Sophia Laukli

Yhdysvaltalainen maastohiihtäjä

Sophia Laukli (s. 8. kesäkuuta 2000) on yhdysvaltalainen maastohiihtäjä, joka edustaa Utahin yliopiston hiihtojoukkuetta.[1]

Sophia Laukli
Henkilötiedot
Syntynyt8. kesäkuuta 2000 (ikä 24)
Kansalaisuus  Yhdysvallat
Uran tiedot
Laji maastohiihto
Seura Utahin yliopiston hiihtojoukkue

Laukli saavutti nuorten MM-kilpailuissa hopeaa viestissä 2020. Alle 23-vuotiaiden MM-kilpailuissa hän oli 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa viides 2021 ja 2023. Pekingin olympialaisissa 2022 hän sijoittui 30 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtökilpailussa 15:nneksi.[1]

Laukli kilpaili maailmancupissa ensimmäisen kerran Lahden yhdistelmähiihdossa tammikuussa 2021. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran oltuaan tammikuussa 2022 viides Tour de Skin päätösetapilla, 10 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtökilpailussa Val di Fiemmessä. Ensimmäisen palkintokorokepaikkansa hän saavutti oltuaan vuotta myöhemmin vastaavalla etapilla kolmas ja ensimmäisen voittonsa niin ikään Tour de Skin päätösetapilla 2024.[1]

Tulokset

muokkaa

Päivitetty 7. huhtikuuta 2023.

Olympialaiset

muokkaa

Maailmanmestaruuskilpailut

muokkaa

Maailmancup

muokkaa

Kausisijoitukset

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Sophia Laukli Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). Viitattu 8.1.2024. (englanniksi)
  NODES
os 4