Alankomaiden siirtomaat

Alankomaiden siirtomaat tarkoittaa Alankomaiden eli Hollannin hallussa aikoinaan olleita siirtomaita. Alankomaiden siirtomaahistoria alkaa jo 1500-luvulla. Alankomaat oli Espanjan ja Portugalin jälkeen kolmas eurooppalainen valtio, joka alkoi hankkia itselleen siirtomaita.

Pohjois-Amerikassa New York oli alkujaan hollantilainen siirtokunta, jonka nimi oli tuolloin Uusi Amsterdam. Vuonna 1667 tehdyssä rauhansopimuksessa Alankomaat kuitenkin luovutti sen Englannille ja sai vastikkeeksi osan Guayanaa, nykyisen Surinamen Etelä-Amerikan rannikolla. Myös muutamat Karibianmeren saaret, Alankomaiden Antillit, ovat kuuluneet Alankomaille 1600-luvulta lähtien.

Hollantilaiset perustivat kauppa-asemia myös Intiaan ja aloittivat Kapmaan, Taiwanin ja Sri Lankan kolonisaation. Kapmaa ja Alankomaiden Intia joutuivat myöhemmin Britannialle. Nykyisin Etelä-Afrikassa sinne muuttaneiden hollantilaisten siirtolaisten, buurien, puhumasta hollannin kielestä on kehittynyt afrikaans.^[1]

Alankomaiden merkittävimmäksi siirtomaaksi muodostui kuitenkin Alankomaiden Itä-Intia eli nykyinen Indonesia, joka oli Alankomaiden hallinnassa 1600-luvulta toiseen maailmansotaan saakka, jolloin Japani miehitti sen vuonna 1942. Indonesia julistautui itsenäiseksi heti Japanista vapauduttuaan vuonna 1945, eikä Alankomaat enää sodan jälkeen kyennyt saamaan aluetta uudelleen hallintaansa, vaan joutui tunnustamaan Indonesian itsenäisyyden vuonna 1949.^[2] Alankomaille kuului myös Uuden-Guinean länsiosa, nykyinen Irian Jaya. Sekin oli toisen maailmansodan aikana Japanin miehittämänä, mutta joutui sodan jälkeen takaisin Alankomaiden haltuun, kunnes liitettiin Indonesiaan vuonna 1962.

Suriname taas itsenäistyi Alankomaista vuonna 1975. Aruba, Curaçao ja Sint Maarten ovat vielä nykyäänkin osa Alankomaita, muodostaen sen kanssa Alankomaiden kuningaskunnan liittovaltion.