Yksimielisyyden ohje
Yksimielisyyden ohje eli Sovinnonkaava (lat. Formula concordiae), on viimeinen osa luterilaisista tunnustuskirjoista.
Kun Martti Lutherin kuoleman jälkeen syntyneet opilliset kiistat uhkasivat hävittää kaiken sisäisen rauhan Saksan luterilaisesta kirkosta, ryhtyi Tübingenin yliopiston kansleri Jakob Andreae toimeen sellaisen oppitunnustuksen aikaansaamiseksi, jonka pohjalla eri puolueet voisivat yhtyä. Saksin vaaliruhtinas August kannatti hanketta, ja niin saatiin 1577 valmiiksi laaja-alainen opinesitys. Useat Saksan ruhtinaat ja vapaakaupungit sekä 8000-9000 jumaluusoppinutta hyväksyivät Yksimielisyyden ohjeen tunnustuskirjaksi, mutta toisaalla sitä vastustettiin jyrkästi. Ruotsi-Suomessa se sai tunnustuskirjan arvon vuonna 1663 niin sanottujen synkretismikiistojen johdosta.[1]
Yksimielisyyden ohjeen sisältö
muokkaa- 1. Perisynti
- 2. Vapaa tahto
- 3. Jumalalle kelpaava uskonvanhurskaus
- 4. Hyvät teot
- 5. Laki ja evankeliumi
- 6. Jumalan lain kolmas käyttö
- 7. Pyhä ehtoollinen
- 8. Kristuksen persoona
- 9. Kristuksen laskeutuminen helvettiin
- 10. Kirkolliset tavat, joista käytetään nimitystä adiafora eli ehdonvallan asiat
- 11. Jumalan iankaikkinen ennaltatietämys ja valinta
- 12. Muut joukkiot ja lahkot