Stéphane Grappelli

ranskalainen muusikko

Stéphane Grappelli (26. tammikuuta 1908 Pariisi1. joulukuuta 1997) oli ranskalainen jazzviulisti ja pianisti, jonka vanhemmat olivat italialaisia.

Stéphane Grappelli
Henkilötiedot
Syntynyt26. tammikuuta 1908 Pariisi
Kuollut1. joulukuuta 1997 (89 vuotta)
Muusikko
Tyylilajit jazz, pop
Soittimet viulu, piano
Levy-yhtiöt MPS RecordsView and modify data on Wikidata

Grappelli aloitti musiikin opiskelun 10-vuotiaana. Hän ryhtyi jo varhain ammattilaiseksi esiintyen pihasoittajana ja teatteriorkestereissa. Grappelli opiskeli Conservatoire de Parisissa vuosina 1924–1928 ja toimi mykkäelokuvien säestäjänä.[1] Hän soitti pianoa Grégor and His Gregorians -orkesterissa, joka kävi kiertueella Argentiinassa 1930-luvun vaihteessa.

Vuonna 1933 hän ja muut pariisilaisen Hotel Claridgen muusikot, kuten Django Reinhardt, alkoivat ”jammailla” esitysten välillä. Ryhmä levytti ensimmäisen kerran vuonna 1934 nimellä Quintette du Hot Club de France[2]. Yhtyeeseen kuului viulu, kolme kitaraa ja basso. Grappelli jatkoi yhteistyötään Reinhardtin kanssa tämän kuolemaan asti vuonna 1953.

Vuonna 1940 Grappelli muutti Englantiin, jossa hän soitti muun muassa George Shearingin kanssa. Hän palasi sodan jälkeen Ranskaan.

Reinhardtin kuoleman jälkeen hän teki satoja levytyksiä, ja esiintyi muun muassa Montreux’n ja Newportin jazzjuhlilla, Carnegie Hallissa, konserteissa, televisiossa ja kiertueilla. Levytyksiä hän teki muun muassa Yehudi Menuhinin, Oscar Petersonin, Paul Simonin ja Pink Floyd -yhtyeen kanssa kappaleella ”Wish You Were Here”. Joillakin levyillä Grappelli soittaa myös pianoa.

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Stephane Grappelli all music guide. Viitattu 2.5.2013.
  2. http://www.redhotjazz.com/hotclubfrance.html (Arkistoitu – Internet Archive)
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
  NODES
Intern 1
iOS 1
os 7