Wikipedia

Sudan

valtio Koillis-Afrikassa

Tämä artikkeli käsittelee valtiota. Voit katsoa sanan muista merkityksistä sivulta Sudan (täsmennyssivu).

Sudanin tasavalta eli Sudan (arab. جمهورية السودان‎, Jumhūriyyat as-Sūdān) on valtio Keski- ja Pohjois-Afrikassa, Sahelin alueella. Sen pinta-ala on 1,88 miljoonaa neliökilometriä, ja se on siten Afrikan kolmanneksi suurin valtio Algerian ja Kongon demokraattisen tasavallan jälkeen. Ennen Etelä-Sudanin itsenäistymistä Sudan oli pinta-alaltaan Afrikan suurin valtio. Sudanin pohjoisosassa sijaitsevassa toimeenpanovaltaisessa pääkaupungissa[huom 1] Khartumissa asuu noin 2,5 miljoonaa ihmistä (metropolialueella noin 5,3 miljoonaa). Osa lainsäädäntöelimistä toimii Omdurmanissa. Koko maassa asuu lähes 35 miljoonaa ihmistä, joista 96,7 prosenttia on muslimeita. Sudanin rajanaapureita ovat pohjoisessa Egypti, idässä Eritrea sekä Etiopia, etelässä Etelä-Sudan, lounaassa Keski-Afrikan tasavalta, lännessä Tšad ja luoteessa Libya.

Sudanin tasavalta
جمهورية السودان (arabiaksi)
(Jumhūriyyat as-Sūdān)
Republic of Sudan (englanniksi)
Sudanin lippu Sudanin vaakuna
lippu vaakuna

Sudanin sijainti Afrikassa (merkitty vaaleansinisellä ja tummanharmaalla) ja Afrikan unionissa (merkitty vaaleansinisellä).
Sudanin sijainti Afrikassa (merkitty vaaleansinisellä ja tummanharmaalla) ja Afrikan unionissa (merkitty vaaleansinisellä).

Valtiomuoto Sotilasdiktatuurin alainen liittotasavalta
Presidentti Presidenttineuvoston puheenjohtaja Abdel Fattah al-Burhan
Pääkaupunki Khartum
15°38′N, 032°32′E
Muita kaupunkeja Omdurman
Pinta-ala
– yhteensä 1 881 000 km² [1] (sijalla 15)
– josta sisävesiä 5 %
Väkiluku (2021) 46 751 000 [2] (sijalla 31)
– väestötiheys 25
– väestönkasvu 2,55 % [2] (2021)
Viralliset kielet arabia, englanti
Lukutaito 75,9 %
Valuutta Sudanin punta (SDG)
BKT (2018)
– yhteensä 181,61 mrd. USD [2]  (sijalla 71)
– per asukas 4 300 USD
HDI (2019) 0,510 [3] (sijalla 170)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 27,4 % [4]
– teollisuus 33,6 % [4]
– palvelut 39 % [4]
Aikavyöhyke UTC+2 (31.10.2017 klo 24:00 saakka UTC+3)
– kesäaika ei käytössä (vuoden 1985 jälkeen)
Itsenäisyys
 – Egyptistä ja Britanniasta
1. tammikuuta 1956
Lyhenne SD
– ajoneuvot: SUD
– lentokoneet: ST
Kansainvälinen
suuntanumero		 +249
Tunnuslause Al-Nasr Lana (Voitto on meidän)
Kansallislaulu ”Nahnu jund Allah jund al-watan”

Sudan itsenäistyi vuonna 1956. Maa oli siitä lähtien käytännössä koko ajan sisällissodassa 2000-luvulle asti. Ensimmäinen sisällissota alkoi jo ennen itsenäistymistä (1955) ja jatkui vuoteen 1972 asti. Toinen sisällissota alkoi pohjoisen arabien ja etelän ei-arabialaisen väestön välillä vuonna 1983 etelän arabilaistamis- ja islamilaistamisohjelmia vastaan. Etelän suurilla öljyvaroilla oli myös vaikutusta sodan syttymiseen. Noin 1,5 miljoonaa henkeä vaatinut sisällissota päättyi vuonna 2005 solmittuun rauhansopimukseen, ja Etelä-Sudan itsenäistyi heinäkuussa 2011.

Uusi kriisi oli jo alkanut vuonna 2003 lännessä Darfurin alueella, mikä on kiristänyt Sudanin ja Tšadin välejä. YK on luokitellut Darfurin kriisin maailman pahimmaksi humanitaariseksi ongelmaksi.[5] Maan itäosa on jäänyt muiden konfliktien vuoksi huomiotta, minkä vuoksi sielläkin on syntynyt kapinallisliike hallitusta vastaan. The Fund for Peace -järjestön epäonnistuneiden valtioiden luettelossa Sudan sijaitsi vuonna 2009 kolmantena oltuaan vuonna 2008 toisena ja vuonna 2007 listan ensimmäisenä.[6]

Kenraali Omar al-Bashir nousi valtaan sotilasvallankaappauksella vuonna 1989. Hän johti Sudania 30 vuotta, kunnes vuonna 2019 sotilasvallankaappaus syöksi hänet vallasta. Omar al-Bashirin hallinto oli kovaotteinen ja diktatorinen, ja häntä on syytetty kansanmurhasta, rikoksista ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksista.[7]

Sudanin sotilashallinto on taistellut huhtikuusta 2023 alkaen RSF-nimistä puolisotilaallista ryhmittymää vastaan. Valtakamppailu jatkuu yhä.[8]

Suuri osa Sudanista on kuivaa Saharan aavikkoa sekä malariatartunnoista ja nopeasta aavikoitumisesta tunnettua Sahelin aluetta. Maan läpi kulkee maailman toiseksi pisin joki Niili[9], joka alkaa Keski-Afrikasta Valkoisen-Niilin nimisenä ja johon Khartumissa yhtyy Etiopiasta alkava Sininen-Niili.

Etymologia

muokkaa

Maa-alueena Sudan tarkoittaa Sahelin eteläpuolista Afrikan savannivyöhykettä, joka ulottuu Punaisestamerestä Atlantin valtamereen saakka. Arabit käyttivät alueesta ainakin jo 1100-luvulla nimeä Bilad as-Sudan eli ”Mustien maa”. Eurooppalaiset tutkimusmatkailijat ottivat nimen käyttöön 1700-luvulla. Britit antoivat valloittamansa nykyisen Sudanin valtion alueen nimeksi Angloegyptiläinen Sudan (käytössä vuosina 1899–1955). Nimi lyheni Sudaniksi, kun maa itsenäistyi.[10]

Historia

muokkaa
Pääartikkeli: Sudanin historia

Varhaiset kuningaskunnat

muokkaa

Varhaisimmat todisteet Sudanin alueen asutuksesta ovat myöhäispaleoliittiselta kaudelta (n. 20-30 tuhatta vuotta sitten) Khartumin seutuvilta. Ensimmäiset sudanilaiset saapuivat etelästä ja lännestä ja siirtyivät ajan kuluessa kohti keskistä Sudania asuttaen lopulta pohjoiset ja itäisetkin alueet. Noin 10 000 eaa. alkoi maanviljely ja karjanhoito. Haudoista on löytynyt koruja ja tuontitavaroita, sekä merkkejä organisoidusta sodankäynnistä.[11]

 
Sudanista löydetty nubialaisen kuninkaan patsas.

Varhaisdynastisella Egyptillä lienee ollut yhteys sudanilaisiin, mutta heitä erottanut kuiva ylänkö saattoi estää aluksi egyptiläisiä levittäytymästä Sudaniin.[12] Egyptiläiset valloittivat kuitenkin ennen 2300-lukua eaa. pohjoisen Sudanin ja liittivät sen osaksi egyptiläistä valtakuntaa Nubian provinssina. Sudan oli tärkeä alue Egyptin faaraoille, sillä sieltä tuotiin runsaasti arvomateriaalia norsunluusta kultaan. Pohjois-Sudan oli myös kauttakulkumaa Puntmaan maustekaupalle.[13][14]

Egyptin eteläpuolelle Nubiaan syntyi ennen 1000-luvun eaa. puoltaväliä muutamia valtioita, muun muassa Kerma ja Kush. Tiedot näistä valtakunnista ovat vähäiset, mutta Egypti onnistui nujertamaan ne ilmeisesti vuosituhannen puolenvälin paikkeilla, ja valtioiden kansalaiset saatettiin egyptiläistää.[15] Kušin valtakunta ja kušilaiset olivat tärkeitä koko Egyptin valtakunnalle, sillä seudulta saatiin aiemmin mainittujen luonnonvarojen lisäksi paljon erilaisia eläimiä ja kušilaiset sotilaat olivat vertaansa vailla. Egypti menetti otteensa Kušista noin 1070 eaa. ja noin 300 vuotta myöhemmin asetelmat kääntyivät päälaelleen, kun Kušin pääkaupunkiin Napataan nousi vallanhaluinen monarkkisuku. Kuningas Kašata valloitti Ylä-Egyptin ja asettui hallitsemaan Thebaan. Hänen seuraajansa Piye yhdisti Kušin ja Egyptin perustamalla 25. dynastian eli niin sanotun nubialaisdynastian.[15] Laajentuminen nykyisen Syyrian ja Israelin alueille ajoi Assyrian ja nubialaisdynastian sotaan, joka päättyi Egyptin perääntymiseen ja nubialaisdynastian kaatumiseen.[16]

Vajaa sata vuotta myöhemmin noin 590 eaa. egyptiläisten armeija hääti kušilaiset Napatasta, josta tuli assyrialaisia vastaan koetun tappion jälkeen uusi hallintokeskus, ja pakotti heidät asettumaan Meroëen. Meroëlainen kuningaskunta kehittyi Egyptistä riippumatta, mutta egyptiläisvaikute oli silti vahvasti läsnä. He rakennuttivat hallitsijoiden kunniaksi steeloja ja Bagrawiyassa sijaitsevat pyramidit. Kulttuuri oli saanut runsaasti apua Välimeren kaupasta, vaikkei tällä lopulta ollut kulttuurista vaikutusta. Meroëlaiset kehittivät myös oman kirjaimiston (kuva kirjaimista), jota aiemmin egyptiläiset hieroglyfit olivat käytössä. Meroë-kaudesta on säilynyt temppeleiden, palatsien ja kylpylöiden raunioita. He onnistuivat rakentamaan myös tehokkaan keinokastelujärjestelmän, joka mahdollisti väkiluvun kasvun alueella. Meroën historia päättyy kuitenkin 350-luvulle, jolloin etiopialainen Aksumin kuningaskunta valtasi sen.[17]

Kristinuskon ja islamin saapuminen

muokkaa

Kristinusko levisi Sudaniin vielä Meroën kuningaskunnan loppuvaiheessa. Alueelle saapuneet kristityt olivat lähinnä pohjoisen vainoja pakenevia, mutta Rooman keisari Konstantinus Suuren käännyttyä kristityksi pakolaisvirta väheni ja kauppiaiden ja saarnaajien osuus lisääntyi. Lähetyssaarnaajia lähetettiin Sudaniin edelleen 500-luvulla keisari Justianianuksen hallintokaudella. Meroën seuraajina syntyneet Sudanin kolme kuningaskuntaa Nobatia, Alwa ja Makuria omaksuivat koptilaisuuden. Aluksi ylimystö puhui kreikkaa, myöhemmin koptin kieli otti sen valta-aseman, ja 700-luvulta alkaen arabista tuli tärkeä kieli varsinkin kaupan alalla.[18]

Vain vuosisata myöhemmin syntyi nykyisen Saudi-Arabian alueella uusi uskonto, islam. Se levisi erittäin nopeasti Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa ja eteni aina Espanjaan saakka. Islam saapui Nubiaan vasta perustetun islamilaisen Egyptin armeijan voimin.[19] Nubialaiset muodostivat voimakkaan vastarinnan ja onnistuivat torjumaan hyökkäyksen. On löydetty lisäksi todisteita siitä, että nubialaisia olisi taistellut kristittyjen rinnalla ristiretkien aikaan. Islam sai kuitenkin jalansijan alueella, islamilaiset esimerkiksi valloittivat kristinuskoisen Alawan itselleen, ja islamia on siitä asti harjoitettu etenkin Pohjois-Sudanin alueella, vaikka miehittäjät menettivätkin Alawan nopeasti afrikkalaisille funjeille vuonna 1504 (Sennarin sulttaanikunta).[20] Funjit pitivät otteensa aina vuoteen 1821 saakka, jolloin ottomaanit ja egyptiläiset yksissä tuumin valloittivat ja liittivät sen Egyptiin.

Suurvallat, Britannia etunenässä, vaativat taloudellisesti keskeisen elinkeinon eli orjakaupan kieltämistä Sudanissa. Britannia vaati myös varakuningas Ismail paššan erottamista ja hänen poikansa Tewfik paššan nimittämistä. Tämä onnistui, mutta korruptio ja hänen huonot kykynsä johtivat Orabi-kapinaan. Tewfik pyysi apua Britannialta, jonka väliintulo johti Egyptin miehitykseen vuonna 1882.[21]

Mahdivaltio

muokkaa
Pääartikkeli: Mahdiyya
 
Muhammad Ahmad ibn Abd Allah

Ulkovaltojen läsnäolo ja orjuuden kielto nostattivat kapinaliikkeen, jonka nokkamiehenä oli Muhammad Ahmad ibn Abd Allah. Sudanin sodassa vuosina 1881–1885 hän onnistui päämäärässään nujertaa ulkovaltojen hallinto ja alkoi itse rakentaa islamiin perustuvaa teokratiaa. Hän julisti itsensä mahdiksi, jonka sudanilaiset tulkitsivat pimeiden aikojen lopun ennustetuksi pelastajaksi.[22] Hänen valtaanastumisensa osui yhteen islamilaisen kalenterin 1200-luvun lopun kanssa, joka oli tulkittu uskonnollisen uudistuksen kaudeksi, joten Muhammad Ahmad sai täyden tuen islamilaiselta kansaltaan. Pitkään hän ei kuitenkaan elänyt, sillä hän kuoli jo kuuden kuukauden päästä Khartumin kukistamisen jälkeen.[23]

Valtiota Ahmadin kuolema ei romuttanut, vaan hänen seuraajansa laittoivat asevoimansa liikkeelle valloittamaan alueita kaikista ilmansuunnista vannomalla pyhän sodan nimeen tarkoituksenaan uudistaa koko islam. Joidenkin hetkellisten voittojen jälkeen vuonna 1889 lakannut laajentumissota johti kaikilla rintamilla tappioihin. Tappioita seurasi laajempi kurjuus, sillä huonot sadot ajoivat kansan nälänhätään ja tautikuolemiin. Kansan edessä Ahmadin seuraajan Abdallahi ibn Muhammad suosio ei laskenut, vaan heidän silmissään hän oli uusi mahdi. Mahdivaltio kukistui imperialistipyrkimyksiään jouduttavalle Britannialle pääkaupunki Omdurmanissa käydyssä taistelussa vuonna 1898.[24]

Angloegyptiläinen Sudan

muokkaa
Pääartikkeli: Anglo-egyptiläinen Sudan

Britit perustivat Sudaniin yhteishallinnon Egyptin kanssa. Brittien tarkoituksena oli jatkaa turkkilais-egyptiläisen Sudanin perintöä ja yhdistää molemmat Niilin laakson valtiot. Sudan pysyi Brittiläisen imperiumin kiikarissa myös sen vuoksi, että sen avulla voitaisiin turvata suunniteltu keinokastelupatohanke Assuaniin ja varmistaa niin sanottu Kap–Kairo-suunnitelman toteutuminen. Ranskalla oli oma siirtomaasuunnitelma, se halusi itselleen alueet Senegalista Punaisellemerelle. Suunnitelmat aiheuttivat sodanuhan Fašodassa. Britit onnistuivat taivuttelemaan ranskalaiset luopumaan omasta hankkeestaan. Egyptin kanssa luotu yhteishallinto onnistui rauhoittamaan maan aiemmin epävakaiset olot pohjoisessa, mutta vastarinta etelässä pitkittyi.[25]

Uuden Sudanin ensimmäinen kenraalikuvernööri oli lordi Kitchener, mutta hänen tilalleen nousi 1899 Sudanin tilanteen hyvin tuntenut ja kansaan ymmärtäväisesti suhtautunut Reginald Wingate. Hän ei jouduttanut uudistamishankkeita ja piti verotuksen kevyenä. Rautatieverkkoa laajennettiin ja viestintäyhteyksiä parannettiin, mutta maa oli taloudellisesti riippuvainen Egyptistä. 1900-luvun alussa perustettiin myös peruskouluja, jotka tuottivat maahan länsimaisen sivistyneistön yläluokan, joka vieraantui perinteisistä heimokulttuurista ja -elämästä. Egyptiläisten nationalismin nousun hengessä nämä oppineet synnyttivät oman kansallishengen Sudaniin. Sudanilaisten nationalistien kapinat laajenivat maailmansotien välissä, mutta ne tukahdutettiin. Yhtenä liikkeenä oli Valkolippuliitto. Egyptiläiset nationalistit liittoutuivat sudanilaisten nationalistien kanssa kahden erillisen valtion perustamiseksi. Toisessa maailmansodassa Sudanin vuonna 1925 perustettu armeija otti osaa Itä-Afrikan taisteluihin.[26]

Itsenäisyys ja sisällissodat

muokkaa
 
Sudanin kartta vuodelta 2000

Egypti ja Britannia solmivat 1953 sopimuksen Sudan itsehallinnosta, maahan perustettiin parlamentti 1954 ja maa itsenäistyi 1. tammikuuta 1956. Itsenäistymistä joudutti Egyptin vuoden 1952 sotilasvallankumous, joka syöksi kuningas Faruqin vallasta. Britannia oli jo vuonna 1936 lopettanut Egyptin miehittämisen, mutta piti Sudanin edelleen siirtomaana. Koko itsenäisyytensä ajan maa oli ollut pääasiassa islamismiin suuntautuneiden sotilashallitusten alaisuudessa. Maan suurinta poliittista ryhmittymää Umma-puoluetta johti edelleen Mahdin jälkeläinen Sadiq al-Mahdi. Kiistat valtio islamilaisesta luonteesta tai maallisuudesta ja Khartumin arabihallituksen kieltäytyminen siirtymisestä liittovaltiojärjestelmään johtivat etelän ei-islamilaisten kapinaan, joka aloitti ensimmäisen 17-vuotisen sisällissodan (1955–1972).[27]

Kenraali Ibrahim Abboud kaappasi vallan 1958 ja aloitti arabialaistamisen ja islamilaistamisen, joka vahvisti etelän vastarintaa. Abboud syöstiin vallasta 1964 ja maahan tuli siviilien väliaikaishallitus.[28]

Toukokuussa 1969 ryhmä eversti Gaafar Nimeiryn johtamia sosialistiupseereja kaappasi vallan ja julisti maan sosialistiseksi islamismin sijaan ja hahmotteli etelälle annettavan autonomian. Juntan kommunistijäsenet yrittivät syrjäyttää Nimeiryn, joka käynnisti kommunistien puhdistukset ja etäännytti myös tukijansa Neuvostoliiton. Menetettyään kommunistien tuen ja islamistien suhtauduttua häneen vihamielisesti Nimeiry haki tukea etelästä. Nimeiry solmi myös rauhan Etiopian ja Ugandan kanssa, ja maat suostuivat lopettamaan tukensa toistensa sissiliikkeille. Nimeiry teki 1972 Addis Abebassa sopimuksen etelän kapinaliikkeen kanssa, ja myönsi etelälle autonomian.[29]

Käännekohta tapahtui 1979, kun öljy-yhtiö Chevron löysi öljyä Etelä-Sudanista. Pohjoisen painostuksen tuloksena Nimeiry sanoi 1983 käytännössä irti vuoden 1972 rauhansopimuksen, lakkautti etelän autonomian, julisti arabian maan viralliseksi kieleksi (etelän englannin sijaan) ja siirsi maan eteläosan sotavoimien komennon keskushallitukselle. Toinen Sudanin sisällissota alkoi tammikuussa 1983. Syyskuussa 1983 Nimeiry ilmoitti šaria-lain ottamisesta käyttöön rikoslaissa.[28]

Nimeiry syöstiin vallasta Khartumin kansannousun myötä huhtikuussa 1985 hänen ollessaan poissa maasta. Taustalla olivat maan talouden romahdus, etelässä käytävä sisällissota ja poliittiset vainot. Kenraali Swar al-Dahab johti sotilashallitusta.[28]

Maassa järjestettiin vaalit huhtikuussa 1986, jonka jälkeen valtaan nousi siviilihallitus. Hallitus yritti neuvotella rauhaa, muttei ollut valmis antamaan etelälle erivapauksia islamilaisesta laista. Vuonna 1989 kenraali Omar al-Bashir kaappasi vallan ja asetti valtaan Kansallisen islamilaisen rintaman. Vuonna 1996 Sudania syytettiin osallisuudesta Egyptin presidentti Mubarakin salamurhayritykseen.[28]

Keskushallitus on pyrkinyt käymään sotaa kapinallisia vastaan yrittäen saada heidät taistelemaan toisiaan vastaan. Lopulta tämä johti kapinallisten yhdistymiseen eversti John Garangin alaisuuteen. Vastustaakseen Sudanin ulkopolitiikkaa kapinallisia ovat tukeneet Etiopia, Eritrea ja Uganda. Vuoden 1993 alusta nämä maat pyrkivät Kenian ohella neuvottelemaan rauhaa Sudanin tilanteeseen. Sudanin hallitus suostui allekirjoittamaan periaatejulistuksen tästä 1997 kärsittyään vakavia tappioita Etelä-Sudanin Sudanin kansanvapautusarmeijalle (SPLA). Sopimukseen valtion ja uskonnon roolista päästiin heinäkuussa 2002 Kenian Machakosissa käytyjen neuvottelujen jälkeen ja hallitus ja SPLA solmivat rauhansopimuksen 9. tammikuuta 2005.[30]

Sopimuksessa Etelä-Sudan jäi de facto itsenäiseksi ja samalla sovittiin vuoden 2011 kansanäänestyksestä Etelä-Sudanin palaamisesta keskusvallan yhteyteen tai itsenäistymisestä. Kansanäänestys itsenäisyydestä käytiin 9.–15. tammikuuta 2011. 99,57 prosenttia kannatti äänestyksessä itsenäisyyttä, ja Etelä-Sudan voi rauhansopimuksen mukaan julistautua itsenäiseksi 9. heinäkuuta 2011.[31]

Darfur ja valtion kriisitila

muokkaa
Pääartikkeli: Darfurin joukkomurhat

Läntisessä Darfurin maakunnassa on vuodesta 2003 ollut käynnissä hallituksen, hallituksen tukemien arabipaimentolaisten ja puolisotilaallisten janjaweed-joukkojen käymä aseellinen konflikti omavaraismaanviljelijöitä fureja (paikallisesti suurin etninen ryhmä) vastaan. JEM (Justice and Equality Movement) ja SLM (Sudan Liberation Movement) ovat asettuneet tukemaan fureja. Kriisi sai alkunsa siitä, kun SLM ja JEM hyökkäsivät hallituksen ja armeijan virastoja vastaan sekä kaappasivat muutaman kaupungin Darfurissa. SLM tavoitteli poliittisen vallan jakoa Darfurissa, janjaweedien aseistariisumista ja alueen taloudellista kehittämistä. SLM syytti hallitusta toistuvista Darfuria koskeneista laiminlyönneistä. Hallitus hylkäsi ehdotuksen ja aloitti puoli vuotta myöhemmin heinäkuussa 2003 laajamittaisen hyökkäyksen. Mahmood Mamdanin mukaan kriisin syyt ovat syvemmällä. Hän pitää Darfurin kriisiä ennen kaikkea Britannian siirtomaa-ajoista periytyvänä maakiistana, jonka janjaweed-osapuolen Yhdysvallat aseisti tarkoituksenaan luoda rajan taakse Tšadin vastaisia taistelijoita. Siirtomaa-ajalla Britannia jakoi maan maanviljelijöiden kesken, mutta jätti paimentolaiset ilman. Lähtölaukauksen väkivaltaisuuksille antoivat Mamdanin mukaan vuosien 1987–1989 kuivuudet.[32] Hallituksen joukkojen vastainen osapuoli väittää Darfurin kriisiä hallituksen suunnitelmaksi muuttaa Darfurin väestörakennetta, sillä samaan aikaan maanomistajuuksissa on tapahtunut muutoksia ja kylät ovat autioituneet pakolaisten lähdettyä niistä.[33]

Hallituksen tukemien janjaweed-joukkojen on todettu syyllistyneen laajamittaisiin joukkomurhiin ja joukkoraiskauksiin. YK:n mukaan joukkojen hyökkäysten seurauksena noin kaksi miljoonaa ihmistä on joutunut pakolaisiksi omassa maassaan ja 300 000–450 000 ihmistä on kuollut.[28][34] Kriisi on ajanut 234 000 pakolaista Tšadiin.[30] YK:n mukaan Darfurin kriisi oli maailman pahin humanitaarinen ongelma. Sudanin hallitus ei tunnustanut (kesäkuu 2008) kuin 9 000 kuolleen ja 450 000 joutuneen pakolaiseksi.[35] Sudanin hallitus ei suostunut päästämään aluksi YK:n rauhanturvaajia maahan, koska katsoi sen loukkaavan maan suvereniteettia, mutta hieman myöhemmin antoi luvan joukkojen saapumiselle. Maahan tuli myös Afrikan unionin rauhanturvaajia.

Kriisiä on yritetty laannuttaa rauhansopimuksin, mutta niitä on toistuvasti rikottu. George Bushin hallintokaudella tehdyn päätöksen mukaan Yhdysvallat pitää Darfurin tilannetta kansanmurhana, joksi YK sitä ei kuitenkaan tunnusta.[36] YK on kieltänyt aseviennin Sudaniin, mutta Kiinan on raportoitu aseistaneen hallituksen joukkoja.[37]

Joulukuussa 2005 Tšad julisti sodan Sudanille, koska sen mukaan Sudan tukee tšadilaisia kapinallisia.[38]

Etelä-Sudania hallitseva Sudanin kansanvapautusarmeija vetäytyi yhteishallituksesta 2007 syyttäen kansallista hallitusta rauhansopimuksen rikkomuksista, jonka myötä koko sopimuksen pelättiin vaarantuneen.[39]

Vuodesta 2005 myös Etelä-Sudanin pohjoispuolella Etelä-Kordofanissa Nubavuorilla kyti uusi konflikti, kun keskushallitus ja Etelä-Sudanin vallanpitäjät aseistivat alueen väestöä toivoessaan tukijoidensa saavan voiton paikallisvaaleissa 2009.[40] Alueelta on löydetty öljyä, ja hallitus on perustellut alueen aseistamista sillä, että kapinalliset havittelevat tätä öljyä.[28] Etelä-Sudanissa oli elokuuhun 2009 mennessä saanut surmansa yli 1 000 ihmistä. Pelkästään Lou nuer -ryhmän ja murle-heimon välisissä yhteenotoissa oli kuollut 700 ihmistä.[41]

Etelä-Sudanin itsenäistyminen

muokkaa

Tammikuussa 2011 järjestetty kansanäänestys päätyi tukemaan itsenäisyyttä selvällä enemmistöllä. Sudanin silloinen presidentti Omar al-Bashir hyväksyi äänestystuloksen, joten Etelä-Sudan itsenäistyi 9. heinäkuuta 2011.[1][42][43]

Sudan Omar al-Bashirin jälkeen

muokkaa

Huhtikuussa 2019 Sudanin armeija syrjäytti 30 vuotta vallassa olleen diktaattori al-Bashirin[44] ja syrjäyttämisestään lähtien entinen presidentti Omar al-Bashir on ollut lukuisista väärinkäytöksistä ja rikoksista syytettynä vankilassa.[45] Väliaikainen presidentti oli yhden päivän ajan Ahmed Awad Ibn Auf, jonka jälkeen maan johtoon nousi Abdel Fattah al-Burhan.[46]

Kesäkuussa 2019 Sudanin sotilasjuntan alaiset puolisotilaalliset joukot, jotka on organisoitu janjaweed-joukkojen pohjalta, ampuivat mielenosoittajia Khartumissa. Noin sadan ihmisen uskottiin kuolleen. Osa kuolleista tai pahoinpidellyistä heitettiin Niiliin.[47] Sudanin viranomaisten mukaan kuolleita oli alle 50.[48]

Elokuussa 2019 Sudan otti pitkään jatkuneiden mielenosoitusten jälkeen askeleen kohti siviilivaltaa. Afrikan unionin välittämissä neuvottelussa opposition ja maata hallitsevien sotilaiden kesken sovittiin, että Sudan saa siviilihallituksen, ja pääministeriksi tuli YK:n Afrikan talouskomission entinen johtaja Abdalla Hamdok. Hallituksen ja parlamentin työtä valvoo erillinen presidenttineuvosto (Sovereign Council), jonka jäseninä on kuusi siviiliä ja viisi sotilasta. Sotilasjuntan johtaja Abdel Fattah Burhan nimitettiin presidenttineuvoston johtoon 21 kuukauden ajaksi, minkä jälkeen neuvoston johdossa jatkaa siviilien edustaja. Vapaita vaaleja kaavaillaan pidettäväksi vuonna 2023.[49]

Sudanin tärkeimpiä taloudellisia tukijoina ovat olleet myös uuden hallinnon aikana Saudi-Arabia ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat. Taustalla on syrjäytetyn diktaattorin Omar al-Bashirin toteuttama suuri ulkopoliittisen linjan muutos. Sudan lähetti vuonna 2015 joukkojaan taistelemaan Jemenin sisällissotaan osana saudien johtamaa liittoumaa. Sudan samalla katkaisi vuosikymmeniä kestäneen vahvan liittolaissuhteensa shialaisen Iranin kanssa ja liittoutui Iranin arkkivihollisen Saudi-Arabian kanssa.[50] Tämän taustalla olivat taloudelliset syyt, sillä Etelä-Sudanin itsenäistyttyä vuonna 2011 menetti Sudan 70% öljyvarannoistaan ja kolmasosan maa-alastaan, joten se tarvitsi kipeästi rikkaiden arabimaiden tukea. Lisäksi taustalla oli toive, että Yhdysvallat lievittäisi 90-luvun alusta voimassa olleita taloudellisia pakotteita Sudania kohtaan, mikäli Sudan etääntyisi Iranin vaikutuspiiristä.[51]

Sudanin pääministeri Abdalla Hamdok vetosi Sudanin poistamiseksi Yhdysvaltain terrorismia tukevien valtioiden listalta, jonne se laitettiin vuonna 1993. Maa pysyi listalla, koska myöhemmin vielä Sudan antoi turvapaikan Osama bin Ladenille. Lisäksi Omar al-Bashirin johtaman Sudanin katsottiin tukeneen myös muita terroristi-iskuja (Yhdysvaltain suurlähetystöissä Keniassa ja Tansaniassa tapahtuneet pommi-iskut vuonna 1998 ja USS Colen pommi-isku vuonna 2000). Sudanin uusi hallitus lupasi maksaa korvauksia lähetystöpommi-iskujen ja MSS Colen pommi-iskun uhrien omaisille, joten maa välillisesti tunnusti syyllisyytensä. Terrorismia tukevien valtioiden listalta poistaminen helpottaisi Sudania saamaan apua ja investointeja. Yhdysvallat ja Sudan vaihtoivat keskenään suurlähettiläitä ensimmäistä kertaa 23 vuoteen joulukuussa 2019.[52] Lokakuussa 2020 Sudan, Israel ja Yhdysvallat antoivat suhteiden normalisoinnista yhteisen lausunnon. Yhdysvallat ilmoitti vastineena poistavansa Sudanin terroristivaltioiden listalta.[53]

Politiikka

muokkaa
 
Sudanin parlamenttitalo

Sudan on presidentillinen tasavalta. Pääministerin virka lakkautettiin vuonna 1993, jolloin maan pitkäaikainen presidentti Omar al-Bashir (NCP, ent. NIF) valittiin vaaleilla. Aiemmin vuodesta 1989 lähtien hän oli pitänyt käsissään ylintä päätäntävaltaa syrjäytettyään vaalein valitun Sadiq al-Mahdin vallasta verettömällä vallankaappauksella. Al-Bashir piti vuoden 1993 jälkeen käytännössä yksinvaltiaan oikeuksia ja häntä on syytetty kovaotteiseksi diktaattoriksi sekä vastuulliseksi Darfurin alueen ihmisoikeusloukkauksista ja useiden satojen tuhansien ihmisten tapattamisesta.[54] Vuonna 2008 hänet pantiin syytteeseen sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa Darfurissa vuodesta 2003 jatkuneiden kahakoiden aikaisissa tapahtumissa. Pääsyyttäjä Luis Moreno-Ocampon mukaan tuomioistuimella on lisäksi vahvoja todisteita kansanmurhasta, mutta syytettä kansanmurhasta ei pystytty nostamaan yhden kolmesta tuomarista äänestettyä sitä vastaan. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kansainvälinen rikosoikeustuomioistuin laittoi istuvan päämiehen syytteeseen.[55]

Sudanin presidentin- ja parlamenttivaalit oli tarkoitus järjestää vuonna 2009, mutta niitä lykättiin seuraavaan vuoteen, perusteena vaalien järjestelyssä ilmenneet vaikeudet.[56][57] Kansanäänestyksestä ja Etelä-Sudanin kuuden vuoden autonomiasta päätettiin al-Bashirin ja etelän kapinallisten (Sudanin kansan vapautusarmeija, SPLA) johtajan John Garangin välillä vuonna 2005 pitkän sisällissodan päätteeksi. Siinä sovittiin myös vallan ja varojen jakamisesta 39 000-henkisen armeijan ylläpitämisestä (taistelijoita molemmilta puolilta) ja šaria-lain ulottumisesta vain pohjoiseen pääkaupunkia lukuun ottamatta.[58]

Sudanin parlamentti on yksikamarinen ja koostuu 450 parlamentinjäsenestä (Majlis Watani) ja 50 valtioneuvostonjäsenestä (Majlis Welayat).[59] Parlamentinjäsenien kausi kestää kuusi vuotta, presidentin viisi vuotta. Äänioikeuden ikäraja on 17 vuotta.[4]

Ulkopoliittisissa suhteissa aiheuttaa hankaluuksia Sudanin jyrkkä islamilaisuus. Naapurimaat Kenia, Tansania ja Uganda tukivat vuonna 1997 etelän SPLA:ta islamin rajoittamiseksi ja Yhdysvallat liittyi tukijoihin syyttäen Sudania kansainvälisen terrorismin tukemisesta. Samaan aikaan Sudan tuki Ugandan kapinallisia. Vuoden 1998 Itä-Afrikan lähetystöpommi-iskujen jälkeen Sudanin hallitus on suostunut joihinkin myönnytyksiin. Osama bin Laden asui Sudanissa 1991–1996. Häntä viehätti juuri Sudanin islamilaisuus. Hän osallistui tienrakennukseen ja muuhun rakennustoimintaan.[60]

Sudanin politiikassa merkittävä tekijä oli vuonna 1946 tapahtuneen perustamisensa jälkeen Sudanin kommunistinen puolue aina vuoteen 1971 saakka, jolloin istuva presidentti Gaafar Nimeiry nujersi puolueen kommunistien osallistuttua vallankaappausyritykseen. Nimeiry itse oli vuonna 1969 astunut valtaan sotilasvallankaappauksen turvin ja kieltänyt puolueet ensi töikseen. Nimieryn sosialistipuolue SSU oli ainoa sallittu puolue maassa. Ensimmäiset vapaat vaalit sitten vuoden 1968 järjestettiin vuonna 1986. Suurimmiksi puolueiksi muodostuivat Ummah-puolue ja Demokraattinen unionistipuolue (DUP). Nämä muodostivat etelän pienpuolueiden kanssa hallituskoalition jättäen Kansallisen islamilaispuolueen oppositioon. Hallituskoalitio kuitenkin rakoili DUP:n irtaannuttua siitä menetettyään toisen korkeimman neuvoston paikkansa Ummahille. Hallitus menetti asemansa vuonna 1989, jolloin oppositiopuolue NIF kaappasi vallan itselleen. Väliaikaishallitus julisti NIF:n samalla ainoaksi puolueeksi, jona se jatkoi väliaikaishallituksen hajottamisen jälkeen 1993. Muut puolueet hyväksyttiin vuoden 1998 perustuslaissa ja sen vuoden 2000 uudistuksessa. Puolueilta kuitenkin vaadittiin perustuslain hyväksyntää ja lupausta pidättäytyä hallinnon vastaisesta väkivallasta. Uusina puolueina tulivat Ibrahim Ahmed Umarin johtama National Congress Party (NCP, ent. NIF), Hassan al-Turabin Popular National Congress (PNC) ja parikymmentä pienempää puoluetta.[58]

Vuodesta 1989 saakka Sudanin presidenttinä ollut al-Bashir sai vuoden 2000 vaaleissa 86,5 prosentin kannatuksen ja toiseksi tullut Ja’afar Muhammed Numayri joutui tyytymään 9,6 prosentin kannatukseen. Loput äänet jakaantuivat kolmen muun ehdokkaan kesken.[58]

Vuoden 2015 vaaleissa al-Bashir sai 94 prosenttia äänistä.[61]

Asevoimat syrjäyttivät itsevaltaisen Omar al-Bashirin huhtikuussa 2019 ja siitä lähtien maan johdossa on ollut kenraali Abdel Fattah al-Burhan, joka oli ensin sotilasneuvoston puheenjohtajana ja elokuusta 2019 lähtien asevoimien ja siviilien yhteisen presidenttineuvoston puheenjohtajana (Sovereignty council). Elokuusta 2019 lähtien maan pääministerinä ja muodostetun siviilihallituksen johdossa oli virkamies Abdalla Hamdok. Vapaat vaalit on ollut tarkoitus järjestää vuonna 2023.[62] Lokakuussa 2021 armeija kuitenkin kaappasi vallan ja syrjäytti Hamdokin.[63]

Yhteenotot lisääntyvät

muokkaa
Pääartikkeli: Sudanin konflikti 2023

Huhtikuun puolessa välissä 2023 uutisoitiin, että valtataistelu Sudanin armeijan ja pahamaineisen puolisotilaallisten joukkojen välillä ravisteli pääkaupunki Khartumia, jossa vahvistettiin kolmen siviilin kuolleen. Taisteluista myös muualla Sudanissa raportoitiin, muun muassa Darfurin alueen kaupungeissa. Asukkaat välttelivät tulitusta, kun kilpailevat joukot taistelivat presidentinlinnan, valtiontelevision ja armeijan päämajan hallinnasta. Yhteenotot puhkesivat niiden jännitteiden jälkeen, jotka liittyivät esitettyyn siviilihallintoon siirtymiseen. Armeija sanoi, että suihkukoneet iskevät sen vastustajien, Rapid Support Forces (RSF) -tukikohtiin. Molemmat osapuolet sanovat hallitsevansa lentoasemaa ja muita tärkeitä kohteita.[64][65][66][67]

Yhteenottojen levitessä eri puolille Sudania 17. huhtikuuta 2023 ainakin 97 ihmistä oli kuollut ja satoja haavoittunut. Maailman terveysjärjestön jmukaan joistakin sairaaloista oli loppumassa kriittiset tarvikkeet loukkaantuneiden hoitamiseksi.[68] Saman päivän iltana uutisoitiin, että Sudanin armeijan ja puolisotilaallisen Rapid Support Forces -ryhmittymän (RSF) välisissä taisteluissa on kuollut yli 180 ihmistä. EU:n edustaja Sudanissa joutui hyökkäyksen kohteeksi asunnollaan.[69]

Vapauksien kehitys

muokkaa

Freedom Housen vuoden 2022 määritelmän mukaan Sudan ei ole vapaa maa. Sen jälkeen kun sotilaskomentajat ja demokratiaa edistävä protestiliike syrjäyttivät pitkäaikaisen presidentin Omar al-Bashirin ja hänen kansallisen kongressipuolueensa (NCP) sortohallinnon vuonna 2019, Sudania hallitsi siirtymäkauden hallitus. Sotilas- ja siviilijohtajat sopivat jakavansa vallan, kunnes kansalliset vaalit voitaisiin pitää. Hallitus alkoi toteuttaa uudistuksia, ja kansalaisvapauksien harjoittamisen tila avautui hitaasti. Prosessi joutui kuitenkin myllerrykseen loppuvuodesta 2021, kun sotilasjohto hajotti siirtymäkauden hallituksen vallankaappauksella ja tukahdutti sitä seuranneita demokratiaprotesteja. Koko siirtymäkauden ajan turvallisuusjoukkojen, muiden aseellisten ryhmien ja kilpailevien etnisten yhteisöjen väkivalta on jatkunut monissa osissa maata.[70]

Maantiede

muokkaa

Pinnanmuodot

muokkaa
 
Satelliittikuva Sudanista

Sudan on Afrikan kolmanneksi laajin valtio ja sijaitsee mantereen koillisosassa. Sen pinta-ala on 1,88 miljoonaa neliökilometriä.[1] Valtiolla on yhteistä rajaa Egyptin ja Libyan kanssa pohjoisessa, lännessä Tšadin ja Keski-Afrikan tasavallan kanssa, etelässä Etelä-Sudanin kanssa sekä idässä Etiopian ja Eritrean kanssa. Idässä sillä on myös noin 850 km rantaviivaa Punaisellamerellä.[4] Pääkaupunki Khartum sijaitsee maan keskiosassa. Sudanilla on erimielisyyksiä rajoista Egyptin, Etiopian ja Etelä-Sudanin kanssa. Egyptin ja Sudanin välejä hiertää Hala'ibin kolmio, joka on käytännössä Sudanin hallinnassa, mutta molemmat maat pitävät sitä osana itseään.[71] Etelä-Sudanin kanssa on kiistaa etenkin Abyein alueen jakamisesta.[72]

Suurin osa Sudanin alueesta on Niilin vaikutuspiirissä olevia tasankoja. Suurin osa maasta on pelkkää tasaista aroa ja Saharan kuivaa ja polttavan kuumaa autiomaata, kun itsenäistyneessä etelässä sijaitsee trooppisia sademetsiä, kosteikkoja ja korkeita vuoristoja. Maan nykyisen eteläosan läpi kulkee koko Afrikan leveyden kattava Saharan autiomaan reunavyöhyke, Sahel. Sahel on pitkälti akaasiapensaikkoa ja lyhytvartista ruohosavannia.[73] Ylänköä on Ugandan rajaseudun lisäksi myös Etiopian ja Punaisenmeren rannikon tuntumassa sekä lännessä, jossa on noin 160 kilometriä pitkä Marrahvuoristo, jonka korkein kohta on (3 088 m).[74]

Maassa ei ole yhtään suurta luonnonjärveä, mutta ihmisten padonrakennusten seurauksena syntyneitä tekojärviä on muutamia. Suurin näistä on Egyptin vastaisella rajalla sijaitseva Assuanin padon taakse muodostuneen Nasserjärven eteläosa, mitä sudanilaiset kutsuvat Nubianjärveksi. Muita patoja ovat Khashm al-Qirbah ja Khazzan Jabal al Awliya. Niilin muut kataraktit paitsi ensimmäinen sijaitsevat Sudanin alueella, mutta toinen katarakti on jäänyt Nasserjärven alle. Suurin osa maasta on Niilin ja sen sivujokien valuma-aluetta, vain koillisessa wadit laskevat joko Punaiseenmereen tai Punaisenmeren kukkuloiden länsipuolen lampiin, jotka tyhjenevät haihtumalla.[75]

Luonto

muokkaa
 
Nubiassa sijaitseva Gebel Barkal kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin

Sudanin eläimistö on tyypillistä Keski-Afrikan eläimistöä sorkka- ja petoeläimineen. Sudanin ja Etelä-Sudanin alueen nisäkkäistä on tunnistettu vuoteen 2002 mennessä 282 lajia ja linnuista 280. Näissä maissa elää Afrikassa tavattavista 13 nisäkäslahkosta kahdentoista lahkon lajeja. Nisäkkäistä 16 ja linnuista kymmenen on IUCN:n mukaan uhanalaisia.[76] Uhanalaisiin lajeihin kuuluvat esimerkiksi valkogaselli, helmikirjorastas ja töyhtöiibis. Sapelibeisa eli muun muassa Sudanissa, mutta nyt se on kuollut kokonaan sukupuuttoon luonnossa.[77]

Sudanin luontoa uhkaa Sahelin alueen voimakas aavikoituminen, metsien tuhoutuminen, ylilaiduntaminen ja kontrolloimaton metsästäminen. Ennen sisällissotia Sudan oli suosittu turismimaa ja eurooppalaiset matkustivat Sudaniin metsästämään paikallisia eläimiä. Sudania on myös syytetty uhanalaisten eläinten, kuten norsujen salametsästämisestä. Norsuja metsästetään norsunluun arvokkuuden vuoksi ja vuonna 2005 kansainvälinen luonnonsuojeluryhmä löysi lähes 11 000 norsunluusta tehtyä korua pääkaupunki Khartumista. Sisällissodat ovat keskittäneet ihmisten huomion pois luonnonsuojelualueista, mutta siitä huolimatta Sudan on laajentanut merkittävästi luonnonsuojelualueidensa kokoa. Tärkeimpiä luonnonsuojeluorganisaatioita ovat maan yliopistot, SECS ja Sudanin tutkimuskeskus ja Wildlife Research Center.[76][78]

Osavaltiot

muokkaa
Pääartikkeli: Sudanin osavaltiot

Sudan on jaettu 16 osavaltioon eli wilayahiin. Anglo-egyptiläisellä Sudanilla oli yhteensä kahdeksan mudiriyaa tai provinssia, joiden rajat määriteltiin tarkemmin toisen maailmansodan aikoihin. Nämä provinssit olivat An Nīl al Azraq, Darfur, Al Istiwā’īyah, Kassala, Khartum, Kurdufan, Ash Shamālīyah ja A’āli an Nīl. Nykyiset osavaltiot liittyvät läheisesti vanhoihin provinsseihin, sillä osavaltiot ovat syntyneet vuodesta 1973 alkaneen hallinnon uudelleenjärjestelyiden seurauksina.

Heinäkuussa 2011 kymmenen eteläisintä osavaltiota muodosti Etelä-Sudanin valtion. Valtionraja ei seuraa tarkkaan vanhaa osavaltionrajaa, ja itsenäistymishetkellä se oli osittain puutteellisesti määritelty.

Sudanin nykyiset osavaltiot etelän itsenäistymisen jälkeen (numerot viittaavat viereiseen karttaan):

 
Sudanin osavaltiojako.

Osavaltiot jaetaan edelleen piireihin.

Ilmasto

muokkaa

Sudanin ilmasto on kuuma ja kuiva. Maassa mitataan kesäisin keskimäärin noin 42 celsiusasteen lämpötiloja ja talvisin 32 celsiusastetta. Iltaisin ja öisin lämpötila laskee suuresti. Lämpötilaerot ovat paikallisesti ja vuodenajallisesti melko pienet. Vuodessa saadaan sadetta vähän, paikoin vain 100 millimetriä. Ilman suhteellinen kosteus vaihtelee 20–40 prosentin välillä, keskimäärin se on 27 prosenttia.[79] Sadekausi sijoittuu heinä-syyskuulle. Leudointa Sudanissa on Punaisenmeren rannikolla.[80][81] Aavikolla kovat haboobeiksi kutsutut aavikkomyrskyt ovat tyypillisiä sääilmiöitä. Haboobit kuljettavat mukanaan lähes 900 metrin korkuisia hiekkapatsaita. Haboobit kestävät tyypillisesti kolmisen tuntia ja ilmenevät samanaikaisesti ukkosmyrskyjen kanssa.[82]

Talous

muokkaa

Sudan kuuluu maailman köyhimpien ja vähiten kehittyneiden valtioiden joukkoon. Vuonna 2009 (ennen Etelä-Sudanin itsenäistymistä) väestöstä noin 46 prosenttia eli köyhyysrajan alapuolella. Suurin osa ihmisistä hankkii elantonsa omavaraismaanviljelyllä. Maanviljelyn on arvioitu työllistävän noin 80 prosenttia maan työssäkäyvistä, joten kuivuudella ja huonoilla sadoilla on suuri vaikutus maan talouteen. CIA World Factbookin arvion mukaan työttömyysaste vuonna 2012 oli 20 prosenttia.[4] Vuonna 2004 öljyn osuus koko Sudanin viennin arvosta oli 87 prosenttia. Aiemmin seesami ja puuvilla olivat tärkeimpiä vientituotteita lihatuotteiden ohella (lammas, vuohi, nauta, kameli). Sudanista viedään myös maapähkinää ja sokeriruokoa.[83] Bruttokansantuotteesta (86,97 miljardia dollaria, 2013) suurin osa, 39 prosenttia, tulee palveluista, teollisuuden osuus on 33,6 prosenttia ja maatalouden 27,4 prosenttia.[4]

Etelä-Sudanin itsenäistyminen vei kolme neljäsosaa maan öljyntuotannosta.[4]

Teollisuuden ja valtiontalouden kehittymistä ovat hankaloittaneet veriset sisällissodat ja huonot kulkuyhteydet, mutta sisällissotien päätyttyä maatalouden ulkopuoliset sektorit ovat alkaneet kasvaa. Lähes koko teollisuus on yksityisomistuksessa. Orjuutta harjoitetaan Sudanissa vieläkin. Vuonna 2008 öljyn hinta nousi ennätyskorkealle, mikä vauhditti reippaasti Sudanin taloutta. New York Times kertoi jo vuonna 2006 Sudanin talouden kasvavan eniten koko maailmassa.[84] Muita luonnonvaroja ovat kulta, rauta ja kupari.[30] Taloutta ovat kasvattaneet myös lisääntyneet ulkomaiden investoinnit, esimerkiksi Kiinan investoinnit auttoivat aikoinaan Sudania tulemaan öljynviejämaaksi. Vuonna 2013 viennin kohdemaista suurimpia olivat Arabiemiraatit, Saudi-Arabia ja Etiopia.[4]

Sudanin valtionvelka oli vuonna 2013 noin 111 prosenttia bruttokansantuotteesta ja inflaatio 25 prosenttia.[4]

Monet rikkaat tai suuret Aasian maat, kuten Kiina, Intia, Saudi-Arabia, Etelä-Korea ja Arabiemiirikunnat, ovat alkaneet ostaa ja vuokrata etenkin Afrikan köyhistä maista runsaasti viljelykelpoista maata. Sudan on ollut maanvuokrauksen kiinnostuksen kohteena, ja viljelymaan vuokrauksesta on tullut 2000-vuosikymmenen aikana maalle tärkeä vientituote. Sudan on solminut sopimuksia muun muassa Egyptin, Etelä-Korean, Saudi-Arabian ja Jordanian kanssa. Egypti on vuokrannut tarvittavan maa-alan kahden miljoonan vehnätonnin vuotuiseen viljelemiseen, ja Etelä-Korea on vuokrannut 690 000 hehtaaria maata vehnänviljelyyn. Jordanialle on taas vuokrattu 25 000 hehtaaria maata karjan- ja viljankasvatukseen ja Saudi-Arabialle 10 000 hehtaaria viljan ja kasvisten viljelyyn.[85][86]

Liikenne

muokkaa

Sudanissa on 74 lentopaikkaa, joista kahdella on yli kolme kilometriä pitkä kiitotie. Khartumin kansainvälinen lentoasema on Sudanin vilkkain lentoasema. Ainoa kunnon satama on Port Sudan. Rautateitä on lähes kuusituhatta kilometriä.[4] Ainoa säännöllinen matkustajajunayhteys kulkee Khartumista Wadi Halfaan. Lisäksi kerran kuussa on junavuoro Atmanista Port Sudaniin ja läntinen linja Nyalaan. Maantieverkkoa uudistetaan ja päällystetään kiivaasti, ja suurten kaupunkien välillä on linja-autoreittejä.[87]

Väestö

muokkaa
 
Beduiinejä maan pohjoisosasta.

Virallinen väestönlaskenta Sudanissa on suoritettu viimeksi vuosina 2008–2009, ja sen mukaan jakamattomassa Sudanissa oli 39,15 miljoonaa asukasta.[88] Etelä-Sudanin irtautuessa väkiluku pieneni arviolta kahdeksalla miljoonalla.[89] Aiempi väestönlaskenta suoritettiin vuonna 1993, jolloin valtion väkiluvuksi saatiin 25 miljoonaa. YK arvioi vuoden 2006 väkiluvun olleen noin 37 miljoonaa ja CIA:n The World Factbookin mukaan asukasluku on vuoden 2009 puolivälissä noin 41 miljoonaa. Eniten ihmisiä asuu Khartumin metropolialueella (Khartum, Omdurman, Pohjois-Khartum), jossa asuu arviolta 5–8 miljoonaa ihmistä. Sudanin väestön kasvunopeus on 2,1 prosenttia vuodessa (hedelmällisyysluku 4,48). Noin 43 prosenttia väestöstä asuu kaupungeissa ja kaupungistuminen lisääntyy 4,3 prosentin vuosivauhdilla. Vaikka Sudan onkin epävakaa ja ihmiset muuttavat maasta, niin vuonna 2008 maassa eli 310 000 naapurimaista tullutta turvapaikanhakijaa ja pakolaista.[90] Vuoden 2003 tietojen mukaan lukutaitoisia oli 61 prosenttia väestöstä, miehillä lukutaitoisuus on yleisempää kuin naisilla (M:71,8 %; N:50,5 %).[4] Koulutus on ollut vähäisintä Etelä-Sudanin alueella,[91] joten on todennäköistä, että sen itsenäistyessä pohjoisen lukutaitoprosentti kasvaa.

Maan virallisia kieliä ovat arabia ja englanti, mutta muilla kielillä on tunnustettu kansalliskielen asema, vaikkakin väestön arabisointiohjelma on käynnissä.[4] Suurin osa väestöstä on arabeja. Etniset vähemmistöt ovat keskittyneet maan tiettyihin osiin, Darfurissa (”furien koti”) suurin ryhmä on furit, Punaisenmeren rannalla bedžat. Zaghawat elävät Tšadin vastaisen rajan lähistöllä, ja maan pohjoisosassa asuu nubialaisia.[91]

Vuonna 2009 ilmoitettu väestön elinajanodote oli 51 vuotta, kun mediaani-ikä on vain noin 19 vuotta.[92]

Vuonna 2007 arvioitiin, että HIVin kantajia oli noin 1,4 prosenttia aikuisväestöstä, kaikkiaan noin 320 000 henkeä. ARVT-lääkitystä olisi tarvinnut noin 87 000 henkeä, mutta sitä sai vain murto-osa heistä, noin 1 600 henkeä.[93]

Muita yleisiä infektiotauteja ovat bakteeri- ja alkueläinperäinen ripuli, A- ja E-hepatiitti, lavantauti, malaria, skistosomiaasi, denguekuume, meningokokin aiheuttama aivokalvontulehdus (meningitis meningococcica), unitauti ja rabies.[4]

Uskonto

muokkaa

Etelä-Sudanin itsenäistymisen jälkeen arvioitiin jäljellä olevasta väestöstä 96,7 prosentin olevan muslimeita.[1] Roomalaiskatolisia on noin 3,2 prosenttia väestöstä[94] ja historiallisen koptilaisen kirkon kannattajia on noin parisataatuhatta.[95] Kristittyjä vainotaan ankarasti erityisesti Nubavuorten alueella.[96] Vainoja on kutsuttu etniseksi puhdistukseksi.[97][98]

Open Doors -järjestön World Watch-listauksen mukaan kristityt kokevat Sudanissa hyvin korkeaa vainoa. Erityisesti muslimitaustaiset kristityt kokevat vainoa perheidensä ja yhteisöjensä taholta. Käännynnäisiä ei tuomita enää kuolemantuomioon islamista eroamisesta, mutta heidän kimppuunsa saatetaan hyökätä, hylätä tai syrjiä uskonsa vuoksi. Järjestön mukaan kristityt pitävät Sudanissa uskonsa salassa oman ja perheensä turvallisuuden vuoksi.[99][100]

Kulttuuri

muokkaa

Vuosisatoja vanha suullinen perinne on nykyäänkin tärkeässä roolissa sudanilaisessa kulttuurissa, etenkin maaseudulla, jossa tarinat periytyvät sukupolvelta toiselle edelleen suullisessa muodossa. Tarinoiden aiheet vaihtelevat opettavaisista uskonnollisiin tai mytologisiin. Sudanilainen populaarimusiikki on ammentanut tästä kulttuuriperinteestä runsaasti aiheita omiin sanoituksiinsa. Nykyajan suosituimpia sudanilaismuusikkoja ovat Muhammad Wurdi, Gabli, Muhammad el Amin ja Abdel Gadir Salim. Kirjailijoista parhaiten menestynyt on Tayeb Salih, joka käsitteli teoksissaan kolonialismin aikaa Sudanissa sekä sukupuolirooleja. Hänen parhaiten muistetut teoksensa ovat Mawsim al-Hiǧra ilā ash-Shamāl (Pohjoiseen muuton vuodenaika, 1967) ja Urs al-zayn (Zein häät, 1969). Jälkimmäinen on myöhemmin filmatisoitu. Muita kirjailijoita ovat Jamal Mahjoub ja Leila Aboulela.[101]

Televisio on levinnyt maassa laajasti. Maaseudullakin on ainakin yksi kylän yhteinen televisio. Suosituimpia ohjelmia ovat iltaisin lähetettävät egyptiläiset tai libanonilaiset saippuasarjat. Suurimmista kunnista löytyy myös elokuvateatteri, joissa käyvät pääsääntöisesti vain miehet. Ylivoimaisesti suosituin ajanviete on kuitenkin naapureiden ja tuttujen luona käynti ja heidän kanssaan keskusteleminen. Miehet tapaavat erilaisissa klubeissa, joissa keskustellaan ja pelataan korttia, naiset kyläilevät toistensa kodeissa. Ruoka ja juoma ovat tärkeitä vierailun elementtejä. Vieraille tarjotaan ainakin kahvia, teetä tai virvokkeita, ellei koko ateriaa. Yleensä ruoka syödään yhteisestä astiasta oikeaa kättä käyttäen. Ennen ateriaa tarjotaan vesikannu ja pyyhkeitä käsienpesua varten. Tärkeän vieraan kunniaksi voidaan teurastaa lammas, jonka sisäelimistä tehdään chilin kanssa erityinen marara-niminen ruokalaji.[102]

Vaikka Sudan on suurimmaksi osaksi islamilainen maa ja väestöä on yritetty arabialaistaa, suhtaudutaan šaria-lakiin hyvin vapaamielisesti. Esimerkiksi alkoholia juodaan ja sitä on helposti saatavilla. Nainen on kuitenkin selvästi alisteisessa asemassa mieheen nähden. Naisten ja miesten ympärileikkaus on yleistä, vaikka on saatu selviä merkkejä tavan lieventymisestä tai suosion vähenemisestä.[103]

Urheilu

muokkaa

Urheilulajeista tärkein on jalkapallo. Sudanin jalkapallomaajoukkue on Afrikan-mestaruuskilpailuissa pärjännyt kohtalaisen hyvin, vaikkakin sen parhaat saavutukset ovat peräisin 1970-lukua edeltäneeltä ajalta (voitto 1970 ja finaalissa 1959 ja 1963). Marraskuussa 2017 se oli FIFA-rankingissa sijalla 141.[104] Lentopallo on kansallislajin aseman saaneen jalkapallon jälkeen toiseksi suosituin urheilulaji.

Sudan on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1960. Ensimmäisen mitalin sai vuonna 2008 miesten 800 metrin juoksussa Ismail Ahmed Ismail.[105] Toinen 800 metrillä menestynyt sudanilaisyleisurheilija on Abubaker Kaki Khamis, joka on voittanut sisäratojen maailmanmestaruuden kahdesti.[106]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Worldmark Encyclopedia of the Nations (Africa). (12. painos, toim. Timothy L. Gall & Jeneen M. Hobby) Gale Group, 2007. ISBN 1-4144-1113-8
  • Worldmark Encyclopedia of Cultures and Daily Life. (toim. Timothy L. Gall) Macmillan, 2001. ISBN 978-0787605520
  • Worldmark Encyclopedia of National Economies. (toim. Sara Pendergast & Tom Pendergast) Gale Group, 2002. ISBN 0-7876-4956-2

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d South Sudan to bring big changes 5.7.2011. CNN. Arkistoitu 8.7.2011. Viitattu 9.7.2011.
  2. ↑ a b c Sudan The World Factbook. CIA. Viitattu 20.1.2022. (englanniksi)
  3. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Sudan The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  5. ↑ Sota on repinyt Sudanin kolmeen osaan Ulkoministeriö (global.finland.fi). Arkistoitu 9.6.2007. Viitattu 9.6.2009.
  6. ↑ Failed States Index Scores 2008 The Fund for Peace. Arkistoitu 25.5.2010. Viitattu 9.6.2009. (englanniksi)
  7. ↑ Profile: Sudan's Omar al-Bashir bbc.com. 14.8.2019. Viitattu 4.12.2019. (englanniksi)
  8. ↑ Sudanissa puolisotilaalliset joukot ja armeija ovat ottaneet yhteen – kapinoivat joukot sanovat vallanneensa presidentinlinnan ja lentokenttiä Yle Uutiset. 15.4.2023. Viitattu 19.4.2023.
  9. ↑ Maailman pisin joki onkin Amazon (vanhentunut linkki) HS.fi. 18.6.2007. Arkistoitu
  10. ↑ Hakulinen, Kerkko: Paikannimet. (WSOY sanakirjat) Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-27676-6
  11. ↑ Ellen Sterner: Six Million Ancient Nile Valley Artifacts Collected by Smu Anthropology Professor Going to the British Museum SMUNews. Arkistoitu 1.7.2009. Viitattu 20.6.2009. (englanniksi)
  12. ↑ Ahmad Alawad Sikainga: The Sudan Encyclopædia Britannica. Viitattu 20.6.2009. (englanniksi)
  13. ↑ History of Ancient Sudan (Arkistoitu – Internet Archive) Somali Press
  14. ↑ Egypt and Punt (Arkistoitu – Internet Archive) Southern Arabia: The Land Of Incense, An Archaeological Investigation The Archaeology Fund
  15. ↑ a b Egyptian Conquest ancientsudan.org. Arkistoitu 5.1.2009. Viitattu 21.6.2009. (englanniksi)
  16. ↑ Invasion Egypt: The End of a Civilisation BBC
  17. ↑ Meroe Sudan: A Country Study.Library of Congress, 1991.
  18. ↑ Christian Nubia Sudan: A Country Study. Library of Congress, 1991.
  19. ↑ The coming of Islam Sudan: A Country Study.Library of Congress, 1991.
  20. ↑ The Funj Sudan: A Country Study.Library of Congress, 1991.
  21. ↑ Egypt British Empire
  22. ↑ The Mahdiyah Sudan: A Country Study. Library of Congress, 1991.
  23. ↑ The Khalifa Sudan: A Country Study. Library of Congress, 1991.
  24. ↑ Reconquest of Sudan Sudan: A Country Study. Library of Congress, 1991.
  25. ↑ Anglo-Egyptian condominium Sudan: A Country Study. Library of Congress, 1991.
  26. ↑ The Road to Independence Sudan: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1991.
  27. ↑ Sudan's First Civil Conflict: 1955-1972 (Arkistoitu – Internet Archive) Diane Singerman
  28. ↑ a b c d e f Timeline: Sudan (2008 May) BBC. Viitattu 3.7.2009. (englanniksi)
  29. ↑ Veteran southern leader tells NCP to learn from failed 1972 peace (Arkistoitu – Internet Archive) Sudan Tribune
  30. ↑ a b c Background Note: Sudan (Previous editions) 2007. U.S. Department of State. Viitattu 08.01.2008.
  31. ↑ Etelä-Sudan saanee itsenäistyä heinäkuussa, Yle.fi uutiset 30.1.2011
  32. ↑ Kristin Palitza: "Darfurin kriisi on maakiista" Suomen IPS (maailma.net). Viitattu 3.7.2009.[vanhentunut linkki]
  33. ↑ Worldmark Encyclopedia of the Nations, s. 656
  34. ↑ Hundreds Killed in Attacks in Eastern Chad Washington Post. Viitattu 3.7.2009. (englanniksi)
  35. ↑ Frost Over the World – President Omar al-Bashir – 20 June 08 (2:00; 7:30) Youtube.com: Al-Jazeera English. Viitattu 3.7.2009. (englanniksi)
  36. ↑ What's behind the Darfur crisis – and what's next? The Christian Science Monitor. Viitattu 3.7.2009.
  37. ↑ Kiina rikkoo Sudanin asevientikieltoa (vanhentunut linkki) HS.fi. Arkistoitu Viitattu 3.7.2009.
  38. ↑ Chad in 'state of war' with Sudan BBC 2005
  39. ↑ Southern Sudan party pulls out of unity government IHT. Viitattu 28.10.2008. (englanniksi)
  40. ↑ Next Darfur Heats Up Foreign Policy. Arkistoitu 6.2.2009. Viitattu 09.02.2009.
  41. ↑ Yli 160 kuollut Sudanin heimotaisteluissa (vanhentunut linkki) Helsingin Sanomat. Arkistoitu Viitattu 4.8.2009.
  42. ↑ Aamulehti (Arkistoitu – Internet Archive)
  43. ↑ Etelä-Sudan on kohta uusin valtio maailmankartalla Yle Uutiset. Viitattu 28.2.2020.
  44. ↑ Heikki Heiskanen, Omar al-Bashir hallitsi Sudania kovin ottein kolme vuosikymmentä, Yle.fi, uutiset 11.4.2019
  45. ↑ Sudan ex-leader Bashir moved to prison bbc.com. 17.4.2019. Viitattu 5.12.2019. (englanniksi)
  46. ↑ dabangasudan.org 13.4.2019
  47. ↑ Sudan crisis: 40 bodies pulled from Nile, opposition says BBC. 5.6.2019. Viitattu 8.6.2019. (englanniksi)
  48. ↑ YK:n turvallisuusneuvosto tuomitsi Sudanin väkivallan siviilejä kohtaan demokraatti.fi. 12.6.2019. Viitattu 12.6.2019.
  49. ↑ Sudan's Hamdok takes office as new prime minister, vows to tackle conflicts and economy Reuters. 21.8.2019. Viitattu 27.2.2020. (englanniksi)
  50. ↑ Sudan's Burhan, from relative unknown to regional player France 24. 3.6.2019. Viitattu 27.2.2020. (englanniksi)
  51. ↑ Is a Sudanese-Iranian rapprochement possible? Middle East Institute. Viitattu 27.2.2020. (englanniksi)
  52. ↑ Sudan’s quest to come off US terror list: what’s done, what’s missing The Africa Report.com. 26.2.2020. Viitattu 27.2.2020. (englanniksi)
  53. ↑ Sudan ja Israel normalisoivat suhteensa, Trump poisti Sudanin terroristivaltioiden listalta hs.fi. Viitattu 24.10.2020.
  54. ↑ The World’s 10 Worst Dictators Parade. Viitattu 15.6.2009. (englanniksi)
  55. ↑ Sudanin presidentti määrättiin pidätettäväksi, Yle, 4.3.2009
  56. ↑ Sudan election 'could be delayed' BBC. Viitattu 15.6.2009. (englanniksi)
  57. ↑ Matt Brow: One fight fades, and another flares The National. Viitattu 15.6.2009. (englanniksi)
  58. ↑ a b c Worldmark Encyclopedia of the Nations, s. 657
  59. ↑ Arab Parliaments: Sudan UNDP. Arkistoitu 11.8.2010. Viitattu 16.6.2009. (englanniksi)
  60. ↑ Bin Laden's Sudan links remain BBC 2001
  61. ↑ Kansanmurhasta syytetylle presidentille 94 prosenttia äänistä Sudanissa (digitilaajille) 29.4.2015. hs.fi. Arkistoitu Viitattu 27.4.2015.
  62. ↑ Sudan country profile BBC News. 9.9.2019. Viitattu 1.3.2020. (englanti)
  63. ↑ Sudanissa käynnissä sotilas­vallan­kaappaus: pääministeri ja muut ministerit kadoksissa, kenraali julisti poikkeustilan Helsingin Sanomat. 25.10.2021. Viitattu 25.10.2021.
  64. ↑ Sudan: Army and paramilitaries battle over key sites BBC News. 15.4.2023. Viitattu 15.4.2023. (englanti)
  65. ↑ Air strikes hit Sudan capital as clashes escalate between army and paramilitaries France 24. 15.4.2023. Viitattu 15.4.2023. (englanniksi)
  66. ↑ Khartumin taistelut | Tämä rajuista yhteenotoista tiedetään Helsingin Sanomat. 15.4.2023. Viitattu 15.4.2023.
  67. ↑ Sudanissa puolisotilaalliset joukot ja armeija ovat ottaneet yhteen – kapinoivat joukot sanovat vallanneensa presidentinlinnan ja lentokenttiä Yle Uutiset. 15.4.2023. Viitattu 15.4.2023.
  68. ↑ Pippa Crerar: Sudan death toll nears 100 as fighting rages and hospitals run short of supplies The Guardian. 17.4.2023. Viitattu 17.4.2023. (englanti)
  69. ↑ Sudanin taistelut | Yli 180 kuollut – Borrell: EU-edustaja joutui hyökkäyksen kohteeksi Helsingin Sanomat. Viitattu 17.4.2023.
  70. ↑ Sudan: Freedom in the World 2022 Country Report Freedom House. Viitattu 8.11.2022. (englanniksi)
  71. ↑ Sudanese ambassador: Halayeb triangle dispute to be solved in June (Arkistoitu – Internet Archive) Sudanese online 11.5.2011
  72. ↑ South Sudan border row 'causing shortages' BBC 18.5.2011
  73. ↑ Sudan WWF WildFinder. Viitattu 9.6.2009. (englanniksi)
  74. ↑ Geography Sudan: A Country Study. Library of Congress, 1991.
  75. ↑ Rivers Sudan: A Country Study. Library of Congress, 1991.
  76. ↑ a b Wildlife and protected area management (Arkistoitu – Internet Archive) Sudan Post-Conflict Environmental Assessment United Nations Environment Programme (UNEP) 2007.
  77. ↑ Oryx IUCN
  78. ↑ Wildlife Research Centre Sudan (Arkistoitu – Internet Archive) African Conservation Foundation
  79. ↑ "Average temperature Sudan" WolframAlpha. Viitattu 14.6.2009. (englanniksi)
  80. ↑ Sudan climate and weather World66. Arkistoitu 6.2.2009. Viitattu 14.6.2009. (englanniksi)
  81. ↑ Worldmark Encyclopedia of the Nations, s. 651
  82. ↑ Haboob Encyclopædia Britannica. Viitattu 14.6.2009. (englanniksi)
  83. ↑ Worldmark Encyclopedia of the Nations, s. 658
  84. ↑ War in Sudan? Not Where the Oil Wealth Flows New York Times. Viitattu 4.7.2009. (englanniksi)
  85. ↑ Darren Whiteside ja Therry Gouegnon: Viljelymaa kiinnostaa maita ja sijoittajia (kuva) (vanhentunut linkki) Helsingin Sanomat/Reuters. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 11.6.2009.
  86. ↑ Kristiina Yli-Kovero: Viljelymaata vuokrataan köyhistä maista kiihtyvään tahtiin (vanhentunut linkki) 5.6.2009. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 20.12.2012. Viitattu 11.6.2009.
  87. ↑ Getting around Lonely Planet
  88. ↑ Southern Sudan legislators reject 2008 census results Sudan Tribune. Arkistoitu 6.7.2009. Viitattu 8.7.2009. (englanniksi)
  89. ↑ South Sudan to bring big changes (Arkistoitu – Internet Archive) CNN 9.7.2011
  90. ↑ World Refugee Survey USCRI. Arkistoitu 11.11.2009. Viitattu 5.7.2009. (englanniksi)
  91. ↑ a b Ethnic Groups Sudan: One country or two? BBC News 27.5.2011
  92. ↑ Sudan WolframAlpha. Viitattu 4.7.2009. (englanniksi)
  93. ↑ Epidemiological Fact Sheet on HIV and AIDS Sudan 2008 WHO. Viitattu 29.6.2011. (englanniksi)
  94. ↑ David M. Cheney: Structured View of Dioceses in Africa [Catholic-Hierarchy] catholic-hierarchy.org. Viitattu 9.3.2016.
  95. ↑ Sheen J. Freedom of Religion and Belief: A World Report. Routledge, 1997. p.75.
  96. ↑ Heidi Shott: The Martyrs of Sudan: Yesterday, Today, Tomorrow 50days.org. 16.5.2013. Viitattu 25.1.2018.
  97. ↑ Crisis in Sudan: Allegations of Ethnic Cleansing in the Nuba Mountains The New York Times. Viitattu 9.3.2016. (englanniksi)
  98. ↑ Boswell, Alan: Darfur Redux: Is 'Ethnic Cleansing' Occurring in Sudan's Nuba Mountains? - TIME Content.time.com. 14.6.2011. Arkistoitu 8.12.2016. Viitattu 9.3.2016.
  99. ↑ World Watch List 2021 Open Doors. Viitattu 12.11.2021. (englanniksi)
  100. ↑ Where in the world is the worst place to be a Christian? The Guardian. 27.7.2015. Viitattu 14.11.2021. (englanniksi)
  101. ↑ Worldmark Encyclopedia of Cultures and Daily Life, s. 516
  102. ↑ Sudan, Sudanese Countries and their cultures
  103. ↑ Worldmark Encyclopedia of Cultures and Daily Life, s. 518
  104. ↑ Association member – Sudan FIFA. Arkistoitu 13.7.2018. Viitattu 22.11.2017. (englanniksi)
  105. ↑ Sudan - Olympics at Sports-Reference.com sports-reference.com. Arkistoitu 30.1.2019. Viitattu 2.7.2011. (englanniksi)
  106. ↑ Iaaf.org - Athletes IAAF. Viitattu 2.7.2011. (englanniksi)

Huomautukset

muokkaa
  1. ↑ Khartum on Sudanin toimeenpanovaltainen pääkaupunki. Maan lakiasäätävä pääkaupunki on Omdurman.

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sudan.

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sudan&oldid=22812116”
  NODES
Association 1
INTERN 10
Note 1