Caecilius Statius

Caecilius Statius (k. noin 220–166 eaa.) oli arkaaisen ajan roomalainen komediakirjailija, jonka tuotanto on säilynyt vain fragmentaarisesti. Hänen aikalaisiaan roomalaisista näytelmäkirjailijoista olivat Ennius, Plautus ja Terentius.

Elämä

Caecilius Statiuksen elämästä tiedetään jokseenkin vähän. Hän kuului kelttiläistä alkuperää olevaan, Pohjois-Italiassa asuvien insubrien heimoon. Syntymävuodesta ei tiedetä mitään varmaa, mutta tutkijat ovat päätyneet esittämään hänen syntymäajakseen 220-lukua eaa. Joidenkin lähteiden mukaan hän oli kotoisin Mediolanumista (nyk. Milano), joka oli insubrien asuttaman alueen tärkein keskus. Caecilius Statius päätyi Roomaan mitä ilmeisimmin sotavankina roomalaisten ja insubrien käymien taisteluiden seurauksena. Insubrit kärsivät tappion roomalaisille Clastidiumin taistelussa vuonna 222, jolloin roomalaiset saivat Mediolanumin haltuunsa ensi kerran. Viimeinen kamppailu roomalaisten ja insubrien välillä käytiin vuosina 200–194, ja oletettavaa on, että Statius tuli Roomaan näihin aikoihin. Hän päätyi orjaksi Caeciliusten perheeseen. Caeciliukset vapauttivat hänet ja hän omaksui perheen nimen itselleen. Statius-nimestä tuli lisänimi, jota myöhempinä aikoina käytetään harvoin, ja esimerkiksi klassisen kauden kirjailijat viittaavat häneen lähinnä Caeciliuksena. Hänen mahdollisesta etunimestään ei ole mitään tietoa. Statius-nimi on herättänyt kiinnostusta tutkijoiden keskuudessa. Aulus Gellius käsitteli aihetta jo antiikissa; hänen mukaansa Statius oli orjan nimi, ja siksi myös orjana Roomaan saapuneen Caecilius Statiuksen nimi. Todennäköisesti Statius oli kuitenkin yleinen itaalinen individuaalinimi ja Statiuksen alkuperäinen nimi.

Jos Caeciliuksen syntymävuosi on tuottanut tutkijoille päänvaivaa, niin ongelmia on myös hänen kuolinvuotensa selvittämisessä. Hieronymuksen mukaan Caeciliuksen elämä päättyi Enniuksen kuolemaa seurannenna vuonna. Enniuksen kuolinvuodesta ei kuitenkaan ole täyttä varmuutta, vaan sen on ehdotettu olevan joko 169 tai 168 eaa. Em. vuosi on peräisin Cicerolta , toinen Hieronymukselta . Ongelmia tuottaa myös Suetoniukselta peräisin oleva maininta nuoresta Terentiuksesta, joka luki Andria-näytelmäänsä vanhalle Caeciliukselle. Kyseisen näytelmän tiedetään ilmestyneen vasta vuonna 166, joten tämä siirtäisi Caeciliuksen kuolinhetkeä myöhemmäksi. Tätä mainintaa on pidetään kuitenkin anekdoottina, jolla ei ole pohjaa tosielämässä ja oletettavasti Caecilius olikin tuona kyseisenä ajankohtana jo kuollut.

Tuotanto

Vapautettuna Caecilius pääsi Ennuksen tuttavapiiriin ja hän aloitti kreikkalaismallisten komedioiden (fabula palliata) kirjoittamisen uuden attikalaisen komedian tyyliin. Hieronymus mainitsee hänen olleen Enniuksen contubernalis, joka voi tarkoittaa paitsi sotilastoveria kuin asuinkumppaniakin. Jotkut tutkijat ovat tulkinneen Caecliuksen olleen Enniuksen oppilas. Vaikka miesten välisen suhteen laadusta ei ole täyttä varmuutta, on selvää, että he olivat tuttavia keskenään. Jotkut tutkijat uskovat Caeciliuksen valinneenkin komedian välttääkseen kilpailuasetelman tragedioita kirjoittavan Enniuksen kanssa.

Aluksi Caeciliuksen komediat eivät saavuttaneet suurtakaan suosiota, mikä saattoi johtua hänen puutteellisista latinantaidoistaan. Myöhemmin kuitenkin tulivat maine ja kunnia myös Caeciliuksen tuotannon osaksi ja Caecilius nostettiin latinankielisen kirjallisuuden suurten nimien joukkoon. Ensimmäisellä vuosisadalla eaa. elänyt runoilija Volcacius Sedigitus nosti muodostamassaan runoilijakaanonissaan Caeciliuksen ensimmäiselle sijalle fabula palliatan kirjoittajista, kun Plautus sai tyytyä toiseen sijaan ja Terentius vasta kuudenteen. Volcacius Sedigituksen ohella Caeciliusta ihailivat useat muut antiikin kirjailijat, esimerkiksi Varro kiittelee hänen näytelmiensä juonikuvioita ja Horatius tyylin arvokkuutta (gravitas). Cicero kuitenkin moittii Caeciliusta huonoksi latinistiksi.. Vaikka useat antiikin auktorit Caeciliusta ylistivätkin, jää hän usein vaille suurta huomiota kirjallisuudenhistoriassa. Tämä johtuu siitä, ettei Caeciliuksen näytelmistä ole meille säilynyt kuin jokseenkin vähäinen määrä fragmentteja, joista suurin osa on vain yhden tai korkeintaan kahden säkeen mittaisia. Säilyneitä fragmentteja on 177 kappaletta ja ne jakautuvat 194 säkeeseen. Näytelmien nimiä tunnetaan yli neljäkymmentä ja kaikki hänen näytelmänsä edustavat fabula palliata -komediaa. Näytelmien otsikot ovat joko kreikankielisiä (32 kpl), latinankielisiä (8 kpl), tai sitten niillä on sekä latinan- että kreikankielinen nimi (2 kpl). Kaikki fragmentit ovat peräisin Caeciliusta kommentoineilta, myöhemmiltä kirjailijoilta. Tärkein tässä yhteydessä lienee 300-luvulla vaikuttanut grammaatikko Nonius Marcellus, jolta on peräisin noin sata Caecilius-lainausta. Aulus Gellius on säilyttänyt pisimmän fragmentin vertaillessaan Caeciliuksen näytelmää Plocium Menandroksen samannimiseen (Plokion) esikuvan kanssa.

Caeciliusta on perinteisesti pidetty välittäjänä Plautuksen ja Terentiuksen toisistaan poikkeavien kirjoitustyylien välillä, sattuuhan hän ajallisesti näiden kahden kirjailijan välille. Caeciliuksen tyylissä on paljon yhteistä Plautuksen kanssa, mutta mahdollisesti hän oli uskollisempi kreikkalaisille esikuvilleen, joista tärkein on ehdottomasti em. Menandros. Tämän vuoksi ja siksi, että hänen näytelmien kreikankielisten nimien osuus on ylivoimainen, on ajateltu Caeciliuksen pyrkineen Plautusta enemmän tuomaan kreikkalaista vaikutusta roomalaiseen komediaan. Aulus Gelliuksen vertailu kahden auktorin välillä paljastaa kuitenkin Caeciliuksenkin mukailleen kreikkalaisia esikuvia melko vapaasti.

Kirjallisuutta

A. Caecilius-editiot

• Cecilio Stazio: I frammenti, a cura di Tommaso Guardì, Italia 1977
• Remains of old latin I: Ennius, Caecilius, edited and translated by E.H. Warmington, London 1988

B. Tutkimuskirjallisuus

• G.B. Conte: Latin Literature, A History, original Italian-language edition: Letteratura latina: Manuale storico dalle origini alla fine dell’impero Romano, translated by J.B. Solodow, Baltimore and London 1994
• G.E. Duckworth: The Nature of Roman Comedy - A study in popular entertainment, Princeton 1952
• W.M. Lindsay: A short historical latin grammar, Oxford 1915
• L.R. Palmer: The latin language, London 1954
• J.Wright: Dancing in Chains: The Sylistic Unity of the Comoedia Palliata, Rome 1974