Nuorukainen ja kaiku
| Nuorukainen ja kaiku (Ovidii Met. L. III. v. 355 etc.) Kirjoittanut Ovidius |
- Nuoren miehosen ajajan arkoja hirviä verkkoin
- Äkkäsi äänekäs Neittonen Kaiku, kun äänehen ej voi
- Vaiketa, ej myös ensiksi ikänä puhua taida.
- Viel’ oli Kaikulla ruumis, ej yksin ääntä; ja sentään
- Ej hän ääntävä suullaan enempää tehnyt kun nytkän:
- Monista sanosta viimmeset vaan hän kertoa voipi.
- Koska hän nyt siis nuorosen harhoissa rotkoissa käyvän
- Näki ja rakastui; hän jälkiä seurasi salaa.
- Mutta jot’ enemmän seurasi, enemmän sydänkin syttyi:
- Samaten, kun tulikivehen kastettu pihkanen tikku
- Vikkelä, likelle vietynä, valkian äkkiä ottaa.
- Usein mieli hän makeilla puheilla parihin mennä,
- Lausuin lempeitä pyyntöjä! vaan oli luontoa vastaan;
- Eikä se antanut alkaa. Mutta mit’ anto se, siihen
- Oli hän valmis: vartoon ääniä, joita hän kertois.
- Tapahtu, että jo poikanen, joukosta joutunut kauvas,
- Kirkasi: kukasta tääll’ on? Tääll’ on, vastasi Kaiku.
- Tämäpä ällästyi; myös, katsoin kaikille kulmin,
- Tiuskasi kovasti: Tule. Ja taas: Tule, tiuskasi Kaiku.
- Taas hän katsoi! vaan ej ketään tullut, ja sanoi:
- Miksis minua pakenet? Taas sai sanansa jälleen.
- Hän sano toisella äänellä: yhteen tulkamme täällä!
- Mieluisammin taas, kun muuhun mihinkän ääneen
- Vastaavainen, kertoi Kaikuna: Tulkamme täällä!
- Halulla sanojaan seuraten, meni hän metsästä maallen,
- Ja meni kiertoon kätensä ympäri toivotun kaulan.
- Poikanen pakeni: paeten, vie kätes halajamasta,
- Hän sano: ennemmä kuolisin, kuin saat minulta lupaa.
- Kaiku ei kertonut muuta kun: kuin saat minulta lupaa.
- Mettissä kätkee hänensä hyljätty, häpeäväiset
- Silmänsä lehdissä lymyten, asujen rotkoissa yksin.
- Rakkaus rampoo vielä; ja hyljätyn kivulla kasvaa.
- Valveella olevat murenet raukkaa ruumista runsii:
- Laihuus kuroo kettä ja kuivaa ilmohin nesteen;
- Ääni ja luut ainoastaan enää jäljellä orat.
- Ääni se pysyy. Luut taas kivuksi näkyvän kuuluu.
- Siitä hän mettissä kätkey: ej myös vuorella nähdä.
- Kaikilta kuullaan hän; vaan ääni nyt hänessä elää.
–ck.
Lähde: Morgonbladet 12.03.1846.