Suihkulähde

Suihkulähde eli suihkukaivo on keinotekoisesti vettä vesiputouksen tai vesisuihkun omaisesti lennättävä monumentti. Suihkulähde on usein itsessään taideteos, kuten patsas tai allas, jonka keskellä on ylöspäin suuntautuva vesisuihku. Suihkulähteitä on rakennettu kautta historian toisaalta käytännöllisiin tarpeisiin, mutta myös tärkeitä paikkoja, tapahtumia tai henkilöitä juhlistaviksi monumenteiksi. Nykyään vesisuihku luodaan yleensä sähkövesipumpulla.

Oulujoen suiston suihkulähteet iltavalaistuksessa

Historia

Antiikki

Esimerkiksi Antiikin Kreikan uskonnossa luonnonlähteitä pidettiin usein pyhinä paikkoina, ja niiden yhteyteen rakennettiin usein pyhättöjä. Varhaiset suihkulähteet ovat syntyneet, kun näitä rakennuksia on alettu edelleen laajentamaan ja luonnonlähteen vesi on ohjattu keinotekoisia ja koristeltuja väyliä pitkin erilaisiin altaisiin ja putouksiin. Antiikin Kreikan kaupungeista erityisesti Korintti on tunnettu tämän kaltaisista suihkulähteistä.

Kreikkalaisten varhaisia suihkulähteitä monimutkaisempaa vesi-infrastruktuuria rakensivat roomalaiset. Roomalaisten kiinnostus vesirakentamiseen ei liittynyt vain uskontoon, vaan kaupunkiensa vesihuollon järjestämiseksi roomalaiset rakensivat mittavia akvedukteja. Vesi jaettiin akveduktista eteenpäin varastotankin castellum aquae kautta. Castellumin veden ulostuloaukot olivat usein näyttävästi koristeltuja, joten niitä voidaan pitää eräänlaisina käytännöllisen vedenjakelupisteen ja koristeellisen suihkulähteen välimuotoina. Lisäksi roomalaiset jatkoivat ja kehittivät edelleen kreikkalaisilta periytynyttä tapaa rakentaa nymfeille pyhitettyjä luonnonlähteisiin liittyviä suihkulähteitä.

Keskiaika

Yksityiskohta Schöner Brunnen -suihkulähteestä.

Kristinusko vaikutuksen myötä suihkulähteitä alettiin jo myöhäisantiikin aikaan rakentamaan basilikojen yhteyteen. Kristillisessä kontekstissa vesi nähtiin etenkin puhdistumisen, uudelleensyntymän ja kasteen symbolina. Varhaiskeskiajalle siirryttäessä roomalaisten rakentama vesi-infrastruktuuri kuitenkin rapistui, ja siten myös koristeellinen vesirakentaminen ja suihkulähteet muuttuivat harvinaisemmiksi.

Myöhäiskeskiajalla kyläkeskuksiin alettiin rakentaa julkisia suihkulähteitä etenkin vedenjakelutarkoituksessa. Suihkulähteistä kuitenkin muodostui myös rakennuskiltojen merkittäviä projekteja, joiden näyttävyydellä pyrittiin esittelemään rakentajien ammattitaitoa. Huomionarvoinen myöhäiskeskiajan julkinen suihkulähde on vuonna 1396 valmistunut Schöner Brunnen Nürnbergssä, Saksassa.

Abd-ul-Hamid I:n aikainen sebil-suihkulähde Istanbulissa vuodelta 1777. Siinä on varsinainen sebil (kaareva ikkunallinen kioski) ja kaksi hanallista seinäsuihkulähdettä (turk. çesme) molemmilla puolilla.

Myös islamilaisessa kulttuuripiirissä esiintyi keskiajalla suihkulähteitä. Esimerkkinä näistä ovat kioskimaiset, nimellä sebeel (arab.: سبيل, sabīl; turk.: sebil) tunnetut julkiset suihkulähteet, jotka oli tarkoitettu juomaveden jakeluun.

Uusi aika

Renessanssiaika merkitsi myös suihkulähteiden rakentamisessa paluuta antiikin klassisen tyylin tavoitteluun. Tyypillinen renessanssiajan suihkulähde oli massiivisella jalustalla lepäävä figuuri, joka toimi vesisuihkun lähtöpaikkana. Barokkiaikana tätä tyyliä kehitettiin edelleen, ja suihkulähteistä tuli aiempaa monimutkaisempia kokonaisuuksia.

Etenkin Italiassa näiden julkisten suihkulähteiden lisäksi varakkaat yksityishenkilöt rakensivat huviloiden ja palatsiensa yhteyteen mittavia puutarhasuihkulähteitä. Myöhemmin tapa levisi myös muualle Eurooppaan, ja pelkästään koristeellisiksi maamerkeiksi tarkoitetut suihkulähteet alkoivat yleistyä.

Tämän aikakauden suihkulähteistä etenkin Versailles’n palatsin puutarhan suihkulähteet ovat huomionarvoinen esimerkki. Versailles'n vedennostolaitos pumppasi vettä Seinestä säiliöihin, joista se johdettiin suihkukaivoihin ja keinotekoisiin vesiputouksiin. Neljätoista suurta siipiratasta piti käynnissä kahtakymmentäviittä pumppua, jotka nostivat veden 154 metrin korkuiseen vesitorniin. Tornista vesi johdettiin akvedukteja myöten kohteisiin. Versailles'n suihkulähteet, joita oli Ludwig XIV:n aikana puistossa 1 400 kappaletta, kuluttivat vettä valtavasti, minkä vuoksi niitä ei voitu pitää käynnissä kuin erityisissä juhlatilaisuuksissa. Varastoitu vesimäärä riitti pitämään suihkulähteet käynnissä kolme tuntia.

Suihkulähteitä rakennetaan nykyään kaikkialle maailmaan. Ne ovat edelleen suosittuja maamerkkejä ja monumentteja. Nykyaikainen tekniikka myös mahdollistaa aiempaa voimakkaampien vesisuihkujen luomisen. Maailman korkein suihkulähde on Kuningas Fahdin suihkulähde Jeddassa, Saudi-Arabiassa. Se suihkuttaa vettä 312 metrin korkeudelle Punaisenmeren ylle.

Suihkulähteen toiminta

Esimodernina aikana suihkulähteen toiminta perustui tavalla tai toisella joko sen yhteydessä olevan luonnonlähteen toimintaan tai painovoimalla aikaan saatuun voimaan. Esimerkiksi akveduktien yhteydessä olevat roomalaisajan suihkulähteet saivat voimansa painovoiman avulla vuorilta alas kaupunkeihin virtaavasta vedestä. Jo noin metrin korkeusero veden yläpinnan ja ulostulokohdan välillä riittää luomaan yksinkertaisen suihkulähteen toiminnalle riittävän paineen. Luonnonlähteiden yhteyteen rakennetut suihkulähteet saivat puolestaan yleensä voimansa luonnonlähteen toiminnasta. Tältä osin niitä voidaan pitää myös koristeltuina lähdekaivoina.

Erilaisia suihkulähteen suuttimia esittelevä sivu Dezallier d'Argenvillen teoksesta The Theory and Practice of Gardening (1709)

Versailles'n palatsin suihkulähteet ovat varhainen esimerkki konevoiman käytöstä suihkulähteen yhteydessä. Vettä Seinestä pumppaava mittava laitteisto (Machine de Marly) toimi joen pyörittämän vesirattaan tuottamalla voimalla. Vesi pumpattiin laitteiston tuottaman voiman avulla noin 150 metriä ylöspäin Louvecienne-kukkulalle. Sieltä vesi edelleen johdettiin palatsin katoilla sijaitsevien monimutkaisen vesijohtojen ja -säiliöiden verkoston kautta palatsipuutarhan suihkulähteisiin, josta se jälleen painovoiman vaikutuksesta purkautui voimalla ulos. Monimutkaisesta rakenteestaan huolimatta nämäkin suihkulähteet saivat siis voimansa viime kädessä painovoimasta.

1600-luvulta alkaen alettiin ideoimaan höyryvoimalla toimivia suihkulähteitä. Tyypillisesti ajatuksena oli johtaa vesi tiiviiseen säiliöön, josta se saataisiin höyryn luomalla paineella purkautumaan ulos suihkulähteestä. Myös höyryvoiman avulla pumpatun tyhjiön avulla voimansa saavia suihkulähteitä ideoitiin.

Nykyään suihkulähteen vaatima vedenpaine luodaan tyypillisesti sähköpumpulla. Pienen, lähinnä kotikäyttöön tarkoitetun suihkulähteen voimanlähteeksi voi riittää esimerkiksi suihkulähteeseen kiinteästi kuuluva aurinkokenno. Suuremmat suihkulähteet toimivat tyypillisesti ulkoa sähköverkosta johdetulla virralla.

Pumpun tai muun voimanlähteen lisäksi suihkulähde vaatii toimiakseen suuttimen, josta vesi virtaa ulos. Antiikin ja keskiajan julkiseen vedenjakeluun tarkoitetuissa suihkulähteissä suutin saattoi olla yksinkertainen, joskin koristeltu ulostuloaukko, joka ei kuitenkaan välttämättä luonut erityisen näyttävää vesisuihkua. Modernit suihkulähteet ovat usein luonteeltaan maamerkkejä, joissa vesisuihkun näyttävyys on itsetarkoitus. Suuttimen kokoa ja muotoa muuttamalla voidaankin luoda esimerkiksi kapeampi ja korkeammalle yltävä tai leveämpi ja matalampi suihku. Myös erilaisia pyöriviä, valaisevia tai sateenvarjomaisen suihkun luovia suuttimia on olemassa.

Merkittäviä suihkulähteitä

• Fontana di Trevi, Rooma, Italia. Rooman suurin ja tunnetuin suihkulähde, sekä eräs maailman merkittävimmistä barokkityylisistä suihkulähteistä.
• Havis Amanda, Helsinki. Suomalaisittain kulttuurisesti merkittävä, vuonna 1906 valmistunut suihkulähde, jonka keskuksena on Ville Vallgrenin kuuluisa pronssiveistos.
• Kuningas Fahdin suihkulähde, Jedda, Saudi-Arabia. Maailman korkeimman vesisuihkun (312 m) luova suihkulähde Punaisellamerellä.
• Schöner Brunnen, Nürnberg, Saksa. Poikkeuksellisen näyttävä keskiaikainen torisuihkulähde.

Katso myös

• Vesiurut (suihkulähde)

Lähteet

• WSOY Facta - suihkukaivo^{[vanhentunut linkki]}

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suihkulähde Wikimedia Commonsissa