Tunisian vallankumous

Tunisian vallankumous eli jasmiinivallankumous oli vallankumous, jossa kapinoijat ajoivat Tunisiaa 23 vuotta hallinneen presidentti Zine el-Abidine Ben Alin maasta pakoon 14. tammikuuta 2011. Vallankumoukseen liittyvissä levottomuuksissa kuoli kymmeniä ihmisiä. Vallankumous alkoi, kun poliisin korruptioon kyllästynyt katukauppias Mohamed Bouazizi teki polttoitsemurhan 17. joulukuuta 2010. Onnistunut vallankumous aloitti arabikevään, johon liittyi suuria väkivaltaisia kansannousuja varsinkin Egyptissä, Jemenissä, Libyassa ja Syyriassa.

Poliisin roolissa toimivia Tunisian armeijan sotilaita

Tausta

Tunisiaa vuodesta 1987 hallinneen Zine El Abidine Ben Alin hallitus suosi ulkomaista pääomaa yksityisellä sektorilla ja hallitus kukisti opposition mielenilmaukset. Mellakat olivat Tunisiassa harvinaisia, koska maata pidettiin ympäröiviin maihin verrattuna melko rikkaana ja vakaana. Kuitenkin protesteja oli, esim. vuonna 2008 Redyefissä työttömät protestoivat. Mutta protesti kukistettiin mm. pidätyksin. Hallitus suhtautui kielteisesti myös samana vuonna järjestettyihin palestiinalaisia tukeviin protesteihin. Nuoret mm Yhdysvalloissa opiskelleet sivistyneet bloggaajat alkoivat vuonna 2008 perustaa hallitusta vastustavia blogeja. Mutta hallitus pyrki sensuroimaan kumoukseen tähtäävää nettiaktivismia. Vuonna 2009 yliopistosta erotettiin viisi opiskelijaa, kun he ajoivat koulussa ammattiliiton asiaa. Erotettujen nälkälakko kesti pari kuukautta. Kansalaisjärjestöt saivat aktivistit lopettamaan nälkälakkonsa. Hallitus vastasi opposition ja bloggaajien toimiin pidätysten lisäksi myös laittomin murroin. Oppositio järjesti mielenosoituksia mm 22. toukokuuta ja elokuussa. Vuonna 2011 polttivat mm työttömyden takia itsensä Abdelessem Trimechen ja Chamseddine el Hani. Trimechenin itsensä polttaminen aiheutti mielenosoituksen Monastirissa huhtikuussa 2010.

Bouazisin polttoitsemurha synnyttää kansannousun

Pitkään Tunisiaa hallinneen presidentti Zine el-Abidine Ben Alin syrjäyttämiseen johtaneet mellakat saivat alkunsa joulukuun puolessa välissä. Ne syttyivät ensi kertaa Sidi Bouzidissa 17. joulukuuta 2010.

Tunisiassa oli paljon nuoria työttöminä. Monet pyrkivät ulkomaille. Toiset työttömät elättivät itseään esimerkiksi katukaupustelulla. 26-vuotiaalla hedelmäkauppiaalla Mohamed Bouazizilla ei ollut työlupaa. Vaikka Tunisian laki ei varsinaisesti kaupustelua kieltänytkään, poliisilla oli tapana kalastella kauppiailta lahjuksia, kun ei ollut työlupaa".

Poliisi kyseli Bouazizilta tavalliseen tapaansa lahjuksia. Maksamalla ne Boauzizi saisi kaupustella rauhassa. Mutta Bouazizi tarjosi liian vähän lahjuksia.

Niinpä poliisi vei Bouazizin tavarat ja löi Bouazizia. Bouazizi halusi keskustella asiasta pormestarin kanssa, mutta häntä ei päästetty hallintorakennukseen. Bouazizilta oli otettu viimeinen keino elättää itsensä ja perheensä. Pettynyt Bouazizi haki huoltoasemalta bensiiniä ja teki polttoitsemurhan. Bouazisin äiti anoi pääsyä pormestarin luo, muttei hänkään saanut audienssia.

Boauzisin kotikaupungissa Sidi Bouzidissa alkoivat mielenosoitukset tuntien sisään siitä, kun Bouazisi poltti itsensä. Bouazizin setä puhui kansalle kunnatalon edessä.. Ensin mielenosoituksessa puhuttiin työttömyydestä, sitten korruptiosta ja lopuksi presidentin pitämästä epäoikeudenmukaisesta hallinnosta ja ihmisten kunniasta. Sidi Boudidin kuvernööri halusi neuvotella protestoijien kanssa. Mutta hallitus ei suostunut tähän, vaan pyrki kukistamaan protestit lähettämällä Sidi Bouzidiin lisää sotilaita ja poliiseja.

Kun poliisi kohteli kovin ottein mielenosoittajia, nämä nuoret alkoivat mellakoida 18. joulukuuta polttaen autoja ja särkien kauppojen ikkunoita. 19. joulukuuta oli Sidi Bouzidissa ylimääräisiä poliisivoimia tukahduttamassa protesteja. 24. joulukuuta erästä mielenosoittajaa ammuttiin kuolettavasti. Vaikka virallinen tiedonvälitys ei juuri mellakoista kertonut, kamerakännykät ja Internet levittivät tietoja Sidi Bouzidin mellakoista kaikkialle Tunisiaan. Niinpä viikossa vallankumousliikehdintä levisi moniin Sizi Bouzidin hallintoalueen kaupunkeihin. 27. joulukuuta oli ensimmäinen mielenosoitus pääkaupungissa Tunisissa, minkä turvallisuusjoukot hajottivat. Mielenosoittajiin liittyi myös aiemmin hallitusta vankasti tukeneita.

28. joulukuuta sadat lakimiehet protestoivat hallitusta vastaan. 31. joulukuuta lakimiehet osoittivat taas mieltään, minkä hallituksen kannattajat kostivat heille väkivaltaisilla otteilla.

Tunisian televisiossa näkyi, että presidentti Zine ben Ali tapasi pahoin palanutta Bouazzia sairaalassa. Ei kuitenkaan ole selvää, oliko tilanne aito vai lavastettu.

Bouazisi kuoli sairaalassa 4. tammikuuta mikä pahensi levottomuuksia. Tammikuussa väkivaltaiset mellakat levisivät koko maahan. Tunisian hallitus taisteli kansannousua vastaan myös Internetissä. 6. tammikuuta suurin osa koko Tunisian lakimiehistä meni lakkoon ja seuraavana päivänä myös opettajat alkoivat lakkoilla. 10. tammikuuta Gassrinen kaupungissa mielenosoittajat hyökkäsivät Molotovin coctailein aseistatuneina poliisiaseman kimppuun, ja neljä kuoli viikonlopun taisteluissa siellä, ja koko maassa ainakin 20 henkeä. Tunisissa oli 11. tammikuuta väkivaltainen mellakka.

Kansannousu johtui väestön tyytymättömyydestä korkeaan työttömyyteen, korruptioon, ruoan voimakkaaseen hinnan nousuun, puutteelliseen sananvapauteen ja huonoihin elinolosuhteisiin. Kansannousua on kutsuttu länsimaisessa mediassa myös jasmiinivallankumoukseksi. Hallitusta vastustava koulutettu keskiluokka vihasi myös sitä, että eliitti kahmi itselleen omaisuutta. Varsinkin presidentin vaimoa Laila Ben Alia sukuineen syytettiin luksuselämästä kansalta saaduilla rahoilla.

Uusia mielenosoituksia

15. tammikuuta Mahdian ja Monastirin vankiloissa syttyi kapina. Mahdiassa vangit päästettiin ulos vankilasta, jotta enemmiltä kuolonuhreilta vältyttäisiin. Monastirin vankilassa kuoli 42 vankia vankilassa sytytetyn tulipalon vuoksi. Ympäri Tunisiaa oli useita ampumavälikohtauksia 15. ja 16. tammikuuta 2011. Tammikuun puolivälissä noin 4000 tunisialaista venepakolaista rantautui italialaiselle Lampedusan saarelle, jonka johdosta saaren viranomaiset julistivat hätätilan.

Maa sai uuden hallituksen 17. tammikuuta 2011. Suurin osa hallituksen jäsenistä joutui kuitenkin jättämään tehtävänsä 27. tammikuuta 2011 jatkuvien protestien takia. Helmikuun loppupuolella 2011 Tunisian pääministeri Mohamed Ghannouchi joutui kuitenkin eroamaan jatkuvien mielenosoitusten takia. Mielenosoittajien mielestä Ghannouchi oli liian lähellä syrjäytettyä valtaa.

Liikehdinnän leviäminen muihin arabimaihin

Pilakuva näyttää, miten arabihallitukset kaatuivat ketjureaktion omaisesti edenneessä vallankumousten sarjassa.

Tunisian kansannousu rohkaisi ihmisiä protestoimaan myös muissa arabimaissa, muun muassa Egyptissä, Algeriassa, Jordaniassa, Syyriassa ja Jemenissä Vallankumousaallon uskotaan voivan levitä muihin arabimaihin. Egyptissä tapahtuikin vallankumous vain kuukausi Tunisian tapahtumien jälkeen. Libyassa tilanne ajautui sisällissotaan kapinallisten ja Muammar Gaddafin hallituksen tukijoiden välille. Samoin Syyriassa jouduttiin sisällissotaan.

Sisäinen kuohunta vallankumouksen jälkeen

Lokakuussa 2011 Tunisiassa järjestettiin vaalit, joissa valittiin jäsenet uutta perustuslakia säätävään neuvostoon. Suurimmaksi puolueeksi nousi islamistinen Ennahda, jonka voitto aiheutti sitä vastustavia mellakoita. Perustuslain laatiminen kesti pari vuotta. Se hyväksyttiin parlamentissa 26. tammikuuta 2014.

Vallankumouksen jälkeen Tunisian pääministerinä toimi 2010-luvun alkupuolella Ali Larayedh. Hän erosi paikaltaan tammikuun alussa 2014. Eron tarkoituksena oli rauhoittaa kuukausia kestäneet levottomuudet. Pyrkimyksenä oli tämän jälkeen koota virkamieshallitus. Hallitusneuvottelija ja pääministeriehdokas Mehdi Jomaa ilmoitti ensin, että virkamieshallitusta ei saada aikaan. Samana päivänä 26.1.2014 kuitenkin muodostettiin Jomaan johtama väliaikaishallitus.

Katso myös

• Arabikevät, Tunisian vallankumouksen innoittama protestien sarja
• Egyptin vallankumous 2011
• Libyan sisällissota
• Syyrian sisällissota
• Jemenin vallankumous
• Tunisian kansallisen vuoropuhelun kvartetti

Lähteet

• Lina Ben Mhenni, Tunisialainen tyttö. Avain 2012. ISBN 978-951-692-913-5
• Lilly Korpiola & Hanna Nikkanen: Arabikevät (Arkistoitu – Internet Archive). Avain, 2012. ISBN 978-951-692-912-8
• Naser Khader ja Stig Matthiesen: Verta vuotava sydän - arabikevät ja sen hiipuminen. Suomentanut Aino Pääsky. Kirjataimi, 2016. ISBN 978-952-93-6665-1 suomi

Aiheesta muualla

• Wikiuutisissa on aiheeseen liittyvä uutinen: Tunisian uudesta hallituksesta erosi ministereitä (18. tammikuuta 2011)
• Ylen 8-osainen radiosarja Arabikevään historiaa: Osa 1/8 Tunisia (Arkistoitu – Internet Archive)