Tuska (Harmaja)

Tuska. Kirjoittanut Saima Harmaja

Minut yllätti tuska, se päälleni karkaa,

käsivarret sen ruhjovat povea arkaa,

sydän kuolee, se murtuu, ei kestä se, ei!

Miks heräsin? Heleitä unia nähden

ujot käteni poimivat taivaalta tähden.

Se on särkynyt, myrsky sen hohteen vei.

Tämä ei ole totta. Löi siipeni valhe.

Maailmani, tähteni murskasi valhe.

Olen kehässä tappavan noituuden.

Vie rinnasta hengen valtava kauhu.

Mua kietoo myrsky ja liekit ja sauhu

ja ma elän. – En kuolla voi, oi en!

Lumipälvissä äsken hymysi rinne,

tuli tuoksuen tuuli. – Vie minut sinne,

valon, ilmojen hohtoon huimaavaan!

Talo päälleni syöksyy! Pois seinien alta!

Keväthanget vaipuvat. – Korkealta

unen pilviä tuulet vie yli maan.

Tähän ei siis yltänyt rintani palo.

Vain hellää riemua huokuu salo,

ei suitsua vuori, ei vapise puu.

Minä tuskasta hiillyin. Mut yli pääni

yhä laulaa metsien autuas ääni

ja ihanat hongat kaareutuu.

Niin, Kärsimys, kasvosi vitkaan vaihtuu.

Syvin kauhu ja kipein häpeä haihtuu.

Sinut nään: olet äiti. Pois lapsesi vie.

Läpi hirveän aavikon soit minun tulla.

Nyt suo minun juoda. Yksin on sulla

veden elävän luokse valta ja tie.

Minä riemua pyysin. Mut elämän uuden

suo sekin vain rajoilla ajattomuuden

kun tuska jo on läpitunkenut sen.

Miks nyyhkytän? Tuskassa syvimmässä

itu riemun on. Mullassa pimeässä

on elämän siemen ihmeellinen.

Olen silmiltä soaistu, mitään en tiedä.

En taistella voi, voin antaa vain viedä,

vain uhrata tahtoni. Tutkimaton,

syvä kohtalo, hunnussa tuskan ja riemun

niin Olevan ainoille lähteille vie mun.

Miks vapisen? Ihmisen osa se on.

Lähde: Harmaja, Saima 1935: Sateen jälkeen: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.