riimu

Suomi

Tanskasta Vimosesta löydetty Vimosen kampa, jossa vanhimpia riimukaiverruksia.

Substantiivi

riimu (1)

1. riimukirjain

   Keski-Euroopan ja Skandinavian germaaniset kansat loivat omat riimukirjaimet vuoden 200 vaiheilla jKr.[1]

2. (harvinainen, murteellinen) juova, naarmu, viilto, raaputus (josta "riimun" merkitys "riimukirjain" eli "raaputettu kirjain")
3. hevosen kiinnisitomisessa käytettävä hihnoista ja soljista tehty laite, tallipäitset

   Hyvän riimun tulee olla ilman otsahihnaa, kaulaimen tapainen, helposti päähän saatava, mutta hevosen itsensä vaikeasti päästä poistettava. Tämmöinen riimu ei hiero eikä ahdista hevosen korvanjuuria, joten eläin tuonnempana päitsimiä päähän pantaessakaan ei aristele ja säästyy niinmuodoin monelta lyönniltä ja työnniltä, jotka sitävastoin runsaassa mitassa tulevat niiden hevosten osaksi, jotka on varsoina turmeltu sopimattomilla riimuilla.

4. (arkikieltä) teräsketju, kettinki

   Kuorma sidottiin riimuilla.

5. (kalastus) riimuverkon isompisilmäinen verkko

Ääntäminen

• IPA: /ˈriːmu/
• tavutus: rii‧mu

Käännökset

1. riimukirjain

englanti: rune ruotsi: runa

turkki: run viro: ruun

2. hevosen tallipäitset

englanti: halter ruotsi: grimma

turkki: yular

Liittyvät sanat

• kytkyt
• marhaminta
• turpakoppa
• valjaat

Johdokset

• verbit: riimuttaa
• substantiivit: riimustaminen, riimustus

Synonyymit

• päitset

Yhdyssanat

jenkkiriimu, köysiriimu, naruriimu, ratsuriimu, raviriimu, riimukalenteri, riimukirjain, riimukirjoitus, riimukivi, riimunnaru, riimunvarsi, riimusauva, riimuverkko

Aiheesta muualla

• riimu Kielitoimiston sanakirjassa