Diane de Poitiers
Diane de Poitiers (3. syyskuuta 1499[3] tai 9. tammikuuta 1500[4] Saint-Vallier'n linna, Drôme, Ranskan kuningaskunta – 25. huhtikuuta 1566 Anet'n linna Eure-et-Loir, Ranskan kuningaskunta) oli ranskalainen aatelisnainen ja Frans I:n sekä kuningas Henrik II:n hovin merkittävä hovinainen.[5]
| Diane de Poitiers | |
|---|---|
 Diane de Poitiers 56-vuotiaana, Jean Clouet 1555 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 3. syyskuuta 1499[1] tai 9. tammikuuta 1500[2] Saint-Vallier, Drôme, Ranskan kuningaskunta |
| Kuollut | 25. huhtikuuta 1566 (66 vuotta) Anet, Eure-et-Loir, Ranskan kuningaskunta |
| Arvonimi | Normandian suur-senesalkki, Saint-Vallier'n kreivitär, Valentinois'n ja Étampes'n herttuatar |
| Vanhemmat |
Jean de Poitiers Jeanne de Batarnay |
| Siviilisääty | naimisissa, leski |
| Puoliso | Louis de Brézé |
| Lapset |
Françoise de Brézé Louise de Brézé |
| Muut tiedot | |
 Nimikirjoitus |
|
Hänen titteleitään olivat Normandian suur-senesalkki (Madame la Grande Sénéchale), Saint-Vallier'n kreivitär sekä Valentinois'n ja Étampes'n herttuatar.
Suku
muokkaaDiane de Poitiers'n vanhemmat olivat Saint-Vallier'n herra Jean de Poitiers ja Jeanne de Batamay. Hän oli urheilullinen ja harrasti ratsastusta sekä uintia säännöllisesti.[4]
Kun Diane oli vielä tyttö, hän kuului vähän aikaa prinsessa Anne de Beaujeun, kuningas Kaarle VIII:n vanhimman sisaren seurueeseen, joka oli hoitanut taidolla alaikäisen veljensä hallintotehtäviä. Kuten muutkin aatelistytöt, Diane oli koulutettu renessanssin humanismin periaatteiden mukaan, opinto-ohjelmaan kuului kreikka ja latina, retoriikka, etiketti, rahoitus, lainsäädäntö ja arkkitehtuuri.[4]
Avioliitto ja lapset
muokkaaDiane avioitui 15-vuotiaana 29. maaliskuuta 1515 Anet'n herran, Maulévrierin kreivin ja Normandian suur-senesalkki Louis de Brézén (n. 1460–1531)[5] kanssa, joka oli häntä 39 vuotta vanhempi. Hän oli Agnès Sorelin[4] ja kuningas Kaarle VII:n avioton pojanpoika ja palveli kuningas Frans I:n hoviherrana. Heille syntyi kaksi tytärtä, Maulévrier'n kreivitär Françoise (n. 1518–1574), joka oli Catherine de' Medicin ylikamarirouva ja Sedanin ruhtinaskunnan sijaishallitsija[6] ja Aumalen herttuatar Louise (1521–1577).[4]
Hovinainen
muokkaa
Dianesta tuli ensin kuningas Frans I:n äidin, herttuatar Louise de Savoien hovinainen, ja tämän jälkeen kuningatar Clauden hovinainen sekä hänen jälkeensä kuningatar Leonor de Austrian hovinainen. Pian aviomies kreivi de Maulevrierin Louis de Brézén kuoleman jälkeen vuonna 1531 häntä 20 vuotta nuorempi prinssi Henri, silloinen Orléansin herttua rakastui häneen, ja Dianesta tuli hänen rakastajattarensa.[5]
Aviomiehensä kuoleman jälkeen Diane käytti mustavalkoista vaatetusta aina elämänsä loppuun asti.[4] Suruvärit symboloivat kuun sirppiä, hänen etunimensä tulee roomalaisesta kuun jumalatar Dianasta. Hän tilasi kuvanveistäjä Jean Goujonilta suunnitelmat Louis'n haudan rakennuttamiseen Rouenin katedraaliin.
Dianen kiinnostus raha-asioihin ja juridiikkaan tuli ilmi ensimmäistä kertaa tänä aikana. Hän onnistui pitämään itsellään edesmenneen aviomiehensä arvonimen Normandian suur-senesalkkina ja riitautti oikeudessa velvoitteen palauttaa suvun apanage-läänitykset takaisin kuninkaalle. Kuningas Frans I antoi vakuutuksensa siitä, että leskeksi jäänyt Diane sai hallita perintöään ilman miespuolisen huoltajan holhousta ja säilyttää huomattavat tulolähteensä.
Kuninkaan rakastajatar
muokkaaHänestä tuli kuuluisa kuningas Henrikin rakastajattarena vuodesta 1538 lähtien. Heidän suhdettaan leimasi suuri ikäero: Diane oli 35-vuotias aloittaessaan suhteen 15-vuotiaaseen prinssi Henriin. Koko Henrik II:n hallituskauden ajan vuodesta 1574 lähtien hän toimi hovissa kuin olisi Ranskan kuningatar, kun taas oikea kuningatar Catherine de' Medici joutui elämään suhteellisen syrjässä. Diane näyttää olleen enemmän huolissaan tulojensa kasvattamisesta ja sukunsa sekä suosikkiensa turvaamisesta valtakunnan virallisten asioiden sijaan. Hän oli kaunis nainen, jolla oli vilkas ja sivistynyt mieli. Hän oli runoilijoiden, kuten Pierre de Ronsardin, ja monien taiteilijoiden ystävä ja suojelija. Arkkitehti Philibert Delormen suunnitelmien mukaan hänen aviopuolisonsa kreivi de Maulevrier, Louis de Brézé oli rakennuttanut hänelle renessanssiarkkitehtuurin mukaisesti uudistetun Anet'n linnan, ja manieristi kuvanveistäjä Jean Goujon koristeli sen teoksillaan.[5]
Kun Frans I oli vielä elossa, Dianen joutui kilpailemaan hovissa kuninkaan rakastajattaren Étampesin herttuatar Anne de Pisseleu d'Heillyn kanssa. Vuonna 1544 Anne sai Frans I:n vakuuttuneeksi siitä, että dauphin, kruununperijä Henri ja Diane pyrkivät saamaan konnetaabeli Anne de Montmorencyn palautetuksi takaisin hoviin. Kun Frans I karkotti Dianen hovista, Henri ja hänen kannattajansa vetäytyivät Anet'n linnaan. Isä ja poika tekivät sovinnon vasta vuonna 1545. Fransin kuoleman jälkeen Henrik II karkotti herttuatar Annen hovista ja takavarikoi itselleen tämän läänityksen Étampesin herttuakunnan.[4] Tuolloin Dianen asema hovissa oli sellainen, että kun paavi Paavali III lähetti uudelle kuningatar Catherine de' Medicille "Kultaisen ruusun" eli kullasta valmistetun kukan, hän samalla lahjoitti myös kuninkaan rakastajattarelle helmikaulakorun. Diane sai arvostetun Valentinoisin herttuattaren arvonimen vuonna 1548 ja hänestä tehtiin Étampesin herttuatar vuonna 1553. Kehittämänsä laajan mesenaatti-asiakas järjestelmän kautta hänen vävynsä nousivat tärkeisiin asemiin.
Vaikka hän ei ollut julkisesti mukana valtakunnan hallinnossa, Dianen terävä äly, itsevarma kypsyys ja uskollisuus Henrik II:ta kohtaan teki hänestä hänen luotettavimman liittolaisensa hovissa. Kuningas luotti siihen, että Diana kirjoitti hänen monia virallisia kirjeitään, jotka allekirjoitettiin yhdessä samalla nimellä: "HenriDiane". Vuoteen 1551 asti hän vastasi Henrikin lasten kasvatuksesta[6] sekä antoi määräyksiä heidän opinto-ohjaajilleen Jean ja Françoise d'Humièresille.[7] Diane valvoi myös Ranskan prinsessa Dianen (1538–1619) kasvatusta, joka oli Henrikin ja Filippa Ducin avioton tytär ja jota hän kohteli kuin omaa lastaan, aina siihen pisteeseen asti, että jotkut aikalaiskronikoitsijat kirjoittivat, että Diane oli itse asiassa tytön biologinen äiti. Hänen oma tyttärensä Françoise hoiti kuningattaren taloutta première dame d'honneurina eli ylikamarirouvana.[4] Kuninkaan ihailu Dianea kohtaan aiheutti suurta mustasukkaisuutta kuningatar Catherinessa, varsinkin kun Henrik II uskoi Dianelle Ranskan kruununjalokivet ja antoi tälle Château de Chenonceaun, joka oli kuninkaallista omaisuutta ja jonka Catherine oli halunnut itselleen. Niin kauan kuin kuningas eli, kuningatar oli voimaton muuttamaan tätä päätöstä.
Asemassaan kuninkaan rakastajattarena hän nautti suuresta vaikutusvallasta Ranskan hovissa, joka jatkui kunnes Henrik loukkaantui kuolettavasti turnajaisissa 30. kesäkuuta 1559. Turnajaisissa Henrik kantoi peitsessään Dianen tunnusvärejä edustavaa mustavalkoista nauhaa puolisonsa Catherine de' Medicin värien sijasta. Henrikin kuoleman jälkeen 10. heinäkuuta 1559 kuningatar Catherine karkotti Dianen tämän tiluksille.[4]
Jo omana aikanaan Dianen ja Henrikin ympärille muodostui tarinoita. Henrik II:n kuoltua vuonna 1559 tämän leski, kuningatar Catherine de' Medici pakotti Dianen palauttamaan Henrikin tälle antamat kruununjalokivet ja hyväksymään linnoituksen kaltaisen Chaumontin (Château de Chaumont-sur-Loire) linnan vastineeksi Chenonceaun linnasta, jossa tämä oli asunut ja jota hän oli rakennuttanut mielensä mukaiseksi. Diane vetäytyi renessassiarkkitehtuurin tyyliseksi kunnostamaansa Anet'n linnaan,[5] jossa hän eli mukavasti Anet'ssa Eure-et-Loir'ssa. Hän putosi hevosen selästä 64-vuotiaana, josta hän ei koskaan toipunut täysin, ja kuoli vuotta myöhemmin 66-vuotiaana huhtikuussa 1566.[4]
Perintö
muokkaaDianen toiveiden mukaisesti hänen tyttärensä Aumalen herttuatar Louise tilasi rakennettavaksi hautakappelin perimänsä linnan lähelle. Ranskan vallankumouksen aikana hauta avattiin, hänen ruumiinsa häpäistiin ja heitettiin joukkohautaan. Vuonna 1866 Georges Guiffrey julkaisi hänen kirjeenvaihtonsa. Kun ranskalaiset asiantuntijat kaivoivat jäännökset esiin vuonna 2009, hiuksista tehdystä analyysissä löytyi runsaasti kultajäämiä. Oletetaan että "juotava kulta", jota hän tiettävästi säännöllisesti nautti ja jonka uskottiin säilyttävän nuoruuden, saattoi lopulta myrkyttää ja tappaa hänet.[8][9] Toukokuussa 2010 hänet haudattiin uudelleen alkuperäiseen hautaansa Château d'Anetin hautakappeliin.[10]
Hänen muistelmansa Lettres inédites de Diane de Poitiers (Diane de Poitiers'n sensuroimattomat kirjeet) on julkaistu vuonna 1866 G. Guiffrey'n kustantamina.[5]
Kirjallisuutta
muokkaa- Beck, Shari: A Portrait in Black and White: Diane de Poitiers in Her Own Words. Bloomington IN USA: iUniverse, 2011. ISBN 978-1-4620-2983-9
- Cartland, Barbara: Diane de Poitiers. Hutchinson, 1962
- Cloulas, Ivan: Diane de Poitiers. Fayard, 1997. ISBN 978-2213598130
- Le Fur, Didier: Diane de Poitiers. Paris: Perrin 2017. ISBN 978-2-262-06784-7
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Diane de Poitiers Wikimedia Commonsissa
Viitteet
muokkaa- ↑ Diane De Poitiers | Courtier, Mistress, Patron | Britannica www.britannica.com. Viitattu 15.11.2024. (englanniksi)
- ↑ name=":1">Wellman, Kathleen: Queens and Mistresses of Renaissance France. Yale University Press, 2013. Ss. 189, 190, 191, 192, 193, 203, 213, 214
- ↑ Diane De Poitiers | Courtier, Mistress, Patron | Britannica www.britannica.com. Viitattu 15.11.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j Wellman, Kathleen: Queens and Mistresses of Renaissance France. Yale University Press, 2013. Ss. 189, 190, 191, 192, 193, 203, 213, 214
- ↑ a b c d e f Diane De Poitiers | Courtier, Mistress, Patron | Britannica www.britannica.com. Viitattu 14.11.2024. (englanniksi)
- ↑ a b Carroll, Stuart: Noble Power During the French Wars of Religion: The Guise Affinity and the Catholic Cause in Normandy. Cambridge University Press, 1998. Ss. 20, 55
- ↑ Knecht, R.J.: Hero or Tyrant? Henry III, King of France, 1574-89. Routledge, 2016. Ss. 4-5
- ↑ Charlier, Philippe & Poupon, Joel: "Fatal Alchemy" (PDF), British Medical Journal 2009, 339: 1402–1403
- ↑ Keyser, C. & Ludes, B.: "A gold elixir of youth in the 16th century French court", British Medical Journal 2009, 339: b5311, doi:10.1136/bmj.b5311, PMID 20015897, S2CID 31956612
- ↑ Henry II’s mistress returned to rightful resting place www.thetimes.com. 31.5.2010. Viitattu 15.11.2024. (englanniksi)
