Sosiaalidemokratia

Sosiaalidemokratiaa ei pidä sekoittaa sosialistiseen demokratiaan eikä demokraattiseen sosialismiin.

Sosiaalidemokratia (vanh. sosialidemokratia) on poliittinen aate, joka kehittyi 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Varhainen sosiaalidemokratia kehittyi samalle ideologiselle perustalle kuin marxilainen sosialismi, mutta se asettui vastustamaan vallankumouksellisen kommunismin vaadetta väkivaltaisesta vallankumouksesta ja proletariaatin diktatuurista. Sosiaalidemokratian mukaan siirtyminen sosialistiseen yhteiskuntaan olisi mahdollista parlamentaarisen kehityksen kautta vallankumouksen sijaan. Sosiaalidemokratia pyrkikin muuttamaan yhteiskuntaa vähittäisten muutosten kautta demokraattisia vaikutuskeinoja hyödyntämällä.

1900-luvun jälkipuoliskolta alkaen sosiaalidemokratian valtavirta on irtautunut varsinaisesta sosialismista ja muuttunut aiempaa maltillisemmaksi. Sosiaalidemokratia tarkoittaa nykyaikana yhä enemmän hyvinvointivaltioon pyrkivää sekataloutta tai sosiaalisin perustein ohjattua markkinataloutta. Varsinaiseen tuotantovälineiden yhteisomistukseen sen sijaan ei tyypillisesti pyritä, ja sosiaalidemokraattiset puolueet ovat ylipäänsä etääntyneet marxismista ja luokkataistelusta. Nykyisin suuri osa sosiaalidemokraattisista puolueista ei myöskään näe ristiriitaa kapitalistisen markkinatalouden ja sosiaalidemokraattisen yhteiskuntanäkemyksen välillä. Myös Suomessa sosiaalidemokraattisen liikkeen valtavirta on siirtynyt kannattamaan markkinatalouden kontekstissa tapahtuvaa sekataloutta noin 1970-luvulta alkaen.

Määritelmä

Sosiaalidemokratia jakaa sosialististen liikkeiden käsityksen siitä, että markkinoita, yhteiskunnan tulonjakoa ja yksityisiä tuotantovälineitä on tarpeellista kontrolloida sosiaalisen oikeudenmukaisuuden takaamiseksi. Kuitenkin käsitykset siitä, kuinka laajalti yhteiskunnan tulisi puuttua talouselämän toimintaan, ovat vaihdelleet historian aikana suuresti. Sosiaalidemokraattisten liikkeiden spektri onkin kattanut monenlaisia eri tulkintoja aina valtiojohtoista järjestelmää kannattavista liikkeistä yksilön vapautta korostaviin libertaristisiin suuntauksiin. Nykyaikana varsinainen valtiojohtoinen sosialismi ei enää ole sosiaalidemokratian piirissä yleisesti kannatettua, vaan sosiaalisesti oikeudenmukaista tulonjakoa pyritään yleensä toteuttamaan vapaan markkinatalouden kontekstissa.

Tulonjaon sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ohella sosiaalidemokraatit ovat perustelleet taloudellisia tavoitteitaan esimerkiksi sillä, että tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen talousjärjestelmä edistää myös talouskasvua. Sosiaalidemokraattiselle hyvinvointivaltiolle ominaista ovat laajat yhteisesti verovaroin rahoitetut julkiset palvelut, palkansaajan asemaa turvaavat kattavat työelämän sopimukset sekä yhteiskunnan kaikille kansalaisille takaama sosiaaliturva ja sosiaalivakuutus. Näiden kautta syntyvän yhteiskunnallisen yhteenkuuluvuuden ja osallisuuden nähdään tuottavan myönteisiä talousvaikutuksia.^lähde?

Hyvinvointivaltiopolitiikan ohella moderni sosiaalidemokratia on profiloitunut totalitarismia vastustavana ja liberaalia demokratiaa kannattavana aatesuuntana. Moderni sosiaalidemokratia avoimesti vastustaa marxilaista käsitystä, jonka mukaan liberaali demokratia olisi porvariston valtaa ylläpitävä rakennelma. Sosiaalidemokraattien mukaan julkisella ohjauksella voidaan myös ehkäistä tuotannontekijöiden, kuten työvoiman ja luonnon hyödyntäminen alihintaan tai jopa niiden riisto.^lähde?

Sosiaalidemokratiaa lähin poliittinen aate on sosiaaliliberalismi, jonka mukaan julkinen valta on mukana takaamassa mahdollisuuksien tasa-arvoa. Valtion tulee hoitaa peruspalvelut kansalaisilleen, mutta muuten sen pitää olla sekaantumatta kansalaisyhteiskunnan toimintaan ja ihmisyksilöiden elämään. Erityisesti sosiaalidemokraattien oikean siiven ideologia on usein lähellä sosiaaliliberalismia.^lähde?

Aiemmin historiassa käsite sosiaalidemokratia on ollut osin yhtäpitävä reformisosialismin tai demokraattisen sosialismin kanssa. Tällöin sosiaalidemokraattien viimesijainen tavoite on ollut siirtyminen sosialistiseen talousjärjestelmään parlamentaarisin keinoin. Nykyaikana suurin osa sosiaalidemokraattisista liikkeistä ei lainkaan kannata sosialistiseen talousjärjestelmään siirtymistä, joten nykyaikaista sosiaalidemokratiaa ei enää voida pitää reformisosialismi tai demokraattisen sosialismin muotona.

Historia

Katso myös: Sosiaalidemokratian ja sosialismin välinen jännite

Sosiaalidemokraattinen liike sai alkunsa saksalaisen työväenliikkeen keskuudessa. Sosiaalidemokratian eräänä alullepanijana voidaan pitää August Bebeliä. Bebel perusti vuonna 1869 yhdessä Wilhelm Liebknechtin kanssa Saksan sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen. Vuonna 1875 puolue liitettiin yhteen Saksan yleisen työväenyhdistyksen (saks. Allgemeiner Deutscher Arbeiterverein, ADAV) kanssa, mistä sai alkunsa Saksan sosiaalidemokraattinen puolue.

Bebelin aatteellinen tausta oli suurelta osin peräisin marxilaisuutta edeltävässä työväenliikkeessä. Hänen keskeinen näkemyksensä oli, että sosialistinen yhteiskuntajärjestys tulisi saattaa voimaan laillisin keinoin väkivaltaisen vallankumouksen sijasta. Bebel myös vastusti Otto von Bismarckin aggressiivista sotilaspolitiikkaa, minkä vuoksi hänet tuomittiin lopulta pitkään vankeusrangaistukseen.

Saksassa sosiaalidemokraattinen liike kasvoi nopeasti. Se sai ensimmäiset kaksi valtiopäiväedustajansa Reichstagiin vuonna 1871. Vuonna 1912 sosiaalidemokraattinen puolue onnistui nousemaan Saksan suurimman puolueen asemaan, saaden 110 edustajanpaikkaa 397:stä. Liikkeen menestys johtui suurelta osin Eduard Bernsteinin tekemästä työstä. Bernsteinin tutkielma Voraussetzungen des Sozialismus und die Aufgaben der Sozialdemokratie (1899, suom. Sosialismin edellytykset ja sosiaalidemokratian tehtävät) muodostuikin sosiaalidemokraattiselle yhteiskuntakäsitykselle keskeiseksi perusteokseksi.

Bernsteinin kritisoi marxilaisten sosialistien käsitystä, jonka mukaan kapitalismi olisi romahtamassa lähitulevaisuudessa. Sen sijaan kapitalismi vaikutti menestyvän hyvin ja ratkaisevan ne työttömyyteen, tuotannon kannattavuuteen ja tulonjaon epätasaisuuteen liittyvät kriisit, joita Marx oli kapitalistiselle järjestelmälle ennustanut. Bernsteinin mukaan sosialistien ei tulisikaan enää keskittyä luokkasotaan ja kapitalistisen yhteiskuntajärjestyksen tuhoamiseen, vaan pikemmin tavoitteena tulisi olla sosiaalisten uudistusten laillinen ja rauhanomainen läpivienti parlamentaarisen järjestelmän kautta.

Saksassa sosiaalidemokraattien saavuttama menestys johti siihen, että liike tuli laajemmin tunnetuksi ja aate alkoi levitä myös Saksan ulkopuolelle. Toisaalta Venäjän vallankumous vuonna 1917 aiheutti sen, että skisma sosiaalidemokraattien ja kommunistien välillä kasvoi entisestään. Näiden kehityskulkujen myötä sosiaalidemokratiasta alkoi tulla paitsi laajasti tunnettu ja kannatettu, myös selkeästi kommunismista erillinen aatesuunta.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen tapahtunut ns. ministerisosialismin leviäminen eli sosiaalidemokraattien ottaminen mukaan hallituksiin oli oleellinen osa sosiaalidemokraattisten puolueiden siirtymistä oikealle. Keskusta-vasemmistolaisuudesta on myöhemmin tullut sosiaalidemokratian valtavirtaa ja nykyään keskusta-vasemmistolaista sosiaalidemokratiaa edustavat kaikki suurimmat sosiaalidemokraattisiksi julistautuvat puolueet.^lähde?

Toisen maailmansodan jälkeen sosiaalidemokraattiset puolueet nousivat valtaan monessa Länsi-Euroopan ja Pohjois-Euroopan maassa. Esimerkiksi Länsi-Saksan, Ruotsin ja Yhdistyneen kuningaskunnan politiikassa sosiaalidemokratiasta tuli vaikutusvaltainen ja laajaa kannatusta nauttiva liike. Sosiaalidemokratiaan alkoi tässä vaiheessa myös syntyä enenevissä määrin maakohtaisia eroja painotuksissa. Yleisesti nykyaikaisia sosiaalidemokraattisia liikkeitä kuitenkin yhdistää pyrkimys sosiaalisesti oikeudenmukaiseen talousjärjestelmään markkinatalouden viitekehyksessä ja demokraattisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen.

Sosiaalidemokratia Suomessa

Pääartikkeli: Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Suomessa sosiaalidemokratia on ollut historiallisesti tarkasteltuna merkittävä liike. ”Suomen ensimmäiseksi sosiaalidemokraatiksi” on luonnehdittu 1890-luvun alkupuolella Helsingin työväenyhdistyksessä vaikuttanutta kirjansitoja Vilho Virtaa. Järjestäytynyt sosiaalidemokraattinen liike Suomessa sai alkunsa 1899 kun työväenyhdistysten edustajat ympäri maan perustivat Suomen työväenpuolueen, joka myöhemmin oli kehittyvä Suomen Sosialidemokraattiseksi Puolueeksi. Edustajat julistivat Forssan ohjelmassa listan tavoitteita, jotka he asettivat puolueelle poliittisen päätöksentekoprosessin kautta toteutettaviksi.^lähde?

Heti ensimmäisissä vaaleissa 1907 sosiaalidemokraatit saavuttivat suurimman puolueen aseman eduskunnassa. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue siirtyi keskustavasemmistoon vuoden 1918 sisällissodan jälkeen, kun puolueen vallankumousta kannattanut tai siihen mukaan lähtenyt johto vangittiin tai pakeni maasta. Varsinkin Väinö Tannerin rooli oli tässä prosessissa keskeinen. Sittemmin SDP:n enemmistö on ollut parlamentarismin kannalla ja väkivaltaista vallankumousta vastaan.^lähde?

1900-luvulla SDP on suuressa osassa vaaleja onnistunut saavuttamaan suurimman puolueen aseman. Sosiaalidemokraattinen liike on myös kyennyt viemään läpi monia esittämiään muutoksia. Nykyinen suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on pitkälti näiden muutosten seurausta.^lähde?

Aiheesta muualla

• Sitaatteja aiheesta Sosiaalidemokratia Wikisitaateissa
• Fabian Society Online Archive LSE.