Yrjö Kokko
Yrjö Olavi Samuli Kokko (16. lokakuuta 1903 Sortavala – 6. syyskuuta 1977 Helsinki) oli suomalainen eläinlääkäri ja kirjailija. Hänet tunnetaan parhaiten sadusta Pessi ja Illusia sekä laulujoutsenen suojelemiseksi tehdystä työstä.
| Yrjö Kokko | |
|---|---|
 Vuonna 1960. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 16. lokakuuta 1903 Sortavala |
| Kuollut | 6. syyskuuta 1977 (73 vuotta) Helsinki |
| Ammatti |
eläinlääkäri kirjailija |
| Vanhemmat |
Bruno Henrik Kokko Kaarin Kajava |
| Puoliso | Aune Ilus |
| Lapset | Anna Ungelo |
| Kirjailija | |
| Pääteokset |
Pessi ja Illusia Laulujoutsen – Ultima Thulen lintu |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Elämänvaiheet
muokkaaYrjö Kokko valmistui ylioppilaaksi Viipurin Suomalaisesta lyseosta vuonna 1923. Hän opiskeli eläinlääkäriksi Hannoverin, Tarton ja Wienin korkeakouluissa 1923–1930. Rahoitusta opinnoilleen hän sai toimimalla Suomen Kuvalehden kirjeenvaihtajana vuosina 1924–1930. Vuodesta 1930 vuoteen 1945 hän toimi vt. piirieläinlääkärinä Vetelissä ja Kokkolassa sekä vuodesta 1932 Sysmän kunnan kunnaneläinlääkärinä ja 1945–1950 Muonion kunnan piirieläinlääkärinä. Vapaaksi kirjailijaksi hän jäi vuonna 1950, kun hänelle ei lupauksesta huolimatta annettukaan toista vuotta virkavapautta. Hänet palkittiin vuonna 1957 Pro Finlandia -mitalilla.
Kokon vanhemmat olivat tukkukauppias Bruno Henrik Kokko ja Kaarin Kajava. Hän oli naimisissa hammaslääkäri Aune Iluksen kanssa. Kokolla ja Iluksella oli kaksi lasta, joista vanhempi on kirjailija Anna Ungelo. Kokko ja hänen vaimonsa on haudattu Lempäälään.[1]
Vuonna 2003, kun Kokon syntymästä oli kulunut 100 vuotta, pystytettiin Lempäälän Myllyrannan tapahtumapuistoon Yrjö Kokon muistomerkki. Ajanki- tai Ajan pyörä -nimisen teoksen on suunnitellut Mikko Uotila, ja se sijaitsee puiston keskellä.[2]
Eränkävijä, luonnonsuojelija ja kirjailija
muokkaaKokko oli eränkävijä, joka kirjoitti Molli-nimisestä saksanseisojastaan, "maailman viisaimmasta koirasta", kokonaisen kirjan. Metsästystä ja kalastusta hän harrasti muun muassa asuessaan Ungelon torpaksi nimittämässään talossa Enontekiöllä. Kiirunoita hän ei ampunut eikä antanut koiransakaan pyytää. Kokon omat riistareseptit Riekkoa pakissa ja Kokon porokaarre julkaistiin Suomen Kuvalehden numerossa 9 vuonna 1958.
Kokon varhaisimpia tunnettuja tekstejä on hänen ylioppilasaineensa Yksimielisyys on voimaa, joka kuvaa leppälintujen puolustautumista variksia vastaan. Aine tunnetaan siitä, että opettaja hylkäsi sen, mutta ylioppilastutkintolautakunta antoi siitä laudatur-arvosanan.
Kokko muistetaan kirjailijana parhaiten sadustaan Pessi ja Illusia ja toiminnastaan Suomen laulujoutsenten pelastamiseksi. Hän teki uupumatta valistustyötä laulujoutsenen puolesta lukemattomin lehtikirjoituksin ja luennoin ja hänen kirjoistaan Laulujoutsen – Ultima Thulen lintu ja Ne tulevat takaisin tuli suomalaisen luonnonsuojelukirjallisuuden klassikoita. Hän etsi joutsenia yhdessä saamelaisen ystävänsä Sulo Rovan kanssa, jota hän laulujoutsenista kertovissa kirjoissaan kutsuu nimellä Niuniu. Itseään hän kutsuu samoissa kirjoissa nimellä Tiiti. He löysivät kaksi joutsenta ja antoivat niille nimet Marski ja Hanna. Hän on kertonut käyttäneensä joutseniin viisi vuotta työtä ja 3000 kilometriä kävelyä. Tarina kertoo innostuksen joutsenten pelastamiseen syntyneen hänen isänsä ammuttua aikoinaan joutsenen, joka täytettiin ja vietiin siihen kouluun, jota hän kävi Viipurissa.[3] Myöhemmin Kokko riitautui Sulo Rovan kanssa.
Kokko harrasti myös valokuvausta ja kuvitti itse suurimman osan kirjoistaan. Hänen tuotannolleen on ominaista faktan ja fiktion sekoittaminen. Lapin-kirjoissaan hän kuvasi luontoa ja tunturisaamelaista kulttuuria. 1950-luvulla hän tuli surulliseksi siitä, että uusi aika määräyksineen ja rajoituksineen saapui Tunturi-Lappiin ja monet vanhat tavat muuttuivat. Kokko viihtyi hyvin myös Kanariansaarilla. Hänen kirjansa saivat paljon suosiota tavallisten lukijoiden keskuudessa, mutta kirjallisuustieteilijöitä ne eivät juuri innostaneet, paitsi aikuisten satu Pessi ja Illusia. Siitä tehtiin myös baletti ja elokuva.
Tuotanto
muokkaa- Kotieläin – Anatomia ja fysiologia kouluja ja itseopiskelua vasten (1932)
- Pitäkää tulta vireillä (1941, näytelmä)
- Miglin joutsenet (1941, näytelmä)
- Pessi ja Illusia (1944)
- Neljän tuulen tie (1946)
- Laulujoutsen (1950)
- Sudenhampainen kaulanauha (1951)
- Hyvän tahdon saaret (1953)
- Ne tulevat takaisin (1954)
- Ungelon torppa (1957)
- Tunturi (1961)
- Täydennysmies (1962)
- Pessi ja Illusia (1963) (tekijän lyhentämä lastenpainos)
- Perheen jumppakirja (1963)
- Sota ja satu (1964)
- Molli, maailman viisain koira (1965)
- Alli, jäänreunan lintu (1966)
- Poro – Muistelus (1969)
- Parhaat ystäväni – Valikoima Yrjö Kokon eläinkuvauksia (1970)
Kirjallisuutta
muokkaa- Parkkinen J. 2003. Yrjö Kokko – sadun ja luonnon runoilija. WSOY, Helsinki. ISBN 951-0-28407-6
- Pekkanen T., Rauanheimo R. (toim.) 1947. Uuno Kailaasta Aila Meriluotoon. Suomalaisten kirjailijain elämäkertoja. WSOY, Helsinki.
- Ukkala, A. 2003. Tiettömän tien kulkija Yrjö Kokko. Metsästys & Kalastus 1/2003, s. 34-37.
Lähteet
muokkaa- ↑ Kirjailija Yrjö Kokko Lempäälässä Lempäälän seurakunta. Arkistoitu 5.4.2016. Viitattu 3.4.2016.
- ↑ Muistomerkit ja taideteokset Lempäälä. Viitattu 23.12.2020.
- ↑ Pohjoisen laulu: Sukupuuton partaalle metsästetty laulujoutsen palasi Suomeen Suomen Kuvalehti. Viitattu 3.4.2016.
Aiheesta muualla
muokkaa
- H. K. Riikonen ja Anneli Mäkelä-Alitalo: Kokko, Yrjö (1903 - 1977) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- J. Parkkinen: Yrjö Kokko jännityskirjailijana
- J. Parkkinen: Yrjö Kokko ja Kalevala
- J. Parkkinen: Saamelaisen identiteetin murros Neljän tuulen tie -romaanissa
- J. Parkkinen: Yrjö Kokko, kirjailija vai eläinlääkäri?
- J. Parkkinen: Yrjö Kokko luontokuvaajana?
- Kuurojen Liitto ry: Pessi ja Illusia viitottuna (Arkistoitu – Internet Archive)