Substantiivi

muokkaa

elatus (39)

  1. toimeentulo, ylläpito, elanto

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈelɑt̪us/
  • tavutus: e‧la‧tus

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi elatus elatukset
genetiivi elatuksen elatusten
elatuksien
partitiivi elatusta elatuksia
akkusatiivi elatus;
elatuksen
elatukset
sisäpaikallissijat
inessiivi elatuksessa elatuksissa
elatiivi elatuksesta elatuksista
illatiivi elatukseen elatuksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi elatuksella elatuksilla
ablatiivi elatukselta elatuksilta
allatiivi elatukselle elatuksille
muut sijamuodot
essiivi elatuksena elatuksina
translatiivi elatukseksi elatuksiksi
abessiivi elatuksetta elatuksitta
instruktiivi elatuksin
komitatiivi elatuksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo elatukse-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
elatus-

Etymologia

muokkaa

Sana on johdos verbistä elättää, joka puolestaan on johdettu ikivanhasta verbistä elää.[1] Substantiivin ensiesiintymät suomen kirjakielessä sisältyvät 1544 julkaistuun Mikael Agricolan Rucouskiriaan ja 1540-luvulle ajoitettuun Westhin koodeksiin Agricolan tekstistä Käsikirja ja Messu.[2]

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa
Yhdyssanat
muokkaa

elatusaine, elatusapu, elatusmaksu, elatustuki, elatusvelvollinen, elatusvelvollisuus

Aiheesta muualla

muokkaa
  • elatus Kielitoimiston sanakirjassa

Substantiivi

muokkaa

elatus (gen elatuse, part elatust)

  1. elatus, elanto, toimeentulon hankkiminen

Liittyvät sanat

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa
  • elatus Eesti Keele Instituutin viro–suomi-sanakirjassa (viroksi)

Viitteet

muokkaa
  1. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 111. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.
  2. Jussila, Raimo: Vanhat sanat: vanhan kirjasuomen ensiesiintymiä, s. 38. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1998. ISBN 951-746-008-2.
  NODES