Syyrian asevoimat

Syyrian asevoimat muodostavat Syyrian valtiolliset puolustusvoimat. Syyrian arabitasavallan voimassa olevan vuoden 1973 perustuslain 1. luvun 1. osion 11. artiklan mukaan "asevoimat ja muut puolustusorganisaatiot ovat vastuussa isänmaan alueellisesta puolustuksesta ja vallankumouksen tavoitteiden yhtenäisyyden, vapauden ja sosialismin suojelemisesta." Lisäksi perustuslain 2. luvun 1. osion artikla 93.2 määrittelee, että tasavallan presidentti on asevoimien ylipäällikkö.

Syyrian asevoimat
Valtio	Syyria
Puolustushaarat	Syyrian arabiarmeija Syyrian arabilaivasto Syyrian arabi-ilmavoimat Syyrian ilmapuolustusvoimat
Rooli	asevoimat
Koko	178 000 Maavoimat 110 000 Laivasto 5 000 Ilmavoimat 17 500 Ilmapuolustus 30 000 (Puolisotilaalliset joukot noin 100 000)
Komentajat
Nykyinen komentaja	Bašar al-Assad
Infobox OK

Kolmen pääpuolustushaaran eli Syyrian arabiarmeijan (maavoimat), Syyrian arabilaivaston (merivoimat) ja Syyrian arabi-ilmavoimien lisäksi siihen kuuluvat itsenäinen ilmatorjunnasta vastaava Syyrian ilmapuolustusvoimat ja maan sotilastiedustelusta vastaava direktoraatti. Lisäksi asevoimien yhteyteen on kuulunut sen olemassaolon aikana useita eri puolisotilaallisia organisaatioita.

Syyriassa kaikki miehet tulevat 18 vuotta täytettyään asevelvollisiksi. Ennen Syyrian sisällissodan alkamista asepalvelusaikaa lyhennettiin ensin vuonna 2005 kahdesta ja puolesta vuodesta kahteen vuoteen, vuonna 2008 21 kuukauteen ja vuonna 2011 puoleentoista vuoteen.

Historia

Ranskan mandaattiajan armeija

Vuonna 1920 alkanut Ranskan mandaattihallinto perusti tulevan Syyrian arabiarmeijan luomalla vapaaehtoispohjalta Syyrian legioonan, joka koostui jalka- ja ratsuväkiyksiköistä. Miehistö muodostui pääasiassa maan vähemmistöistä, kuten druuzeista, alawiiteista, kristityistä, kurdeista ja tšerkesseistä, kun taas päällystö oli ranskalaista. Silti kyseessä oli ensimmäinen modernin Syyrian paikallisen väestön muodostama sotaväki. Vuosien 1925-1927 druusikapinan myötä ranskalaiset järjestivät legioonan uudelleen Levantin erikoisjoukoiksi (Troupes Speciales du Levant), joka yhdessä pohjoisafrikkalaisten, ranskalaisten ja senegalilaisten siirtomaajoukkojen sekä muukalaislegioonan kanssa muodostivat sekä Libanonin että Syyrian mandaateista vastanneen Levantin armeijan (Armée du Levant). Tämän lisäksi mandaattihallinto hallinnoi Syyrian laajoja maaseutualueita puolisotilaallisen santarmin avulla. Myös santarmin suhteen päällystö oli ranskalaista miehistön koostuessa paikallisesta väestöstä.

Vuonna 1933 ranskalaiset perustivat paikallista upseerikoulutusta varten Homsin sotilasakatemian, minkä myötä itsenäisyyden lähestyessä alempi upseeristo alkoi vähitellen syyrialaistua. Vuonna 1938 Levantin erikoisjoukot koostuivat 10 000 miehestä 306 upseerista, joista 88 oli pääasiassa ylempään upseeristoon kuuluvia ranskalaisia. Vuoden 1945 lopulla armeijaan kuului 5000 miestä ja santarmistoon noin 3500. Sen rivit muodostuivat edelleen pääasiassa maaseudun vähemmistöistä. Huhtikuussa 1946 viimeisetkin ranskalaisupseerit pakotettiin poistumaan Syyriasta, jonka itsenäisen uuden valtion vakinaisen armeijan muodosti aiemmat Levantin erikoisjoukot. Israelin julistauduttua itsenäiseksi toukokuussa 1948 Syyria liittyi muiden maata ympäröivien arabimaiden kanssa Israelin-vastaiseen liittoumaan. Tällöin Syyrian armeijan miesvahvuus oli 12 000 sotilasta. Tämän jälkeen Syyrian asevoimat tulivat osallistumaan vielä kolmeen muuhun Israelin vastaiseen sotaan.

Itsenäisyyden ajan armeija

Vuoden 1948 sodan myötä Syyria ajautui jatkuvien sotilasvallankaappausten kierteeseen, joka käytännössä esti vakaan hallitusvallan syntymisen ja hävitti armeijan ammattimaisuuden. Huhtikuussa 1949 pääesikuntapäällikkö, kenraali Husni al-Za'im, teki Syyrian ensimmäisen sotilasvallankaappauksen. Elokuussa 1949 sotilasvallankaappauksen tekivät kenraali Adib al-Shishakli ja eversti Sami al-Hinnawi, josta tuli juntan johtaja. Lopulta saman vuoden lopulla joulukuussa al-Shishakli kaappasi vallan ja piti maan johdossaan vuoden 1954 sotilasvallankaappaukseen asti. Tämänkin jälkeen upseerikunta osallistui toinen toistaan seuraaviin sotilasvallankaappauksiin, joissa aina pyrittiin kilpailijoiden syrjäyttämiseen.

Vuonna 1963 arabisosialistisen Ba'ath-puolueen Syyrian-haaran sotilasneuvosto suunnitteli kaappavansa vallan perinteisellä sotilasvallankaappauksella. Sotilasneuvosto tiesi, että sen tulisi ottaa haltuun al-Kiswahin ja Qatanan varuskunnat, 70. panssariprikaati al-Kiswahissa, Homsin sotilasakatemia ja Damaskoksen radioasema. Vaikka kaappauksen suunnittelijat olivat nuoria, tavoite ei ollut mahdoton. Hallitus oli hajoamistilassa ja perinteinen valtaeliitti oli menettänyt otteensa maasta. Lopulta pieni joukko nuoria upseereita, mukaan lukien Hafez al-Assad, kaappasi vallan 8. maaliskuuta 1963. Sotilasvallankaappauksen jälkeen kenraali Amin al-Hafiz erotti useita sunniupseereita syyttäen näitä arabien yhtenäisyyden vastaisuudesta. Tämä mahdollisti ylemmän upseeriston täydentämisen sadoilla alawiiteilla. Tämä käänsi vaa'an alawiittiupseerien hyväksi, jotka sitten vuonna 1966 kaappasivat vallan. Kyse oli ensimmäisestä kerrasta, kun Damaskos joutui alawiittien käsiin.

Vuonna 1967 Syyria kävi kuuden päivän sodan Israelia vastaan, minkä myötä se menetti Golanin kukkulat, jotka ovat edelleen Israelin hallinnassa. Tämän jälkeen Suezin kanavasodan yhteydessä Syyria koki raskaita tappioita Israelin-vastaisella rajallaan kesällä 1970. Saman vuoden syyskuussa Syyria teki rajoitetun sotilaallisen intervention Jordaniaan sen sisällissodan aikana. Vuonna 1973 Syyria osallistui arabiliittolaistensa kanssa Israelin-vastaiseen Jom Kippur-sodan aloittaneeseen hyökkäykseen, joka tuli Israelin taholta vain juuri ja juuri torjutuksi. Tästä lähtien voimassa ollut maiden välinen aselepo on pitänyt pintansa aina Syyrian sisällissodan alkamiseen vuonna 2011 asti.

Vuonna 1976 Syyrian armeija teki intervention Libanoniin sen presidentin kutsusta taistelemaan PLO:ta ja kapinallisia libanonilaisjoukkoja vastaan. Alun perin Syyrian joukot muodostivat Arabiliiton jäsenmaiden muodostamien Arabien interventiojoukkojen ytimen. Lokakuussa 1976 muut arabimaat tunnustivat Syyrian joukot Arabien interventiojoukoksi ja muut arabimaat vetivät joukkonsa pois Libanonista vuosikymmenen loppuun mennessä. Samalla Syyria sekaantui entistä syvemmin Libanonin sisällissotaan ja päätyi vastakkainasetteluun Israelin kanssa, joka miehitti Etelä-Libanonin alueita vuodesta 1978 lähtien. Libanon ajautui tiukasti Syyrian otteeseen ja osapuolten välille tehty interventio muuttui vuoteen 2005 asti jatkuneeksi miehitykseksi, joka jatkui Libanonin sisällissodan päättymisestä vuonna 1990 huolimatta. Rafiq al-Haririn murha johti Libanonissa suurin Syyrian-vastaisiin mielenosoituksiin ja levottomuuksiin johtaen lopulta siihen, että viimeiset Syyrian asevoimien joukot vetäytyivät Libanonista Bekaanlaakson kautta 27. huhtikuuta 2005. Ennen tätä Syyrialla oli ollut Libanonissa 20 000 sotilasta. Vetäytymisestä huolimatta Syyrian on vaikuttanut Libanonin asioihin ja sen asevoimien on väitetty sekaantuneen libanonilaispoliitikkojen murhiin ja yleisen kaaoksen luomiseen.

Vuosina 1979-1982 Syyriassa puhkesi islamistikapina, jonka kukistaminen Syyrian sevoimien taholta huipentui Haman verilöylyyn vuonna 1982. Lisäksi Syyrian joukot osallistuivat sotilaallisiin yhteenottoihin Libanonin vuoden 1982 sodan aikana, jolloin Syyrialla oli Libanonissa 22 000 sotilaan lisäksi paljon raskasta aseistusta. Vuonna 1990 Syyria lähetti 9. panssaridivisioonan Saudi-Arabiaan sen suojaksi Irakia vastaan. Tämä 20 000 sotilaan joukko osallistui yhdessä muiden liittouman joukkojen kanssa Operaatio Aavikkomyrskyn aikana Kuwait Cityn valtaamiseen irakilaismiehittäjiltä Persianlahden sodassa.

Syyrian sisällissota

Syyrian sisällissodan aikana Syyrian asevoimien toiminnassa ilmeni useita heikkouksia joukkojen johtamisessa, aseistuksessa ja sissisodankäynnin vastaisessa toiminnassa. Asevoimat ovat tukeutuneet paljolti tulivoimaan panssarivaunuilla ja tykistöllä ja sittemmin puolisotilaalliset joukot kuten Hizbollah ovat osallistuneet enenevissä määrin myös lähitaisteluihin kapinallisten kanssa. Puolisotilaallisten joukkojen merkitys on kasvanut etenkin asvoimiin otettujen asevelvollisten määrän pudotessa kutsuntojen välttelyn takia. Niin maavoimat kuin ilmavoimatkin ovat kärsineet raskaita materiaalitappioita. Asevoimat ovat saaneet tukea etenkin Iranista ja Venäjältä.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Syyrian asevoimat Wikimedia Commonsissa