Akiyo Noguchi
Akiyo Noguchi (jap. 野口 啓代, Noguchi Akiyo, s. 30. toukokuuta 1989) on japanilainen kiipeilijä.
Akiyo Noguchi | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 30. toukokuuta 1989 |
Kansalaisuus | Japani |
Uran tiedot | |
Aktiivisena | 2005-2021 |
Pituus | 167 cm |
Aiheesta muualla | |
akiyonoguchi.com | |
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Maa: Japani | |||
Naisten kiipeily | |||
MM-kilpailut | |||
Hopeaa | Avilés 2007 | Boulderointi | |
Hopeaa | Innsbruck 2018 | Boulderointi | |
Hopeaa | Hachioji 2019 | Boulderointi | |
Hopeaa | Hachioji 2019 | Yhdistelmä | |
Pronssia | München 2005 | Köysi | |
Pronssia | München 2014 | Boulderointi | |
Pronssia | Pariisi 2016 | Boulderointi |
Noguchi aloitti kiipeilyn päädyttyään perheensä kanssa lomamatkalla ollessaan sattumalta kiipeilyseinän luo vuonna 2000. Matkan jälkeen Noguchi alkoi käydä paikallisella kiipeilysalilla. Hänen innokkuutensa huomattuaan hänen isänsä rakensi hänelle pienen harjoitteluseinän latoon.[1]
Noguchi on kilpaillut aikuisten kilpailuissa vuodesta 2005 lähtien, jolloin osallistui Münchenin MM-kilpailuissa köysikiipeilyyn ja boulderointiin. Hän saavutti samoissa MM-kilpailuissa ensimmäisen arvokisamitalin, kun oli kolmas köysikiipeilyssä. Boulderoinnissa hän oli 21. Hän voitti saman vuoden nuorten Aasian-mestaruuskilpailuissa köysikiipeilyn ja oli toinen nopeuskiipeilyssä. Ensimmäisen Aasian-mestaruuden Noguchi voitti 2006, kun hän voitti boulderoinnin mestaruuden. Vuoden 2007 MM-kilpailuissa Noguchi saavutti MM-hopeaa boulderoinnissa. Vuonna 2009 hän voitti kolme world cup -kilpailua. Saman vuoden MM-kilpailuissa hän oli viides boulderoinnissa, kahdeksas köysikiipeilyssä ja 31. nopeuskiipeilyssä. Hän kuitenkin voitti AM-kultaa boulderoinnissa ja AM-hopeaa köysikiipeilyssä saman vuoden AM-kilpailuissa. Vuonna 2010 Nohuchi voitti kaksi world cupin -kilpailua. Vuonna 2011 hän voitti neljä world cup -kilpailua. Vuoden 2011 MM-kilpailuissa hän oli boulderoinnissa viides.[2]
Vuonna 2012 Noguchi voitti kolme world cupin kilpailua. MM-kilpailuissa hän oli kuudes boulderoinnissa. Vuonna 2013 hän ei voittanut suuria kilpailuja, mutta vuonna 2014 hän voitti neljä world cupin kilpailua. Vuoden 2014 MM-kilpailuissa Noguchi oli kolmas boulderoinnissa ja yhdeksäs köysikiipeilyssä. Vuonna 2015 hän voitti yhden world cupin kilpailun. Aasian-mestaruuskilpailuissa hän saavutti AM-hopeaa boulderoinnissa ja oli neljäs köysikiipeilyssä ja 17. nopeuskiipeilyssä. Vuoden 2016 MM-kilpailuissa Noguchi oli kolmas boulderoinnissa. Aasian-mestaruuskilpailuissa 2016 hän voitti sekä köysikiipeilyn että boulderoinnin. Vuoden 2017 Aasian-mestaruuskilpailuissa Noguchi voitti boulderoinnin ja oli toinen köysikiipeilyssä. Vuonna 2018 hän voitti kolme world cupin kilpailua. Saman vuoden MM-kilpailuissa hän oli toinen boulderoinnissa, kahdeksas köysikiipeilyssä ja 45. nopeuskiipeilyssä ollen kokonaiskilpailun neljäs. Vuoden 2018 Aasian-mestaruuskilpailuissa Noguchi voitti kokonaiskilpailun, oli toinen köysikiipeilyssä, viides boulderoinnissa ja 22. nopeuskiipeilyssä. Vuoden 2019 MM-kilpailuissa Noguchi oli toinen boulderoinnissa ja yhteiskilpailussa.[2]
Noguchi lopetti kilpailun vuoden Tokion kesäolympialaisten jälkeen. Hän sai olympialaisiin paikan vuoden 2019 MM-kilpailujen yhteiskilpailun sijoituksensa perusteella. Ennen kisaamisen lopettamistaan Noguchi oli yksi vanhimmista IFSC:n kilpailuihin osallistuvista kiipeilijöistä.[1] Hän sijoittui olympialaisissa kolmanneksi.[3]
Vuonna 2021 Noguchi meni naimisiin Tomoa Narasakin kanssa. Narasaki on myös menestynyt kiipeilijä.[4]
Kilpailujen tuloksia
muokkaaMM-kisat
muokkaaLaji | 2005 | 2007 | 2009 | 2011 | 2012 | 2014 | 2016 | 2018 | 2019 |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Boulder | 21. | 2. | 5. | 5. | 6. | 3. | 3. | 2. | 2. |
Lead | 3. | 11. | 8. | - | - | 9. | - | 8. | 5. |
Nopeus | - | - | 31. | - | - | - | - | 47. | 34. |
Yhdistetty | - | - | - | - | - | - | - | 4. | 2. |
Aasianmestaruus
muokkaaLaji | 2006 | 2007 | 2009 | 2010 | 2015 | 2016 | 2017 | 2018 |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Boulder | 1. | 2. | 1. | 1. | 2. | 1. | 1. | 5. |
Lead | 2. | 4. | 2. | 2. | 4. | 1. | 2. | 2. |
Nopeus | - | - | - | - | 17. | - | 22. | 22. |
Maailmancup mitalit
muokkaaBoulder
muokkaaKausi | Kulta | Hopea | Pronssi | Yht. |
---|---|---|---|---|
2007 | - | 2 | 1 | 3 |
2008 | 1 | 1 | 1 | 3 |
2009 | 3 | 1 | 1 | 5 |
2010 | 2 | 1 | 1 | 4 |
2011 | 4 | 1 | - | 5 |
2012 | 3 | - | - | 3 |
2013 | - | 3 | 2 | 5 |
2014 | 4 | 1 | 2 | 7 |
2015 | 1 | 3 | - | 4 |
2016 | - | 1 | 2 | 3 |
2017 | - | 2 | 3 | 5 |
2018 | 3 | - | 4 | 7 |
2019 | - | 4 | - | 4 |
Yht. | 21 | 20 | 17 | 58 |
Lead
muokkaaKausi | Kulta | Hopea | Pronssi | Yht. |
---|---|---|---|---|
2008 | - | - | 1 | 1 |
2009 | - | 1 | - | 1 |
2010 | - | - | 2 | 2 |
2013 | - | 1 | - | 1 |
2014 | - | - | 1 | 1 |
2016 | - | 1 | - | 1 |
2018 | - | - | 1 | 1 |
2019 | - | 1 | - | 1 |
2021 | - | - | 1 | 1 |
Yht. | 0 | 4 | 6 | 10 |
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Who Is Akiyo Noguchi? - Why Japan's Legend Is Retiring In 2021 climbernews.com. 3.7.2021. Viitattu 28.4.2024.
- ↑ a b Akiyo Noguchi IFSC. Viitattu 9.4.2021. (englanniksi)
- ↑ Akiyo NOGUCHI olympics.com. olympics. Viitattu 28.4.2024.
- ↑ Japanese sport climbing stars Noguchi, Narasaki announce marriage english.kyodonews.net. 26.12.2021. Kyodo News. Viitattu 28.4.2024.
- ↑ a b c d Akiyo NOGUCHI digitalrock.de. digital ROCK. Viitattu 28.4.2024.
- ↑ Berry, Natalie: IFSC Lead and Boulder World Cup Innsbruck 2021 - Report ukclimbing.com. 29.7.2021. UKC. Viitattu 28.4.2024.