Brian Wilson

Brian Douglas Wilson (s. 20. kesäkuuta 1942 Inglewood, Kalifornia) on yhdysvaltalainen muusikko, laulaja, lauluntekijä ja tuottaja, joka tunnetaan parhaiten The Beach Boys -yhtyeen perustajana ja pääasiallisena säveltäjänä, sovittajana ja tuottajana. Häntä pidetään yhtenä tärkeimmistä ja vaikutusvaltaisimmista pop-säveltäjistä.

Brian Wilson
Brian Wilson vuonna 2012.
Henkilötiedot
Syntynyt	20. kesäkuuta 1942 Inglewood, Kalifornia
Kansalaisuus	Yhdysvallat
Ammatti	muusikko, laulaja, lauluntekijä, tuottaja
Lapset	Carnie ja Wendy Wilson
Sukulaiset	veljet Carl ja Dennis Wilson
Muusikko
Laulukielet	englanti
Aktiivisena	1961–
Tyylilajit	popmusiikki
Soittimet	laulu, bassokitara, kosketinsoittimet ym.
Yhtyeet	The Beach Boys
Levy-yhtiöt	Capitol Records, Brother Records, Sire Records ja Reprise Records
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Kotisivut
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
Infobox OK

Elämä ja ura

Varhainen elämä

Brian Wilson syntyi Inglewoodissa Kaliforniassa 20. kesäkuuta 1942 keskiluokkaiseen perheeseen. Hänen isänsä Murry oli heikohkosti menestynyt lauluntekijä, joka kuritti lapsiaan joskus ankarasti.

Wilsonin veljekset Brian, Dennis ja Carl sekä heidän serkkunsa Mike Love esiintyivät yhdessä yksityistilaisuuksissa 1950-luvulla. Kun heidän koulukaverinsa Al Jardine liittyi mukaan, pojat perustivat yhtyeen The Pendletones, joka vaihtoi myöhemmin nimekseen The Beach Boys. Brian soitti yhtyeessä bassokitaraa ja lauloi.

Kultakausi 1961−1966

Wilson soittamassa bassokitaraa The Beach Boyssa vuonna 1964.

Wilson ohjasi The Beach Boysin kansainväliseen suosioon. Hän sävelsi ja tuotti yhtyeelle vuosina 1962−1967 sarjan pop-klassikoita: "Surfin' USA", "Fun, Fun, Fun"," "I Get Around," "Help Me, Rhonda," "California Girls," "Wouldn’t It Be Nice," "God Only Knows", "Good Vibrations" ja "Heroes and Villains.". Samaan aikaan hän tuotti ja sävelsi myös monille muille yhtyeille ja artisteille, kuten Jan & Deanille ja The Honeysille.

Wilson alkoi 1960-luvun puolivälin tienoilla viedä yhtyeensä kevyttä surffi- ja hauskanpitomusiikkia uuteen suuntaan. Hän oli jättäytynyt yhtyeen kiertueilta vuoden 1964 lopussa saatuaan hermoromahduksen. Samalla hän pystyi keskittymään täysin sävellys- ja studiotyöhönsä. Tuloksena oli vuoden 1966 Pet Sounds -albumi, jonka musiikin Wilson teki sanoituksia lukuun ottamatta lähes kokonaan yksin. Albumi on musiikillisesti hyvin monimutkainen ja tuotannoltaan innovatiivinen. Levy-yhtiö ja muut Beach Boysin jäsenet vastustivat Wilsonin uutta suuntaa, eikä albumi omana aikanaan ollut suuri menestys. Sitä pidetään kuitenkin nykyisin The Beach Boysin parhaana albumina, ja esimerkiksi The Beatlesin Paul McCartney on kutsunut sitä omaksi suosikkialbumikseen, joka toimi myös tärkeimpänä innoituksena The Beatlesin Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band -albumille.

Pian Pet Soundsin julkaisemisen jälkeen Wilson viimeisteli jo Pet Soundsin aikaan alkunsa saaneen kappaleensa, klassikoksi nousseen "Good Vibrations" (1967). Se nousi listaykköseksi ja rohkaisi Wilsonia jatkamaan samalla tyylillä seuraavallekin albumilleen.

SMiLE ja romahdus 1966−1971

Wilsonin mielenterveys oli horjunut jo usean vuoden ajan. Hän kertoi vuonna 1991 alkaneensa kuulla häiritseviä ääniä unissaan jo vuonna 1963, ja seuraavana vuonna äänet yleistyivät ja pahenivat sekä alkoivat muistuttaa Wilsonin isän käyttämiä solvauksia. Myöhemmin Wilson kertoi halventavien äänien alkaneen vasta kun hän oli alkanut käyttää psykedeelejä. Wilsonin käytös muuttui vaiheittain omituisemmaksi, ja hänestä tuli pakkomielteinen ja vainoharhainen.

Odotusten ja paineiden alaisena Wilson rupesi työstämään teosta, josta hän suunnitteli "teinisinfoniaa Jumalalle". Yhdessä lyyrikkonsa Van Dyke Parksin kanssa hän rupesi kuumeisesti toteuttamaan Smile-albumia, jossa heidän oli tarkoituksena porautua syvälle Amerikan historiaan ja kokeilla popmusiikin rajoja. Levyä äänitettiin useissa studioissa yhtä aikaa, ja lopputuloksena oli valtava määrä erilaisia muunnelmia, ottoja ja versioita teemoista, jotka olivat välillä hyvinkin lyhyitä palasia kokonaisuudesta. Kasautuvat paineet levy-yhtiön ja muun yhtyeen, erityisesti Mike Loven suuntaan, raskas huumeiden käyttö yhdistettynä mielenterveysongelmiin ja lohduton aikataulujen venyminen sai lopulta Wilsonin epäilemään koko hanketta. Valtavan ennakkomainonnan saanut levy pantiin lopulta jäihin toukokuussa 1967.

Smilen epäonnistuminen oli Wilsonille valtava henkilökohtainen ja ammatillinen pettymys, minkä seurauksena hän masentui pitkäksi aikaa ja vetäytyi omiin oloihinsa. Hän luopui Beach Boysien levyjen tuottajan roolistaan ja syöksyi seuraavina vuosina vuosikymmeniä kestäneisiin huumeiden ja skitsoaffektiivisen häiriön varjostamiin henkilökohtaisiin ongelmiin. Tämän jälkeen The Beach Boysit äänittivät Wilsonin kotistudiossa erittäin sekavan kokoelman Smilen kappaleista tehtyjä versioita, joista päällimmäisenä kuuluu ryhmän huumeiden sekoittama mielentila ja taiteellisen määränpään puute. 1960- ja 1970-lukujen taitteessa hän osallistui vaihtelevalla roolilla The Beach Boysien levyjen sävellystyöhön, mutta suunnan menetys näkyi töissä. Iloisen Kalifornian tulkin sijaan lauluissa kuultiin synkän henkilökohtaisen murheen raastamaa yksinäistä kulkijaa, kuten Surf’s Up -albumilta löytyvässä laulussa "Till I Die" vuodelta 1971: "I´m a leaf on a windy day, pretty soon I´ll be blown away".

Synkät vuodet 1972−1989

Wilson tuottajanpöydän takana vuonna 1976.

1970-luvun alun studioyritykset hiipuivat lopulta täysin, ja Wilson käytti lopulta kaiken aikansa ylensyöntiin, nukkumiseen ja huumeiden käyttöön. Hänen lähipiirinsä kutsui apuun ristiriitaisen maineen saaneen terapeutin tohtori Eugene Landyn saadakseen Wilsonin työskentelemään ja ylipäätään nousemaan yläs aamuisin. Wilson piristyi hoidosta siinä määrin, että vuonna 1976 hän osallistui ensimmäistä kertaa yhtyeen konsertteihin sitten vuoden 1964. Hän myös äänitti muutamia uusia levyjä, tosin välttävällä menestyksellä. Landy diagnosoi Wilsonilla paranoidisen skitsofrenian, joka myöhemmin korjattiin skitsoaffektiiviseksi häiriöksi.

The Beach Boysin manageri Stephen Love erotti Landyn vuonna 1976 katsottuaan, että psykiatri kontrolloi Wilsonin elämää ja uraa jo liikaa. Landyn lähdettyä Wilson oli vuosikausien ylensyömisen, juopottelun ja huumeidenkäytön jälkeen lihonut vuonna 1982 jo 130 kilogramman painoiseksi, ja hänen mielenterveytensä oli taas heikentynyt. Hänen lähipiirinsä pyysikin Eugene Landyltä jälleen apua. Tämä suostui sillä ehdolla, että kukaan ei saisi puuttua hänen menetelmiinsä. Myös Wilson saatiin suostuteltua Landyn hoitoihin. Landy määräsi Wilsonin muuttamaan heti Havaijille, missä hänet pantiin laihduttamaan ja vieroittumaan päihteistä. Landysta tuli useaksi vuodeksi Wilsonin ylin auktoriteetti.

Wilson hoikistui ja tervehtyi Landyn hoidossa parissa vuodessa. Hän kuntoili, teki musiikkia ja liikkui jälleen ihmisten ilmoilla, tosin aina kaitsijoidensa valvonnassa. Landy kontrolloi joka hetkeä Wilsonin elämässä, myös tämän naissuhteita ja musiikkiuraa. Hän määräsi sen, minkä kappaleiden parissa Brianin pitäisi työskennellä, ja hän myös antoi Wilsonille omia ja naisystävänsä sanoituksia sävellettäväksi. Wilson kertoi, ettei hänen annettu soittaa perheelleen tai ystävilleen yhdeksään vuoteen.

Keväällä 1988 Kalifornian lääketieteellinen lautakunta nosti syytteen Landya vastaan, osittain Landyn ja Wilsonin suhteen johdosta. Kanteen mukaan Landyn luomat henkilösuhteet olivat aiheuttaneet toisille osapuolille tunne-elämän vahinkoja, riippuvuutta ja taloudellista hyväksikäyttöä. Myöhemmin myös Wilsonin/Beach Boysin perikunta nosti syytteet Landya vastaan. Keväällä 1989 Landy pakotettiin luopumaan psykologin toimiluvastaan. Koska Landy oli kuitenkin lakannut toimimasta Wilsonin terapeuttina jo 1987, miesten liikesuhde jatkui entisellään. Landy myös salakirjoitti itseään imartelevia osia Wilsonin omaelämäkertaan, joka ilmestyi vuonna 1991. Kun Wilsonissa oli havaittu Landyn vaarallisen runsaasti määräämien psykotrooppisten lääkkeiden aiheuttamaa pakkoliikeoireyhtymää, Landy haastettiin jälleen oikeuteen. Santa Monican korkein oikeus määräsi vuonna 1991 Landyn irrottautumaan Wilsonin elämästä, ja päätös tuli voimaan helmikuussa 1992.

Toipuminen ja sooloura 1988−

Wilson aloitti soolouransa albumilla Brian Wilson (1988), jolta julkaistiin single "Love and Mercy". Albumi ja single eivät myyneet yhtä hyvin kuin samaan aikaan julkaistu The Beach Boysin "Kokomo", joka nousi singlelistan ykköseksi.

Wilsonin toista sooloalbumia Sweet Insanity ei koskaan julkaistu, sillä Wilsonin levy-yhtiö Sire torjui sen. Wilson aloitti seuraavaksi uudelleen yhteistyön 1960-luvun lauluntekijäpartnerinsa Van Dyke Parksin kanssa. Kaksikko julkaisi albumin Orange Crate Art (1995), jonka laulut ovat Parksin tekemiä ja Wilsonin laulamia. Wilsonista tehtiin dokumenttielokuva, jonka soundtrackin Wilson julkaisi albumilla I Just Wasn’t Made for These Times (1995). Sitä seurasi vuonna 1998 albumi Imagination.

Wilson alkoi tehdä soolokiertueita taustayhtyeensä kanssa 2000-luvun alussa. Häneltä julkaistiin livealbumit Live at the Roxy Theatre (2000) ja Pet Sounds Live (2002), jolla hän esitti Beach Boysin Pet Sounds -albumin kappaleita. Wilsonin seuraava studioalbumi oli Gettin' In Over My Head (2004). Samana vuonna Wilson vihdoin esitti Beach Boysin julkaisemattoman SMiLE-albumin musiikin konsertissa Lontoon Royal Festival Hallissa. Hän äänitti laulut studiossa huhtikuussa 2004 albumille Smile, joka voitti Grammy-palkinnon. Albumin julkaisun jälkeen Wilson teki maailmankiertueen.

Wilsonin seuraava albumi oli joulualbumi What I Really Want for Christmas (2005), jota seurasi konseptialbumi That Lucky Old Sun (2007). Seuraavalla albumillaan Brian Wilson Reimagines Gershwin (2010) Wilson tulkitsee George Gershwinin lauluja, joista kaksi oli Wilsonin viimeistelemiä Gershwinin perikunnan luvalla. Albumilla In the Key of Disney (2011) Wilson esittää 11 klassista Disney-laulua.

Wilson liittyi väliaikaisesti takaisin The Beach Boysiin vuonna 2012 yhtyeen kiertueelle ja uudelle studioalbumille That's Why God Made the Radio. Sen jälkeen Wilson ei ole osallistunut Mike Loven ja Bruce Johnstonin ylläpitämän yhtyeen toimintaan.

Wilson esiintymässä vuonna 2017.

Wilsonin seuraavalla studioalbumilla No Pier Pressure (2015) esiintyy useita vierailevia artisteja, mukaan lukien kolme Beach Boysin entistä jäsentä. Vuonna 2016 Wilson teki Pet Sounds -albumin 50-vuotisjuhlakiertueen ja julkaisi livealbumin Brian Wilson and Friends. Seuraavana vuonna Wilsonilta julkaistiin hänen 30-vuotisen soolouransa ajalta kokoelmalevy Playback: The Brian Wilson Anthology, jolla on myös kaksi aiemmin julkaisematonta kappaletta.

Wilsonin muistelmateos I Am Brian Wilson julkaistiin vuonna 2016. Teos julkaistiin suomeksi nimellä Valoa ja varjoja. Muistelmat (Like, 2017).

Wilson esiintyi ensimmäisen kerran Suomessa Pori Jazzeilla heinäkuussa 2017, jolloin hän esitti yhtyeineen Pet Sounds -albumin kokonaisuudessaan, The Beach Boysin muuta tuotantoa sekä omaa soolotuotantoaan. Yhtyeessä olivat mukana myös Al Jardine ja hänen poikansa Matt.

Wilson oli vuonna 2019 kiertueella yhdessä Al ja Matt Jardinen, entisen Beach Boys -kitaristin Blondie Chaplinin sekä The Zombies -yhtyeen kanssa. Hän esiintyi kiertueella vielä 2022.

Vuonna 2024 Wilsonilla oli diagnosoitu dementia. Oikeuden asiakirjojen mukaan Wilson ei kykene huolehtimaan asianmukaisesti omista henkilökohtaisista tarpeistaan fyysisen terveyden, ruoan, vaatteiden tai suojan osalta. Hänen vaimonsa Melinda, joka toimi hänen edunvalvojanaan, kuoli vuoden 2024 tammikuussa. Sen jälkeen hänen perheensä pyrki siirtämään hänet managereittensa edunvalvontaan.

Vaikutteet ja tyyli

Wilson kertoi vuonna 2015 haastattelussa oppineensa rock and rollin kirjoittamisesta Chuck Berryn levyiltä ja tuottamisesta Phil Spectorin levyiltä. Harmonioita hän kertoo oppineensa monenkin artistin musiikista. Wilsonin mukaan The Beatles oli hänelle tärkeä innoituksen lähde, mutta he eivät kuitenkaan vaikuttaneet Wilsonin musiikkiin.

Hyvin varhain todettu lahjakkuus auttoi Wilsonia kehittymään nopeasti taitavaksi laulajaksi, säveltäjäksi sekä studiotuottajaksi huolimatta oikean korvan täydellisestä kuuroudesta. Hänen musiikkinsa ominaispiirteitä on tapa käyttää moniäänisiä lauluosuuksia, orkesterille sovitetut teokset, sekä varsinkin 1960-luvun puolenvälin jälkeen kokeilevat rakenteet. Piirteet ovat erityisen selkeästi kuultavissa Wilsonin SMILE-kauden sävellyksissä.

Wilsonin täydellisyydenkaipuu studiotilanteissa on usein ajanut muut yhtyeen jäsenet sekä Wilsonin käyttämät studiomuusikot läkähdyksen ja turhautumisen partaalle. Osittain tästä syystä alun perin julkaisematta jäänyttä levyä "Smile" äänitettiin pahimmillaan kolmessa studiossa yhtä aikaa, ja lopputuloksena levy oli tuhansien eri äänitysten ja ottojen sekava palapeli, jonka Wilson lopulta viimeisteli vasta 38 vuoden jälkeen vuonna 2004. Phil Spectorin tavoin Wilson käyttää stereokuvan sijasta levyillään yhä monomiksausta, mikä ei hänen mukaansa liity kuurouteen.

Perhe

Wilsonin ensimmäinen vaimo oli Marilyn Rovell. He menivät naimisiin vuonna 1964 ja saivat kaksi tytärtä ennen eroaan vuonna 1979. Tyttäret Carnie Wilson ja Wendy Wilson esiintyvät Wilson Phillips -triossa, joka ylsi vuonna 1990 ilmestyneellä ensialbumillaan Wilson Phillips jättimenestykseen USA:ssa ja muualla maailmassa. Yhtye esiintyy yhä.

Wilsonin toinen vaimo oli Melinda Kae Ledbetter (s. 1946), jonka hän tapasi vuonna 1986 ja nai vuonna 1995. Wilson kuvaili vaimoaan "pelastajakseen". Hänestä tuli Wilsonin manageri. Vaimonsa tuella Wilson pystyi viimeistelemään Smile-albuminsa. He adoptoivat viisi lasta. Melinda Wilson kuoli vuoden 2024 tammikuussa.

Diskografia

Katso myös: The Beach Boysin diskografia

Sooloalbumit

• Brian Wilson (1988) US #54
• I Just Wasn't Made for These Times (1995) UK #59
• Orange Crate Art (1995) (Brian Wilson & Van Dyke Parks)
• Imagination (1998) US #88; UK #30
• Live at the Roxy Theatre (2000)
• Pet Sounds Live (2002)
• Gettin' in over My Head (2004) US #100; UK #53
• Smile (2004) US #13; UK #7
• What I Really Want for Christmas (2005) US #200
• That Lucky Old Sun (2008)
• Brian Wilson Reimagines Gershwin (2010) US #1 (Billboard Jazz Charts)
• In The Key Of Disney (2011)
• No Pier Pressure (2015)

Lähteet

• Immonen, Tenho: The Beach Boys : Kalifornian bändi. Määritä julkaisija! ISBN 9789529421299

Mediaa

• Bill Pohlad: Love & Mercy (USA, 2014) Elämäkertaelokuva.
• Brent Wilson: Brian Wilson: Long Promised Road (2021) Dokumenttielokuva.

Aiheesta muualla

• Brian Wilsonin virallinen kotisivu
• Epävirallinen fanisivu: "Cabinessence: web page for Brian Wilson"