Sotilaslääni

Sotilaslääni (lyh. SL, ruots. militärlän) oli Suomen puolustusvoimien alueellinen johtoporras, jonka alaisia olivat sen johdossa olleet joukko-osastot ja sotilaslaitokset sekä aluetoimistot. Sotilasläänejä oli vuosien 1941–2014 välillä yhteensä yli kolmekymmentä. Viimeiset sotilasläänit lakkautettiin vuoden 2014 lopussa osana puolustusvoimauudistusta.

Sotilasläänit 1932–1939

Puolustusvoimat siirtyi 1. toukokuuta 1932 uuteen alueelliseen liikekannallepanojärjestelmään. Suunnitelman järjestelmästä oli laatinut everstiluutnantti Aksel Fredrik Airo. Suunnitelman toteuttamiseksi perustettiin yhdeksän sotilasläänin esikuntaa, joiden tehtävänä oli perustaa liikekannallepanossa divisioonan esikunta ja sotilasläänin komentajan sodan ajan tehtävänä oli johtaa perustettua divisioonaa. Sotilaspiirien esikuntien, joita oli 30, tehtävänä oli perustaa liikekannallepanossa kenttäarmeijan joukkoja. Uudet esikunnat saivat liikekannallepanovalmistelujen lisäksi tehtävikseen operatiiviset valmistelut, liikekannallepanovarastojen luomisen ja hoidon, kutsunta-asiat, kertausharjoitusten järjestämisen, upseerien jatkokoulutuksen järjestämisen ja talouselämän liikekannallepanovalmistelut.^[1]

Talvisodan yleisten harjoitusten alkaessa sotilasläänien esikunnat muodostivat perustettavien divisioonien esikunnat lakkauttaen itsensä. Esikuntien aluejärjestöön liittyvät tehtävät siirtyivät samalla suojeluskuntajärjestölle, jolloin suojeluskuntapiirijako muutettiin vastaamaan sotilaspiirijakoa.^[2] Ruotsinkielisiä joukko-osastoja perustivat Uudenmaan, Turunmaan, Etelä-Pohjanmaan sotilaslääneistä.^[3] Lisäksi sotilaslääneinä olivat Satakunta-Hämeen^[4], Kymenlaakson, Savon ja Karjalan sotilaslääni.^[5]

Sotilasläänit 1940–1941

Talvisodan jälkeen siirryttiin elokuussa 1940 uuteen organisaatioon, jossa maavoimat ryhmitettiin viideksi armeijakunnaksi. Armeijakuntiin kuului 13 prikaatia, jotka muodostettiin supistamalla rajanvartiointiin ryhmitetyt divisioonat prikaateiksi. Alue- ja suojeluskuntajärjestöt yhdistettiin, jolloin muodostettiin 16 sotilaslääniä ja 34 suojeluskuntapiiriä. Sotilaspiirien tehtävät siirrettiin suojeluskuntapiireille. Sotilasläänien komentajat olisivat muodostettavien divisioonien komentajia.^[6]

Sotilasläänit ja niihin kuuluneet suojeluskuntapiirit välirauhan aikana:

Sotilasläänit 1944–1966

Jatkosodan jälkeen maavoimiin perustettiin kolme divisioonaa, jotka johtivat joukko-osastojen toimintaa. Aluehallinnosta vastasi seitsemän sotilaslääniä alaisuudessaan 27 sotilaspiiriä yhteistoiminnassa divisioonien esikuntien kanssa, mikä aiheutti päällekkäisyyttä toiminnassa.

Sotilasläänit olivat Uudenmaan, Lounais-Suomen, Hämeen, Kymen, Pohjanmaan, Savo-Karjalan ja Pohjois-Suomen sotilaslääni.^[7]

Sotilasläänit 1966–1992

Tasavallan presidentin antamalla asetuksella 18. maaliskuuta 1966 Suomen jakamisesta sotilaslääneihin ja sotilaspiireihin. Asetuksella ja Puolustuslaitosasetuksen muutoksella aiempi aluejärjestö, kolme divisioonan esikuntaa ja seitsemän sotilasläänin esikuntaa lakkautettiin. Vanha aluejärjestelmä korvattiin seitsemällä uudella sotilasläänin esikunnalla:^[8] Etelä-Suomen, Kaakkois-Suomen, Lounais-Suomen, Pohjanmaan, Pohjois-Suomen, Savo-Karjalan ja Sisä-Suomen sotilaslääni.^[9]

Vuoden 1992 lopulla lakkautettiin olemassa oleva järjestelmä muodostettaessa maanpuolustusalueet.^[10]

Sotilasläänit 1993–2007

Vuoden 1993 alussa muodostettu uusi aluejärjestelmä organisoitiin kolmen maanpuolustusalueen alaisuuteen. Maanpuolustusalue johti alueellaan olevia joukko-osastoja ja sotilasläänejä. Alueorganisaation muodosti lakkautetuista sotilaspiireistä muodostetut 12 sotilaslääniä, jotka vastasivat asevelvollisuusasioista, joukkojen perustamisesta ja paikallispuolustuksesta omalla alueellaan.^[10]

Sotilasläänit olivat:

Sotilasläänit 2008–2014

Sotilasläänit 2008

Kun Suomessa vuonna 2008 luovuttiin kolmesta maanpuolustusalueesta ja siirryttiin neljään sotilaslääniin, joka oli operatiivinen johtoporras. Siihen kuului aluksi myös lähinnä suunnitteluun ja aluehallintoon liittyviä alueellisia sotilasläänejä, jotka sodan aikana olisivat olleet operatiivisen sotilasläänin osia. Myöhemmin alueelliset sotilasläänit lakkautettiin.

Sotilasläänin tunnuksena on ruusu ja miekka -kuvio, jonka yhteydessä on läänin ilmoittava kirjain E, I, L tai P

Maavoimien esikunnan alaisuuteen vuosina 2008–2014 kuuluneet neljä operatiivista sotilaslääniä olivat:

Näiden sotilasläänien alaisuudessa oli yhteensä 19 aluetoimistoa.

Tehtävät

Sotilasläänin tehtäviä olivat:

alueensa puolustaminen ja puolustusvalmistelut
asevelvollisuusasiat, kuten kutsuntojen järjestäminen, valinta naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen ja reserviläisasiat
huolto- ja materiaalivalmiuden ylläpito
liikekannallepanon valmistelut ja toteuttaminen
vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen ohjaus ja tukeminen
yhteistoiminta alueen muiden viranomaisten kanssa

Valmiutta kohotettaessa sotilasläänin komentaja johti vastuualueen taistelua ja sen tukemiseen tarkoitettuja maavoimien joukkoja sekä sille alistettuja muita joukkoja. Sotilasläänille voitiin alistaa muun muassa armeijakunta tai operatiivisia yhtymiä.

Sotilaslääni tuki muita puolustushaaroja ja rajavartiolaitosta perustamalla niille joukkoja sekä muodostamalla ja jakamalla maavoimien tilannekuvaa Maavoimien esikunnan käskemällä tavalla.

Sotilasläänin kokoonpanoon kuului lisäksi operaatiokeskus, jossa työskenteli tilannevalvonta-aliupseereita. Maavoimien Materiaalilaitoksen alainen huoltorykmentti tuki keskitetysti sotilasläänin joukko-osastojen huoltoa.

Puolustusvoimauudistus 2012–2015

Pääartikkeli: Puolustusvoimauudistus

Osana puolustusvoimien helmikuussa 2012 julkaisemia säästösuunnitelmia sotilasläänit lakkautetaan vuoden 2014 päättyessä, ja pääosa tehtävistä siirtyy kuudelle isolle maavoimien joukko-osastolle.^[11]

Lähteet

Vappula, Kari: Lounais-Suomen sotilasläänin esikunta 1944–1984. Turku: Lounais-Suomen sotilasläänin esikunta, 1984. ISBN 951-9262-09-1
Tynkkynen, Pekka: Idän lukko – Itä-Suomen sotilaslääni 2008–2014. Kouvola: Itä-Suomen sotilasläänin esikunta, 2014. ISBN 978-951-25-2609-3

Viitteet

↑ Vappula 1984 s. 9–10
↑ Vappula 1984 s. 11
↑ Kronlund 1988 s. 392
↑ Vappula 1984 s. 10
↑ Aalto 1992 s. 8
↑ Vappula 1984 s. 11–12
↑ Syrjö et al 2006 s. 247
↑ Vappula 1984 s. 50
↑ Syrjö et al 2006 s. 256–257
↑ ^a ^b Tynkkynen 2014 s. 11
↑ Jarmo Huhtanen: Sotilasläänit katoavat vuodenvaihteessa. Helsingin Sanomat, 31.12.2014, s. A15.

Aiheesta muualla

Sotilasläänit. Puolustusvoimat. Arkistoitu 29.4.2013.
Puolustusvoimat (2008) Kenttäohjesääntö. Yleinen osa. Puolustusjärjestelmän toiminnan perusteet. ISBN 978-951-25-1744-2

[1] Vappula 1984 s. 9–10

[2] Vappula 1984 s. 11

[3] Kronlund 1988 s. 392

[4] Vappula 1984 s. 10

[5] Aalto 1992 s. 8

[6] Vappula 1984 s. 11–12

[7] Syrjö et al 2006 s. 247

[8] Vappula 1984 s. 50

[9] Syrjö et al 2006 s. 256–257

[ISSLE_11-10] Tynkkynen 2014 s. 11

[11] Jarmo Huhtanen: Sotilasläänit katoavat vuodenvaihteessa. Helsingin Sanomat, 31.12.2014, s. A15.

[1]

[2]

[3]

[4]

[5]

[6]

[7]

[8]

[9]

[10]

[11]