Deutsche Grammophon
Deutsche Grammophon on saksalainen vuonna 1898 perustettu Euroopan vanhin toimiva levy-yhtiö. Muun muassa äänilevyjen valmistajana tunnettu yhtiö on nykyisin klassiseen musiikkiin erikoistunut levymerkki vuodesta 1948 alkaen ja yhä levy-yhtiö, joka on vuodesta 1999 ollut osa Universal Music Groupia.
| Deutsche Grammophon | |
|---|---|
 |
|
| Emoyhtiö | Universal Music Group |
| Perustettu | 1898 |
| Perustajat | Emile Berliner, Joseph Berliner, Jacob Berliner |
| Jakelijat | Universal Classics |
| Tyylilajit | taidemusiikki, viihdemusiikki, jazz, iskelmämusiikki. big band, be-bop |
| Kotimaa | Saksa |
| Kotisivu | |
Historiaa
muokkaaDeutsche Grammophonin perustajista Emile Berliner oli vuonna 1851 Saksassa syntynyt yhdysvaltalainen gramofonin, gramofonilevyn, mikrofonin ja siten äänilevyteollisuuden monipuolinen keksijä. Vuonna 1870 hän otti tarjotun paikan vastaan Yhdysvaltoihin sekatavarakauppaan Washingtoniin. Myöhemmin hän työskenteli Bell Telephone Companyn puhelintehtaalla käyden vuodesta 1873 alkaen sähkötekniikan iltakursseja. Emil sai 75 000 dollaria vuonna 1877 patentistaan keksimäänsä mikrofoniin Bell Telephone Companylta. Käydessään 1881 Saksassa Emil perusti veljensä kanssa Hannoveriin J. Berliner - Telefonfabrik puhelintehtaan, jonka tiloihin perustettiin myöhemmin äänitepuristamo Deutsche Grammophon. Deutsche Grammophon on maailman vanhin yhä toiminnassa oleva levy-yhtiö.[1]Emil Berliner lähetti veljenpoikansa Joseph Sandersin Yhdysvalloista Saksaan perustamaan yhtiötä.[2]
Saksalainen äänilevytehdas
muokkaaDeutsche Grammophon GmbH:n perustivat vuonna 1898 veljekset Joseph, Jacob ja Emile Berliner Hannoveriin. Yhtiö toimi Emil Berlinerin E. Berliner's Gramophone -yhtiön Saksan sivuhaarana ja Englantiin aiemmin samana vuonna perustetun Gramophone Companyn, The Gramophone Co. Ltd. emoyhtiön äänitetehtaana. Vuonna 1900 uuden yhtiön Deutsche Grammophon AG:n pääkonttori perustettiin Berliiniin, kun omistajaksi tulivat lisäksi Orpheus Musikwerke GmbH ja mainittu The Gramophone Co. Ltd.
Deutsche Grammophon perustettiin puristamaan gramofonilevyjä Britannian markkinoille Gramophone Companylle. Emile Berlinerin hydrauliset puristimet hankittiin Yhdysvalloista. Lisäksi yhtiö perusti oman levymerkin Grammophon. Vuonna 1907 Hannoverin tehtaassa oli jo 200 äänitteen puristuskonetta, kun uutuutena kaksipuolinen äänilevy tuli markkinoille.[3]
Polyphon-Grammophon-Konzernin aika
muokkaaBerlinerin veljesten kotikaupungissa Hannoverissa alkuun toimineella yhtiöllä oli yhteyksiä amerikkalaiseen Emile Berlinerin Victor Talking Machine Companyyn ja brittiläiseen emoyhtiöönsä Gramophone Companyyn, mutta suhteet viilenivät ensimmäisen maailmansodan sytyttyä ja koska Saksan hallitus otti haltuunsa vihollisen omaisuutena Deutsche Grammophonin ja Brittiläisen Gramophonen sijoitukset Saksassa. Saksalainen Polyphonmusikwerke AG.[4] osti yhtiön valtiolta 24. huhtikuuta 1917.[3][5][6]
Jo 1913 miltei kaikki Deutsche Grammophonin liiketoiminta oli siirretty Hayesiin Middlesexiin Englantiin emoyhtiö Gramophone Companylle.[7] Vuonna 1916 Deutsche Grammophon oli suljettuna ja uusi omistaja sai lähinnä toimimattoman yhtiön vuonna 1917.
Vuonna 1924 Deutsche Grammophonen omistajan Polyphonen vuonna 1913 perustama Polydor levymerkki valjastettiin kansainvälisille markkinoille Saksan ulkopuolelle[3] muun muassa vientiyhtiönä Britanniaan. Vuosisadan alun ajan Deutsche Grammophonen tehtaan tuotteita oli jo viety muutenkin laajalti muihin maihin. Tuolloin muun muassa Polyphon, Polyphon Musik ja Englannissakin Polyphon Recordin korvannut Pilot Record olivat tuttuja tuotteita Deutsche Grammophonen äänitetehtaalta vähitellen joka maanosassa. Polyphon Musikin levyjä omine numerosarjoineen on julkaistu ainakin 36 maassa tai alueella. Muun muassa eri kokoisia tuotteita teki yhteisen omistajan Polyphonwerke AG tehdas Berliinissä. Kun Joseph Berliner kuoli vuonna 1928 ja Emile Berliner seuraavana vuonna, niin tehtaassa puristettiin liki 10 miljoonaa levyä vuodessa ja työntekijöitä oli jo 600.
Vielä Emil Berlinerin eläessä 8. toukokuuta 1925 hänen englantilainen yhtiönsä The Gramophone Co. Ltd perusti sodassa menetetyn Deutsche Grammophonen tilalle Electrola GmbH yhtiön Saksaan. Electrola käytti nyt myös emonsa His Master's Voice, HMV-levymerkkiä ja Victor -levymerkkiä, joilla oli kummallakin Nipper-koira logossaan.[8] Samana vuonna englannin emoyhtiö Gramophone osti Columbia Graphophone Company Ltd. yhtiön, josta johtuen Electrolasta tuli vuonna 1931 Emilen uraa jatkaneen Electrical and Musical Industries Ltd.EMIn tytäryhtiö.
Uusi Deutsche Grammophon GmbH
muokkaaLopulta vuonna 1932 Deutsche Grammophon ja omistaja Polyphon yhdistettiin ja pääkonttori siirtyi jälleen Hannoveriin. Polydor tuli siten yhteiseen yhtiöön. Pian Leipzigin tehdas lopetettiin. Heikon myynnin ja velkakriisin vuoksi vuonna 1937 yhtiö perustettiin jälleen Deutsche Grammophon GmbH nimisenä, kun rahoittajat olivat Deutsche Bank ja Telefunken Gesellschaft.
Vuonna 1941 yhtiön osti sähköalan yhtiö Siemens & Halske. Levymerkki Siemens Spezial perustettiin klassiselle musiikille ja Siemens Polydor viihdemusiikille. Toisen maailmansodan tuhottua sekä tehtaan että pääkonttorin yhtiö avasi pienen valmistamon Berliiniin, kunnes tehdas ja pääkonttori jälleen rakennettiin Hannoveriin.
Deutsche Grammophon tuotanto
muokkaaDeutsche Grammophon levymerkin aika
muokkaaVuonna 1946 DG alkoi ensimmäisenä yhtiönä käyttämään ainoastaan magneettista ääninauhaa.[3][9] Vuonna 1948 klassiselle musiikille perustettiin levymerkki Deutsche Grammophon Gesellschaft, jota julkaisi myös Decca Yhdysvalloissa. Punainen Polydor muotoutui populaarimusiikin levymerkiksi ja musta Brunswick muodostettiin ulkomaisen musiikin levymerkiksi. Hopeisesta Archiv Produktionista tuli klassisen musiikin levymerkki. Toisen maailmansodan tuloksena EMIn Electrolan patentoitua Nipper-koiran etiketeissä, niin Deutsche Grammophon oli menettänyt oikeuden käyttää koiraa gramofoneineen lopullisesti. Levymerkki Grammophon lopetettiin.[10]
5. heinäkuuta 1949 Deutsche Grammophon hyväksyi olla käyttämättä vanhaa levymerkin tunnusta sopimuksella Electrola Gesellschaft m.b.H:n kanssa, jonka myötä Electrola sai rajoittamattoman lisenssin tunnuksen käyttöön ensimmäinen päivä heinäkuuta 1951 alkaen. Yksi syy ongelmaan oli ollut jo 30 vuotta, että tavaramerkin sai Saksassa myytyä vain yhtiön myynnin yhteydessä. Emile Berlinerin alkuperäisillä HMV:llä ja Deutsche Grammophonin Grammophon -levymerkillä oli kummallakin logonaan koiralogo. Etikettien kuva oli taidemaalari Francis Barraudin vuonna 1899 maalaama koirastaan Nipper kuuntelemassa fonografia, joka oletetaan Ediphone -diktafoniksi, koska sillä pystyi äänittämään koiran isännän ääntä. Englantilaisen Gramophonen vuonna 1901 sadalla punnalla ostamaa kuvaa käyttivät myös Emilen Victor Talking Machine Company, Victor, HMV:n tavaratalot ja RCA Records.
Polydorista tuli populaarimusiikkiyhtiö vuonna 1946, kun taas keltaisesta väristään tunnetusta Deutsche Grammophon -merkistä tuli klassillisen musiikin yhtiö. Ranskalaisten ei kuitenkaan odotettu ostavan mitään merkiltä nimeltä Deutsche Grammophon Gesellschaft, joten Polydor pysyi Deutsche Grammophonin vientiyhtiönä siellä.
Vuonna 1954 DGG perusti Britanniaan yhtiön Polydor Records Ltd. Vuonna 1956 ensimmäistä kertaa täsmälleen nykyinen levymerkki Deutsche Grammophon otettiin käyttöön keltaisella logolla, kun tähtikuvio korvattiin tulppaanikruunulla, jonka suunnitteli Siemensin mainontakonsultti Hans Domizlaff.[5]
PolyGram muodostuu
muokkaaVuonna 1962 Siemens muodosti alankomaalaisen Philipsin kanssa yhteisyrityksen DGG/PPI Record Group, josta tuli PolyGram vuonna 1972. Tällöin Deutsche Grammophon (DGG) oli vakiinnuttanut maineensa laadukkailla klassisen musiikin äänityksillä ja sillä oli listoillaan suuri joukko huippuluokan kapellimestareita, muusikoita ja laulajia. Tytärlevymerkki Archiv Produktion kasvatti yleisön kiinnostusta eurooppalaiseen keski- ja renessanssiajan musiikkiin, gregoriaaniseen kirkkolauluun ja alkuperäissoittimilla soitettuihin äänitteisiin.
Deutsche Grammophon oli CD-levyjen tuotteistamisen edelläkävijöitä ja julkaisi Herbert von Karajanin ja Berliinin filharmonikoiden levytyksiä CD-muodossa jo vuonna 1981.
DGG/Polydor -yhtiö eteni Yhdysvaltain markkinoille vuonna 1969, jolloin isot amerikkalaiset klassisen musiikin levymerkit kuten Columbia Masterworks ja RCA (RCA Red Seal ja RCA Victor) olivat kannattavuussyistä luopumassa monista taiteilijoistaan ja tekivät huonolaatuisia levyjä. Deutsche Grammophonin korkea äänitysten ja vinyylipuristeiden laatu toi yhtiölle sopimuksen Arthur Fiedlerin ja Boston Pops Orchestran kanssa.
Siemens myi osake-enemmistönsä yhtiössä vuonna 1987 ja Philipsistä tuli PolyGramin pääomistaja 90 prosentin osuudella.[11] Yhtiö toteutti vuonna 1989 julkisen osakeannin, jotta Philipsin omistusosuus laski 75 prosenttiin.
Universal Music omistajana
muokkaaVuonna 1997 Seagram osti PolyGramin ja siten Deutsche Grammophon GmbH yhtiön ja levymerkin. Yhtiö on nykyinen avainyhtiö Universal Music Groupin klassisesta musiikista vastaavasta osasta Decca Label Group Decca levymerkin kera. Se hallinnoi amerikkalaisen Deccan ja Westminster Recordsin julkaisuja, joiden yhtiöiden aiempi omistaja oli MCA Records. Seagram myi sittemmin Universal Music Groupin Vivendille.
Klassisen musiikin äänityksistään parhaiten tunnettu Deutsche Grammophon on 1960-luvulta lähtien julkaissut tuotantoa myös nykymusiikin säveltäjiltä Bruno Maderna, David Bedford, Cornelius Cardew ja Luigi Nono. Yhtiö julkaisi myös valtaosan Karlheinz Stockhausenin tuotannosta kunnes säveltäjä perusti oman levymerkin. Muita DGG:n saksalaisia säveltäjänimiä ovat Paul Hindemith ja Hans Werner Henze.
Tämän päivän säveltäjiin, jotka ovat julkaisseet tuotantoaan Deutsche Grammophonin kautta lukeutuvat muun muassa Sofia Gubaidulina, Oliver Knussen, Mark Anthony Turnage, Peter Eötvös ja Philip Glass. Vuonna 2011 Tori Amos teki sopimuksen DGG:n kanssa.
Deutsche Grammophonin tunnetuimman kapellimestarin Herbert von Karajanin lisäksi merkille ovat levyttäneet Karl Böhm, Eugen Jochum, Leonard Bernstein, Pierre Boulez, Claudio Abbado ja Christian Thielemann. Uusimpiin kiinnityksiin kuuluu Gustavo Dudamel.
Deutsche Grammophon GmbH toimii yhä omana yhtiönään Saksasta käsin levymerkkeineen klassisen musiikin alueella. Polydor Ltd. toimii yhä Britanniasta käsin omana yhtiönään ja sillä vahva toimintakenttä popmusiikin alueella mittavalta Universal Music Groupin artistiryppäältä.
- Polydor Ltd. sijaitsee osoitteessa 364-366 Kensington High Street, London W14 8NS, U.K.
- Deutsche Grammophon GmbH sijaitsee osoitteessa Stralauer Allee 1, 10245 Berlin, Saksa.
Lähteet
muokkaaViitteet
muokkaa- ↑ Emil Berliner, Genius Behind Deutsche Grammophon. (The 75th Birthday of Deutsche Grammophon, Supplement sponsored by DGG) Billboard, 15 Sep 1973, s. 36. Artikkeli verkossa. Viitattu 8.9.2012. (englanti)
- ↑ Who's who in the nation's capital, s. 448. Määritä julkaisija!
- ↑ a b c d The First Decade (1898–1909) Deutsche Grammophon. Arkistoitu 30.4.2015. Viitattu 23.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Schellackplatten Label - Polyphon Grammophon Portal. Viitattu 22.12.2015. (saksaksi)
- ↑ a b Encyclopeadia of recorded sound - DGG sivu 585: Google. Viitattu 29.12.2015. (englanniksi)
- ↑ The History Of The Record 1901-1925 sivu 2: Emil Berliner Studios. Viitattu 29.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Polyphon (ab 1917 Firmenmutter der Deutschen Grammophon) Grammophon Portal. Viitattu 22.12.2015. (saksaksi)
- ↑ Electrola Label Grammophon Portal. Viitattu 22.12.2015. (saksaksi)
- ↑ http://www.dg-111.com/en_GB/history (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Der Hund ist gegangen - geblieben ist das Wort Grammophon Portal. Viitattu 23.12.2015. (saksaksi)
- ↑ PolyGram Discogs. Viitattu 22.12.2015. (englanniksi)
