Tuhkalatikka
Tuhkalatikka (Aradus laeviusculus) on ludelaji. Se elää palaneissa metsissä havupuilla.
| Tuhkalatikka | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Alaluokka: | Siipikantaiset Pterygota |
| Lahko: | Nivelkärsäiset Hemiptera |
| Alalahko: | Luteet Heteroptera |
| Osalahko: | Marjaludemaiset Pentatomomorpha |
| Yläheimo: | Aradoidea |
| Heimo: | Latikat Aradidae |
| Suku: | Aradus |
| Laji: | laeviusculus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Aradus laeviusculus |
|
Tuhkalatikka on 5–6 mm pitkä ja hiilenmusta, vain siipien suojan ulompi osa on tummanruskea. Se on vartaloltaan hyvin litteä. Ulkonevat silmät osoittevat eteenpäin samoin kuin tuntosarvet molemmin puolin hyvinmuodostunutta kärsää.[2]
Tuhkalatikkaa esiintyy Pohjoismaissa ja Venäjällä, mutta ei Keski-Euroopassa.[2] Lajia ei tavattu Suomesta lähes 50 vuoteen, mutta vuonna 1996 Kolin kansallispuistosta löytyi taas eläviä yksilöitä, ja seuraavina vuosina niitä löydettiin lisää eri puolilta Itä-Suomea.[3]
Suomen lajien uhanalaisluokittelussa tuhkalatikka siirrettiin luokasta "erittäin uhanalainen laji" luokkaan "silmälläpidettävä laji" vuonna 2010. Se on yksi niistä paloalueiden ludelajeista, jotka löytävät metsäpaloalueet tehokkaasti ja näyttäisivät hyötyneen metsien ennallistamispoltoista ja kulotuksista. On arvioitu, että etenkin itärajan tuntumassa olevat palojatkumoalueet voivat toimia askelkivinä lajin Suomessa esiintyville populaatioille. [4]
Lähteet
muokkaa- ↑ Taxon profile Biolib. Viitattu 10.8.2016.
- ↑ a b Slät barkskinnbagge Artdatabanken. Viitattu 10.8.2016.
- ↑ Martikainen P: Latikat, heimo Aradidae 2002. Itä-Suomen yliopisto. Arkistoitu 12.3.2016. Viitattu 10.8.2016.
- ↑ Pertti Rassi, Esko Hyvärinen, Aino Juslén & Ilpo Mannerkoski (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010, s. 402-404. SYKE / Ympäristöministeriö, 2010. ISBN 978-952-11-3806-5 Teoksen verkkoversio (viitattu 10.8.2016). (Arkistoitu – Internet Archive)