Andienflamingo
Andienflamingo (Phoenicoparrus andinus) on Etelä-Amerikassa elävä flamingolintu. Se pesii ja ruokailee Andien suolaisilla ja emäksisillä vuoristojärvillä. Laji on flamingoista harvalukuisin.
Andienflamingo | |
---|---|
Uhanalaisuusluokitus | |
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
Kunta: | Eläinkunta Animalia |
Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
Luokka: | Linnut Aves |
Lahko: | Flamingolinnut Phoenicopteriformes[1] |
Heimo: | Flamingot Phoenicopteridae |
Suku: | Andienflamingot Phoenicoparrus |
Laji: | andinus |
Kaksiosainen nimi | |
Phoenicoparrus andinus |
|
Synonyymit | |
|
|
Katso myös | |
Koko ja ulkonäkö
muokkaaAndienflamingo kasvaa 1–1,4 metrin korkuiseksi. Sen siipiväli on 1–1,6 metriä ja paino 1,5–4,1 kiloa.[3] Sen ruumiinmuoto on muiden flamingojen kaltainen. Sen jalat ja kaula ovat pitkät. Pitkä, alaspäin kaartuva nokka on tyvestä keltainen, päästä musta.[4][5] Höyhenys on pääosin vaalean pinkin värinen. Etenkin yläruumis on heleän värinen. Päässä, kaulassa, rinnan yläosassa ja peitinsulissa on viininpunainen sävy. Käsisulissa on mustat laikut, jotka muodostavat kolmion muotoisen kuvion, kun siivet ovat suljettuina. Nuoret linnut ovat harmaita, ja niillä on hyvin juovikas selkäpuoli.[4] Jaloissa on kolme eteenpäin osoittavaa varvasta. Andienflamingo on ainoa flamingo, jolla on keltaiset jalat ja punainen täplä sierainten välissä.[3]
Levinneisyys ja elinympäristö
muokkaaAndienflamingoja tavataan pääosin vain Perun, Chilen, Bolivian ja Argentiinan Andeilla. Pieni noin 100 yksilön populaatio elää myös alangolla Laguna Mar Chiquitassa, Argentiinassa. Brasiliassa se on pelkkä vierailija.[1] Laji pesii yhteensä noin kymmenellä alueella, joista erityisesti Laguna Coloradassa ja muilla Lounais-Bolivian suolajärvillä, sekä Salar de Atacama -järvellä Chilessä ja Laguna de Salinas -järvellä Perussa.[6] Andienflamingot hankkivat ravintonsa 2300–4500 metrin korkeudessa sijaitsevista emäksisistä suolajärvistä, joiden suolapitoisuus on 10 kertaa suurempi kuin merissä.[5][7] Alueelle on usein tunnusomaista hyvin niukka kasvillisuus. Andienflamingo liikkuu pääasiassa järvien laguuneissa, joissa on pehmeäsedimenttinen pohja. Talveksi flamingot voivat laskeutua alemmas vuoristoon etsimään ravintoa. Andeilla pesii myös chilen- ja punanflamingoja, mutta andienflamingo tulee toimeen monipuolisemmassa ympäristössä kuin sukulaisensa.[3]
Elintavat
muokkaaAndienflamingot ovat parvilintuja, jotka voivat kerääntyä kymmenien tuhansien lintujen parviksi. Aggressioita tiedetään olevan vain pesiään vartioivien koiraiden välillä. Lajilla on monia viestintätapoja. Se voi muun muassa tervehtiä pariaan levittämällä siipiään näyttäen värejään. Lisäksi se voi myös ojentaa kaulansa ja kääntää pyrstöään ylös. Andienflamingot ääntelevät usein. Pitääkseen parvensa koossa ne päästävät hanhen törähtelyä muistuttavaa ääntä. Ne myös murahtelevat parittelun ja aggressioiden aikaan. Laji on päiväaktiivinen. Andienflamingot liikkuvat vuoden ympäri laguuneissa lammissa etsimässä ruokaa. Talveksi ne voivat laskeutua alempien korkeuksien järville.[3]
Andienflamingolla on vain vähän luontaisia vihollisia. Eteläamerikankettuihin kuuluva culpeo saattaa viedä munia ja vastakuoriutuneita poikasia. Myös petolinnut voivat saalistaa nuoria yksilöitä.[3]
Ravinto
muokkaaAndienflamingon pääravintoa ovat mikroskooppisen pienet yksisoluiset piilevät, joita flamingot siivilöivät vedestä. Ravinnoksi kelpaavat myös sinilevät eli syanobakteerit kuten Spirulina-suvun levät. Flamingot ruokailevat pitämällä nokkaansa ylösalaisin veden- tai sedimentinpinnalla ja siivilöivät vettä nokkansa läpi, jossa on harjamainen siiviläjärjestelmä. Jäykkä kieli toimii mäntänä.[7][3]
Lisääntyminen
muokkaaAndienflamingot ovat yksiavioisia. Ne pesivät suurissa, jopa tuhansien yksilöiden yhdyskunnissa, joissa voi pesiä myös kaksi muuta Andeilla pesivää flamingolajia. Pienimmissäkin yhdyskunnissa pesii noin 50 paria. Parittelu tapahtuu useimmin sadekaudella, sekä joulu-tammikuussa. Pesä rakennetaan kokonaan mudasta. Flamingot kaapivat nokallaan mutakasoja, jotka ne tasoittavat jaloillaan. Tämän jälkeen ne tekevät kasan päälle suppilomaisen kuopan. Ne kaivavat pesän ympärille myös pienen vallihaudan. Pesät ovat lähellä toisiaan, ja ovat tavallisesti noin 30 sentin korkuisia. Naaras muni pesään yhden seitsemän sentin pituisen vaaleanpinkin munan, joka painaa keskimäärin 113–141 grammaa. Molemmat vanhemmat osallistuvat haudontaan ja poikasten hoitoon. Munien haudonta-aika on 27–31 päivää.[3]
Poikasilla on vaaleanharmaa untuvapeite. Niitä ruokitaan maitomaisella eritteellä, joka on peräisin vanhempien ylemmästä ruoansulatuselimistöstä.[4] Untuvikot viipyvät pesässä ensimmäiset 5–8 päivää, kunnes ne kerääntyvät omiin poikasryhmiinsä, joihin voi kuulua satoja poikasia. Poikasryhmistä huolehtii muutama aikuinen flamingo. Kuuden viikon ikäisinä ne pystyvät jo suojelemaan itseään, mutta vanhemmat ruokkivat niitä vielä useita kuukausia. Niitä ruokitaan vielä silloinkin, kun poikaset ovat saaneet aikuiselle tyypillisen veden suodatukseen soveltuvan nokan. Poikaset itsenäistyvät 6–10 kuukauden ikäisinä. Andienflamingot saavuttavat sukukypsyyden 3-6 vuoden iässä, jolloin ne saavat aikuisen höyhenpuvun.[3]
Uhat ja suojelu
muokkaaAndienflamingo on maailman harvinaisin flamingolaji. IUCN luokittelee sen vaarantuneeksi lajiksi.[7] Sen kanta käsittää vain alle 34 000 yksilöä.[4] Lajin kanta väheni 1980-luvun puolivälistä seuraavan 15 vuoden aikana 24 %. Andienflamingot ovat pitkäikäisiä ja huonosti lisääntyviä lintuja, joten kannan toipuminen kestää pitkään. Pesimäalueiden syrjäisyydestä huolimatta niihin kohdistuu kasvavia paineita. Suojeltujen alueiden ulkopuolella andienflamingoja metsästetään yhä. Useimmat tapetut flamingot ovat nuoria yksilöitä. Niitä metsästetään lihan, höyhenten ja rasvan takia. Rasvan uskotaan joissain Andien osissa parantavan tuberkuloosia. Metsästys ei kuitenkaan ole laajamittaista. Munien keruu on lajille paljon suurempi uhka, erityisesti silloin kun munia kerätään myyntiin, eikä vain omaan käyttöön. Tämä oli erityisen yleistä 1950-luvulla ja 1980-luvun alkupuolella.[7] Andienflamingojen munia kerättiin 1900-luvun puolivälissä vuosittain tuhansia.[5] Lisäksi andienflamingon elinympäristöä uhkaavat pesimäalueiden läheisyydessä lisääntyvä kaivostoiminta. Kaivosoperaatiot muuttavat jokien virtauksia, ja alueen ilmastossa on tapahtunut muutoksia. Flamingot ovatkin kärsineet vedenkorkeuden vaihteluista. Kuivuus on aiheuttanut ravintopulaa, ja tulvat ovat tuhonneet lintujen pesiä.[4][5] Kuivuus on vähentänyt rajusti Pohjois-Chilen kantoja.[3] Muita ongelmia ovat vesistöjen saastuminen ja ihmistoiminnan aiheuttama häirintä, jotka voivat johtaa pesinnän epäonnistumiseen.[4]
Andienflamingo kuuluu CITES-sopimuksen liitteeseen yksi. Lisäksi neljä pesimäaluetta on ainakin jollain tasolla suojeltu.[4] Andienflamingon tarhaus on vaikeaa,[3] mutta Wildfowl and Wetlands Trust -järjestö pitää Slimbridgessä Englannissa yllä lajin tarhakantaa.[5]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c BirdLife International: Phoenicoparrus andinus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 24.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Phoenicopterus andinus (TSN 562024) itis.gov. Viitattu 8.4.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j Jacob Meyers: ADW: Phoenicoparrus andinus: Information 2006. University of Michigan Museum of Zoology. Viitattu 16.6. 2010.
- ↑ a b c d e f g Amy-Jane Beer, Pat Morris: Encyclopedia of Endangered Animals, s. 157. Grange Books plc, 2005. ISBN 1-84013-797-5
- ↑ a b c d e ARKive: Andean flamingo - Phoenicoparrus andinus - Information - ARKive 2003. Wildscreen. Arkistoitu 14.6.2010. Viitattu 16.6. 2010.
- ↑ Andean Flamingo (Phoenicoparrus andinus) - BirdLife species factsheet 2010. BirdLife International. Viitattu 16.6. 2010.
- ↑ a b c d Amy-Jane Beer, Pat Morris: Encyclopedia of Endangered Animals, s. 156. Grange Books plc, 2005. ISBN 1-84013-797-5