Uinti Tampere
Uinti Tampere (UiTa) on tamperelainen uintilajien erikoisseura, joka perustettiin vuonna 2013 Tampereen Uimaseuran ja Kooveen kilpauintijaoston yhdistyttyä. Seuran lajivalikoimaan kuuluvat uinti ja muut Suomen Uimaliiton urheilulajit. Seuran urheilijat harjoittelevat pääasiassa Tampereen uintikeskuksessa ja Hervannan uimahallissa.[1]
Uinti Tampere ry | |
---|---|
Perustettu | 2013 |
Paikkakunta | Tampere, Suomi |
Lajit |
• Uinti • Vesipallo •Taitouinti |
Historia
muokkaaTampereen kolme kilpauintiseuraa, TaUs, Koovee ja Tampereen Työväen Uimarit tekivät ennen UiTa:n perustamista yhteistyötä Tampereen Uinnin Tuki ry:n kautta.[2] Kesällä 2012 seurat aloittivat yhdistymiseen tähdänneet neuvottelut, jotka päättyivät kuitenkin saman vuoden joulukuussa tuloksettomina, mutta hyvässä hengessä.[3]
TaUs ja Koovee tiedottivat 4. tammikuuta 2013 yhdistävänsä kilpauintitoimintansa uuteen seuraan, jonka nimeksi annettiin Uinti Tampere. Kooveen valmennus- ja kilpauintitoiminta siirtyivät uuteen seuraan, samoin TaUs:n kilpaurheilutoiminta kokonaisuudessaan. TaUs keskittyy nykyisin tukemaan UiTa:ta.[4][5]
Tammikuun lopulla UiTa lähetti nuorten lyhyen radan SM-kilpailuihin kisojen suurimman joukkueen, 44 uimaria.[6] Seura oli kilpailujen neljänneksi menestynein.[7] Ensimmäisissä aikuisten lyhyen radan SM-kilpailuissaan UiTa:n uimarit saavuttivat seurapisteissä viidennen sijan. Seuran uimareista Anton Herrala saavutti neljä mitalia.[8] 13. huhtikuuta pitkän radan 4×50 metrin naisten sekaviestijoukkue teki seuran ensimmäisen Suomen ennätyksen.[9] Ensimmäisissä pitkän radan SM-kilpailuissaan UiTa:n edustajat saavuttivat kahdeksan mitalia (1–4–3), joista kultaisen ja seuran ensimmäisen aikuisten Suomen mestaruuden saavutti Eetu Karvonen 100 metrin rintauinnissa.[10]
Seuran SM-mitalistit
muokkaa2013 (Aikuisten pitkän ja lyhyen radan SM-mitalistit. Lähteet: [11][10])
Vesipallo
muokkaaVesipallossa UiTa järjestää toimintaa naisille ja junioreille.[12]
Lähteet
muokkaaViitteet
muokkaa- ↑ http://www.uinti.koovee.fi/media/Pia%20%20Tuki/Tiedote_TaUS_KOOVEE_uintitoiminta_julkinen%5B1%5D.pdf[vanhentunut linkki]
- ↑ http://www.tre-uinti.fi/ (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.taus.fi/?x182412=524447 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.taus.fi/@Bin/532534/Kysymyksi%C3%A4%20ja%20vastauksia.pdf[vanhentunut linkki]
- ↑ http://www.uimaliitto.fi/liitto/uutiset/tampereelle-sulautui-uusi-uimaseura/
- ↑ http://www.uimaliitto.fi/liitto/uutiset/eetu-piiroinen-kohensi-kisaennatysta/
- ↑ http://www.uimaliitto.fi/site/assets/files/3074/nlrm13_pisteet5.html[vanhentunut linkki]
- ↑ http://moro.aamulehti.fi/2013/02/07/tampereen-vesipedot-loistivat-sm-kisoissa/
- ↑ http://www.uita.fi/?x255644=280204
- ↑ a b http://www.uita.fi/?x255644=302871
- ↑ http://www.uita.fi/?x255644=262900
- ↑ http://www.uita.fi/vesipallo/ (Arkistoitu – Internet Archive)