Tämä artikkeli käsittelee valaa. Samannimisestä yhtyeestä katso Verivala (yhtye).
Hakusana ”Veriveljet” ohjaa tänne. Samannimisestä elokuvasta kertoo Veriveljet (elokuva).

Verivalalla tarkoitetaan yleensä valaa, jota vannottaessa vannojat sekoittavat toistensa verta omaansa (joskus verta myös sekoitetaan viiniin, jota kaikki vannojat juovat). Tarkoituksena on luoda keinotekoinen veriside toisilleen sukua olemattomien ihmisten välille.

Aasialaisissa kulttuureissa verivala yhdistetään yleensä heimojen suhteisiin, verivalan avulla luotiin heimoliittoja. Varsinkin mongolit ja alkuaikojen kiinalaiset harrastivat verivalaliittoja. On myös jonkin verran todisteita, että valtaosin aasialaisista periytyneet Amerikan alkuperäiskansat vannoivat verivaloja.

Suurempien ryhmien verivalat olivat yleisiä antiikin aikana Välimeren alueella. Esimerkiksi kreikkalaiset sotilasjoukot saattoivat vannoa valan tullakseen "yhdeksi perheeksi". Tapa oli ehkä yleisin osmanien valtakunnan hallitessa Balkanin niemimaata, jolloin vannottiin joukkoverivaloja, jotta ihmiset taistelisivat tehokkaammin yhdessä vihollista vastaan. Verivalat olivat myös yleisiä Serbiassa, Albaniassa ja Bulgariassa.

Verivaloja vannotaan nykyisinkin, lähinnä tavoitellen entisaikojen heimomentaliteettia. Nykyisin verivalan vannoneet veriveljet eivät joudu valan vannottuaan vastaamaan heimojensa turvallisuudesta.

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
  NODES
Note 1
os 6