Tanskandoggi

Tanskandoggi (saks. Deutsche Dogge) on alun perin saksalainen koirarotu. Se on Saksan kansallisrotu ja Pennsylvanian virallinen osavaltiokoira vuodesta 1965 lähtien. Jälkimmäinen nimitys johtuu siitä, että kuvernööri William Pennillä oli tanskandoggi.

Tanskandoggi
Avaintiedot
Alkuperämaa	Saksa
Määrä	Suomessa rekisteröity 10 494
Rodun syntyaika	rotumääritelmä vuodesta 1880
Alkuperäinen käyttö	suurriistan metsästys ja suojelu
Nykyinen käyttö	seura-, vartio- ja suojelukoira
Elinikä	5–6, jopa 9–13 vuotta, joskin tämä on rodulle harvinaista
Muita nimityksiä	Deutsche Dogge, dogue allemand, Great Dane, gran danés, saksa dogi, alano, doggi, tanskis, koiramaailman Apollo
FCI-luokitus	ryhmä 2 Pinserin ja snautserin tyyppiset, molossikoirat ja sveitsinpaimenkoirat alaryhmä 2.1 Mastiffityyppiset molossikoirat #235
Ulkonäkö
Paino	50–90 kg
Säkäkorkeus	uros 80-90 cm narttu 72-84 cm
Väritys	keltainen, brindle, harlekiini, mantteli, platten, musta tai sininen
Infobox OK

Tieteelliseksi nimeksi on aikoinaan esitetty Canis glaucus sekä Canis danicus major.

Ulkonäkö

Tanskandoggi on irlanninsusikoiran (urokset korkeampia, nartut matalampia) ohella kaikkein korkein koirarotu. Se luokitellaan molossityyppisiin koiriin, ja se on voimakasrakenteinen ja ryhdikäs. Karvapeite on lyhyt, tiheä ja kiiltävä. Säkäkorkeuden on oltava nartulla vähintään 72 cm ja uroksella 80 cm, mutta yleensä nämä mitat ylittyvät selvästi. Narttu painaa tavallisesti 53–75 kg ja uros 67–93 kg. Rungon pituus (rintalastasta istuinluihin) saa uroksilla olla korkeintaan 5 % ja nartuilla korkeintaan 10 % säkäkorkeutta suurempi.

FCI:n rotumääritelmä sallii tanskandoggeilla kolme väriryhmää: keltaiset (soopeli ja fawn) ja juovikkaat, harlekiinit ja mustat, sekä siniset.

Keltaisen (soopelin) ja juovikkaan (brindlen) tanskandoggin keltaisen karvan tulisi olla sävyltään vaaleasta syvään kullankeltaiseen. Molemmilla musta maski on toivottava ja valkoiset merkit ei-toivottavia. Juovikkaalla tanskandoggilla juovien tulisi olla mahdollisimman selkeät, kylkiluiden suuntaiset ja säännölliset mustat juovat, joiden ei tulisi näyttää haalistuneilta. Useista muista roduista poiketen tanskandoggilla brindleväritys on yleisvaikutelmaltaan yleensä tummaraitainen vaalea, ei päinvastoin.

Harlekiinin tanskandoggin tulisi olla mustavalkokirjava, jolla rosoreunaisia puhtaan mustia läiskiä puhtaanvalkoisella pohjalla. Läiskien tasainen jakautuminen rungolle on toivottavaa, samoin se, ettei valkoisella osuudella esiinny minkäänvärisiä pilkkuja. Mustien alueiden tulisi olla väriltään mustia ilman harmaita tai rusehtavia sävyjä. "Harmaaharlekiiniksi" kutsutaan merleä, jossa kuvatunlaisia mustia läiskiä harmaalla pohjalla. Väritys ei ole toivottu muttei myöskään hylättävä. Näiden kahden välimuoto on puolestaan "posliiniharlekiini", harmaaharlekiini koira valkoisin merkein.

Mustan tanskandoggin tulee olla kiiltävän musta ilman kellertävää, ruskeaa tai sinistä sävyä. Valkoiset merkit rinnassa ja raajoissa sallitaan. Manttelivärinen on mustavalkea koira, jolla kuono, kurkku, rinta, vatsa, raajat ja hännänpää voivat olla valkoiset.

Sinisen tanskandoggin tulee olla puhtaan teräksensininen ilman kellertävää tai mustansinistä sävyä. Valkoiset merkit rinnassa ja käpälissä sallitaan.

Muita rodussa esiintyviä värityksiä (joita ei kuitenkaan hyväksytä rotumääritelmässä) ovat muut kuin mustapohjaiset manttelivärit, muut kuin mustapohjaiset harlekiinit – erityisesti posliini- ja harmaaharlekiini – sinivivahteinen soopeli, sinibrindle ja kokovalkoinen.

• 
  Keltainen
• 
  Brindle
• 
  Sininen
• 
  Musta
• 
  Harlekiini
• 
  Posliiniharlekiini
• 
  Harmaaharlekiini
• 
  Valkoinen

Värien jalostus

Kolme tanskandoggia, keltainen, brindle ja harlekiini, vuonna 1919 julkaistussa kirjassa.

Suomessa väriryhmien sisäiset risteytykset ovat sallittuja kaikissa muissa tapauksissa paitsi kahden harlekiinin välillä. Eri väriryhmien välisiin risteytyksiin vaaditaan Suomen Tanskandoggi ry:ltä anottu poikkeuslupa sinisiä ja mustia koiria lukuun ottamatta, joita saa yhdistää ilman eri lupaa, kunhan yhdistelmän mustan koiran sukutaulussa ei esiinny muunvärisiä kuin mustia tai sinisiä yksilöitä kolmessa viimeisessä sukupolvessa. Väriyhdistelmärajoitusten tarkoituksena on välttää ei-toivotun väristen tai ei-toivottuja tekijöitä kantavien vaikkakin hyväksytyn väristen pentujen syntyminen. Esimerkiksi sinisen ja keltaisen yhdistäminen voisi tulevissa sukupolvissa johtaa sinipigmenttisten keltaisten koirien syntymiseen.

Ilman erillistä lupaa sallitaan seuraavat yhdistelmät:

• keltainen x keltainen
• keltainen x brindle
• brindle x brindle
• sininen x sininen
• sininen x musta (jonka kolmen polven sukutaulussa ainoastaan mustia ja/tai sinisiä koiria)
• musta x musta
• musta x harlekiini

Suomen Kennelliiton hallituksen tekemän päätöksen perusteella missään rodussa ei saa risteyttää keskenään kahta merleä. Tanskandoggilla tämä sääntö tarkoittaa myös harlekiinia, joka on geneettisesti lisätekijän muuntama merle.

Lisäksi valkoisten tai lähes valkoisten, vähäiset harlekiini-merkit omaavien haaleapigmenttisten koirien jalostuskäyttöön hyväksymistä varten edellytetään kuuroutta mittaava BAER-testi, sillä kuurous on kokovalkoisilla tai muutoin fenotyypiltään valkoisilla (edellä mainittu vähäiset merkit omaava valkovoittoinen, jonka silmät ovat yleensä siniset ja pigmentti vähäinen) koirilla rodusta riippumatta yleistä.

Alkuperä

Tanskandoggi vuodelta 1910.

Otto von Bismarck koiriensa Tyras II:n ja Rebeccan kanssa vuonna 1891.

Piirros saksalaisista doggeista Perlestä ja Faustista vuodelta 1889.

Tanskandoggi Nero vuodelta 1879.

Tanskandoggin kaltaisia koiria on ollut olemassa jo vuosituhansien ajan. Nykyisen Saksan alueella tiedetään pidetyn suuria ja vahvarakenteisia koiria jo 600-luvulla. Niitä on käytetty sotakoirina ja suurriistan metsästyksessä sekä myöhemmin ylhäisön suojelu- ja seurakoirina. Tanskandoggin jalostuksessa taustana on käytetty sekä vanhoja bullenbeissereita että villisikojen metsästyksessä käytettyjä koiria ja ajavia vinttikoiria. Alkujaan doggi-sanaa on käytetty tarkoittamaan suurta ja vahvaa koiraa, joka ei välttämättä ollut mitään rotua. Näyttelyyn tämäntyyppisiä doggeja osallistui ensimmäisen kerran vuonna 1863 rotunimillä ‘Dänische Dogge’ ja ‘Ulmer Dogge’. Tähän aikaan suurin osa doggeista oli sinisiä, mutta myös väritykseltään isabellanvärisiä ja laikukkaita eli harlekiineja esiintyi jonkin verran. Vuonna 1878 rodusta kiinnostuneet kasvattajat kokoontuivat Berliinissä ja antoivat rodulle nimen ‘Deutsche Dogge’ eli saksandoggi. Rodun rotumääritelmä vahvistettiin Saksassa tuomareiden kokouksessa vuonna 1880. Kahdeksan vuotta myöhemmin perustettiin rodulle rotujärjestö, ‘Deutscher Doggen Club 1888 e.V. (DDC)’.

W. Noucin mukaan yli sata vuotta vanha nimitys tanskandoggi (great dane, ’suuri tanskalainen’) juontaa juurensa ranskalaiseen luonnontieteilijä Buffoniin (1707–1788) ja hänen keksimäänsä tieteelliseen nimeen canis danicus major, joka johtui siitä että hänen elinaikanaan Tanskassa kasvatettiin erityisen vahvarakenteisia koiria. Toisen teorian mukaan Englannissa annettiin rodulle harhauttava nimi tanskandoggi (great dane, ’suuri tanskalainen’) suurimman saksalaisvihan aikaan. Tämä nimitys ei ole kuitenkaan vakiintunut kaikkialla maailmassa, kuten rodun alkuperämaassa Saksassa, jossa rotu tunnetaan yhä nimellä ‘Deutsche Dogge’. Myös Ranskassa käytetään nykyisin virallisesti nimeä dogue allemand entisen termin grand danois sijaan. Rodun ihailijoista tunnetuimpiin ja varhaisimpiin kuuluu ruhtinas Otto von Bismarck (1815–1898).

Käyttötarkoitus

Keltainen tanskandoggi romanialaisessa postimerkissä.

Suuri osa Suomessa olevista tanskandoggeista on suomalaisten kasvattajien kasvatteja. Tanskandoggi sopii käyttötarkoitukseltaan moneen eri harrastukseen, mutta eniten rodulla harrastetaan näyttelyitä ja tokoa. Niitä käytetään myös vahtikoirina, metsästyskoirina ja jopa agilitykoirina huolimatta suuresta koosta.

Terveys

Rotuyhdistyksen jalostustoimikunta on kerännyt materiaalia yhteensä 534 tanskandogista vuosilta 1990–2006 muun muassa kasvattajien ja omistajien websivuilta, sekä kasvattajien ja omistajien antamien tietojen perusteella. Lisäksi doggien omistajille on vuonna 2004 tehty kysely ja sitä on verrattu näihin pidemmältä aikaväliltä, eli vuosilta 1990–2006, kerättyihin tietoihin.

Vuoden 2004 kyselyssä oli tietoa 338 doggista, näissä kuolinsyy oli mainittu 125 kertaa. Kolme yleisintä kuolinsyytä olivat tuolloin 1) sydänsairaudet 20 % 2) erilaiset syövät 20 % ja 3) mahalaukunkiertymä 7,2 %. Keskimääräiseksi eliniäksi tässä kyselyssä muodostui 6,7 vuotta.

Pidemmän aikavälin koosteessa 534 doggista kuolinsyy oli mainittu 229 kertaa. Kolme yleisintä kuolinsyytä olivat tässäkin koosteessa 1) sydänsairaudet 22,7 % 2) erilaiset syövät ja kasvaimet 20,9 % (syöpämuodoista yleisimpänä ryhmänä luusyövät, yhteensä 47,9 %) 3) mahalaukunkiertymä 20 %. Keskimääräinen elinikä tässä koosteessa oli 5,7 vuotta. Veteraani-ikään (kahdeksan vuotta), näistä koirista ehti 32,4 %. Lopetuksen tai kuoleman ikähaitari vaihteli neljästä kuukaudesta aina 13 vuoden ikään saakka.

Vertailtaessa näitä koosteita käy ilmi, että kuolinsyiden "kolmen kärki" on sama, mutta pitkän aikavälin ja otokseltaan suuremman koosteen kuolinsyiden prosenttiosuudet olivat nousseet, ja erityisen suuri ero oli mahalaukunkiertymän suhteen: 7,2 %:sta 20 %:iin.

Keskimääräisen eliniän perusteella tanskandoggia voidaan pitää lyhytikäisenä rotuna.

Lähteet

• Eerola, Tapio: Suomen koirarodut. Tammi, 1997.
• Suomen tanskandoggi ry

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tanskandoggi Wikimedia Commonsissa

• Suomen Kennelliitto: Tanskandogin rotumääritelmä (pdf)
• Deutscher Doggen Club 1888 e.V. (DDC)