. Pienen tauon jälkeen Solovetskin ojennusleiri avattiin uudelleen ja toimi vielä vuosina 1932–1933.[4][5][6]
Solovetskin pakkotyöleiriin kuului myös erillinen Kontusaaren (Kondostrov) leiri, jossa sijaitsi iso kivilouhos. Yli 200 vankia onnistui pakenemaan saarilta Suomeen, jossa oltiin siten hyvin perillä Solokan pakkotyöleiristä.
1930-luvun lopulla Solovetskissä toimi vankila. Naftali Frenkel toimi Solovetskin saarilla johdossa oltuaan siellä ensin vankina.
Muuta
muokkaaBolševikit rakensivat Solokan saarelle vuosina 1922–1924 myös kapearaiteisen rautatien,[7] jonne kalusto siirrettiin entiseltä Vologdan–Arkangelin kapearaiteiselta radalta, joka oli muutettu leveäraiteiseksi 1914–1917. Rautatien jäänteitä on saarella yhä näkyvissä.
Jaakko Rugojevin mukaan saarten alkuperäinen nimi lienee ollut Salosaaret, josta muotoutui myöhemmin Solohko, Solovki ja Solovetski. Solokan saaren paikannimistössä on säilynyt paljon karjalaisia sanoja: Rebolda (Repo), Pertjärvi, Kuikino (Kuikkajärvi), saapasta muistuttava niemen nimi Kenkä, Karsinajärvi jne.[8]
Ville Haapasalo vieraili Solovetskin saarilla Yleisradion vuonna 2014 esittämässä kulttuuridokumenttisarjassa Jäämeri 30 päivässä.[9]
Lähteet
muokkaa- Solženitsyn, Aleksandr: Gulag: Vankileirien saaristo. (Arhipelag Gulag) Suomentanut Esa Adrian. Helsinki: Silberfeldt, 2012. ISBN 978-952-67534-2-3
Viitteet
muokkaa- ↑ Solovetskinsaaret, Eksonyymit, Kotus.fi, viitattu 23.11.2023
- ↑ a b c Venäjän federaation paikannimiä kotus.fi. Viitattu 23.11.2023.
- ↑ Anne Applebaum: Gulag; Vankileirien historia. Siltala:, 2022.
- ↑ Karta GULAGa (GULAG-leirien klikattava sijaitikartta Arkangelin, Murmanskin ja Vologdan alueilla, Karjalassa, Nenetsiassa ja Komissa (1929-60)) Ihmisoikeusjärjestö Memorial, memo.ru. Viitattu 9.1.2014. (englanniksi)
- ↑ Solovetsski ITL OGPU (NKVD:n vuosina 1923-1931 toimineen Solovetsski ITL OGPU (Solovetskije lagerja osobogo naznatšenija, Solovetski lager prinuditelnyh rabot osobogo naznatšenija OGPU, SLON, Solovetskije i Karelo–Murmanskije lagerja, SKMITL) -ojennustyöleirin tietoja. Tällä leirillä oli aluksi (09/1923) yhteensä 3 049 vankia, mutta 01/1931 heitä oli 71 800 henkeä.) Neuvostoliiton vankileirien hakemisto. ihmisoikeusjärjestö Memorial, memo.ru. Viitattu 9.1.2014. (venäjäksi)
- ↑ Belomoro–Baltiski ITL (NKVD:n vuosina 1931-1941 toimineen Belomoro–Baltiski ITL (Belomorsko–Baltiski ITL, BelBaltlag, BBL) -ojennustyöleirin tietoja. Tällä Solovetski ITL OGPU:n jatkeeksi perustetulla Vienanmeren–Itämeren leirillä oli jopa 107 900 vankia (12/1932). Vuoden 1939 alussa leirillä oli 86 567 henkeä.) Neuvostoliiton vankileirien hakemisto. ihmisoikeusjärjestö Memorial, memo.ru. Viitattu 8.1.2014. (venäjäksi)
- ↑ Solženitsyn, 2012, s. 458
- ↑ Rugojev Jaakko: Kotoinen Karjalamme. Petroskoi:, 1970.
- ↑ Sarja: Jäämeri 30 päivässä yle.fi. Viitattu 10.1.2014.
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Solovetskinsaaret Wikimedia Commonsissa
- Suuren neuvostotietosanakirjan (BSE) artikkeli saarista (venäjäksi) (dic.academic.ru)
- Venäläisen maantieteellisen tietosanakirjan verkkoartikkelit saarista (venäjäksi) (dic.academic.ru)