Totaalinen sodankäynti
Totaalinen sodankäynti (myös totaalinen sota) on sodan muoto, jossa valtio mobilisoi kaikki olemassa olevat resurssinsa palvelemaan valtion sodankäyntiä tuhotakseen vihollisvaltion mahdollisuuden jatkaa sotaa.[1] Omaksi sodankäynnin muodokseen sen käsittivät vasta 1800-luvun sotateoreetikot. Totaalinen sodankäynti sekoitetaan usein virheellisesti absoluuttisen sodankäynnin kanssa.[2]
Sosiologi Trutz von Trothan mukaan totaalinen sota liittää kaikki sitä käyvän valtion kansalaiset mukaan sodankäyntiin, vastaavasti sen kohteeksi joutuvat kaikki ”vihollisen” yhteisön edustajat. Tässä totalisoivassa suuntauksessa, joka vallitsee sotaa käyvän yhteisön sisä- ja ulkopuolella, piilee totaalisen sodan sisältämä joukkotuhon elementti.[3] Kansainvälinen oikeus ei tunne totaalisen sodan käsitettä, vaan se on laitonta sodankäyntiä. Sotatoimien ulottaminen muihin kuin kansainvälisen oikeuden tunnustamiin sotilaallisiin kohteisiin rikkoo sodankäynnille asetettuja kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia.
Jo ennen 1900-lukua ihmiskunnan käymistä sodista saattoi tunnistaa totaalisen sodankäynnin piirteitä. Esimerkiksi historioitsija David Bell on esittänyt, että Napoleonin sodista muodostuva kokonaisuus oli ensimmäinen totaalinen sota.[4] Myös Yhdysvaltojen sisällissodasta ja ensimmäisestä maailmansodasta on ajoittain puhuttu totaalisina sotina. Näiden sotien siviiliväestöihin kohdistunut taakka oli kuitenkin selvästi pienempi kuin toisessa maailmansodassa.[1] Moni toiseen maailmansotaan osallistuneista valtioista siirtyi totaaliseen sodankäyntiin sodan laajetessa ja sen keston pitkittyessä.[5][6][7]
Termi ja alkuperä
muokkaa
Totaalisen sodankäynnin käsite on termiä vanhempi. Monet sotateoreetikot käsittelivät ajatusta kokonaisen kansakunnan alistumisesta sodankäynnin tarpeisiin. Yrityksessään selittää Napoleonin sotien suuret uhrimäärät ja sotien poliittiset taustat preussilainen kenraali ja sotateoreetikko Carl von Clausewitz loi teorian absoluuttisesta sodankäynnistä, jonka mukaan sotaa käyvät kansat ajautuvat pitkän vihamielisen vuorovaikutussuhteen vuoksi lopulta moraalisesti rajoittamattomaan sotaan, joka koskettaa osapuolten kansojen koko olemassaolon kirjoa. Clausewitz näki absoluuttisen sodankäynnin olevan mahdotonta, sillä poliitikkojen ja kansojen luonteenomaiseen käytökseen kuuluu asettaa rajoja sodankäynnille.[8]
Termin totaalinen sota lanseerasivat ranskalaiset siviilijohtajat ensimmäisen maailmansodan loppupuolella. He käyttivät termejä guerre totale ja guerre int´egrale puhuessaan tarpeesta mobilisoida Ranskan kaikki käytettävissä olevat resurssit sodan voittamiseksi. Saksalainen kirjailija Ernst Jünger käytti termiä total mobilization 1930. Kenraali Erich Ludendorff auttoi popularisoimaan käsitettä kirjallaan Der Totale Krieg vuonna 1936.[1] Kirjassaan Ludendorff käsitteli ensimmäisestä maailmansodasta saatuja oppeja ja pohti, kuinka Saksan tulisi käydä seuraava suuri sotansa. Ludendorff totesi Clausewitzin opit teoreettisina välineinä aikansa palvelleiksi, vaikka osa hänen totaaliselle sodalle asettamistaan ehdoista olivat peräisin juuri Clausewitzilta.[9] Joka tapauksessa Ludendorff näki menneen ajan ihanteen ”kunniallisesta sodasta” vanhentuneena. Sota ei enää ollut clausewitzilaisittain jatkoa politiikalle, vaan politiikan tuli nyt palvella sotaa.[10]
Ludendorffin mukaan ensimmäinen maailmansota erosi menneestä sillä tavoin, että enää eivät taistelleet pelkästään armeijat, vaan sota vaikutti sitä käyvien kansojen jokaiseen jäseneen. Sotaa siis kävivät kansakunnat kokonaisuuksina sodan jokaisella tasolla. Tulevan totaalisen sodan vaatimuksiksi tulivat näin talouden ja siviiliväestön osallistuminen armeijoiden lisäksi. Siviiliväestön tahtoa tuli muokata propagandan keinoin ja politiikan kokonaisuutena[11] tuli palvella sodankäynnin päämääriä.[10] Ludendorff esitti myös, että sotaa johtaisi yksi henkilö, mieluiten sotilas, joka osaisi integroida totaalisen sodankäynnin mukanaan tuomat edut. Niin ikään Ludendorffin mukaan oli tärkeää, että totaalinen sota aloitettaisiin hyvissä ajoin ennen varsinaista sodan julistusta.[9]
Totaalinen sota ilmiönä
muokkaaOn olemassa myös toinen, selvempi ero vuoteen 1914. Sotivat kansakunnat ovat mukana kokonaisuuksina, eivät pelkästään sotilaat, vaan koko kansa, miehet, naiset ja lapset. Rintamat ovat kaikkialla. Juoksuhautoja kaivetaan kaupunkeihin ja niiden kaduille. Jokainen kylä on linnoitettu. Jokainen tie on suljettu. Etulinja kulkee tehtaiden halki. Työläiset ovat aseistautuneet erilaisilla aseilla, mutta samalla rohkeudella. Nämä ovat ne suuret ja merkitsevät erot siitä, minkä moni meistä koki taistelussa neljännesvuosisata sitten.
Ote Winston Churchillin puheesta The Few, jonka hän piti Britannian parlamentissa 20. elokuuta 1940.[12]
Teoksessaan Das Zeitalter des totalen Kriegs, 1861–1945 (1999) saksalainen sotahistorioitsija Stig Förster tunnisti neljä totaalisen sodan elementtiä ilmentymineen: [13]
- Totaaliset tavoitteet: Vastustajan ehdoton antautuminen, vastustajan valtion tai -kansakunnan täydellinen alistaminen, tuhoamisen periaate.
- Totaaliset keinot: Piittaamattomuus kansainvälisestä lainsäädännöstä sekä tavanomaisista moraalisista velvoitteista, kaikkien sotilaallisten keinojen vastuuton käyttö vastustajaa kohtaan.
- Totaalinen mobilisointi: Valtion, yhteiskunnan ja talouden voimavarojen alistaminen ainoastaan sodankäyntiä varten.
- Totaalinen kontrolli: Kaiken julkisen ja yksityisen elämän keskitetty organisointi ja tavoitteellinen ohjaus sodankäynnin nimissä.
Kaikki neljä kohtaa ilmentävät sotilaan ja siviilin välillä olevan eron heikkenemistä. Siviiliväestöstä muodostuu sodankäynnille olennainen selkäranka, näin samalla heistä tulee myös sodankäynnin kohde.[13]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- David Avrom Bell: The First Total War. Houghton Mifflin Harcourt, 2007. ISBN 0618349650
- Giuseppe Caforio: Handbook of the Sociology of the Military. Springer, 2003. ISBN 0306472953
- Roger Chickering, Stig Förster, Bernd Greiner: A World at Total War. Cambridge University Press, 2005. ISBN 0521834325
- Clausewitz, Karl von: Sodankäynnistä. ((Vom Kriege, 1832.) Käsikirjaksi muokanneet ja selittävällä jälkisanalla varustaneet Wolfgang Pickert ja Wilhelm Ritter von Schramm. Suomentanut Heikki Eskelinen) Helsinki: Art House, 1998. ISBN 951-884-227-2
- Anja V. Hartmann, Beatrice Heuser: War, Peace and World Orders in European History. Routledge, 2001. ISBN 0203471695
- Jeffrey Verhey: The spirit of 1914. Cambridge University Press, 2000. ISBN 0521771374
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c A World at Total War s.1–10
- ↑ Cristopher Bassford: Clausewitz and His Works. Viitattu 27.5.2010
- ↑ Caforio s. 421–422
- ↑ Bell s. 3–8
- ↑ Perry, Marvin: World War II in Europe: A Concise History, s. 138, 225, 283–286. Cengage Learning. ISBN 1285401794
- ↑ Social Studies School Service: World War II, s. S46–S51. Social Studies, 2005. ISBN 1560042095
- ↑ N. Dreisziger: Mobilization for Total War: The Canadian, American and British Experience 1914–1918, 1939–1945, s. 3–9. Wilfrid Laurier University Press, 1981. ISBN 0889201099
- ↑ Clausewitz s.15–23
- ↑ a b Hartmann, Heuser (Robert T. Foley) s.214–220
- ↑ a b Verhey s.187
- ↑ "Die Gesamtpolitik"
- ↑ Winston Churchill: The Few (Arkistoitu – Internet Archive). Alkuperäinen teksti: There is another more obvious difference from 1914. The whole of the warring nations are engaged, not only soldiers, but the entire population, men, women, and children. The fronts are everywhere. The trenches are dug in the towns and streets. Every village is fortified. Every road is barred. The front line runs through the factories. The workmen are soldiers with different weapons but the same courage. These are great and distinctive changes from what many of us saw in the struggle of a quarter of a century ago. The Churchill Centre. Viitattu 4.7.2014
- ↑ a b A World at Total War s. 56
| Aikakaudet | Sotatoimialueet | Aseet | Sodankäynnin tasot | Taistelevat aselajit | Tukevat aselajit | Luetteloita | Yleistä |