Tunen venehauta

Tunen venehauta löytyi vuonna 1867 Etelä-Norjasta Østfoldissa Nedre Haugen -nimiseltä maatilalta Fredrikstadin kunnasta. Haudasta nostettu vene oli ensimmäinen Norjassa venehaudasta talteenotettu vene, ja se on entisöitynä näytteillä Vikingskipshusetissa Oslossa.

Tunen venehauta
Tuneskipet
Yleisnäkymä Tunen veneen jäännöksistä.
Sijainti
Tunen venehauta
Koordinaatit	59°16′45″N, 11°0′10″E
Valtio	Norja
Historia
Tyyppi	Venehautaus
Huippukausi	Viikinkiaika
Valtakunta	Norja
Merkitys	Merkkihenkilön hautaus
Aiheesta muualla
Tunen venehauta Commonsissa
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Vene edestä kuvattuna.

Löytö ja tutkimus

Hautaus sijaitsi Nedre Haugen nimisen maatilalla noin 1,5 kilometriä Rolvsøyn kirkolta kummussa, jota kutsuttiin nimellä Båthaugen. Hautakumpu oli noin 80 metriä halkaisijaltaan ja nelisen metriä korkea. Båthaugen oli siten Norjan suurin hautakumpu Jellhaugenin kanssa. Aiemmin 1860-luvulla alkoi maatilan omistajan veli ajaa hautakummusta maata, jota olivat haudanryöstäjät jo vaurioittaneet. Tämä saattoi johtaa happea haudan uumeniin, joka käynnisti mahdollisesti lahoamisen uudelleen. Tämä seikka voi selittää haudassa maanneen veneen osittaisen tuhoutumisen, sillä talteen saatiin vain toinen puoli veneestä. Kun hautakummun maata oli kaivettu laivaan asti, huomasivat kaivajat veneen ja ilmoittivat siitä viranomaisille Fortidsminneforeningen og Universitetets Oldsaksamlingiin. Kaivaukset, jotka kestivät vain pari viikkoa, suorittivat professori Oluf Rygh ja insinööri B. Chr. Arntzen.

Alus makasi kummun sisällä kölinsä päällä etelä-pohjois-suunnassa ja viereisen joen suuntaisena. Kummun keskellä löytyi hautakammio, joka oli rakennettu tammisista pystylankuista. Laivan sisusta oli täytetty risuilla ja sammaleella. Vain osa hauta-antimista olivat säilyneitä. Vene vaurioitui kaivauksissa, jotka toteutettiin ripeästi ja ilman nykyisiä välineitä ja tietämystä. Veneen kuljettamista varten se sijoitettiin laajaan kuljetuslaatikkoon, jossa se vietiin alas Visterfloohon ja lastattiin proomuun. Proomu vedettiin Fredrikstadiin ja sieltä Kristianian yliopiston puutarhaan suojaan. Georg Andreas Bull suunnitteli sille rakennuksen, joka kuitenkin purettiin yliopiston aulan rakennustöiden alta. Tunen vene säilytettiin avotaivaan alla, kunnes toinen vene, Oseberglaiva, siirrettiin Bygdøyhin vuonna 1926 yhdessä Tunen veneen kanssa. Vuonna 1930 molemmat veneet siirrettiin Vikingskipshusetiin. Veneen nimi Tuneskipet tulee siitä, että löydettäessä maatila kuului vielä Tunen kuntaan.

Ajoitus

Haakon Shetelig olettaa Tunen veneen ja Gokstadin veneen olleen samanikäisiä eli noin 900 jaa. Tätä hypoteesia testattiin dendrokronologisilla tutkimuksilla veneen tammipuusta ja hautakammiosta otetuilla kairausnäytteillä. Hautakammion puut oli kaadettu 905−910 jaa., mikä on hautaamisen ajankohta. Veneen kuluneista osista on päätelty, että vene oli käytössä kotvan aikaa ennen hautaanpanoa. Arvio on väljästi 800-luvun loppupuolella.

Museonäyttely

Tunen venehaudan löytöpaikalla on nykyään muistomerkki, jonka tasoitetun hautakummun kohdalla on veneen silhuetti demonstroimassa veneen paikkaa. Itse veneen jäännökset on siirretty Oslon yliopiston Vikingskipshusetiin, jossa sillä on oma sali.

Replika

Osebergin- ja Gokstadveneestä on valmistettu oikean kokoiset kopiot eli replikat, mutta Tunen veneestä ei tällaista ole tehty. Syy tähän lienee laivan huono säilyminen ja sen puutteellinen dokumentointi. Haakon Shetlelig teki piirustukset säilyneistä osista vuonna 1917. Vuosikymmen myöhemmin Frederik Johannessen ehdotti replikan tekoa, mutta vielä vuonna 1980 Arne Emil Christensen muutti hänen suunnitelmiaan. Hänen piirustuksissaan Tunen vene olisi pitkä ja kapea, jossa runko tehtäisiin kymmenestä laudasta.

Vuonna 1995 mitattiin laserteodoliitilla saaden koko veneen säilynyt osa mitattua. Mittauksista on pystytty luomaan veneestä riittävän tarkat piirustukset, jotta replikan tekoa voisi yrittää. Tähän on päätynyt myös arkeologi Knut Paasche vuonna 2010 tohtorinväitöskirjassaan. Veneen kylkiin lisättiin vielä kaksi lautaa, jolloin se rakennettaisiin 12 laudasta. Reunalaudat todennäköisesti rei'itettäisiin airoja varten, joita olisi 12 paria. Veneen kokonaispituudeksi tulisi 18,67 ja leveydeksi 4,4 metriä.

Hautaus

Hautakammiosta, joka sijaitsi veneen perällä, löytyi luiset jäänteet ihmisestä, jolla oli yllään palamattomia jäänteitä kankaasta. Ihminen oli ilmeisesti miespuolinen ja sosiaaliselta asemaltaan yhteisönsä huipulta. Haudan rikkaat hauta-antimet vahvistavat tätä käsitystä.

Hautavene

Veneen rakennuspituudeksi arvellaan sama pituus, mihin entisöijät päätyivät. Vene olisi tällöin ollut 18,7 metriä pitkä ja 4,2 leveä. Veneessä on ilmeisesti ollut 11–12 aironreikää kummallakin puolella, eli sitä pystyi soutamaan 22–24 miestä päällikön lisäksi. Tällöin pohjassakin oli sama määrä tukikaaria tai ehkä pari enemmän, jotta keulaa on voitu nostaa korkeammalle suureten aaltojen varalta. Koska vene on puoliksi tuhoutunut, ei lopullista totuutta tulla tietämään.

Jäännöksistä voidaan toki sanoa jotain. Peräsin ja poikkipuut ovat mäntyä ja muu runko tammea. Kölin pohjasta reelinkiin on vain 1,20 metriä, joten veneen uppouma on saattanut olla vain 40 senttimetriä. Venettä voidaan pitää helppona soutaa. Vene lieneekin rannikkosoutuun sopiva, muttei kuitenkaan avomerikelpoinen.

Hauta-antimet

Vain osa hauta-antimista olivat säilyneitä. Haudasta löytyi osia satulasta, joitakin lasihelmiä, täysin ruostuneita rautaesineitä, kuten esimerkiksi rintasuoja, kilvenkupura, kaksi keihästä ja miekka. Löydöksiin kuului myös suksen puolikas, kaksi hevosta, luinen arpakuutio ja jokin metallirenkaan katkelma. Haudasta löytyi useita rautaesineitä, jotka kuitenkin olivat ruostuneet tunnistamattomiksi. Puulapionkatkelma, joka löytyi haudasta, saattaa olla hautakummun rakentajien tai myöhemmin haudanryöstäjien jälkeensä jättämä.

Katso myös

• Venehautaus yleisenä ilmiönä skandinaavien kulttuurissa.
• Polttovenehautaus
• Muita Øst- ja Vestfoldin venehautoja: Gokstadin laiva ja Oseberglaiva.

Kirjallisuutta

• Paasche, Knut: Tuneskipet. Dokumentasjon og rekonstruksjon, Institutt for arkeologi, konservering og historie, Oslon yliopisto, 2010

Aiheesta muualla

• Digitaalinen tutkimus korjaa 1800-luvun arkeologian kovakätisyyttä – norjalainen viikinkilaiva osoittautui ripeäksi miehistönkuljetusalukseksi Yle, 2020