Usko ja järki

Usko ja järki ovat perinteisesti olleet kaksi merkittävää tiedonlähdettä uskonnollisten uskomusten oikeuttamiseksi. Filosofien ja teologien mielenkiinto on pitkään kohdistunut niiden väliseen suhteeseen: kuinka rationaalisen toimijan tulisi suhtautua väitteisiin, jotka pohjautuvat jompaankumpaan lähteeseen. Osa ajattelijoista on katsonut, että näiden kahden välillä ei voi olla ristiriitaa, kun taas toiset ovat pitäneet mahdollisena, että uskon ja järjen välillä voi syntyä aitoja ristiriitoja.

Usko ymmärretään tavallisesti luottamuksen asenteeksi johonkin väitteeseen, jota järki ei pysty osoittamaan todeksi. Se liittyy usein tahdon valintaan ja sitoutumiseen uskovan osalta. Järki puolestaan viittaa menetelmälliseen tutkimukseen ja pyrkii totuuden tai auktoriteetin löytämiseen loogisin periaattein.

Koko ihmiskunnan historian ajan on pyritty selvittämään, kuinka usko ja järki oikeuttavat uskonnollisia uskomuksia. Uskon katsotaan liittyvän paljolti jumalalliseen ilmoitukseen, kun taas järki pyrkii ymmärtämään maailmaa luonnon ja logiikan periaatteiden kautta. Järki käsitetään tavallisesti älyllisen, esteettisen, moraalisen tai uskonnollisen tutkimuksen periaatteeksi, joka sisältää jonkinlaisen algoritmisen todistuksen ajatuksen. Usko puolestaan ilmenee vakaumuksena, joka ei ainakaan sillä hetkellä ole todistettavissa järjellä ja on siten eräänlainen luottamuksen ja hyväksymisen asenne. Uskon ja järjen suhde on uskonnonfilosofian keskeisiä ongelmia. Swindalin mielestä keskeisin filosofinen kysymys uskon ja järjen suhteessa on sen määrittäminen, miten uskon ja järjen vaikutus vuorovaikuttavat siinä prosessissa, jolla uskonnollista uskoa pidetään oikeana tai perusteltuna. James Swindalin mukaan usko on järjen ohella vakaumusten lähtökohta.

Uskon ja järjen vuorovaikutukseen liittyy 4 keskeistä mallia:

1. Ristiriitamalli: Tässä mallissa uskon ja järjen päämäärät ja menetelmät ovat samanlaisia, ja siksi niiden välille voi syntyä kilpailua ja ristiriitoja. Uskonnolliset fundamentalistit ja tieteelliset naturalistit voivat pitää kiinni tästä mallista ja ratkaista ristiriidat oman lähestymistapansa eduksi.

2. Yhteensopimattomuusmalli: Tämän mallin mukaan usko ja järki toimivat erillään toisistaan. Uskonto keskittyy jumalallisiin totuuksiin, kun taas järki pyrkii totuuteen luonnosta. Tämä malli antaa uskolle transrationaalisen aseman, joka ylittää järjen kyvyt.

3. Heikko yhteensopivuusmalli: Tässä mallissa uskon ja järjen välillä nähdään olevan vuoropuhelun mahdollisuus, mutta kumpikin säilyttää oman erityisen pätevyysalueensa.

4. Vahva yhteensopivuusmalli: Tässä uskon ja järjen välillä katsotaan olevan orgaaninen yhteys, ja niiden välillä nähdään olevan jopa tasa-arvo. Esimerkkinä tästä on luonnollinen teologia, joka pyrkii osoittamaan uskonnolliset väitteet todeksi järjen avulla.

Uskon ja järjen välinen suhde on saanut erilaisia tulkintoja eri filosofisissa ja teologisissa perinteissä ja se on keskeinen osa uskonnonfilosofista keskustelua.

Uskonnon ja tieteen välinen vuorovaikutus

Uskonnon ja tieteen välinen vuorovaikutus on ollut pitkään keskeinen keskustelunaihe, jossa eri näkökulmat vaihtelevat konfliktista harmoniaan. R. I. Damperin akateeminen artikkeli Science and Religion in Conflict käsittelee tätä vuorovaikutusta erityisesti Ian Barbourin tunnetun nelijakoisen typologian kautta.

Konfliktimalli

Yksi perinteinen näkökulma, joka liitetään usein materialistisiin tieteilijöihin, on konfliktimalli. Tämä "konfliktiteesi" korostaa, että tiede ja uskonto edustavat keskenään ristiriitaisia maailmankatsomuksia. Ateistit, kuten Richard Dawkins, Sam Harris ja Daniel Dennett, ovat tukeneet tätä näkemystä esittämällä, että tieteeseen sisältyvä todisteisiin ja logiikkaan perustuva lähestymistapa on pohjimmiltaan ristiriidassa uskonnon kanssa, koska se perustuu uskoon ja jumalalliseen ilmoitukseen.

Riippumattomuusmalli

Barbour esittelee myös "riippumattomuusmallin", jonka mukaan tiede ja uskonto käsittelevät eri kysymyksiä, joten niiden välillä ei voi syntyä ristiriitoja. Tiede vastaa empiirisiin kysymyksiin luonnosta, kun taas uskonto keskittyy hengellisiin ja moraalisiin kysymyksiin. Tämä malli välttää suoran konfliktin korostamalla, että tiede ja uskonto toimivat eri toiminta-alueilla.

Dialogi- ja integraatiomallit

Dialogi- ja integraatiomallien mukaan tiede ja uskonto voivat käydä rakentavaa keskustelua tai jopa yhdistyä kokonaisvaltaiseksi maailmankuvaksi. Teologit, kuten Alvin Plantinga, väittävät, että tiede ja uskonto eivät ole vain yhteensopivia, vaan myös syvällisesti toisiaan täydentäviä. Uskonto tarjoaa tieteelle perustan, joka käsittää metafyysisiä oletuksia maailman järjestäytyneisyydestä ja ihmisen järjen luotettavuudesta.

Apologetiikka

Pääartikkeli: Apologetiikka

Apologetiikka on kristillisen teologian haara, jonka tehtävänä on puolustaa kristinuskon totuusväitteitä järkiperäisin argumentein ja vastata kriitikoiden esittämiin vastaväitteisiin. Apologetiikan tavoitteena on osoittaa, että kristillinen usko on yhteensopiva järjen, tieteellisen ajattelun ja moraalisten periaatteiden kanssa. Apologetiikka käsittelee esimerkiksi Jumalan olemassaolon, kärsimyksen ongelman sekä Raamatun historiallisen luotettavuuden kysymyksiä.

Uskon ja järjen ristiriitaa korostavat raamatunkohdat

Raamatussa on kohtia, jotka korostavat, ettei usko ole yhteensovitettavissa inhimillisen rationaalisuuden kanssa.

1. Korinttilaiskirje 1:18-21:"Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: 'Minä hävitän viisasten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen.' Missä on viisas? Missä on lainoppinut? Missä on tämän maailmanajan älyniekka? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi? Sillä kun maailmassa oli Jumalan viisauden mukaan, niin ettei se omalla viisaudellaan oppinut tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnan hulluuden kautta pelastaa ne, jotka uskovat."

1. Korinttilaiskirje 2:14:"Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on, sillä se on hänelle hullutusta, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti."

Jesaja 55:8-9:"Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeammat kuin taivaat ovat maata korkeammalla, ovat minun tieni teidän teitänne korkeammat ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne korkeammat."

Heprealaiskirje 11:1, 3:"Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailmat on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä."

Sananlaskut 3:5-6:"Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Tunnusta hänet kaikilla teilläsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa."

1. Korinttilaiskirje 3:18-19:"Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teistä luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas. Sillä tämän maailman viisaus on hullutusta Jumalan silmissä."

Roomalaiskirje 1:21-22:"Koska he, vaikka tunsivat Jumalan, eivät häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan kävivät ajatuksissaan turhanpäiväisiksi, ja heidän ymmärtämätön sydämensä pimeni. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet." Korinttilaiskirje 5:7:"Sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä."

Johannes 20:29:"Jeesus sanoi hänelle: 'Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.'"

1. Korinttilaiskirje 1:27-29:"Vaan Jumala on valinnut sen, mikä maailmassa on hullua, saattaakseen viisaat häpeään, ja Jumala on valinnut sen, mikä maailmassa on heikkoa, saattaakseen sen, mikä väkevää on, häpeään, ja Jumala on valinnut sen, mikä maailmassa on halpaa ja halveksittua, sen, mikä ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, mikä jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä."

Katolinen teologia ja dialektiikka: Tasapainottelua uskon ja järjen välillä

Katolisen teologian perinteeseen on keskiajalta lähtien kuulunut vahva väittelytaito, joka on edistänyt loogista ja ristiriidatonta ajattelua. Tämä dialektinen lähestymistapa on kehittänyt kykyä käsitellä monimutkaisia teologisia kysymyksiä rationaalisesti ja järjestelmällisesti. Samalla katolinen teologia on kuitenkin pyrkinyt löytämään tapoja yhdistää keskenään vaikeasti sovitettavia aineksia, kuten uskoa ja järkeä, sekä uskontoa ja tiedettä. Tämä tasapainoilu on ollut pitkäaikainen ponnistus sen varmistamiseksi, että nämä toisinaan ristiriitaiset elementit voivat elää rinnakkain yhteisessä järjestelmässä.

Todisteiden merkitys uskon kannalta

James Swindalin mukaan uskonnollinen usko voi ottaa huomioon todisteita tai jättää ne huomiotta. Näistä jälkimmäinen pitää uskoa vain henkilön tahdon alaisena asiana kun taas ensimmäinen pyrkii sovittamaan uskon yhteen todisteiden, kuten muiden uskovien todistusten ja teosten, kanssa. Hänen mukaansa on myös mahdollista, että henkilöllä on uskonnollinen vakaumus, joka perustuu vain joko järkeen tai uskoon ja lisäksi on mahdollista, että henkilö ei usko jumalaan, mutta kokee silti uskonnon harjoittamisen lohduttavana.

Usko perususkomuksena, joka ei tarvitse todisteita

Artikkelissa Warranted Christian Belief Alvin Plantinga käsittelee uskonnon ja järjen välistä suhdetta todisteiden näkökulmasta. Hänen mukaansa kristillinen usko voidaan ymmärtää tiedollisesti oikeutettuna ilman ulkopuolisia todisteita, mikä perustuu hänen esittämäänsä "Aquinas-Calvin -malliin". Tämä malli väittää, että kristillinen usko ei tarvitse deduktiivisia todisteita tai perusteita ollakseen rationaalinen, sillä usko voi olla "perususkomus".

Plantinga esittää, että ihmisten usko Jumalaan voi olla perusteltu ilman todistusta samalla tavoin kuin muutkin perususkomukset, kuten usko ulkoiseen maailmaan tai menneisyyteen. Tällaisia perususkomuksia ei voida todistaa todeksi järkiperäisillä argumenteilla, mutta ne voivat silti olla tiedollisesti oikeutettuja. Tämä tarkoittaa, että kristillinen usko voi olla tiedollisesti oikeutettu samalla tavalla kuin nämä muutkin itsestäänselvinä pidetyt uskomukset, joita ei tarvitse kyseenalaistaa todisteiden puutteessa.

Hän myös torjuu niin sanotun evidentialistisen argumentin, joka vaatii uskon olevan järkevä vain, jos sille on riittäviä todisteita. Plantingan mukaan tämä vaatimus ei ota huomioon uskon perimmäistä luonnetta, jossa hengelliset kokemukset ja Pyhän Hengen vaikutus voivat toimia sisäisinä todisteina, jotka antavat uskolle rationaalista perustaa.

Plantinga viittaa myös siihen, että kristillinen usko voidaan ymmärtää järjellisenä, mikäli se on syntynyt asianmukaisesti toimivissa kognitiivisissa prosesseissa, mikä liittyy hänen "warrant"-käsitteeseensä.

Kritiikki

Michael Martinin mukaan Plantingan lähestymistapa ei tarjoa selkeää kriteeriä, jonka avulla voitaisiin erottaa oikeutetut perususkomukset muista irrationaalisista uskomuksista, kuten usko astrologiaan tai Voodoohon. Tämän vuoksi Martin esittää, että Plantingan malli voi johtaa siihen, että käytännössä mikä tahansa uskomus voisi tulla katsotuksi perususkomukseksi, mikä heikentäisi rationaalista keskustelua ja kritiikkiä.

Michael Martin kritisoi Plantingan perususkomusnäkemystä kahdella keskeisellä tavalla:

1. Liian laaja sovellettavuus: Plantingan perususkomusmalli on harhaanjohtava, koska se ei rajoitu pelkästään uskonnollisiin käsityksiin, kuten uskoon Jumalasta. Plantingan mukaan mikä tahansa uskomus voitaisiin perustella perustavana eli "basic belief" -uskomuksena yhteisön näkökulmasta, mikä johtaisi siihen, että jopa absurdien tai epäuskottavien yhteisöjen uskomukset, kuten usko voodoon, maan litteyteen tai keijuihin, voitaisiin oikeuttaa perustavana uskomuksena kyseisissä yhteisöissä. Tämä veisi Plantingan mallin liian pitkälle ja tekisi sen sovellettavaksi moniin epärationaalisiin uskomuksiin.
2. Rationaalisuuden helpoksi tekeminen: Martin kritisoi myös sitä, että Plantingan malli tekee liian helpoksi julistaa mikä tahansa uskomus rationaaliseksi. Perususkomusten oikeuttamiseksi ei tarvitse olla objektiivisia kriteerejä, vaan uskomus voi olla oikeutettu vain yhteisön omien normien perusteella. Tämä tarkoittaisi, että yhteisö voisi hyväksyä uskomuksen vain sen perusteella, että se on suosittu tai arvostettu yhteisössä, mikä heikentää kriittisen arvioinnin merkitystä ja tekee rationaalisuuden käsitteestä liian joustavan.

Näiden argumenttien kautta Martin haastaa Plantingan näkemyksen, että uskonnolliset uskomukset, kuten usko Jumalaan, voitaisiin perustella perususkomuksina ilman ulkopuolisia todisteita.

Uskontokriittiset näkemykset uskon ja järjen suhteesta

Voiko uskonnollinen usko perustua järkeen?

Herman Philipse kritisoi teoksessaan God in the Age of Science? ajatusta, että uskonnollinen usko voisi perustua järkeen. Hänen kritiikkinsä kohdistuu erityisesti Richard Swinburnen käyttämään Bayesin teoremaan perustuvaan kumulatiiviseen argumentointistrategiaan. Philipse esittää, että:

1. Jumalan olemassaolo on merkityksetön väite: Philipse väittää, että teistinen käsite Jumalasta on niin epäselvä, että siitä ei voida tehdä mielekkäitä tai todennettavissa olevia väitteitä. Tämä liittyy erityisesti kaksijakoiseen käsitykseen luonnollisesta ja yliluonnollisesta, jossa Jumalan olemassaolo ei ole mielekäs predikaatti.

1. Jumalalla ei ole ennustearvoa: Jos teismi olisi mielekästä, sillä ei silti olisi mitään ennustearvoa nykyisen todistusaineiston perusteella. Philipse argumentoi, että teistiset väitteet ovat usein falsifioimattomia, koska vastakkaiset todisteet voidaan selittää pois vetoamalla siihen, että "Jumala toimii salaperäisin tavoin". Tämän vuoksi Bayesin teoreemaan perustuvat argumentit eivät hänen mukaansa toimi.
2. Ateismi on todennäköisempi kuin teismi: Philipse päätyy siihen, että koska kumpikaan strategia ei ole epistemologisesti tyydyttävä, ateismi on periaatteellisesti vahvempi kanta kuin teismi. Tämä johtuu siitä, että teistiset argumentit eivät tarjoa vakuuttavaa näyttöä, ja sen vuoksi ateismi on todennäköisempi selitys nykyisille todisteille.

Philipse siis katsoo, että uskonnollinen usko ei voi perustua järkeen, koska teistiset argumentit eivät täytä tieteellisten todisteiden ja loogisen argumentaation vaatimuksia.

Uskonnollinen todistuskäytäntö

Dennettin mielestä uskonnon puolustajat käyttävät todistamisessaan joskus vapaasti kelluvaa selitystä todistajasta, joka väistää luonnontieteilijän tekemällä todistajan kyseenalaistamisesta loukkauksen, epäkohteliaisuuden tai jotain pahempaa. Taktiikka hyödyntää ihmisten laajalle levinnyttä halua olla loukkaamatta, ja se on erittäin tehokas tapa nujertaa luonnontieteen kriittinen laitteisto. Todistuskäytäntöä ei ole tarvinnut keksiä, koska se syntyy itsestään ja toimii usein kilpailijoitaan paremmin, joten se replikoituu eli jäljentyy. Dawkinsin mukaan ateistit samoin kuin teistit noudattavat tiedostamattaan yhteiskunnan käytäntöä, että meidän on oltava erityisen kohteliaita ja kunnioittavia uskonnolle. Koko uskonnollisen uskon ydin, sen voima ja sen kunnia on, että se ei ole riippuvainen rationaalisesta oikeutuksesta. Dawkins myös toteaa, että vaikka uskonto saattaa tuoda lohtua, tämä lohtu ei ole merkki sen totuudellisuudesta.

Jumalaan uskomisen järkevyys

Kun sanotaan, että on järkevää pitää jotain olemassa olevana, tarkoitetaan yleensä sitä, että käsitykselle on riittäviä todisteita eli hyviä, johdonmukaisia perusteita. Fideismiksi, kutsutaan käsitystä, jonka mukaan usko Jumalaan voi olla ilman perusteita, jotka tulevat uskon ulkopuolelta. Evidentialismiksi kutsutaan käsitystä, jonka mukaan usko Jumalaan pitäisi pystyä perustelemaan järkiargumenteilla. Eksperientialismiksi puolestaan kutsutaan käsitystä, jonka mukaan todisteet Jumalan olemassaolosta ovat luonteeltaan välittömän kokemuksen tasolla, joten niitä ei tarvitse välttämättä perustella argumenteilla. Daniel Dennettin mukaan väärinymmärtäminen ja ajatusten vaihdon epäonnistuminen ovat uskontojen rakennepiirteitä, jotka estävät täsmällisen väärinkäsitysten kumoamisen.

Pahan ongelma

Pääartikkeli: Pahan ongelma

Andrea M. Weisbergerin mukaan kaikkivoivan ja täydellisen hyvän Jumalan olemassaololle ei ole rationaalisia perusteluita, koska maailmassa on pahuutta.

Pyhän Hengen opetus ja akateeminen tiedonhankinta

Ajatus siitä, että Pyhä Henki opettaa suoraan uskonnollisia totuuksia, voi luoda jännitteen hengellisen kokemuksen ja kriittisen tiedonhankinnan välille. Tällaisessa uskonnollisessa ajattelussa hengellistä tietoa saatetaan pitää ensisijaisena, mikä voi johtaa tieteellisen tutkimuksen vähättelyyn tai ohittamiseen. Esimerkiksi T. F. Torrancen epistemologian mukaan tiedon hankinta on henkilökohtaista ja osallistuvaa, mutta ei saisi korvata kriittistä tutkimusta ja analyyttista lähestymistapaa. Jos uskova luottaa liiaksi Pyhän Hengen intuitiiviseen opettamiseen ja jättää huomioimatta tieteelliset todisteet tai akateemisen tutkimuksen, se voi kaventaa ymmärrystä. Tämä voi tarkoittaa monimutkaisten ilmiöiden pelkistämistä hengellisiin selityksiin. Tällöin järjen ja uskon välinen tasapaino voi häiriintyä.

Uskonnollisten ja tieteellisten uskomusten eroavuudet

Daniel Dennettin mukaan fysiikan totuudet eroavat uskonnosta siinä, että ne ovat todennettavissa, eli niillä on kosketuspintaa joka mahdollistaa niiden käytön muuhunkin kuin julistukseen, kuten esimerkiksi avaruusmatkailuun. Uskonnolliset opit sen sijaan ovat usein täysin järjen vastaisia. Esimerkiksi:

»Jeesus on sanan lihaksi tuleminen - yksi ja jakamaton ihminen.»
(Paavi Johannes Paavali II)

Tämän on arveltu edistävän niiden siirtymistä, koska niitä ei silloin voi ilmaista omin sanoin, vaan ne on toistettava sanatarkasti. Tällainen sokea usko varmistaa säilymisensä myös sitä kautta, ettei se rohkaise tekemään järjellisiä kysymyksiä. Dennettin mukaan on liioittelua antautua kuolemaan sen sijaan, että kieltäisi jonkin opinkappaleen, jota ei ymmärrä.

Järjen ja ajattelun merkitys uskonnon kannalta

Uskontotieteilijä Pascal Boyerin mukaan uskonto ei ole järjen tai ajattelun puutetta. Uskonnossa on hänen mukaansa jotain, mikä saa sen välittymään sukupolvelta toiselle. Kyse on elinkelpoisten ajatusten siirrosta eli memetiikasta. Jotkut meemit tarttuvat ihmisaivoihin muita helpommin. Meemit eivät kuitenkaan geenien tavoin monistu äärettömiin samanlaisina, vaan siirtyminen synnyttää outoja muunnelmia. Vaikka aivot vääristävät ja muokkaavat tietoa jatkuvasti uudelleen, ihmismieli ei ole satunnaisten mielleyhtymien sekasotku. Siihen sisältyy mentaalisia aineksia, jotka ohjaavat ihmisen omaksumaan käsitteitä ja käsitteellisiä skeemoja tietyllä tavalla pikemmin kuin toisella. Ihmiset vaientavat kriittisen järkensä, kun jotkin eriskummalliset väitteet ovat muuttuneet heille itsestäänselviksi. Uskonnolliset representaatiot eivät ole täysin läpinäkyviä. Ajatukset jumalista, hengistä ja esi-isistä synnyttävät mutkikkaita prosesseja, jotka pakenevat tietoisuuden otteesta. Uskonnot ovat merkittäviä kognitiivisia artefakteja, jotka kytkevät toimintaan ihmisten elintärkeitä päättelyjärjestelmiä, jotka hallitsevat kaikkein voimakkaimpia tunteita. Tällä tavoin uskonto muovaa ihmisten sosiaalista kanssakäymistä kaltaistensa kanssa, antaa moraalitajun ja organisoi sosiaaliset ryhmät. Mieleen iskostuneiden kognitiivisten luomusten seuraukset voivat olla vakavia.

Boyerin mukaan uskonnolliset perinteet eivät tavallisesti piittaa johdonmukaisuudesta. Esimerkiksi kristinuskon kolminaisuusoppi, jossa kolme henkilöä muodostavat yhden henkilön, tai käsitys, jonka mukaan ihmiset ovat vapaita toimimaan, vaikka Jumala on kaikkivaltias ovat tällaisia perinteitä noudattavia uskomuksia. Jos skeptikot pyytävät täsmennystä tällaisiin kysymyksiin, he saavat vastauksia, jotka onnistuvat välttämään epäjohdonmukaisuuden vain hämäryyden avulla. Psykologit ovat löytöneet kokeellisin menetelmin mentaalisia prosesseja, jotka voivat johtaa pois selkeistä ja perustelluista uskomuksista. Tällaisia ovat muun muassa konsensusvaikutus, valheellinen konsensusvaikutus, tuottamisvaikutus, valemuistot, lähteiden sotkeminen, vahvistamisvääristymä, kognitiivisen dissonanssin vähentäminen ja monet muut prosessit. Epäjohdonmukaiset uskomukset katoavat, jos ihmiset soveltavat mielensä hallintaan seuraavia periaatteita:

1. Päästä mieleesi vain selkeitä ja täsmällisiä ajatuksia
2. Hyväksy vain johdonmukaisia ajatuksia
3. Tutki kaikkia väitteitä koskevat tiedot
4. Säilytä vain kumottavissa olevat väitteet

Intuitiivisesti ajattelevat ihmiset ovat todennäköisemmin uskonnollisia, mutta jos he alkavat ajatella analyyttisesti, heidän uskonnolliset uskomuksensa heikkenevät.Kognitiivista uskontotiedettä tutkineen Justin Barrettin mukaan usko Jumalaan on seurausta ihmismielen mekanismien toiminnasta.

Usko ja äly

Professori Richard Lynnin mukaan älykkäät ihmiset ovat muita harvemmin uskossa. Älykkyys vähentää uskon merkitystä paitsi yksilölle myös kokonaisille yhteiskunnille. Lynnin mukaan 1900-luvulla kiihtynyt länsimaisten yhteiskuntien maallistuminen on yhteydessä keskimääräisen älykkyysosamäärän kasvuun. Professorin mukaan uskonnollisuus väheni ja keskimääräinen älykkyys nousi 137 kehittyneessä maassa 1900-luvulla. Kehityspsykologi Satoshi Kanazawan tutkimuksen mukaan ateistit ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin muu väestö. Tyhmemmät ihmiset uskovat useammin Jumalaan, mikä on jäännös menneestä. Älykkäämmistä lapsista tulee Kanazawan mukaan todennäköisemmin ateisteja.

Professori Charles Taylorin mukaan länsimaisessa kulttuurissa on laajalle levinnyt käsitys, jonka mukaan älyllisesti rehellinen ja kriittinen ihminen ei voi uskoa Jumalaan.

Katso myös

• Apologetiikka
• Evidentialistinen teismi
• Fideismi
• Järki
• Luettelo kristityistä ajattelijoista tieteen piirissä
• Tieteen ja uskonnon välinen suhde
• Tieteenkritiikki
• Tietoteoria
• Usko
• Uskontokritiikki

Lähteet

• Boyer, Pascal: Ja ihminen loi jumalat. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-31815-7
• Barrett, Justin: Why Would Anyone Believe in God? Walnut Creek, CA: AltaMira Press
• Dawkins, Richard: Jumalharha. (Suomentanut Kimmo Pietiläinen) Helsinki: Terra Cognita, 2007. ISBN 978-952-5697-00-1
• Dennett, Daniel C.: Lumous murtuu. (Suomentanut Kimmo Pietiläinen) Helsinki: Terra Cognita, 2007. ISBN 952-5202-96-8
• Koistinen, Olli & Räikkä, Juha: Taivaassa ja maan päällä: Johdatus uskonnonfilosofiaan. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-37-2034-9
• Plantinga, Alvin: Warrant: The Current Debate. New York: Oxford University Press, 1993.
• Plantinga, Alvin: Warrant and Proper Design. New York: Oxford University Press, 1993.
• Plantinga, Alvin: Warranted Christian Belief. New York: Oxford University Press. 2000.
• Puolimatka, Tapio: Usko, tieto ja myytit. Helsinki: Tammi, 2005.
• Rea, Michael: World Without Design: The Ontological Consequences of Naturalism. Oxford: Clarendon Press, 2002.
• Schloss, Jeffrey & Murray, Michael J. (toim.) The Believing Primate. New York: Oxford University Press.
• Taylor, Charles: A Secular Age. Harvard University Press 2007.

Kirjallisuutta

• Harris, Sam: Uskon loppu. Helsinki: Terra Cognita, 2007. ISBN 978-952-5202-99-1
• Pihlström, Sami: Usko, järki ja ihminen: Uskonnonfilosofisia esseitä. (Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 227) Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 2001. ISBN 952-9791-41-0

Aiheesta muualla

• Internetixopinnot: Uskon järkevyys?
• Kuula, Kari: Voiko järkevä ihminen uskoa Jumalaan? (Arkistoitu – Internet Archive)
• Puolimatka, Tapio: Usko ja kumoajat
• Pursiainen, Sirpa & Mäntysalo, Jori: Teisti vs ateisti. Aviisi 13/2005.
• Swindal, James: Faith and Reason The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
• Välimaa, Mikko: Brittiprofessori: Älykkäät ihmiset ovat muita harvemmin uskossa (Arkistoitu – Internet Archive). Helsingin Sanomat 12.6.2008.