Vuojoen metsärata

purettu rautatieosuus Eurajoella

Vuojoen metsärata oli 1912 Eurajoelle Vuojoen kartanon maille rakennettu kapearaiteinen metsärautatie, joka kulki Eurajoen suulla sijainneesta Verkkokarin satamasta Tokinmaan perälle, lähelle Nakkilan ja Kiukaisten rajaa.[1][2]

Vuojoen metsärata
Perustiedot
Reitti Verkkokarin satama–Tokinmaa
Rakennettu 1912
Avattu 1912
Lakkautettu 1918
Purettu kyllä
Omistaja Vuojoki Gods Ab
Ylläpitäjä Vuojoki Gods Ab
Liikenne
Liikennöitsijä(t) Vuojoki Gods Ab

Vuojoen kartanon tavaraliikennettä

Tekniset tiedot
Pituus 23 km
Raiteiden lkm 1
Sähköistys ei

Vuonna 1911 Vuojoki Gods Ab -yhtiön ostaneet liikemiehet Nestor Toivonen, K. A. Paloheimo ja H. G. Paloheimo aloittivat Vuojoen metsissä suuret metsänhakkuut. Rata rakennettiin sen puukuljetuksia varten. Rata oli valmistuttuaan 23 km pitkä.[3] Liikennettä hoiti kolme Tampellan vuonna 1912 valmistamaa höyryveturia.

Työ ja sen tekijät

muokkaa

Rataa rakennettaessa metsästä kaadettiin rautatien molemmilta puolilta 200 metrin leveydeltä kaikki puut, vedettiin ne hevosilla radan varteen ja siitä edelleen junanvaunuissa Eurajoen suulle puutavaran kuljetusta varten rakennettuun Verkkokarin satamaan.

Satamasta puutavara kuljetettiin uittamalla tai proomuilla Raumalle, Vuojoki Gods -yhtiön sahalaitokseen. Saha oli rakennettu vuonna 1912 Sampaanalan lahden rannalle pääosin Vuojoen kartanon 10 000 hehtaarin metsiä ajatellen. Vuonna 1915 perustettu Rauma Wood tuli Vuojoki Gods -yhtiön ja samalla myös Vuojoen metsäradan uudeksi omistajaksi.

Rata työllisti suuren joukon työntekijöitä ja hakkuutyössä arvellaankin olleen talviaikoina noin 1000 ympäri Suomen tullutta miestä ja ajossa noin 500 hevosta. Työmiesten joukossa oli useita kiertäviä hakkuumiehiä, lentojätkiä, joilla sanotaan olleen levoton luonne. Hakkuumiesten lisäksi töitä riitti rautatiehenkilöstölle, kesäisin radan palovartijoille, tuvanhoitajille, sekä monille muille. Tavaranmyyjät ilmaantuivat metsäkämpille myymään monenlaista tavaraa kuten puseroita, kintaita, paitoja, lakkeja, voita, lihaa, kahvia, pullaa ja leipää. Myyjät kulkivat toisinaan nelipyöräisillä resiinoilla, eli pottereilla. Helposti syttyvän hakkuujätteen kantamisessa oli mukana lisäksi naisia ja lapsia.

Tilipäivinä kämpille ajettiin juna, jossa oli palkanmaksuvaunu. Vaunuun mentiin sisään yksi vuorollaan, jossa ryöstöyritysten estämiseksi aseella varustautunut tilinmaksaja maksoi työntekijöille palkan. Ulos tultiin vaunun toisesta päästä.

Metsäkämpät

muokkaa

Radalla oli kolme asemaa jotka toimivat samalla metsäkämppinä: Etukämppä, Keskikämppä ja Peräkämppä. Etukämpän pohjoisen puolella oli yksi majoitushuone, jossa oli makuulavereja kahdessa kerroksessa. Eteläpäässä oli keittiö, josta työntekijät ostivat ruokaa ja jossa he söivät pitkän pöydän pöydän vieressä. Pesutilana toimi sauna, joka lämmitettiin talvisin joka päivä ja jossa kerrotaan syntyneen lähikylien lapsia, metsäjätkien nukkuneen, peseytyneen sekä kuivattaneen märät vaatteensa.

Radan lakkauttaminen ja jäämistöt

muokkaa

Metsärata oli käytössä vuoteen 1918 saakka. Ratapohja on edelleen valtaosin näkyvissä ja käytössä metsäautotienä. Nykyisen Porintien (E8) vieressä sijaitseva entinen Etukämpän asema- ja metsätyökämppärakennus on ainoa säilynyt radan kolmesta metsäkämpästä. Tuvalla toiminut Kämpän kaffetupa -niminen yritys lopetti toimintansa syksyllä 2011[4], mutta avasi ovensa uudestaan 2023[5].

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Historia Kämpän Kaffetupa. Viitattu 13.3.2010.[vanhentunut linkki]
  2. Suomen taloudellinen kartta 1:100 000. IV:3 Pori. Helsinki: Maanmittaushallitus, 1928.
  3. Heino, 1992
  4. Uutinen Kaffetuvan toiminnan loppumisesta 21.9.2011
  5. Kämpän Kaffetupa Kämpän Kaffetupa. Viitattu 26.4.2023.

Aiheesta muualla

muokkaa
  NODES
see 2