Béla III

Béla III (n. 1148– 23. huhtikuuta 1196) oli Árpád-sukuun kuulunut Unkarin kuningas vuosina 1173–1196. Hänen aikanaan Unkarista tuli eteläisen Keski-Euroopan johtava valtio, ja häntä on pidetty Árpád-suvun kuninkaista suurimpana.

Béla III, miniatyyrikuva Chronicon Pictum käsikirjoituksessa 1358

Béla III:n sinetti

Béla III:n kasvojen rekonstruktio, Magyarságkutató Intézet (Unkarilaisuudentutkimuksen instituutti), Emese Gábor 2023

Suku ja nuoruus

Béla oli kuningas Géza II:n ja Kiovan ruhtinattaren Efrosinja Mstislavan (n. 1130 – n. 1193) toiseksi vanhin poika. Hänen syntymävuodestaan ei ole tarkkaa tietoa, mutta koska Géza II:n ja Efrosinjan tiedetään menneen naimisiin 1146 ja heidän esikoisensa Tapani III:n syntyneen seuraavana vuonna, Bélan voi arvella syntyneen 1148 tai pian sen jälkeen.

Bélan nuoruudesta ja kasvatuksesta ei tiedetä juuri mitään, ennen kuin hän 1160-luvun alussa sai hallittavakseen herttuakunnan, jonka hänen isänsä oli perustanut nykyisen Kroatian ja Dalmatian alueille vahvistaakseen asemaansa valtataistelussa veljiään Tapania (István) ja Ladislausta (László) vastaan. Géza II:n jälkeen valtaistuimelle noussut Tapani III joutui jatkamaan tätä taistelua setiään vastaan, ja kamppailuun sekaantui myös Bysantin keisari Manuel I Komnenos, joka ensiksi tuki Gézan veljeä Tapania (vastakuninkaana Tapani IV). Kun ilmeni, että Tapani IV:llä ei ollut mahdollisuuksia päästä Unkarissa valtaan, keisari Manuel teki Tapani III:n kanssa sopimuksen, jonka johdosta Tapanin veli Béla päätyi vuonna 1163 Bysantin hoviin.

Bysantin hovissa Béla sai toisen nimen Aleksios sekä korkean, aiemmin vain keisareille kuuluneen arvonimen despotes, ja hänet kihlattiin keisarin tyttären Marian (1152–1182) kanssa. Béla sai luultavasti bysanttilaiselle ylimykselle kuuluvan koulutuksen sekä oppia valtiotaidossa, ja häntä pidettiin keisarin vallanperijänä. Vuonna 1169 tilanne muuttui, kun keisari Manuelille syntyi poika, joka myös sai nimekseen Aleksios ja josta tuli uusi kruununperillinen. Béla menetti despotes-arvonimensä, hänen kihlauksensa Marian kanssa purettiin ja vuonna 1170 hän sai puolisokseen keisarin vaimon sisarpuolen, Agnes (Anna) de Châtillonin, joka oli Antiokian ruhtinaan Raynald de Châtillonin ja ruhtinatar Constanzen tytär. Samana vuonna nuoripari matkusti Antiokiaan ja Jerusalemiin, ja tässä yhteydessä Béla lahjoitti Jerusalemin johanniittaritareille suuren rahasumman. Lahjoituskirjassa hän nimittää itseään "Unkarin, Dalmatian ja Kroatian herttuaksi", mikä viittaa siihen, että Bysantin kruununperillisen aseman menetettyään hän oli päättänyt taas tavoitella Unkarin kruunua.

Kuningas

Tapani III kuoli 4. maaliskuuta 1172, joidenkin lähteiden mukaan myrkytykseen, ja syyllisiksi on arveltu Bélan käskyläisiä. Unkarissa toimivat Bélan kannattajat lähettivät heti valtuuskunnan Bysanttiin kutsumaan Bélaa valtaistuimelle, ja tämä saapui paikalle, tukenaan keisari Manuelin lähettämiä joukkoja. Unkarissa tosin oli kannattajia myös Bélan nuoremmalla veljellä Gézalla (n. 1150–ennen 1210), ja Gézaa tuki hänen äitinsä, leskikuningatar Efrosinja. Lisäksi Gézaa kannatti Esztergomin arkkipiispa Luukas (Lukács), joka kieltäytyi kruunaamasta Bélaa kuninkaaksi. Lopulta kruunauksen toimitti 13. tammikuuta 1173 Székesfehérvárissa paavi Aleksanteri III:n käskystä Kalocsan arkkipiispa. Kääntymällä paavin puoleen Béla vahvisti myös hyvät välinsä lännen kirkkoon.

Valtaan päästyään Béla vangitutti veljensä Gézan, mutta tämä pääsi vuonna 1174 pakenemaan Itävaltaan herttua Henrik II Jasomirgottin turviin, jonka poika Leopold noihin aikoihin avioitui Bélan ja Gézan sisaren Helenan (Ilona) kanssa. Kun Henrik ei suostunut luovuttamaan Gézaa takaisin Unkariin, Béla yhdessä Böömin ruhtinaan Soběslav II:n kanssa teki useita hävitysretkiä Itävaltaan. Géza yritti lopulta paeta Böömin kautta Saksaan, mutta Soběslav vangitsi hänet ja palautti Unkariin. Myös äitinsä, leskikuningatar Efrosinjan, Béla antoi vangita ja karkotti tämän myöhemmin Pyhälle maalle, missä Efrosinja vietti loppuelämänsä Jerusalemin Pyhän Theodosioksen luostarissa.

Kuningaskunnan hallintokeskuksena oli edelleen Esztergom, jonne Béla rakennutti 1180-luvulta lähtien uuden linnan ja tuomiokirkon. Kaupungissa toimi myös rahapaja, jossa 1190-luvulla lyödyissä hopearahoissa nähtiin ensi kerran Unkarin vaakunassa siitä lähtien käytetty kaksoisristi. Toinen tärkeä keskus oli Unkarin kuninkaiden perinteinen kruunauskaupunki Székesfehérvár, jossa kuningas joka vuosi 20. elokuuta, Pyhän Tapanin muistopäivänä, istui oikeutta ja kuunteli alamaistensa valituksia. Hallitusaikansa loppupuolella Bélan tiedetään mielellään oleskelleen Óbudassa. Bélan aikaan Unkariin asettui premonstratenssi- ja cistersiläismunkkeja, joille perustettiin useita luostareita ja jotka vaikuttivat merkittävästi mm. maanviljelyksen kehittymiseen. Lisäksi Béla tuki Esztergomin johanniittoja, Nitran ja Pannonhalman luostareita.

Ulkopolitiikassaan Béla toimi taitavasti tasapainoillen idän ja lännen välillä ja käytti hyväkseen aikansa suurvaltojen (Saksa, Bysantti, paavinistuin) sotaväsymystä. Keisari Manuelin kuoltua 1180 hän hyökkäsi Balkanille ja valloitti Bysantille kuuluneita alueita nykyiseen Serbiaan ja Bulgariaan asti, mutta Sisilian Vilhelm II:n hyökättyä Bysanttiin hän teki rauhan ja antoi keisari Isaak II:lle puolisoksi tyttärensä Margareetan (Margit). Kesällä 1189 Saksan Fredrik Barbarossan ristiretkeläisjoukot kulkivat Unkarin läpi ja otettiin siellä vieraanvaraisesti vastaan. (Ristiretkeläisten mukaan päästettiin lähtemään myös tähän asti vankeudessa istunut kuninkaan veli Géza, joka sittemmin asettui Konstantinopoliin, missä käytti nimeä Johannes ja perusti perheen.) Kun ristiretkeläisten ja Bysantin keisarin välit kärjistyivät, Béla asettui tukemaan Bysanttia ja esti siten aseellisen konfliktin puhkeamisen.

Béla yritti tehdä vuonna 1188 valtaamastaan Galitsiasta nuoremman poikansa Andreaksen apanaasin ja auttoi Bysantin keisari Isaak II Angelosta bulgaareja vastaan. Vuosina 1192–93 hän kävi vielä menestyksekkään sodan Dalmatiassa Venetsiaa vastaan mutta joutui Balkanilla vetäytymään Serbiasta. Hänen suunnitelmissaan saattoi olla vielä sota Bulgariaa vastaan, mutta sitä hän ei ehtinyt aloittaa, ennen kuin kuoli 23. huhtikuuta 1196.

Avioliitot ja jälkeläiset

Ensimmäisen puolisonsa, Antiokian Agneksen (Anne de Châtillon, n. 1154 – n. 1184) kanssa Béla sai ainakin kuusi lasta:

• Unkarin kuningas Imre (1174 – 30. syyskuuta/marraskuuta 1204)
• Margareeta (unk. Margit; 1175–1223 jälkeen), solmi kolme avioliittoa:
  • ensin Bysantin keisari Isaak II Angeloksen kanssa, heille syntyi kaksi poikaa;
  • toisen kerran 1204 Thessalonikan kuningas Boniface de Montferrat’n kanssa, heille syntyi yksi poika;
  • kolmannen kerran noin vuoteen 1216 mennessä ranskalaisen ritari Nicholas I de Saint-Omerin kanssa, heille syntyi kaksi poikaa.
• Unkarin kuningas Andreas II (unk. András; n. 1177– 21. syyskuuta 1235)
• Salamon (kuoli lapsena)
• Tapani (unk. István) (kuoli lapsena)
• Constantia (unk. Konstancia, tšek. Konstancie Uherská, n. 1180– 6. joulukuuta 1240), avioitui 1199 Böömin kuningas Ottokar I:n kanssa, heille syntyi yhdeksän lasta.

Ensimmäisen puolisonsa kuoltua Béla ilmeisesti suunnitteli avioliittoa Bysantin tai Englannin prinsessan kanssa, mutta sai lopulta vuonna 1186 puolisokseen Ranskan kuninkaan Filip II:n sisaren Margareetan (ransk. Marguerite de France, unk. Margit; 1158–1197). Tämä oli Ranskan Ludvig VII:n ja tämän toisen puolison Kastilian infanta Constanzen (1140–1160) tytär. Margareeta oli aiemmin ollut naimisissa Englannin prinssin ja Normandian herttuan Henrik Nuoren (1155–1183) kanssa, ja tästä avioliitosta oli syntynyt 19. kesäkuuta 1177 poika William, joka kuoli kolme päivää myöhemmin. Bélan ja Margareetan avioliitto oli lapseton.

Kuolema ja perintö

Béla III kuoli 23. huhtikuuta 1196. Ennen kuolemaansa hän määräsi perillisekseen poikansa Imren. Nuoremmalle pojalleen Andreakselle hän jätti perinnöksi maita ja rikkauksia sekä tehtäväksi järjestää ristiretki Pyhälle maalle.

Béla haudattiin toivomuksensa mukaan ensimmäisen vaimonsa viereen Székesfehérvárin Pyhän Neitsyen basilikaan, Unkarin kuninkaiden kruunauskirkkoon. Hänen hautansa löydettiin kirkon raunioista 1848, ja kuningasparin jäännökset siirrettiin uuteen hautapaikkaan Budapestiin, Budan linnavuoren Matiaksenkirkkoon. Sittemmin niitä on analysoitu useaan otteeseen, viimeksi yksityiskohtaisessa geneettisessä tutkimuksessa 2010-luvulla. Tämän yhteydessä Bélasta ja hänen ensimmäisestä vaimostaan laadittiin yksityiskohtaiset kasvorekonstruktiot. Béla oli aikansa mitoilla fyysisesti poikkeuksellisen suuri mies, 190 cm pitkä. (Se tieteellisillä foorumeilla julkaistu tieto, että Bélan jäännökset edustavat haploryhmä R1a:ta, levisi Unkarissa 2010-luvun lopulla julkiseen keskusteluun myös erheellisenä tulkintana, että "geneettinen tutkimus olisi osoittanut, että Árpád-suvun kuninkaat eivät olleet suomalais-ugrilaisia" – todellisuudessa genetiikka ei pysty tätä väitettä todistamaan eikä kumoamaan.)

Béla III oli taitava valtiomies, jonka hovia pidettiin yhtenä Euroopan loistokkaimmista. Oman aikansa valtionpäämiehistä häntä on verrattu Fredrik I Barbarossaan ja Englannin Henrik II:een, ja häntä on pidetty Unkarin keskiaikaista kuninkaista suurimpana. Bélan hallituskaudella Árpád-dynastia saavutti voimansa huippupisteen. Saatuaan suuria rikkauksia perintömaistaan ​​dynastia sai Serbian ja Galitsian hallintaansa ja teki Unkarista suuren ja mahtavan valtakunnan, joka Bélan kuoleman jälkeen alkoi jälleen heiketä.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Béla III Wikimedia Commonsissa