Syanobakteerit

bakteeriryhmä

Sinibakteerit eli syanobakteerit (Cyanobacteria) ovat yhteyttäviä esitumallisia. Niitä kutsutaan myös sinileviksi, vaikka ne eivät ole leviä. Sinibakteerit tunnetaan kesäisistä massaesiintymisistään ('sinileväkukinnat') lämpimissä ja ravinteikkaissa vesissä, joissa ne tuottavat myrkyllisiä aineita. Syanobakteerit voivat elää yksittäisinä bakteereina tai muodostaa jonomaisia ketjuja.

Syanobakteerit
Chroococcus
Chroococcus
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Bakteerit Bacteria
Kunta: Eubacteria
Pääjakso: Syanobakteerit Cyanobacteria
Cavalier-Smith, 2002[1]
Luokat

Sinilevät (Cyanophyceae)

Katso myös

  Syanobakteerit Wikispeciesissä
  Syanobakteerit Commonsissa

"Syano" nimessä viittaa väriin: kreikan kielen κυανός (kyanós) = sininen. Sinibakteerit eivät ole sinisiä eläessään, vaan ne muuttuvat sinisiksi vasta kuoltuaan. Sinibakteerien yhteyttäminen tapahtuu litteässä yhteyttämiskalvostossa. Muutamat lajit elävät alkueliöiden kanssa endosymbioosissa, eli kumpaakin osapuolta hyödyttävässä yhteiselossa alkueliön sisällä.[2]

Soluseinältään sinibakteerit ovat gramnegatiivisia bakteereja, eli niiden soluseinässä on paljon rasva-aineita. Niillä ei ole siimoja, mutta ne pystyvät liikkumaan toistaiseksi tuntemattomalla keinolla.

Sinibakteerit ovat levien tapaan ekosysteemissä tuottajia, eivätkä hajottajia, kuten useat muut bakteerit. Ne kuuluvat harvoihin eliöihin, jotka kykenevät sitomaan typpeä ilmakehästä.[3] Typen sidonta on tärkeää ekosysteemin typenkierrolle. Typen yhteyttäminen kuluttaa runsaasti energiaa ja sen sivutuotteena syntyy vetyä.

Sinibakteerit tuottavat ja vapauttavat happea yhteyttämisen sivutuotteena ja tämän on nähty muuntaneen maapallon varhaisen happiköyhän ilmakehän nykyisenkaltaiseksi paljon happea sisältäväksi. Tällä oli dramaattiset vaikutukset maapallon eliöstöön.

Sinilevähavaintojen määrään Itämeressä vaikuttavat mm. suolapulssit.[4]

Myrkyllisyys

muokkaa
 
Sinilevää Köyliönjärvessä.

Sinileväkukinnoista yli puolet on myrkyllisiä. Sinibakteereissa on kahdenlaisia myrkkyjä, maksamyrkkyjä ja hermomyrkkyjä.[5] Maksalle myrkylliset sinilevät ovat yleisempiä kuin hermostolle myrkylliset. Makeiden vesien maksamyrkyt (mikrokystiinit) ja murtoveden maksamyrkyt (nodulariinit) ovat rakenteeltaan aminohapoista muodostuneita rengasrakenteisia peptidejä aiheuttaen eläimille maksan turpoamisen ja šokin. Hermostoon vaikuttavat toksiinit (mm. anatoksiinit ja saksitoksiinit) ovat rakenteeltaan pienimolekyylisiä hiilivetyrenkaita sisältäviä alkaloideja tai organofosfaatteja aiheuttaen mm. lihasten halvaantumista.[6] Myrkkyihin kuolee satunnaisesti lehmiä ja koiria, mutta Suomessa ei ihmisille ole aiheutunut vakavia myrkytyksiä. Sinibakteereja sisältävässä vedessä uimisesta voi tulla ihottumaa, päänsärkyä ja kuumetta. Järvivedestä otetussa puhdistetussa juomavedessä ei sinibakteerimyrkkyjä ole merkittäviä määriä.lähde?

Lähteet

muokkaa
  1. Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Cyanobacteria (TSN 956108) itis.gov. Viitattu 29.9.2022. (englanniksi)
  2. Mark Wheelis, Principles of modern Microbiology, University of California, ISBN 978-0-7637-1075-0, 2007, s. 61, kuva 4.21 (englanniksi)
  3. Typen kierto, Taso 2 Solunetti. 2006. Viitattu 2.10.2018.
  4. Suomenlahdessa on suolaa enemmän kuin kertaakaan 50:een vuoteen 19.11.2016. Helsingin Uutiset. Viitattu 8.1.2018.
  5. Tuomisto J. 100 kysymystä ympäristöstä ja terveydestä: arsenikista öljyyn, s. 39–40 Duodecim, Helsinki 2007. Verkossa englanniksi (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. Terveyskirjasto, Jouko Tuomisto: Viekö sinilevä hengen tai maksan?, 3.11.2014

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä biologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
  NODES
INTERN 1