Australiankehrääjät
Australiankehrääjät (Aegothelidae) on Australaasiassa elävä kehrääjälintuheimo. Heimoon kuuluu BirdLifen mukaan yksi suku ja kymmenen lajia.[1][2] Ne ovat harvoin nähtyjä lintuja, eikä useimpien lajien elintavoista tiedetä paljoakaan. Useimmat tästä linturyhmästä saadut tiedot on kerätty tunnetuimmasta ja laajimmalle levinneestä lajista, australiankehrääjästä (Aegotheles cristatus). Se on heimon ainoa laji jota tavataan avoimissa metsissä ja pensaikkoalueilla, muut elävät yksinomaan kosteissa trooppisissa metsissä. Kaikki lajit ovat yöaktiivisia hyönteissyöjiä, jotka viettävät päivänsä yleensä puunonkaloissa tai lehvästön suojissa. Pesäkin on yleensä puunonkalossa, johon naaras munii yhdellä kerralla 1-5 valkoista munaa.
| Australiankehrääjät | |
|---|---|
 Juovakehrääjä (Aegotheles bennettii) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Kehrääjälinnut Caprimulgiformes |
| Heimo: |
Australiankehrääjät Aegothelidae Bonaparte, 1853 |
| Suvut | |
|
|
| Katso myös | |
|
|
|
Koko ja ulkonäkö
muokkaa
Australiankehrääjien tuntomerkit sijoittuvat kehrääjien ja pöllökehrääjien välille.[3] Niillä on myös pöllöjen piirteitä.[4] Eri lajit muistuttavat suuresti toisiaan. Pituus ja koko vaihtelevat lajeittain. Ne ovat kuitenkin pöllökehrääjiä pienempiä. Pienimmät lajit ovat kottaraisen, suurimmat kyyhkyn kokoisia.[3] Pienin laji on 15 sentin pituinen,[4] mutta suurimmat heimon jäsenet ovat 30 sentin pituisia. Paino on lajista riippuen 29-85 grammaa. Australiankehrääjien pää on suuri ja silmät ovat isot ja pyöreät. Litteä, kärjestä pyöristynyt nokka on sitä vastoin varsin pieni.[5][6] Nokka onkin hennompi ja lyhyempi kuin pöllökehrääjillä[4] ja useimmilla muilla kehrääjälinnuilla.[3] Se on osittain pitkien otsahöyhenten peittämä ja sitä ympäröivät tuntoharjaksiksi muuttuneet melko pitkät höyhenet. Kita aukenee suureksi ja kitalakea peittää pehmeä nahka, josta tosin puuttuu varsinaisten kehrääjien kitalaelle ominainen runsassuoninen aistinkerros.[3] Jalat ovat melko pitkät, mutta varpaat ovat pienet ja heikot. Pyrstö on pyöreäpäinen ja suhteellisen pitkä,[4] siivet pitkät ja pyöristyneet.[5] Pyrstörauhanen on hyvin kehittynyt. Australiankehrääjiltä puuttuvat puuterihöyhenet ja samoin umpisuoli.[3]
Höyhenys on tummasävyinen. Sen väri vaihtelee harmaasta punertavanruskeaan. Vatsapuoli on yleensä vaaleampi. Useilla lajeilla on sekä harmaita, että punertavia värimuotoja. Saman lajin eri värimuodot elävät kumpikin sillä alueella, johon niiden väritys sopii paremmin.[5] Usein niiden höyhenyksessä on myös sekavia juovia tai täpliä.[5][6]
Levinneisyys ja elinympäristö
muokkaaAustraliankehrääjien levinneisyys rajoittuu nykyään Australaasiaan.[7] Useimmat lajit elävät Uudessa-Guineassa,[6] mutta niitä tavataan myös Australiassa, Tasmaniassa, Uudessa-Kaledoniassa sekä Molukeilla.[4] Heimon pääasiallista elinympäristöä ovat luonnontilaiset trooppiset alankometsät. Australiankehrääjä elää myös avoimilla metsämailla ja pensaikkoalueilla.[5] Uuden-Guinean lajeista jotkin, kuten sinettikehrääjä ja arfakinvuorikehrääjä ovat vuoristometsien asukkeja, kun taas toiset lajit kuten pikkusinettikehrääjä ja juovakehrääjä elävät alankometsissä.[6]
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN luokittelee seitsemän lajia elinvoimaiseksi ja kaksi lajia puutteellisesti tunnetuksi.[7] Toistaiseksi vain uudenkaledoniankehrääjä on uhanalainen. Tästä äärimmäisen uhanalaisesta lajista tunnetaan vain yksi kerätty yksilö ja yksi varma havainto.[6]
Elintavat
muokkaaAustraliankehrääjät ovat kehrääjien tavoin hyvin piilottelevia lintuja, eikä niiden elintavoista tiedetä paljoakaan.[4] Suurin osa heimon elintavoista saadusta informaatiosta koskee australiankehrääjää (Aegotheles cristatus). Muiden lajien elintavoista, ravinnosta tai lisääntymisbiologiasta tiedetään hyvin niukasti ja joidenkin kohdalla ei lainkaan.[6] Australiankehrääjät ovat yöeläimiä ja niitä näkee liikkeellä yleensä hämärän aikaan, pilvisellä säällä ja harvoin myös päivällä.[4] Hyvästä suojaväristä huolimatta ne viettävät suuren osan valoisasta ajasta puunkolossa[3] tai lehvästön suojissa. Vaikka ne eivät olekaan liikkeellä päiväsaikaan, niiden surisevia tai sihiseviä kutsuhuutoja kuulee puunkoloista. Australiankehrääjän oleskelun puussa voidaan varmistaa koputtamalla puunrunkoa, jolloin lintu kurkistaa kolostaan pöllön tapaan ja sihisee häiritsijälle. Jos häirintää jatketaan, lintu lentää läheiselle oksalle ja kääntyy tuijottamaan suoraan tunkeutujaa. Tämä vaikuttaa kuitenkin turhalta kun ottaa huomioon, että australiankehrääjät pystyvät kääntämään päätään 180 astetta.[4]
Useimpien lajien ääntelystä tiedetään vain vähän. varoitusäänten lisäksi jotkin niistä päästävät möreitä ”owrr” tai kimakoita ”kee”-ääniä, aavemaisia huutoja, vihellyksiä tai kaakatusta.[5] Australiankehrääjien lento on suoraviivaisempaa kuin kehrääjillä ja pöllökehrääjillä. Oksilla ne istuvat yleensä poikittain eivätkä muiden kehrääjälintujen tapaan pitkittäin.[4] Heimon lajit eivät koskaan asetu pöllökehrääjille ja pökkelökehrääjille tyypilliseen oksantynkäasentoon.[3] Vaikka australiankehrääjät liikkuvat yleensä yksikseen, niiden uskotaan pariutuvan eliniäksi. Ne eivät juuri tee vaelluksia, vaan pari pysyy samalla reviirillä vuoden ympäri.[5]
Ravinto
muokkaaAustraliankehrääjien ravinto koostuu enimmäkseen lentävistä hyönteisistä.[5] Toistaiseksi kuitenkin vain kahden lajin saalisvalikoimasta on saatu kunnollista tietoa. Australiankehrääjä syö erilaisia hyönteisiä, etenkin kovakuoriaisia, muurahaisia, heinäsirkkoja ja hepokatteja. Sille kelpaavat myös hämähäkit ja tuhatjalkaiset. Vuorikehrääjän saaliseläimet ovat lähinnä kovakuoriaisia, mutta pienemmissä määrin se nappaa myös yöperhosia, kärpäsiä, heinäsirkkoja ja kastematoja. Aiemmin australiankehrääjien uskottiin nappaavan saaliinsa pitkien lentomatkojen aikana, mutta todellisuudessa ne tekevät hyönteisiä napatessaan vain lyhyitä pyrähdyksiä. Linnut istuskelevat istumapaikallaan ja lentävät sieppaamaan havaitsemansa saaliin riippumatta siitä sijaitseeko hyönteinen tai muu ravintoeläin ilmassa, maassa, puunrungolla vai kasvillisuuden joukossa.[6]
Lisääntyminen
muokkaa
Australiankehrääjien pesinnästä saadut tiedot koskevat lähinnä australiankehrääjää. Muiden lajien kohdalla tietoa on vain vähän.[5] Heimon jäsenet pesivät yleensä puunonkaloissa, mutta joskus myös kalliojyrkänteillä[6] tai maatörmien käytävissä. Toisinaan kolot on pehmustettu lehdillä tai untuvilla, yleensä ne kuitenkin ovat paljaat. Soidinmenoista ei tiedetä juuri mitään.[4] Naaras munii yhdellä pesintäkerralla 1-5 munaa.[6] Ne ovat valkoisia, joskus täplikkäitä, muodoltaan lähes pyöreitä ja halkaisijaltaan 2-3 senttiä.[4] Kaikkien australiankehrääjälajien lajien munankuoret ovat epätavallisen paksuja. Syytä tähän ei tiedetä.[6] Molemmat vanhemmat osallistuvat poikasten hoitoon[4] ja ainakin australiankehrääjällä molemmat myös hautovat. Tämän lajin haudonta-aika kestää noin 26 päivää ja poikaset ovat kuoriutuessaan valkoisen untuvan peitossa.[4] Poikaset tulevat lentokykyisiksi 21-29 päivän kuluessa, muista lajeista ei ole tietoa.[6] Australiassa ja luultavasti myös muualla voi syntyä kaksi poikuetta vuodessa.[4]
Luokittelu
muokkaaAustraliankehrääjät on perinteisesti sijoitettu kehrääjälintuihin.[8] Erään DNA-tutkimuksen mukaan australiankehrääjät erosivat muiden lahkon lajien yhteisestä kehityslinjasta vähän alle 19 miljoonaa vuotta sitten, eli pian sen jälkeen kuin kehrääjä- ja pöllölintujen esivanhemmat erkanivat toisistaan. Erään toisen DNA-DNA-hybridisaatio tutkimuksen mukaan heimo olisi eronnut muista lahkon lajeista jo noin 44 miljoonaa vuotta sitten.[9] Monet tutkijat kuitenkin arvelevat, että australiankehrääjät olisivat lähempää sukua kiitäjälinnuille kuin kehrääjälinnuille. Australiankehrääjien lähimpinä sukulaisina on aiemmin pidetty pöllökehrääjiä. Tämä käsitys on ilmeisesti joistain yhteisistä anatomista piirteistä huolimatta väärä. Joka tapauksessa australiankehrääjät erkanivat muiden kehrääjälintuheimojen kehityslinjoista kaikkein varhaisimmin.[8] Ranskasta on löydetty myöhäiseltä eoseenikaudelta peräisin olevia fossiileja, jotka saattavat kuulua australiankehrääjille. Mioseenikauden keskivaiheille ajoitettuja fossiileja on löydetty myös Uudesta Etelä-Walesistä, Australiasta.[9] Vielä muutama tuhat vuotta sitten Uudessa-Seelannissa eli Megaegotheles novaezealandiae -niminen australiankehrääjälaji, joka oli lähes, ellei kokonaan lentokyvytön.[6]
Lähteet
muokkaa- ↑ Högmander, H., Björklund, H., Hintikka, J., Lokki, J., Södersved, J. & Velmala, W.: Maailman lintulajien suomenkieliset nimet 2018. BirdLife Suomi. Arkistoitu 8.2.2018. Viitattu 17.2.2018.
- ↑ Search results BirdLife International. Viitattu 17.2.2018.
- ↑ a b c d e f g Tuulikki Lahti, Kalevi K. Malmström, Marja Martin ja Kari Tuominen: ZOO Suuri eläinkirja 4, s. 118. WSOY, 1979. ISBN 951-0-08249-X
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n (toim.) Kangasniemi, Kaija: Kodin suuri eläinkirja 1 : A-Haa, s. 188. Weilin + Göös, 1978. ISBN 951-35-1704-7
- ↑ a b c d e f g h i Tim Harris (toim.): National Geographic Complete Birds of the World, s. 150. National Geographic, 2009. ISBN 978-1-4262-0403-6
- ↑ a b c d e f g h i j k l (toim.) Perrins, Christopher: The encyclopedia of Birds, s. 343. Oxford University Press, 2009. ISBN 978-0-19-956800-0
- ↑ a b Owlet-nightjars (Aegothelidae) The Internet Bird Collection. Viitattu 23.1 2011.
- ↑ a b Mayr, Gerald: Osteological evidence for paraphyly of the avian order Caprimulgiformes (nightjars and allies). (PDF) 2002. Journal of Ornithology. Viitattu 23.1. 2011.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b David Thomas Holyoak: Nightjars and their allies: the Caprimulgiformes, s. 21, 25-26. Oxford University Press, 2001. ISBN 0 19 854987 3 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 23.01.2011). (englanniksi)