Yhden lapsen politiikka
Yhden lapsen politiikka (kiin. 计划生育) oli Kiinan kansantasavallan syntyvyyden säännöstelypolitiikka vuosina 1979–2015, jonka tarkoituksena oli hillitä väestönkasvua. Yhden lapsen politiikka otettiin käyttöön 1979[1], sillä aiemmin käytetyt väestöpolitiikan keinot, kuten avioitumisiän korotus, toimivat hitaasti, ja tuloksia haluttiin nopeasti. Kiina ilmoitti luopuvansa yhden lapsen politiikasta lokakuussa 2015, vastedes kaikille pareille sallitaan kaksi lasta.[2]
Suurin vaikutus väestöpolitiikalla on 1950- ja 1960-luvuilla syntyneiden suurten ikäluokkien ero myöhempiin. Vuosina 1949–1978 kiinalaisten määrä kasvoi 542 miljoonasta 963 miljoonaan[3].
Politiikan nimitys on johdettu alkuperäisestä perusajatuksesta, että pariskunnille saisi syntyä vain yksi lapsi. Maaseudulla on saanut kuitenkin hankkia toisenkin lapsen 3–4 vuoden päästä, mikäli ensimmäinen lapsi oli tyttö[4] tai vammainen poika. Lisäksi säädös ei koske vähemmistöryhmiin kuuluvia, jotka voivat hankkia kaksi lasta kaupungeissa ja 3–4 maaseudulla. Niinpä syntyvyys koko maassa oli ollut lähempänä kahta (1,8) kuin yhtä lasta perhettä kohti, kaupungeissa vain hieman yli yhden.lähde? 1990-luvulla säädöstä höllennettiin ja sittemmin pariskunnat saivat hankkia kaksi lasta, jos molemmat vanhemmat olivat ainoita lapsia.[4] Naimattomat naiset eivät voineet hankkia lapsia. Kommunistipuolueen keskuskomitea ilmoitti marraskuussa 2013, että tulevaisuudessa myös sellaiset pariskunnat, joiden toinen osapuoli on ainoa lapsi, saisivat hankkia kaksi lasta.[4]
Säännöksen rikkomisesta syntyneet lapset eivät ole oikeutettuja yhteiskunnan kustantamaan koulunkäyntiin ja lastentarhoihin, eivätkä he välttämättä saa aikuisena töitä tai sosiaaliapua. Ylimääräiset lapset voi kuitenkin rekisteröidä ”sosiaalisella ylläpitomaksulla”, joka on kaupungeissa 150 000 juania (15 000 euroa) ja maaseudulla matalimmillaan 7 000 juania.lähde?
Säädöstä ei ollut kirjattu lakiin, ja sen valvonta oli jätetty paikallisviranomaisten hoidettavaksi lähestulkoon heidän parhaaksi katsomallaan tavalla. Niinpä käytäntö vaihteli suurestikin eri puolilla maata ja eri aikoina. Joskus käytössä ovat olleet pakotetut sterilisaatiot ja abortit, toisinaan vain sosiaalietuuksien, kuten ilmaisen koulutuksen tai terveydenhuollon, poisjääminen liian monen lapsen osalta.
Yhden lapsen politiikka ja poikalasten suosiminen on johtanut siihen, että maassa syntyy poikia paljon enemmän kuin tyttöjä, osaksi siksi, että tyttösikiöitä abortoidaan pois.[4] Osa syntyneistä tytöistä jää tosin tilastoinnin ulkopuolelle, koska kaikkia tyttölapsia ei rekisteröidä. Arvioiden mukaan Kiinaan jää pian lähes 100 miljoonaa vanhaapoikaa.lähde?
Poikalasten osuus rekisteröidyistä syntymistä ei kuitenkaan poikkea paljoa muista itäaasialaisista valtioista kuten Taiwanista, Etelä-Koreasta tai eteläaasialaisesta Intiasta, vaikkei näissä ole käytössä väestöpolitiikkaa.lähde? Silti merkittävämpiä politiikan arvostelijoita ovat Kiinan ulkopuoliset piirit, etenkin konservatiiviset abortinvastustajat.[5] YK:n väestörahasto UNFPA tukee yhden lapsen politiikkaa. Siksi Yhdysvaltain republikaanipresidentit Reagan sekä molemmat Bushit katkaisivat ohjelman rahoituksen.[6]
Kiina harkitsi luopuvansa yhden lapsen politiikasta asteittain. Kiinan kehitystutkimuksen säätiö suositti raportissaan vuonna 2012, että kahden lapsen politiikka otettaisiin käyttöön eräissä maakunnissa vuonna 2012 ja koko maassa vuonna 2015. Kaikki lasten määrää koskevat rajoitukset poistettaisiin ehdotuksessa vuonna 2020.[7] Kiina päätti luopua kuitenkin kokonaan yhden lapsen politiikasta lokakuussa 2015.
Kahden lapsen politiikka ei aiheuta väkimäärän räjähdystä, mutta se poistaa monet yhden lapsen politiikan kielteiset vaikutukset. Kahden lapsen politiikan puitteissa lähes kaikki kiinalaiset myös saavat toivomansa perhekoon.[8]
Lähteet
muokkaa- ↑ Barria, Carlos: Kiina harkitsee luopuvansa yhden lapsen politiikasta. Helsingin Sanomat. 31.10.2012. Arkistoitu 2.11.2012. Viitattu 31.10.2012.
- ↑ Kuusisalo, Mikko: Kiina lopettaa yhden lapsen politiikan Yle Uutiset. 9.10.2015. Viitattu 20.7.2017.
- ↑ Tuohinen, Petteri: Kiinan yhden lapsen politiikkaa on arvosteltu pakkotoimista Helsingin Sanomat. 31.10.2012. Viitattu 31.10.2012.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b c d Paakkanen, Mikko: Kiina sallii perheille lisää lapsia. Helsingin Sanomat, 16.11.2013, s. B3.
- ↑ Poropudas, Timo: Neljän isovanhemman elättäjät Ilta-Sanomat. 28.8.2011. Viitattu 20.7.2017.
- ↑ Kenny, Jack: Biden "Not Second-guessing" China's One-child Policy. The NewAmerican. 24.8.2011. Arkistoitu 7.11.2011. Viitattu 16.8.2020. (englanniksi)
- ↑ Pajunen, Ilpo: Yhden lapsen politiikka saattaa murtua Kiinassa 31.10.2012. Yle Uutiset. Viitattu 31.10.2012.
- ↑ The effects of China’s universal two-child policy. Lancet, 2016.10.15, 388. vsk, nro 10054, s. 1930–1938. doi:10.1016/S0140-6736(16)31405-2 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.8.2020. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yhden lapsen politiikka Wikimedia Commonsissa
- New rich challenge family planning policy. Xinhuanet. 14.12.2005. Arkistoitu 10.6.2011. Viitattu 16.8.2020. (englanniksi)